perjantai 30. syyskuuta 2022

Vanhan pihan päivitys pihasuunnittelulla


Vanhan pihan päivitys tehdään pihasuunnittelulla, jos halutaan edullinen ja helppohoitoinen lopputulos. Suinpäin ei kannata lähteä poistamaan kasveja, raivaamaan pihaa ja vaihtamaan maa-aineksia. Siinä voi menettää rahan lisäksi esim. näkösuojat, joita voisi kohentaa pienellä leikkaamisella. Pihasuunnittelulla saa siis isoja etuja myös vanhalle pihalle, teki sitten itse pihasuunnitelman tai teetti sen osaavalla ammattilaisella. 


Vanhan pihan pensasaitojen päivitys...

Tiedän, että moni tuskailee vanhojen huonokuntoisten pensasaitojen kanssa ja miettii mitä niille tekisi. Lisäksi ennen käytetiin pensasaidoissa kasveja, joita nykyään harvemmin enää istutetaan. 
Pensasaidan päivittäminen kannattaakin tehdä huolella, jotta se antaa varmasti riittävän näkösuojan ja kuitenkaan se ei ole liian työläs hoitaa jatkossa. Pensasaitakasvin valinta kannattaa siis tehdä pihasuunnittelun periaatteiden mukaan, kuten muidenkin kasvien valinta.

Vieraslajit ja muut leviävät poistetaan...

Toinen ongelmana koettu asia on vieraslajit ja muut rajusti leviävät vanhojen pihojen kasvit. Miten ne kannattaisi poistaa ilman isoa maanvaihtoa. Itse tekisin kasvien hävityksen aina vain kuun mukaan, kuten hävitin ruttojuuren. Se tapa on tehokas, ekologisin ja edullisin.

Haitallisia vieraslajeja ja leviäviä kasveja on paljon juuri vanhoilla pihoilla, koska osaa niistä on myyty koristekasveina. Kun valitsee kasveja jatkossa, kannattaa huomioida niiden leviämistapa, jotta niistä ei tule uutta ongelmaa.


Kasvialueiden uusiminen vanhalla pihalla...

Usein vanhalla pihalla päivitetään kukkapenkkejä ja kasvialueita. Ne voivat olla rikkaruohojen valtaamia tai kasvit eivät enää näytä paikassa hyvältä. Voi olla, että paikan olosuhteet ovat muuttuneet vuosien saatossa, jolloin siihen valitut kasvit eivät enää viihdy paikassa.

Silloin kannattaa suunnitella kasvialueet uudelleen, nykyiset olosuhteet ja mieltymykset huomioiden. Tietysti uusille kasveille tehdään hyvät multa-alueet ja kasvit istutetaan oikein.
Osan vanhoista kasveista voi myös siirtää paikalle, jossa ne viihtyvät paremmin. Kaikkia ei siis kannata hävittää.

Remontin jäljiltä nurmikon päivitys...

Välillä pihan nurmikko voi olla todella huonossa kunnossa, jolloin se vaatii päivitystä. Jos esimerkiksi talossa on ollut salaojaremontti tai tavaraa on pitkään säilytetty nurmikolla, nurmikkoa täytyy usein parantaa. 
Silloin on hyvä hetki miettiä nurmikon päivitystä eli minkälaisen siitä haluaa tehdä. Nurmikkotyyppejä kun on useita ja niiden hoidossa on eroja. Oma suosikkini on tietysti ihana  kukkanurmikko 😊

Lisää kaunista ja kukkia vanhalle pihalle...

Jos vähänkään kaipaa vanhalle pihalle jotain kaunista tai lisää kukkia tai sykähdyttäviä tuoksuja tai upeita syysvärityksiä, kannattaa nyt talven aikana suunnitella niitä pihalle. Jotta lopputulos on upea ja pihan hoito pysyy helppona, muutokset on syytä tehdä pihasuunnittelun periaatteilla. Se on helppoa, etenkin pihasuunnittelukurssin avulla 😊

Pihasuunnittelukurssin palautteita...

