lauantai 31. joulukuuta 2022

Kielot, rosmariini ja alkuja

Kielot tuoksuvat edelleen niin upeasti. On aivan ihanaa, kun huoneen oven aukaisee ja nenään leijailee kielojen sulotuoksu. Olikin tosi hyvä idea istuttaa kieloja eri aikaan, niin niiden kukinnasta saa nauttia vieläkin. Tuoksun ohella ajatukset ovat jo siirtyneet kevääseen eli tuleviin kylvöihin, talvisäilytyksessä oleviin kasveihin ja kevätkukkiin.

Rosmariini talvehtii ikkunalla...

Tämä iso rosmariini oli kesän parvekkeella ja syksyllä otin sen sisälle talvisäilytykseen. Aiemmin rosmariinin talvetus ei ole onnistunut, mutta nyt näyttää hyvältä.
Rosmariini kasvaa altakasteluruukussa ja sen on viileän huoneen ikkunalla. Minulla on toinenkin rosmariini, joka on riippuvaoksainen. Se on talvisäilytyksessä meidän Teräsleidillä ja kuulemma sekin voi erittäin hyvin ikkunalla.

Rosmariinin hoito kuun mukaan...

Olen tietysti istuttanut rosmariinit kuun mukaan hyvänä ajankohtana. Tätä altakasteluruukussa olevaa olen myös kastellut kuun mukaan hyvinä Kastelupäivinä.

Tällä on selvästi jo pientä uutta kasvun alkuakin. Kuva tästä rosmariinista kesäkuun alusta näkyy Helppoa omavaraisuutta parvekkeella -postauksessa.

Sipulikukkien alkuja jääkaapissa...

Kuten aiemmin, niin nytkin minulla on kasvamassa pikkuiiriksiä kevätkukaksi. Eli istutin kevätkurjenmiekan sipuleita ruukkuihin jääkaappiin joulukuun alkupuolella. Ja nyt ne näyttävät jo lähteneen kasvuun.
Ruukut ovat siis edelleen jääkaapin viileydessä, kuvasin ne vain ikkunalaudalla. Todennäköisesti nämä kukkivat helmi-maaliskuussa ja pidän niitä silloin parvekkeella, mikäli ei ole pakkasta. Viileässä niiden kukinta kestää aina pitkään.

Näitä pikkuiiriksiä on todella helppo hyötää kukkaan sipuleista. Ne onnistuu aina. 

Parvekkeella planter kasvatusaltaassa persiljan alku on vielä vihreänä. Sen vieressä, kuvan keskellä, mullasta pilkottaa krookuksen alkuja. Istutin siis tähän kasvatusaltaaseen kokeeksi erilaisia kukkasipuleita ja talvivalkosipulia. Jännä nähdä, miten ne onnistuvat.

Tulevat siementen kylvöt...

Huomenna aion tutkia siemenpussilaatikkoani ja siemenhinnastoja. Houkuttaisi kylvää jotain aikaisin esikasvatettavaa kuten rimpsureunaista orvokkia, mutta toisaalta esikasvatusikkunalautani on jo aika täynnä talvetettavista pelargoneista ja värinokkosista.

Onneksi tässä ei ole kiire vielä kylvöjen kanssa, sillä tammikuussa kannattaa kylvää vain muutamia kasveja. Niistä enemmän Tammikuun ekat kylvöt -postauksessa.

Kaikki siementen kylvöt teen aina kuun mukaan hyvinä kylvöpäivinä. Siten siemenet lähtevät hyvään kasvuun. Jos on huonosti itävää siementä, niin silloin erityisesti kannattaa huomioida kuun vaiheet ja kylvää kasville parhaana kylvöpäivänä. 
Olen nimittäin testaillut tätä monet kerrat ja tehnyt näistä kuun mukaan ajoittamisista verkkokurssin Kuun vaiheet ja puutarhanhoito. Se on siis yritykseni Puutarha Studion ja löytyy verkkokurssisivustoltani www.sarinpuutarhakurssit.fi .


Inspiroivaa ja iloista uutta vuotta 2023!



Puutarhaterveisin Sari



keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Pinkki amaryllis ja pikkukärpäset

Huikean upea vahvan pinkki amaryllis kukkii parhaillaan. Ihana ylläri! Nimittäin sain tämän nupullisena ja oletin sen olevan vaaleanpunainen, kuten kuvassa taaimmainen amaryllis. Hennon vaaleanpunainen on myös kaunis, mutta tämä vahvanpinkki on ihan super ihana!


