sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Mangoldi onnistuu aina

Kaupallinen yhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Mangoldi onnistuu meillä aina, oli sitten sateinen kesä tai pitkät sateettomat jaksot. Toki kastelemme etenkin alkukesällä. Se on erittäin helppo kasvattaa ja on varma kasvi. Siksi se kuuluukin meidän pihan kasvimaan vakiokasveihin. Kuvan mangoldien siemenpussi on ollut sekoitus erivärisiä. Niitä olisi pitänyt harventaa, mutta ei raaskittu. Olivat aika hauskan näköisiä näin 😊

Mangoldin kasvatus siemenistä...

 Mangoldin siemenet kylvetään n. 20 cm välein, usein toukokuun alussa suoraan maahan. Jos haluaisi aikaistaa satoa, niin voisi kokeilla esikasvattaa muutaman siemenen. En ole kyllä kokeillut sitä, vielä.
Siemen laitetaan ainakin 2,5 cm syvyyteen. Kannattaa aina lukea siemenpussin ohje!
Sen jälkeen kastellaan normaalisti eli mullan pinta ei saa kuivua liikaa alkuvaiheessa.

Mangoldi onnistuu aina...

Alun perin ihastuin tähän punavartiseen mangoldiin ja laitoinkin sitä kasvimaalle "koristekasviksi". Se osoittautui niin helpoksi kasvattaa ja kivaksi lisäksi ruokaan, että suorastaan ihastuttiin siihen.
Yksi sen etu on se, että siinä ei ole ötököitä. Jos etanat vähän syövät sen lehtiä, niin se ei haittaa. Lehdet kuitenkin aina pestään ja kiehautetaan.
Mangoldista kerätään lehtiä pitkin kesää. Ja kun ottaa alimpia lehtiä, niin se kasvattaa edelleen yläosasta uusia. Siinä Lounas kasvimaan sadosta -postauksessa on myös mangoldia.

Alla oleva kuva on otettu 17.10. eli mangoldi kestää kylmää aika hyvin. Siitä saakin satoa pakkasiin asti. Tosin meillä rusakot ja metsäkauriit käyvät syömässä syksyllä viimeiset varret.

Biohiili - mangoldi kasvaa rehevämmin...

Kun etsin ja katselin kasvimaasta kuvia eri vuosilta, niin huomasin ekaa kertaa biohiilen vaikutuksen mangoldiin. Meidän kasvimaahan lisättiin ladattua biohiiltä 2018 ja esim. herne kasvoi sen jälkeen ihan ällistyttävän hyvin.
Alla sekä yläpuolella lokakuussa otettu kuva on biohiililisäyksen jälkeen. Kasvu on selvästikin rehevämpää ja tukevampaa. Eli mangoldi hyötyi myös biohiilestä.

Eri lajikkeita ja värejä...

Mangoldin siemeniä on myynnissä värisekoituksena, punavartisena ja valkovartisena. Varmasti löytyy maailmalta muitakin. Alla kuva valkovartisesta, joka meillä jäi liian matalaksi. Ja minulle liian värittömäksi 😊

Vahapapuja ja mangoldia....

Toinen meidän suosikki kasvimaalla on vahapapu ja siitä löytyy postaus Vahapapu onnistuu aina
Meidän pihalla on siis kasvimaa, ei viljelylaatikoita. Eniten on vahapapua, jotka näkyvät kuvassa lehtikasveina. Siellä on myös  aina kehäkukkaa sekä muutama lehtikaali ja näitä mangoldeja useammassa kohtaa. Kuvassa nuoli osoittaa punavartista mangoldia. Eli se valkovartinen oli liian matala ja jäi papujen alle. 

Siemenet odottavat jo kylvöä...