Opetan oman pihan suunnittelua opistoissa ja tämän syksyn kurssit ovat olleet taas täynnä. On ollut tosi kiva kuulla palautteita siitä, miten vanhaa pihaa on ollut helppo lähteä päivittämään. "Kurssilta on saanut rohkeutta ja varmuutta lähteä tekemään muutoksia pihalla. Itse tehty pihasuunnitelma on ollut siinä isona apuna." on yksi kuvaavimmista palautteista.

Pihasuunnitelman etuina on se, että pihamuutosten toteuttaminen helpottuu ja lopputulos on varmasti hyvä, koska suunnitelma on tehty pihasuunnittelun periaatteiden avulla. 
Opetan pihasuunnittelua myös Sarin pihasuunnittelukurssi -verkkokurssina, jota voi edetä oman aikataulun mukaan. Kurssilla on kuitenkin mahdollisuus kysyä minulta, jos tulee eteen jokin haaste suunnittelussa. Verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion. 

Puutarhaterveisin Sari


keskiviikko 28. syyskuuta 2022

Jouluhyasintin sipulit istutettu

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Istutin tänään jouluhyasintin sipulit ruukkuihin, jee! Tämä on oikein odotettu syksyn perinne, sillä nyt voin alkaa suunnitella blogin joulukalenteria. Tosin hieman on vielä auki, mikä tulee olemaan tänä vuonna joulukalenterin teema. Näillä jouluhyasintin istuttamisilla saa jo hieman joulufiilista, vaikkakin ruukut majailee jääkaapin pimeydessä ja viileydessä seuraavat parisen kuukautta.


Jouluhyasintin sipulien istutus...

Jouluhyasintin sipulit, kuten sipulit yleensäkin, istutetaan oikein päin eli juuret alaspäin ja kasvavalla kuulla. Hyasintin sipulin pohjassa näkyy vanhoja kuivia juuria. Sieltä tulee myös kasvamaan ne uudet upean valkoiset hyasintin juuret. Pohja tulee siis alaspäin multaan ja sipulin kärki ylöspäin.

Näin kun sipulit istutetaan ruukkuun, sipulia ei tarvitse peittää kokonaan. Usein jouluhyasinttien sipulin yläosa on kokonaan näkyvissä, kuten kuvassa. Mullaksi sopii hiekkapitoinen kaktusmulta.

Preparoidut eli erikoiskäsitellyt hyasintin sipulit...

Jouluhyasintin sipulit on erikoiskäsitelty eli preparoitu. Erikoiskäsittelyllä sipulit kukkivat jo jouluna. Jos istuttaisi tavallisia ulos pihalle tarkoitettuja hyasintin sipuleita, ne kukkisivat ruukussakin vasta keväällä.

Nämä punakukkaiset `Jan Bos` hyasintin sipulit ovat siis niitä preparoituja.


Jouluhyasintti hyasinttimaljakossa...

Yhden sipuleista laitoin hyasinttimaljakkoon, jossa hyasintin upeat valkoiset juuret tulevat näkymään kivasti. Minusta juuret ovat hyasintilla niin kauniit, että tämä hyasinttimaljakko on oikea aarre. Yllättävää kyllä, kukkiva hyasintti pysyy siinä hyvin pystyssä. Alla kuva joltain edelliseltä joululta.

Maljakossa on vettä ja veden pinta saa olla sipulin pohjaan asti, ei sen ylemmäs. Viimeistään siinä vaiheessa, kun hyasinttimaljakko otetaan huoneenlämpöön, vettä pitää lisätä maljakkoon. Silloinkin vain sipulin pohjaan asti.


Jouluhyasintin kasvatus kukkaan sipulista eli hyötäminen...