Pinkki yksinkertainen amaryllis...

Tänä jouluna suurin osa amarylliksistä on kerrottukukkaisia, joilla on muhkean isot kukat. Niiden rinnalla tämä näyttää niin siron kauniilta yksinkertaisine kukkineen ja heteineen.

Tämän vahvan pinkin amarylliksen aioin säilyttää ja kukittaa sen uudelleen ensi vuonna.
Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksessa ohjeita siihen.

Pinkki joulutähti pinkin amarylliksen kanssa...

Yksivärinen raikkaan pinkki joulutähti on aika saman värinen kuin tämä pinkki amaryllis. Toivottavasti ensi vuonnakin tämän värisiä joulukukkia on myynnissä, sillä tästä taisi tulla uusi jouluvärini. Kuten aiemmin olen kertonut, joulunpunainen ei kuulu suosikkeihini.

Pikkukärpäset joulukukkien harmina...

Joulun aikaan tuntuu sisäkukissa olevan pieniä pikkukärpäsiä. Niitä näkee tietyissä ruukuissa, ei siis kaikissa joulukukissa. 
Itse olen käyttänyt silloin ruukkuun laitettavia keltaisia hyönteisansoja. Nämä on käteviä, koska ne ovat sopivan pieniä. Ennen käytin perinteisiä kelta-ansoja, jotka on ihan samanlaisia, mutta isoina ne laitetaan roikkumaan lähelle kasveja. 

Kelta-ansassa on tarrapinta, johon pikkukärpäset tarttuvat ja kuolevat. Niissä on kummallakin puolella tarrapinta ja olen tehnyt niin, että poistan ensin vain toiselta puolelta suojapaperin. Kun siinä alkaa olla paljon pikkukärpäsiä, otan vasta sitten toiseltakin puolelta suojapaperin pois.
Tarrapinta pysyy pitkään toimivana, mikä tekee näistä niin hyviä. Tämäkin kelta-ansa on ollut jo useammalla kukalla.


Puutarhaterveisin Sari


lauantai 24. joulukuuta 2022

Kukkaisaa ja leppoisaa joulua - 24. luukku

Joulutunnelmaa tuo tänäkin vuonna kotiini ihanat joulukukat. Minulla onkin aina kukkaisa joulu tai oikeastaan koko joulukuu loppiaiseen asti. Osan hyödän itse kukkaan, mikä tuo jouluun ihan omanlaista jännitystä ja odotusta. Ja nyt lähdenkin tästä joulun viettoon ja nauttimaan kielojen ja hyasinttien tuoksusta.

Kukkaisaa ja rauhallista joulua!


Vaaleanpunaiset amaryllikset...

Tämä vaaleanpunainen amaryllis avasi kukkansa juuri jouluaatoksi. Se sopii hyvin tämän joulun pinkkiin teemaan.  Toinen niistä on vielä nupulla eli kukintaa riittää pitkään 😊

Pinkki jouluteema jatkuu...

Pinkki joulutähti sai ruukun suojapaperin ympärille myös pinkin nauhan. Huomaan, että näin aattona tämä yksivärinen onkin kivampi. Silloin joulukuun alkupuolella minua viehätti enemmän se pirtsakan kirjavan pinkki joulutähti. Kerrottuun punaiseen amaryllikseen on avautunut lisää kukkia.  Se on kyllä niin upea!

Itse kukkaan hyödetyt hyasintit...

Edellisessä kuvassa kukkii tummanpinkki hyasintti `Jan Bos´, jonka kasvatin eli hyödin kukkaan sipulista. Samaa lajiketta on myös tämä vielä nupullinen hyasintti. Ne saa kukkimaan näin eri aikaan, kun pitää niitä eri lämpötiloissa. 
Niiden sipulit on istutettu syyskuun lopulla ja ruukut pidin jääkaapissa. Siitä lisää Hyasintin sipulit istutettu -postauksessa.

Joulukielot kukkivat edelleen...

Ensimmäiset itse hyödetyt joulukielot alkavat jo lakastua ja nämä vasta aloittelevat kukintaa. Tuoksuvat joulukielot -postauksessa enemmän näistä.
Vaihdon ruukkujen paikkaa eli siirsin vasta avautuvien kielojen ruukun metallilaatikon etureunaan. Ne ovat siis edelleen siinä jouluisessa metsässä pöydällä. Siitä lisää kuvia Jouluinen metsä pöytähavuista -postauksessa.