Sain näin hyvissä ajoin mangoldin ja vahapavun siemenet Korpikangas Siemen-Fröltä. Ihan vinkkinä... jos ei nyt halua lähteä puutarhamyymälään siemenostoksille, niin verkkokaupoissa on hyvät valikoimat. Korpikankaalla siementen postitusmaksu on vain 2,90€  ja ne tuli nytkin nopeasti kirjeenä.
Vahapapu `Sonesta` on meidän suosikki. Korpikankaalla on sitä tällaisena isompana siemenpussina. Ja nyt pitkästä aikaa kokeilen mangoldista moniväristä siemensekoitusta `Bright Lights`. Heillä näytti myös olevan punavartista `Rhubarb Chard` lajikettakin myynnissä.


Olen jo hankkinut suurimman osan kevään kylvöjen siemenistä. Teen sen yleensä näin vuoden alussa, jotta varmasti saan haluamani. Sen jälkeen vasta suunnittelen tarkemmin kasvimaan kylvökartan.
Usein vielä tilaan muutaman siemenpussin myöhemmin keväällä, samalla kun ostan siemenpussit kesän ja syksyn sekä alkuvuoden kylvöihin. 
Siemenpussien rapistelu, suunnittelu ja kylvöpuuhat on niin kutkuttavia, etenkin tähän aikaan talvesta 😊

Puutarhaterveisin Sari



perjantai 29. tammikuuta 2021

Yllärit - vanhan pihan viehätys

Yllärit kuuluvat vanhan pihan viehätykseen. Eli yllättäen oudostakin paikasta kasvavat kukat. Ne ovat siis ihania ja ilahduttavia yllätyksiä. Kuvan kerrottukukkainen idänunikko kuuluu juuri näihin yllärikasveihin. Vaikka keväällä on koettanut kitkeä kaikki sen pienet alut pois, niin kesällä sieltä kuitenkin nousee pari kukkaa. Ja eihän näin ihania ylläreitä silloin enää raaski kitkeä  😊


Liljatkin tekevät ylläreitä...

Meidän pihalla etenkin varjoliljat tekevät siementaimia sinne tänne. Harvemmin niitä siirretään toiseen paikkaan, vaan ne saavat kasvaa vapaasti, minkä paikan ovat itse valinneet. Joskus myös oranssi ruskolilja on yllättäen avannut kukkansa ihan oudosta paikasta. Mikäs sen ihanampi ylläri.
Kuvassa oransseja ruskoliljoja ja nupullisia varjoliljoja.

Illakko yllättää myös...

Tähän punertavalehtisen happomarjan viereen ilmestyi illakko. Kukkien väri sopii kivasti happomarjan lehtiin, joten saivat jäädä tähän kasvamaan. Illakko onkin kaksivuotinen, joten annetaan näiden siementää ja levitä, jos niin tahtovat.


Vanhan pihan viehätys - ruusut ja akileijat...

Yksi vanhan pihan viehko yhdistelmä on lehtoakileija ja juhannusruusu. Tässä kuvassa juhannusruusu on vielä nupussa. On jotenkin todella viehättävän boheemia ja villiä, kun pensaan oksien seassa kukkii kaunis perenna. Joten tämäkin on saanut jäädä paikalleen ja se kukkii joka vuosi, tosin nyt taitaa ruusu jo hieman varjostaa sitä liikaa.

Villi ja vapaa punalehtiruusu...

Punalehtiruusu leviää myös siemenistä, mutta ei ongelmallisen paljon. Sen tunnistaa heti lehdistä, sillä niissä on viininpunainen sävy. Kasvutapa sillä on myös aika villi ja vapaan sojottava 😊

Ihana vanhan pihan ylläri on sormustinkukka...

Nykyään ehkä yksi ihanimmista yllättäjistä on sormustinkukka, sillä niitä on meidän pihalla vähän. En tiedä miksi, yksi syy voi tietysti olla siruetanat.
Joten aina kun jostain kasviryhmästä nousee sormustinkukan nuppuvarsi, ihaillen odotetaan sen upean yksilön nuppujen aukeamista. Tänä vuonna täytyykin muistaa kylvää niitä lisää.