Preparoidut sipulit istutetaan multaan ruukkuihin syyskuussa. Multa kastellaan ja ruukut viedään pimeään ja viileään tilaan. Siihen sopii jääkaappi, kylmiö, viileä varasto tai kellari. Lämpötila ei saa mennä pakkasen puolelle eikä yli +10 asteen. Ruukkuja pidetään siellä noin 9 viikkoa eli kun kellertävä hyasintin alku on noin 3 cm korkea.
Sen jälkeen ruukut otetaan sisälle huoneenlämpöön valoon. 

Multa ei saa päästä kuivumaan kokonaan, mutta se ei myöskään saa olla litimärkää. Käytännössä ruukkujen multaa on hyvä silmäillä viileässäkin pari kertaa ja tarvittaessa kastella multaa pienellä vesitilkalla. 
Huoneenlämmössäkin mullan pinta saa kuivahtaa ennen kastelua.

Tätä sipulista kukkivaksi kasvattamista sanotaan hyötämiseksi. Samoin amarylliksiä ja tasetteja voi hyötää kukkaan sipuleista.

Amaryllis ja tasetti joulukukaksi...

Vielä ei istuteta amarylliksen sipulia, jos haluaa siitä joulukukan. Niiden sipulit istutetaan yleensä loka-marraskuussa.
Valkokukkaiset ja voimakkaasti tuoksuvat tasetit hyödetään myös joulukukaksi. Ne istutetaan yleensä vielä myöhemmin eli 6-8 viikkoa ennen joulua.

Lisää  joulukukkien kukkaan hyötämisestä...

  • Onnistuuko hyasintin kasvatus sipulista jouluksi -postauksessa on lisää kuvia hyasinttimaljakosta ja hyasintin upeista valkoisista juurista maljakon vedessä
  • Ensimmäinen amaryllis istutettu -jutussa on ohjeet amarylliksen eli ritarinkukan kasvattamiseen sipulista. Yleensä ostan monta erilaista amarylliksen sipulia ja istutan ne eri aikaan, tietysti kuun mukaan. Siten pääsen nauttimaan amaryllisten kukinnasta pidempään 😊
  • Tasetin hyötö kukkaan onnistuu helposti ihan ikkunalla, kuten amaryllistenkin. Sen kanssa on hyvä muistaa se, että tasetin kukat tuoksuvat hurmaavan vahvasti.
  • Amarylliksen säilyttäminen ja hoito eli vinkkejä amaryllisten eli ritarinkukkien hoitoon sekä uudelleen kukittamiseen

Sain jouluhyasintti `Jan Bos` sipulit Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos siitä heille!
Heillä on tunnetusti hyvä valikoima näitä hyödettäviä joulukukkia.


Puutarhaterkuin Sari


sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Hehkuvan oranssi kukonheltta syyskukkana

Kukonheltta ja muut kukonharjat eivät ole kuuluneet suosikkeihini, mutta tähän hehkuvan oranssiin kukonhelttaan ihastuin heti jo kesällä. Sen kukkien väri oli erikoisen kaksivärinen läheltä katsottuna. Kesän aikana kukinto on kasvanut muhkean isoksi ja syksyisessä ilta-auringossa se hehkuu entistä upeammin parvekkeen pöydällä.
 

Kukonheltta syykukkana...

Lämpimän oranssit kukat sopivat syksyyn hyvin, ja sopii ne myös kesäänkin. Tämä kukonheltta pysyy kauniina ihan pakkasiin asti, näin kun se on sateelta suojattuna parvekkeella. 
Jos tulee vain lyhyt yöpakkasjakso, otan sen siksi aikaa sisälle. Sään lämmettyä siirrän sen takaisin parvekkeelle. Se on nimittäin todella kaunis parvekkeen pöydällä, tummalehtisen japaninvaahteran kanssa.


Taimiruukusta isompaan ruukkuun...