Kukkaisaa ja leppoisaa joulua!


Jouluterveisin Sari


perjantai 23. joulukuuta 2022

Upea kerrottu `Cherry Nymph` amaryllis - 23. luukku

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Tämän kerrotun `Cherry Nymph` amarylliksen kukan värisävy on upea. Se on hieman kylmään taittuva punainen, ei siis se tavallinen joulunpunainen. Ja näin kerrottukukkaisena se onkin  huikean kaunis. Olen kasvattanut eli hyötänyt sen sipulista kukkaan ihan itse. 

Sipulista kukkivaksi...

Tämän sipulin istutin kuun mukaan lokakuun lopulla saviruukkuun ja mullaksi valitsin tuttuun tapaan kasvusammalta. Se on ollut ikkunalla siitä lähtien. Se aloitti kukkimisen tällä viikolla. Eli istutuksesta kukinnan alkamiseen meni reilu 1,5 kuukautta.
Kuvia ja ohjeita tämän sipulin istuttamisesta Amarylliksen sipuli istutettu -postauksessa. 

Kerrottu punainen `Cherry Nymph`amaryllis...

Tämä kerrottu `Cherry Nymph` on minusta huikean kaunis. Olen selvästikin ihastunut näihin kerrottuihin amarylliksiin tänä vuonna. Yleensä punainen ei kuulu jouluuni, mutta tämän kylmän punaiseen taittuva värisävy on hieno. 

Näillä kerrotuilla amarylliksillä avautuva nuppu on myös tosi koristeellinen ja kaunis.

Sain tämän amaryllis `Cherry Nymph` sipulin Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos siitä heille!

Lisää postauksia amarylliksistä...

  • Amaryllis `Nymph` lajikkeella on myös kerrottu kukka. Se muistuttaa polkkakarkkia, sillä kukka on valkoinen ja siinä on kapeita punaisia raitoja.
  • Amaryllis `Samba` lajikkeella on punavalkoinen yksinkertainen kukka. Sen joulunpunaisissa terälehdissä oli leveä valkoinen raita.
  • Amaryllis `Bogota` lajikkeella kukat ovat myös punaiset, mutta terälehdet kapeat. Se onkin todella veikeän näköinen kukkiessaan.
  • Amaryllis `Picotee` lajikkeella sen sijaan on valkoinen kukka ja kukan terälehtien reunassa on kapea punainen raita. Herkän kaunis!
  • Amaryllis `Cape Horn` lajikkeella kukka on pinkki ja sen keskus on valkoinen. Huomasin silloin, että senkin kukissa oli mieto hyvä tuoksu.
  • Amaryllis `Luna` lajikkeella kukka on valkoinen, jossa on vihertävä sävy. Se olisi upea kevätamarylliksenä 😊

Amaryllikset eivät ole kertakäyttökukkia, vaan niistä voi saada monivuotisen ruukkukukan. Sillä on vain omat hoito-ohjeet. Siitä lisää Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksessa.

Jouluisin terveisin Sari


torstai 22. joulukuuta 2022

Tuoksuvat joulukielot - 22. luukku

Ihanasti tuoksuvat joulukielot onnistuivat taas tänäkin vuonna. Olen kasvattanut omat joulukielot jo vuosia eli se on yksi jouluperinteistäni.  Laitoin ne nyt tähän pöytähavuista tehtyyn jouluiseen metsäasetelmaan. Joulukielot on todella helppoja kasvattaa eli hyötää kukkaan juurakoista, pitää vain muistaa kaivaa juurakot ajoissa.

Enemmän kuvia tästä asetelmasta näet Jouluinen metsä pöytähavuista -postauksessa.

Joulukielojen istutus kahtena eri aikana...

Joulukielot aloittaa kukkimisen noin kuukauden kuluttua juurakoiden ruukkuun istutuksesta. Jotta kielojen kukinnasta saisi nautti pitkään, istutin nyt tänä vuonna juurakot kahtena eri aikana. Istutus tietysti kuun mukaan. Ensimmäiset kukkivat jo ja viimeiset ovat vielä nupulla.

Tuoksuvat joulukielot herkän kauniita....