Ylläreitä voi myös kylvää ja istuttaa pihalle - hallitusti...

Näitä ylläreitä voi myös laittaa kasvamaan pihalle tiettyyn kohtaan. Tosin silloin ne ei ole enää ylläreitä 😉

Tällöin kannattaa suunnitella niiden paikka niin, että pihan hoito ei muutu työläämmäksi. Eli tässäkin pihasuunnittelun niksit on hyvä muistaa, niin tulee kaunis kokonaisuus. Kuten aiemmin kirjoitin Helppohoitoinen piha suunnittelulla -postauksessa, kannattaa välttää epämääräisiä rytökohtia. 

Näiden yllärikasvien siementen kylvöt sekä istuttamiset tehdään tietysti kuun mukaan ajoittaen.


Olisi kiva kuulla, onko teillä kellään näitä iloisia ylläreitä?


Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari

keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Oranssit tulppaanit uudella tavalla

Kaupallinen yhteistyö - Huiskula Oy
Laitoin nämä oranssit tulppaanit hieman uudella tavalla. Eli halusin niiden ikään kuin villisti ryöppyävän maljakosta. Näin ne ovat heti paljon elävämmän ja luonnollisemman oloisia. Samalla niiden kukatkin tulevat paremmin esille, kun niitä näkee eri puolilta, nimittäin nämä oranssit tulppaanit on ihan huikean upeita.


Kahta eri oranssia tulppaania...

Yksi keino saada tulppaanikimpusta elävämpi on ottaa kahta eri lajiketta, jotka ovat lähes samaa väriä. Sitä kikkaa käytin nyt myös tässä kimpussa. Eli toinen tulppaani on muhkeakukallinen ja toisella kukka on kapeampi. Kukkien väritys on lähes sama.

Oranssit tulppaanit uudella kaartuvalla tavalla...

Minua viehättää nämä tulppaanien kaartuvat varret. Olen joskus aikaisemminkin saanut aseteltua tulppaanit niin, että kimppu kaartui kauniisti alaspäin. Nyt sain näilläkin tulppaaneilla aika lailla saman vaikutelman.

Nämä on kyllä niin ihania kaartuvina. Ja isokukallinen tulppaani on aivan sykähdyttävän kaunis😍


Tässä maljakko on hieman käännettynä. Siitä näkee, että tulppaanikimppu on aseteltu maljakkoon vinosti. Näin kannussa se toimii erityisen hyvin. Näyttää super ihanalta!

Perinteisempi tapa asetella kukat maljakkoon...

Perinteisempi tapa on tämä eli kukat ovat kimpussa tasaisesti joka puolelle. Ja mielellään varret ylöspäin. Kaunis tämäkin on... mutta vielä ihanampi tuolla uudella tavalla.

Tulppaanit maljakkoon...

Tulppaanit on kimpussa niin, että niiden kukat on suurin piirtein samalla tasolla. Kimppu on koottu käteen spiraaliin ja sidottu yhteen kumirenksulla. Nopea ja helppo tapa saada se pysymään koossa maljakossa.

Nämä tulppaanit tuli suoraan Huiskulan Puutarhalta, kuten ne tulee myymälöihin, ilman vettä. Varret oli hieman rennot, mikä kuuluu asiaan. Kotona ensimmäiseksi leikkasin varresta palan pois ja laitoin ne kääreineen päivineen juomaan vettä. Noin tunnin kuluttua tein niistä kimpun, leikkasin varren alapäät tasaisesti ja laitoin maljakkoon.

Ja jos joku ihmettelee sitä kuivana kuljetusta, niin sille on oma syynsä. Puutarhoilta myymälöihin leikkotulppaanien kuljetus tehdään viileässä kuivana, ilman vettä, koska se tutkitusti lisää tulppaanien kestoa.