Istutin tämän kukonheltan isompaan ruukkuun, jotta multa ei kuivu niin nopeasti ja muutenkin juurille tuli enemmän tilaa. Näin se oli helpompi hoitaa hellejaksoina. Etenkin parvekkeella, jossa kesällä lämpötila nousi korkealle.
Tältä kukonheltta näytti heinäkuun alkupäivinä, juuri ennen isompaan ruukkuun istuttamista. 

Tältä se näyttää nyt. Sykeröiset kukkatertut ovat kasvaneet aika muhkeiksi 😍

Nuori oranssi kukonheltta pinkillä sävyllä...

Kesällä tämän oranssin kukonheltan kukkasykeröissä oli myös pinkkiä sävyä. Aika ihana, vai mitä!
Tämä on siitä kiitollinen kasvi, että sen kukat eli poimuilevat kukkasykeröt kasvattavat vain kokoa ja niitä kasvaa myös lisää. Siihen ei siis tule lakastuneita kukkia, joita pitäisi nyppiä pois.

Kukonheltan ja muiden kukonharjojen hoito-ohjeet...

Kukonharjoihin kuuluu kukonheltat (Celosia argentea Cristata-ryhmä), kukontöyhtöt (Celosia argentea Plumosa-ryhmä) sekä kukonpyrstöt (Celosia argentea Spicata-ryhmä). Ne ovat helppoja, kunhan istuttaa ne ulos vasta kesäkuun puolella. Ne ovat nimittäin kylmänarkoja, varsinkin keväällä.

Ne viihtyvät aurinkoisella, tuulensuojaisella ja lämpimällä paikalla. Mullan pinta saa kuivahtaa vain kevyesti kastelujen välillä. Multa ei saa olla jatkuvasti märkää, eikä aluslautaselle saa jäädä vettä seisomaan. Niitä lannoitetaan säännöllisesti, kuten muitakin kesäkukkia.
Kylmänä ja sateisena kesänä ne viihtyvät parhaiten parvekkeen, terassin tai lasikuistin suojassa.

Kukat voivat olla keltaisen, oranssin, punaisen ja valkoisen eri sävyisiä. Lajikkeita on paljon. Niitä voi myös esikasvattaa siemenistä, kunhan kylvön tekee riittävän ajoissa talvella.

Muita syyskukkia terassiruukkuun...


Puutarhaterveisin Sari


perjantai 23. syyskuuta 2022

Kuun mukaan kitkemistä ja pihakuulumisia

Kuun mukaan tänään ja viikonloppuna on hyvät Kitkemispäivät, joten tiedossa kitkemistä. Sopivasti nyt syyskuun parhaat kitkemispäivät osuvat viikonlopulle ja sääennustekin lupaa poutaa. Tänään ehdin jo hieman kitkeä ja rikkaruohot lähtivät hyvin. Samalla tuli ihasteltua syksyn kukkaloistoa. 

Kuvassa on se uusi daalia, josta aiemmin kirjoitin Pörriäiskasvi tähtidaalia `Honka Red`. Meidän pihalle ei ole pakkanen vielä käynyt kunnolla, joten tähtidaalia kukkii edelleen. Ja kimalaiset sekä muut pölyttäjät pörräävät sen kukissa.


Syksyllä kitkemistä kannattaa jatkaa...

Alla oleva kuva kertoo hyvin, miksi syksyllä kannattaa jatkaa kitkemistä. Kuvassa on heinän pitkä haaroittunut juuri, joka nousi mullasta kun kitkin. Siitä ei ollut yhtään vielä näkyvissä maan pinnalla eli niin salakavalasti rikkaruohot leviävät mullan sisällä piilossa. 
Näin kuun mukaan hyvinä Kitkemispäivinä rikkaruohot saa poistettua helpoiten ja tehokkaimmin, mistä olen kirjoitellut monesti. Siitä on myös yritykseni Puutarha Studion kurssi Tehokas kitkeminen kuun mukaan.

Paljon näkyi myös siemenistä kasvuun lähteneitä koivun ja pajun taimia. Onneksi ne oli nyt helppo nyppiä juurineen pois.