Nämä ovat niin huikean kauniita läheltä katsottuna. Sammal kivasti korostaa niiden herkkyyttä. Olen edelleen ihastunut tähän luonnolliseen jouluasetelmaan, joka luo hyvää fengshuita kotiin, kuten postauksessa kerroin 😊

Joulukielot omasta joulukielopenkistä...

Joulukielojen juurakot olen kaivanut marraskuussa meidän pihan joulukielopenkistä. Vaikka kaivan siitä juurakoita joka vuosi, niin kielot vain tuntuvat lisääntyvän entistä innokkaammin. Istutin juurakot harvakseltaan ruukkuun, koska haluan näistä luonnollisemman vaikutelman. 

Ohjeet joulukielojen hyötäminen kukkaan helpolla tavalla löytyvät Joulun salainen kukkaresepti -postauksesta. 


Tuoksuvin jouluterveisin Sari


keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Muhkeat valkoiset amaryllikset - 21. luukku

Blogiyhteistyö - Huiskula Oy
Nämä muhkeat valkoiset amaryllikset kuuluvat edelleen suosikkeihini joulukukista. Näiden kukat ovat niin isot ja vielä kerrotut, että kukkiessaan ne ovat aivan mykistävän upeita. Joten niitä tuleekin ihailtua vähän väliä. Koska näillä on kolme kukkavartta, niin kukkia on todella paljon.

Sykähdyttävän muhkeat kerrotut amaryllikset...

Nämä sykähdyttävän komeat amaryllikset ovat ne nupulliset kotimaiset Huiskulan amaryllikset, joista jo aiemmin kirjoitin Kolmivanaiset amaryllikset -postauksessa.

Kukkavarret sidottu varmuuden vuoksi...

Koska kukkia on paljon, niin sidoin kukkavarret tukikeppiin ihan varmuuden vuoksi. Näin se ei pääse kaatumaan.
Kuvassa näkyy myös lasikupu, josta kirjoittelin Jouluasetelma lasikuvussa -postauksessa. Välillä muutan asetelmia, kuten otin nämä amarylliksetkin pois siitä metallilaatikosta, missä ne olivat nupullisina. 

Kerrotut valkoiset amaryllikset tuoksuu vienosti...

Muhkeiden kukkien lisäksi minua viehättää näissä kukkien mieto hyvä tuoksu. Yleensähän amaryllikset eivät tuoksu miltään, joten tuoksu on ihana lisä 😊




Nämä kerrotut valkoiset amaryllikset on siis kasvatettu Turussa Huiskulan Puutarhalla. Olen saanut ne Huiskulasta.

Upeita amarylliksiä lisää...


Talvipäivän seisaus valoisempia päiviä kohti...

Tänään on talvipäivänseisaus eli eletään aikaa, jolloin päivät ovat lyhimpiä. Tästä alkaa päivät pidetä vähitellen, kohti kevättä. Yleensä on niin, että jos ikkunalla talvetettavat kasvit saa menestymään tähän asti, niin talvehtiminen onnistuu loppuajankin 😊



Jouluterveisin Sari



tiistai 20. joulukuuta 2022

Jouluinen metsä pöytähavuista - fengshui - 20. luukku

Pöytähavuista on helppo tehdä ihana jouluinen metsä sisälle. Aidot kasvit ja aito metsän sammal tuo näin joulun aikaan erityisen hyvää fengshuita kotiin. Toki se toimii myös työpaikallakin, hyvin hoidettuna. Tätä ei voi siis korvata tekopöytäkuusilla tai muovihavuilla, vaan näiden kuuluu olla aitoja ja eläviä.

Huonemänty pöytähavuna ja männynkävyt...

Tämä tuuhea harmaanvihreä huonemänty eli hopeapinja kivasti korostaa muiden pöytähavujen vihreyttä.  Samalla se tuo ilmettä jouluiseen metsään.
Minulla oli viime joulunakin huonemänty, joka kesti kauniina keväälle asti. Se on helppohoitoinen, kuten muutkin pöytähavut. Lisää kuvia ja sen hoito-ohjeet löydät Huonemänty eli hopeapinja pöytähavuna -postauksesta.

Ja männynkävyt ovat myös niin ihania, että ne kuuluvat aina jouluuni.

Aito metsä sammaleella...

Halusin tähän jouluiseen metsään aitoa sammalta suoraan metsästä, joten en putsannut sammaleesta männynneulasia ja muita roskia. Valikoin tähän erilaisia sammalia, näin pinnasta tuli aidompi ja elävämpi. Sammal tuo tähän pöytähavujen asetelmaan aidon metsän tuntua.