Jos haluaa pidentää tulppaanien kestoa kotona, niin ne kannattaa siirtää yöksi viileään. Ei kuitenkaan pakkaseen. Päivittäin olisi hyvä vaihtaa maljakoon vesi ja leikata varsiin uudet imupinnat. Tulppaaneille riittää matala vesi eli noin 10 cm viileää vettä.

Nämä upeat oranssit tulppaanit on kotimaisia eli kasvatettu Huiskulan Puutarhalla, Turussa. Huiskula on iso leikkotulppaanien kasvattaja ja heidän tulppaaneja on myynnissä ympäri Suomea.

Lisää postauksia erilaisista tulppaaneista...


Puutarhaterveisin Sari


sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Perennojen kylvö kuun mukaan

 
Perennojen kylvö siemenistä on helppoa ja kun sen tekee kuun mukaan, onnistuu vielä varmemmin. Vielä ei ole aika kylvää, mutta kirjoitan tästä näin ajoissa, koska suunnittelen aina ajoissa kevään kylvöt. Siten saa hankittua siemenet ja kylvömullat etukäteen, niin ei tule kiire.

Siementen kylvö hajakylvönä...

Siementen hajakylvössä siemenet kylvetään laatikkoon, jossa on multaa. Näin tehdään usein, kun siemenet ovat pieniä ja niitä on paljon.
Alla kuva harjaneilikan taimista viime vuodelta. 

Taimet istutettiin kesällä pieninä mättäinä suoraan perennapenkkiin. Ne ei vielä kukki ensimmäisenä kesänä, vaan vasta toisena. Nyt jännätään, miten ne talvehtii. Laitan näistä viimeistään kesällä kuvia, kun ne kukkivat. Kuvan yläreunassa pilkottaa ne siemenistä kasvatetut daaliat.


Siementen kylvö ruukkuihin tai sammalnappeihin...

Ne siemenet, joita on siemenpussissa vähän tai mitkä on isoja, kylvetään usein ruukkuihin tai kuten minä tein eli sammalnappeihin. 


Kuvassa taimia aloitetaan istuttamaan pihalle perennapenkkiin. Aiemmin pienet taimet oli istutettu ruukkuihin, jotta juurilla on enemmän tilaa kasvaa. Nämä kuten kaikki siementen kylvöt ja istutukset teen aina kuun mukaan. Olen huomannut siten kasvien kasvavan parhaiten.


Perennojen kylvö kuun mukaan...

Kuun mukaan perennojen siemenet kylvetään aina kasvavalla eli nousevalla kuulla, ja kasville sopivana kuukautena. Kuukausi on yleensä mainittu siemenpussissa. Osan voi esikasvattaa keväällä sisällä tai kylvää ne vaikka toukokuussa pihalle laatikkoon tai ruukkuun. Osa kannattaa kylvää aina pihalle, mikä onkin helpompaa, jos sisällä ei ole tilaa esikasvattaa.

Kuun mukaan kylvöajan voi katsoa vielä tarkemminkin, mutta se vaatii jo enemmän tietoa. 

Helppoja perennoja kasvattaa itse siemenistä...

Helpoimpia perennoja kasvattaa siemenistä on ehkä seuraavat. Ne on siis helppoja kylvää suoraan ulos maahan tai laatikkoon.


Vaateliaampien perennojen kylvö...

On perennoja, joiden kylvö vaatii enemmän. Joidenkin siemenet itävät vasta, kun ne on olleet viileässä tai vaihtelevissa lämpötiloissa. Siitä enemmän Perennojen siemenet maahan kylmäkäsittelyyn -postauksessa.
On myös perennoja, joiden siemeniä ei saa peittää mullalla. Jotta siemen itää, sen täytyy saada valoa. Siitä enemmän Älä peitä valossa itäviä siemeniä mullalla -postauksessa.
Lisäksi on perennoja, joita ei lisätä siemenistä lainkaan. 

Lisää vinkkejä siementen kylvöihin ja jatkohoitoon...