Siirtonurmikko kitketty kuun mukaan...

Koska kuun mukaan kitkeminen on tehokkainta ja rikkaruohot saa helpoimmalla hävitettyä, kitkin nyt myös pienen siirtonurmikkoni. Sinne välillä tulee siemenrikkaruohoja ja suikeroalpia.
Siirtonurmikko on upean tuuhea edelleenkin, monen kuivan kesän jäljiltä ja minimaalisella kastelulla. Sen mullassa onkin biohiiltä.


Syyshortensia jatkaa kukkimista...

Tämä nuorehko syyshortensia on niin herkullisen värinen vieläkin. Meidän piti siirtää se paremmalle paikalle, koska viime kesänä se kukki heikosti. Emme ehtineetkään kevätkiireissä siirtää sitä ja nyt se kukkii tosi komeasti. Saa siis jäädä paikalleen kasvamaan😊


Oravat varastoi isoja pähkinöitä...

Oravat ovat tähän aikaan todella kiireisiä. Ne pomppivat ja juoksevat puussa ja nurmikolla isoja pähkinöitä kuljettaen. Ensi kesänä kasvaa taas yllättävissä paikoissa puun taimia 😄


Magnoliassa nuput kanaverkon suojissa...

Magnoliassa, aivan kuten alppiruusuissakin, on jo nuput kehittyneet isoiksi. Tänä kesänä magnolia on kasvattanut pitkiä uusia versoja ja siemeniä näyttää tulevan vain muutamaan siementerttuun. Koska pihalla välillä kulkee peuroja ja kauriita, suojasimme jo tämän magnolian kanaverkolla, kuten Peuroja ja rusakoita - suojaa kasvit ajoissa -postauksessa.

Älä vielä istuta kukkasipuleita...

Ensi viikkoa odotan tosi malttamattomasti, koska maanantaina alkaa hyvä kukkasipuleiden istutusaika kuun mukaan. Sitä kestää parisen viikkoa.

Nyt parhaillaan on huono aika kukkasipulien istuttamiseen ja kaikenlaiseen muuhunkin istutuspuuhaan, kuun mukaan. Eli nyt vain kitketään ja nautitaan syksyisestä pihan kauneudesta😊


Puutarhaterveisin Sari


keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Peuroja ja rusakoita - suojaa kasvit ajoissa


Jos peuroja, kauriita ja rusakoita liikkuu pihalla, kannattaa kasvit suojata ajoissa syyskuussa. Eli jos vielä et ole sitä tehnyt, kannattaa hommaan ryhtyä heti. Siis mikäli pihallasi on niiden herkkukasveja. Onneksi kaikki kasvit ei niille kelpaa. Jos on huono tuuri, peurat, kauriit ja rusakot voivat syödä kasvin pahastikin yhdessä yössä. Silloin kasvi voi jopa kuolla. Eli suojaukset kannattaa laittaa ajoissa.

Suojaa pensasmustikat - jos pihalla peuroja ja rusakoita...

Pensasmustikat tuntuvat erityisesti kelpaavan peuroille, kauriille, rusakoille, jäniksille ja kaneille. Meidän pihalla onneksi ole kaneja eikä jäniksiä. Mutta niitä muita liikkuu joka viikko. Joten olemme suojanneet pensasmustikat läpi vuoden kanaverkolla. 

Pensaat on myös päältä suojattu verkolla, koska harakat napsivat mustikoiden raakileita. Tämä kuva on kesältä. Näin syksyllä yleensä tarkistamme verkon ja nyt hieman laajensimme sitä, koska mustikan versot kasvoivat jo verkon läpi.

Marjakuuset peurojen ja kauriiden herkkua...