Sammal on haettu metsästä marraskuussa ja se on säilynyt hyvänä parvekkeella ja autokatoksessa. Sammalta saa hakea metsästä tietysti vain maanomistajan luvalla.
Metsän sammaleessa on varmasti myös jotain hyvää ihmisen terveydelle... lisää todennäköisesti vastustuskykyä, ilahduttaa, tuo muistoja metsäretkiltä...


Joulun fengshui - vihreää ja aitoa...

Mikäli haluat luoda kotiisi hyvää fengshuita jouluksi, niin keskity aitouteen ja luonnollisuuteen. Se liittyy kaikkeen, niin tunnelmaan, sisustukseen, joulukuuseen, koristeisiin, jouluruokaan kuin ihmisiinkin.

Vaikka nykyään joulusiivous tyrmätään turhana, niin puhdas ja "fengshuiroinaton" koti on hyvää fengshuita. Tässä juuri aamulla leikkasin ikkunalla talvehtivasta rosmariinista kuivuneet latvat pois. Se oli tämän aamun joulusiivousta.

Aidot vihreät pöytähavut sekä joulukuuset ovat fengshuissa puu-elementtiä. Ja etenkin tänä jouluna puu-elementti on todella tärkeä luomaan meille ihmiselle tasapainoa ja rauhaa. Tämän ajan maailman ja elämän myllerryksissä maadoittava ja samalla kasvun energiaa tuova puu on juuri sitä, mitä nyt tarvitaan, fengshuin näkökulmasta.

Jouluinen metsä metallilaatikossa pöytähavuista...

Tein jouluisen metsän tähän vanhaan metallilaatikkoon näistä pöytähavuista. Ne on asetelmassa ruukkuineen, koska aion säilyttää ne joulun jälkeen. 
Vasemmalla on se sypressi, josta jo kirjoittelin Sypressi pöytähavuna. Otin siltä nyt koristeet ja suojaruukun pois.

Oikeanpuoleinen on uusi kartiovalkokuusi, jossa on joulupalloja oksilla. Kartiovalkokuusta näkee myynnissä näin joulunaikaan pöytähavuna. Se on myös monivuotinen kasvi ulkona. 
Sitä vanhaa rungollista ja pallomaista kartiovalkokuusta en nyt ottanut sisälle. Se on parvekkeella ja sen juuripaakku on jäässä, joten se saa olla joulun parvekkeen pöydällä.

Tontut ja jouluinen metsä pöydällä...

Vielä jouluisempi tästä tuli, kun laitoin asetelmaan pari punalakkista tonttua 😊
Laatikon päissä on kahvat, joten tätä laatikkoa on helppo siirrellä. Tämä on lisäksi aika kevyt, koska laatikossa ei ole multaa, kuin pöytähavujen ruukuissa.

Jouluisen pöytähavujen metsän hoito...

Tärkeää on muistaa kastella pöytähavuja! Mullan pintaa onkin hyvä kokeilla sormella joka päivän, niin huomaan varmasti kastelun tarpeen. Multa ei saa kuivahtaa. Sammalta voi sumutella useammankin kerran päivässä. Sammal pysyy pisimpään tuoreena ja vihreänä kosteassa ja viileässä. 

Lämpimän patterin, takan tai muun lämmönlähteen viereen tätä pöytähavujen metsää ei kannata laittaa. Sellaisella paikalla multa ja sammal kuivuu nopeasti. Pöytähavut ovat helppohoitoisimpia viileällä ikkunalla, kuistilla tai vastaavassa. 
Huoneenlämmössäkin ne pärjäävät hyvin, kunhan muistaa joka päivä tarkistaa kastelun tarpeen ja kastella tarvittaessa😊

Jouluterkuin Sari


maanantai 19. joulukuuta 2022

Jouluasetelma lasikuvussa - 19. luukku

Lasikuvussa on nyt jouluasetelma. Viime aikoina olen pitänyt lasikuvun sisällä pieniä viherkasveja, jotka viihtyvät kosteammassa huoneilmassa. Näin jouluksi tein lasikuvusta jouluisemman asetelman.

Jouluasetelma isossa lasikuvussa...