Tänään kylvin siemeniä versojen kasvatukseen ja oli taas niin ihanaa puuhaa. Seuraavat kylvöt taidan tehdä vasta helmikuun puolenvälin tietämillä 😊

    Puutarhaterveisin Sari



perjantai 22. tammikuuta 2021

Keväinen amaryllis `Nymph` ja laikkuvehka

Minusta tämä amaryllis `Nymph` on tosi keväinen, etenkin kun se kukkii  tähän aikaan. Kevät ja kevätkylvöt on niin mielessä jatkuvasti ja tänä viikonloppuna aion kylvää vähän esikasvatettavia. Eli tämä amaryllis ei tuo mieleen joulua, vaan tulevan kevään.


Itse sipulista kasvatettu amaryllis...

Istutin sipulin ruukkuun marraskuun lopulla. Jos silloin sipulista pilkotti kaksi kukkavarren kärkeä. Ruukku on ollut sen jälkeen ikkunalla. Kukkavarret kehittyivät kukkaan aika hitaasti, sillä pidin tätä enimmäkseen ikkunalaudan viileimmässä kohdassa. Ja varmasti siksi kukkavarretkin jäivät kivan lyhyiksi.



Amaryllis `Nymph` pirtsakan keväinen...

Tämä kuva on tammikuun alusta, kun ensimmäinen kukka avautui. Kukka on niin kaunis ja pirtsakan keväinen.

Nyt amaryllis `Nymph` näyttää tältä eli sen kaksi kukkavanaa kukkii komeimmillaan. Varmuuden vuoksi laitoin niille tukikepin, että kukkavarret varmasti pysyvät pystyssä. Sen muhkeat kukat on kyllä upeat ja niin ihanan herkullisen väriset 😊



Punertava laikkuvehka ja punakirjava amaryllis `Nymph` vierekkäin...

Vaikka nämä ovat hyvin erityyliset, niin sopivat kummasti näin vierekkäin. Ehkäpä sen takia, että kummassakin on tuota samaa punaisen sävyä. 

Helmikuussa pääsen vihdoinkin istuttamaan viimeiset lepokautta viettävät amarylliksen sipulit uuteen multaan. Ja tietysti kuun mukaan hyvänä aikana. Saas nähdä, alkavako ne vai ei.
Joulunahan kukki yksi vanha toissajouluinen amaryllis. Siitä lisää Vanha amaryllis kukkii -postauksessa. 
Nyt se on muiden amaryllisten kanssa ikkunalaudalla ja kastelen niitä lannoitevedellä, jotta vahvistuvat. Koetan saada ne siirtymään lepoon tänä vuonna hieman aikaisemmin 😊

Amarylliksen jatkokasvatusohjeet löytyvät Amarylliksen säilyttäminen ja hoito - postauksessa.


Hauskaa viikonloppua!

Terveisin Sari

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Helppohoitoinen piha suunnittelulla

Helppohoitoinen piha voi olla runsaskukkainen tai minimalistisen selkeä. Helppohoitoisuuteen vaikuttaa moni tekijä ja omat mieltymykset. Esimerkiksi tämä iso syysleimuryhmä on helppohoitoinen, koska siitä ei tarvitse kitkeä rikkaruohoja. Melkeinpä ainoa hoitotoimi on katkoa versot myöhään syksyllä, mutta sekään ei ole työläs oikeilla työvälineillä.


Nurmikko on helppohoitoinen tai työläs...

Nurmikko voi olla pihan helppohoitoisimpia kasvialueita, vaikka sitä leikataan kerran viikossa. Se voi myös olla tuskastuttavan työläs. Eli riippuu paljon siitä, miten piha on suunniteltu. Onneksi pihaa saa suunniteltua helppohoitoisemmaksi jälkeenpäinkin. Kaikki lähtee siis hyvästä suunnittelusta!


Hyötykasvit helppohoitoisella pihalla...