Meidän pieni marjakuusen taimi suojataan myös verkolla, sillä peurat ja kauriit kulkevat ihan sen läheltä. Marjakuusi on syötynä tosi myrkyllinen ihmiselle, mutta ei noille nelijalkaisille. Ne syövät mielellään marjakuusen oksia, joskus totaalisesti.
Tämä meidän marjakuusi on kasvanut niin hyvin, että ensi vuonna sitä pääsee jo leikkaamaan.


Maahan laitetut kepit pitää kanaverkon paikallaan, eikä isot peurat tai lumimyräkkä pääse liikuttamaan verkkoa. Pienenä vinkkinä 😊

Suojasimme myös nuoren peikonpähkinän...

Koska peurat ja kauriit napsivat ohi kulkiessaan kasveja, niin suojattiin tämä nuori peikonpähkinäkin. Mökillä on tavallista pähkinäpensasta koko rinne täynnä, mutta en kyllä muista nähneeni niissä peurojen syöntijälkiä. Pelataan nyt siis varman päälle.

Hedelmäpuille runkosuojat ajoissa...

Nuorille hedelmäpuille laitetaan korkeat verkot ympärille vasta lokakuussa, kun pihan puista on lehdet pudonneet. Sen sijaan runkosuojat kierretään runkojen ympärille jo elo-syyskuun vaihteessa. 
Ollaan huomattu, että silloin rusakot, peurat ja kauriit selvästikin maistelevat hedelmäpuita ja muita kasveja. Runko on tärkeä suojata sen takia, että jos rungosta eläimet syövät kuoren pahasti, niin puu ei kestä sitä. Sen sijaan jos ne syövät oksia, puu usein kasvattaa uusia oksia tilalle.
Nämä haalistuneet muovispiraalit on kymmeniä vuosia vanhoja ja edelleen toimivia. Ne otetaan kesäksi pois varastoon ja taas syksyllä laitetaan takaisin nuorien puiden runkoihin.

Runkosuojan alapää painetaan multaan tiukasti kiinni, niin se suojaa lumen alla touhuavan peltomyyrän tuhoilta. Peltomyyrä kun syö puun rungon alaosasta kuoren pois. Jonain vuonna ne ovat kalunneet pensasaitojen alaoksatkin vaaleiksi eli oksan ruskean kuoren totaalisesti.

Rusakot, jänikset ja kanit...

Nämä pienemmät nelijalkaiset tekevät myös yllättävän nopeasti tuhoa hedelmäpuille ja joillekin muillekin kasveille. Sen takia nuoret puut kannattaa suojata näin ajoissa runkosuojilla ja ennen talven tuloa 1,5 metriä korkealla metalliverkolla. 
Runsas lumisella paikalla ja pohjoisempana, verkon on hyvä olla vielä korkeampi, jotta lumen pinnalla kulkevat peurat ja kauriit eivät pääse syömään puita.

Suojaa ainakin nämä kasvit peuroilta ja rusakoilta...

Tässä pieni listaus kasveista, joita rusakot, peurat ja kauriit käyvät heti syömässä, jos kasveja ei huomaa suojata ajoissa.

  • nuoret puun taimet
  • nuoret hedelmäpuut niin kauan, kun kuori on helposti syötävää
  • pensasmustikat
  • japaninruusukvitteni
  • tyrnin taimet
  • kultasade nuorena
  • tuijat

Puuttuko jokin kasvi listalta?


Ota suojaaminen huomioon pihasuunnittelussa...

Mieti aina pihasuunnittelussa tai vanhan pihan uudistamisessa, kuinka paljon haluat näitä suojattavia kasveja. Etenkin jos pihallasi kulkee peuroja ja kauriita. 
Samoin on hyvä jo suunnitteluvaiheessa pohtia, miten helppoa tai vaikeaa suojaaminen tulee olemaan. Ja miten huomioida suojaaminen kasvien sijoittelussa. 

Sarin pihasuunnittelun -verkkokurssille on tulossa syksyn ja talven mittaan uutta materiaalia, miten välttää pahimmat virheet ja ongelmat.