Lasikuvun sisällä on ollut hentolehtinen unelma. Sen kaveriksi laiton nupullisen hyasintin. Lautaselle sai kivasti sammalta ja muutaman valkoisen hyasintin kellon. Kokeilin myös pientä joulukoristetta, mutta se oli jo liikaa. Pidän tästä enemmän näin selkeän yksinkertaisena ja vihreänä😊
Lasikuvun päällä on kranssi kapealehtisestä eukalyptuksesta, josta myös tein sen eukalyptuskranssin  oveen.


Lasikuvussa vahvasti tuoksuvat hyasintit...

Lasikuvun sisällä hyasintit eivät niin levitä vahvaa tuoksuaan huoneilmaan. Toissa jouluna tässä lasikuvussa oli vaaleanpunaiset hyasintit.
Samoin sammal pysyy parempana lasikuvun sisällä, koska siellä ilma on kosteampaa. Se voi olla jopa liian kosteaa, jolloin lasikuvun sisäpintaan tiivistyy kosteutta. Siksi pidänkin pieniä oksan pätkiä reunan alla, niin lasikupu pysyy kirkkaana. 

Nupulliset hyasintit ovat niin kauniita...

Nämä nupulliset hyasintit on viehättäviä. Ehkäpä niiden vihreys on se, mikä nyt minua viehättää. Ne muistuttavat myös jo keväästä.



Jouluterkuin Sari


sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Pienet adventtikynttilät ja amarylliksen kukka - 18. luukku

Pienet adventtikynttilät saivat koristeeksi yhden kerrotun amarylliksen kukan. Vaaleanpunaiset neilikat ovat säilyneet hyvin asetelmassa sekä tietysti sammal. Nämä ovat siis edelleen ne samat adventtikynttilät, sillä olen polttanut niitä vain hetken. 

Pienet adventtikynttilät hyvä idea...

Pienet adventtikynttilät on ollut yllättävän hyvä idea herkkänenäisille, jotka eivät kestä kynttilöistä lähteviä pienhiukkasia. Vaikka niitä polttaa vain hetken, niin ne tuovat adventtikynttilöiden luoman joulutunnelman.


Amarylliksen kukka adventtikynttiläasetelmassa...

Vaaleanpunaisilla neilikoilla on pienet vesikipot, jotta neilikat kestävät pitkään. Nythän ne ovat olleet jo viikon asetelmassa. Sen sijaan laitoin valkoisen kerrotun amarylliksen kukan vedellä sumutetun sammaleen päälle. Se kestää kauniina siinä tämän illan.
Hauskasti kynttilät näyttävät tosi pieniltä ison amarylliksen kukan kanssa 😊




Leppoisaa adventtisunnuntaita!


Jouluterkuin Sari


lauantai 17. joulukuuta 2022

Sypressi pöytähavuna - 17. luukku

Sypressi pöytähavuna näin joulun aikaan on suosittu ja helppo. Niitä on hieman erilaisia läheltä katsottuna ja tämän tummanvihreän lisäksi on myös limenvihreää. Havunvihreä tuo niin ihanasti joulutunnelmaa, myös pöytäasetelmissa. Ja jos kotiin ei tule joulukuusta, niin nämä pienet ruukussa kasvavat havukasvit luovat myös sitä metsän tuntua.

Sypressi jouluisena pöytähavuna...

Vihreä väri on jo itsessään jouluinen, samoin havut, joten tämä sypressi toimiin ihan näin ilman koristeitakin jouluisena pöytähavuna. Kun muistaa kastella sitä, se myös pysyy kauniin vihreänä.

Helppo ja nopea somistusvinkki pöytähavulle...

Tämän sypressin ruukussa on tekstiä ja logoja eli se ei ole kovin kaunis. Joten laitoin sen harmaaseen muoviruukkuun ja ruukun ympärille kauniin kangasnauhan.

Sypressin oksiin voisi myös laittaa pieniä palloja. Nämä ruskeat joulupallot pysyvät yllättävän hyvin oksissa. 


Tämä sypressi on aika jännän näköinen näin läheltä 😊


Lisää pöytähavuja ja pöytäkuusia...


Sypressin hoito...

Sypressiä kastellaan usein eli se pitää mullan tasakosteudesta. Se ei kestä mullan kuivumista, joten kannattaa päivittäin kokeilla sormella sen multaa. 
Sypressiä ei kannata sijoittaa patterin tai muun lämmönlähteen viereen. Parhaiten sypressit viihtyisivät viileähkössä paikassa, mutta menestyvät ihan huoneilmassakin, kun muistaa kastella.

Jouluterveisin Sari