Moni, joka haluaa helppohoitoisen pihan, arastelee laittaa sinne marjapensaita ja muita hyötykasveja. Tosi helppohoitoisellekin pihalle löytyy kyllä sopivia hyötykasveja, joita ei tarvitse leikata paljoakaan. Ja muu hoito on hyvin pientä ja helppoa, kun kasvit on valittu paikan mukaan. Eli tässäkin suunnittelu on tärkeää. 
Kuvassa pensasmustikka, joka on yksi helppohoitoisimmista marjapensaista, oikealla paikalla.

Helppohoitoisuus ja kauneus...

Sitäkin välillä kuulee, ettei helppohoitoinen piha voi olla kaunis. Kauneus tietysti riippuu katsojasta, ja mitä kauneudella tarkoittaa. Helppohoitoisella pihalla voi olla sipulikukkia, liljoja, tuoksuvia kasveja, pörriäiskasveja ja eri muotoja sekä vaikka mitä. 
Usein helppohoitoiselle pihalle ei muodostu epämääräisiä rytökohtia. Rytöalueet voi olla ötököille ja muille tärkeitä alueita, mutta talon lähellä ne tekevät pihasta hoitamattoman näköisen. Tavallaan ruman ja usein asukkaille hieman ahdistavan. 

Helppohoitoinen piha ja katteet...

Järkevä katteiden käyttö vähentää kitkemistä ja kastelua. Helpottaa siis pihan hoitoa. Mutta jos esimerkiksi katealueet ovat isoja ja katetta joutuu lisäämään 2-3 vuoden välein, niin alue voikin muodostua työlääksi ja kalliiksikin. Pihan suunnittelu kannattaakin tehdä aina kaukonäköisesti, ei vain tähän hetkeen sopivaksi.

Intohimona pihasuunnittelun opettaminen...

Koska tiedän, miten jo muutamalla pihasuunnittelun niksillä saa pihasta helppohoitoisemman ja kauniin, pihasuunnittelun opettaminen on suuri intohimoni. Pihasuunnittelu ei ole vaikeaa, kun lähtee etenemään sitä vaihe vaiheelta. Toki ammattilaisen tekemä suunnitelma on ammattimainen, mutta omaa pihaa voi itsekin suunnitella.

Olen tehnyt Sarin pihasuunnittelun verkkokurssin, jota voi edetä itselle parhaiten sopivaan tahtiin ja samalla siellä on kuitenkin opettajan tuki.


Kurssi on siis Puutarha Studion, eli yritykseni. Lisätietoja kurssista  Sarin pihasuunnittelukurssi.

Muutama paikka vapaana Oman pihan suunnittelu -kurssilla...

Opetan myös Nurmijärven Opistossa  Oman pihan suunnittelu -kurssilla, alkaen 4.2.2021. Se on suppeampi kurssi, mutta toimii hyvin niinkin.
Aika todennäköisesti se siirtyy verkkoon, koronatilanteen mukaan. Asia varmistuu lähipäivinä.  Siellä on siis vielä muutama paikka vapaana nopeimmille. 
Lisätiedot ja ilmoittautuminen Nurmijärven Opisto. 

Pihasuunnittelu on tosi innostavaa ja mielenkiintoista, vai mitäs mieltä olette 😊
 

Puutarhaterveisin Sari

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Puutarhatöiden suunnittelua ja ennakointia

Nyt jo tehdään puutarhatöiden suunnittelua ja ennakointia, jotta pihan hoito tulee tehtyä ajallaan ja pysyy siten helppona. Monet kaipaavat helppohoitoista pihaa ja sellaisenhan saa hyvällä pihasuunnittelulla ja pihatöiden oikealla ajoittamisella. Siis töiden suunnittelu ja ennakointi kannattaa! Niin tekee myös ammattilaiset. Ja vielä kun ajoittaa hoitotoimet kuun mukaan, työt helpottuvat entisestään.

Kirjoitan tästä jo nyt, sillä kohta on omenapuiden leikkausaika. Ja todennäköisesti osa havahtuu siihen vasta sitten, kun parhaat ajat on ohi. Näin käy usein muidenkin puutarhatöiden kanssa. Eli nyt jo kannattaa merkata parhaat päivät kalenteriin.

Siementen kylvöt ja taimien istutus oikeaan aikaan...

Olen itse merkinnyt kalenteriin jo karkeasti, milloin kylvän eri kasvien siemenet. Osa kun pitää kylvää ajoissa sisälle, kuten orvokki, jonka kukinnan haluan alkavan jo aikaisin keväällä. Osa kylvetään myöhään toukokuun lopulla/kesäkuun alussa suoraan ulos, kuten pavut

Tietysti valitsen kylvöpäivät kuun mukaan, mikä varmistaa hyvän kasvuun lähdön. Samoin se varmistaa toivotun sadon tai kukinnan.

Tänä keväänä ajattelin kylvää lisää perennoja siemenistä. Ennakoin niin, että hankin kylvömullan ja siemenet jo hyvissä ajoin. Olen päättänyt jo kylvökuukaudet, joten tarkemmat kylvöpäivät on helppo valita kuun mukaan. Ensimmäisen kuvan tarhaidänunikon olen kylvänyt joskus siemenistä. Se onnistui hyvin.


Puutarhatöiden suunnittelua - omenapuiden ja pensaiden leikkaaminen...

Yksi tärkeimmistä pihatöistä on omenapuiden, luumupuiden ja kirsikkapuiden leikkaaminen. Etenkin omenapuita on melkeinpä pakko leikata, jotta niistä tulee hyvän mallisia ja jotta omeniin ei iske muumiotauti.

Jos parhaat leikkauspäivät menevät ohi, seuraavat onkin sitten vasta vuoden kuluttua. Jotta näin ei käy, niin parhaat päivät kannattaa merkata jo nyt kalenteriin. Kun valitsee päivät kuun mukaan, niin ei tule hankalaa vesiversoa omenapuihin ja muutenkin hedelmäpuut näyttävät voivan paremmin.

Kaikki pensaat ja puut kannattaa leikata kuun mukaan hyvinä päivinä. Päivissä on hieman eroja riippuen siitä, miksi kasvia pitää leikata, mikä kasvilaji on kyseessä ja mikä on tavoite kasvin kasvun suhteen. Siksi yhtä yleisohjetta ei voi antaa puiden tai pensaiden leikkaamiseen.

Puutarhatöiden suunnittelua - rikkaruohojen kitkeminen ja vesakon hävitys...

Tästäkin aiheesta olen kirjoitellut jo monet kerrat. Taas muistutan, että merkatkaan parhaat päivämäärät nyt ajoissa jo omaan kalenteriin. Eli parhaat kitkemispäivät ja vesakon sekä pensaiden hävityspäivät. Kun nämä hävitystyöt tekee parhaina päivinä, niin työn määrä vähenee huomattavasti. Jopa uskomattoman paljon. Voi olla, että pensas kuolee siihen, kun se leikataan maata myöden hyvänä hävityspäivänä.

Kaunis muotoonleikattu pensasaita hoidetaan suunnitelmallisesti...

Muotoonleikatut pensasaidat ovat taas suosiossa, joten niidenkin leikkaaminen ja muu hoito kannattaa ajoittaa suunnitelmallisesti. Silloin aidasta tulee tiivis ja se pysyy lehtevänä. Kaiken lisäksi hoito on paljon helpompaa. Aidan leikkaaminen kannattaa myös ajoittaa kuun mukaan.

Tietoa kuun mukaan ajoittamisesta...

Tietoa kuun mukaan ajoittamisesta ja vuoden 2021 tärkeimmät hyvät päivämäärät löytyvät Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta. Se on yritykseni Puutarha Studion kurssi.


Samoin hyviä päiviä voi myös itse katsoa Wanhan ajan Kuukalenteri 2021 / Yläkuu kustannus. Täältä blogistakin löytyy monta juttua 😊


Onko sinulla toiveita, mistä haluaisit kuulla enemmän? Voit myös vastata sähköpostilla, joka löytyy blogin sivupalkista ja kännykällä ylävalikon Puutarha Studio -sivulta.

Tässä nimittäin suunnittelen myös kevään blogipostauksien aiheita.

Puutarhaterveisin Sari

perjantai 15. tammikuuta 2021

Värinokkonen tammikuussa ja pistokastaimet

Tämä värinokkonen näyttää nyt tältä näin tammikuussa, sen puolessa välissä. Olen ihan yllättynyt miten hyvässä kunnossa se on vieläkin. Se on noin parin metrin päässä ikkunasta, jossa päivisin verhot on auki. Tänään pitkästä aikaa paistoin aurinko, joten sekin pääsi nauttimaan suorasta auringonpaisteesta.

Limenvihreä värinokkonen tammikuussa...

Tämä limenvihreä värinokkonen oli kesän parvekkeella värikäslehtisenä kesäkukkana. Se oli syksyllä niin komean näköinen, että päätin kokeilla sen talvetusta sisällä, ihan asuinhuoneessa. Se on siis vähän kuin viherkasvina. Lokakuun loppupuolella se kukki aika kivasti sisällä ja siitä kuvia Pihakuulumisia ja vähän sisältäkin -postauksessa.

 

Marras-joulukuussa se kellastutti vanhimpia lehtiään ja oli aika roskaaja. Nyt lehtiä kellastuu enää vähän. Todennäköisesti se lähtee helmikuussa jo hurjaan kasvuun, kun päivät pitenevät. Olen jo alkanut lannoittaa sitä miedolla lannoitevedellä aina silloin tällöin. Muuten se on saanut syksystä alkaen merileväuutetta kasteluveden mukana, kuten muutkin sisäkasvini.

Kun kevät lähestyy ja kevätaurinko alkaa lämmittää, sitä saa todennäköisesti kastella parikin kertaa viikossa. Ruukkuun on nimittäin istutettu kaksi värinokkosta, joten multa on varmaan jo täynnä juuria. Silloin kesäkuussa se oli vielä niin pieni ja söpö istutus. Siitä kuvia Valkoista ja vihreää kesäkukissa -postauksessa.

Pistokas värinokkosesta...

Tältä näyttää nyt värinokkosen taimi, jonka pistokkaan laitoin sammalnappiin lokakuun alussa. Siitä kuvia Pistokaslisäys ja sammalnapit -postauksessa. Marraskuun lopulla istutin taimet ruukkuihin. Tämä pitää latvoa, mutta en tee sitä vielä, koska valoa on niin vähän. Leikkaan sen sitten reippaammin helmikuussa, ja tietysti kuun mukaan ajoittaen.


Amppelisoilikin pistokastaimet...

Tältä näyttää amppelisoilikin pistokastaimet. Nekin pitäisi latvoa, mutta vasta helmikuussa. Toisessa ruukussa on yksi aiemmin laitettu pistokas ja toisessa ruukussa kaksi myöhemmin laitettua.

Amppelisoilikki on siis rentokasvuinen amppelikasvi. Siitä kuvia kesältä Amppelisoilikki - uusi ihastukseni -postauksessa. Se iso amppelisoilikki on myös talvisäilytyksessä ja se ei nyt kuki. Vähän jännään, aloittaako se taas kukinnan vai ei. 
Sen lannoittamisessa testaan edelleen sitä fermentoitua lannoitetta, kastellen kuun mukaan hyvinä kastelupäivinä. Täytyykin huomenna muistaa tutkia, onko siinä jo nuppujen alkuja näkyvissä.

Enää pari viikkoa, niin onkin jo helmikuu. Mahtavaa!

Puutarhaterveisin Sari