Puutarhaterveisin Sari

lauantai 17. syyskuuta 2022

Sipulikukkien suunnittelu kevääksi

Sipulikukkien suunnittelu kevään väripilkuiksi on tosi kivaa puuhaa. Vielä niitä ei kannata istuttaa, etenkin kun nyt kuun vaihe on siihen huono. Nämä punaiset tulppaanit oli heräteostos viime syksynä. Kukan väri oli niin herkullinen ja kun kukka oli vielä kerrottu, niin en voinut vastustaa niitä. Niiden punaiset kukat sopivat hyvin pionien tummiin lehtiin, mitkä näkyvätkin kuvan vasemmassa laidassa. Sipulikukkien sommittelu kannattaakin tehdä harkiten.


Kestäviä ja kasvitieteellisiä tulppaaneja...

Eniten suosin meidän pihalla pitkäikäisiä sekä kasvitieteellisiä eli vähän jalostettuja tulppaaneja. Niistä onkin kiva kokeilla jotain uutta joka vuosi. Tämän syksyn erikoisuus on vielä mietinnässä. Meidän pihan maalaji on runsasmultaista hiekkamoreenia eli hyvin läpäisevää. Se onkin hyvä tulppaaneille. 

Ainoa harmitus tulppaanien kanssa on se, että metsäkauriit ja peurat pitävät niitä suurena herkkuna. Meillähän yksi kevät metsäkauriit söivät pihalta lähes kaikki tulppaanin alut, yhdellä kerralla. Siitä ja suloisesta syöjästä kuvia Tulppaanit on syöty -postauksessa. Joten nykyään istutamme tulppaaneja pieninä ryhminä muiden kasvien sekaan.

 Kasvitieteellisistä tulppaaneista buharantulppaanit ovat kestosuosikkejani. Ne kukkivat vuodesta toiseen heikommallakin paikalla. Tämä kuvan leiskuvan punakukkainen buharantulppaani on upea valkoisen orkideanarsissin kanssa yhdessä.


Ihanat krookukset ensimmäisiä kukkijoita...

Meillä kasvaa pihalla erilaisia krookuksia jo paljon, mutta aina mahtuu lisää, etenkin näitä kasvitieteellisiä krookuksia. Nämä vähän jalostetut ovat niin sykähdyttävän kauniita ja hyviä pörriäisille😍
Krookuksia syö rusakot jo ennen krookusten kukintaa. Voimakashajuisen mausteen ripotteleminen maahan näyttää auttavan ja rusakot jättävät krookukset rauhaan. Olisi kiva kuulla, tiedättekö muita keinoja torjua rusakot krookusten kimpusta.

Missä paikka keltaiselle keisarinpikarililjalle...

Olen jo vuosia etsinyt hyvää paikkaa keltakukalliselle keisarinpikarililjalle. En halua sitä oranssien lähelle, vaan kokonaan toiseen ryhmään. Sitä pitää siis vielä miettiä. 
Lisää kuvia ja ohjeita keisarinpikarililjojen hoitoon Keisarinpikarililja kukkii komeasti -postauksessa. Nimittäin kun nämä viihtyvät ja kukkivat runsaasti, ne ovat tosi näyttäviä korkeine kukkatupsuineen

Peurat ja kauriit jättävät narsissit rauhaan...

Koska meidän pihan läpi kulkee nykyään metsäkauriit ja peurat, on järkevämpi suosia narsisseja, joita peurat ja kauriit eivät syö. Meillä on ennestäänkin narsisseja, jopa kuvassa näkyvää vaaleamman keltaista vanhaa kantaa. 
Viime syksynä teimme uuden kukkapenkin ja sinne istutimme keltaisia narsisseja. Niiden sekaan olen suunnitellut matalampia ja hieman toisen sävyisiä narsisseja. Siten siitä saa veikeämmän näköisen kokonaisuuden.
Tässä ryhmässä on kolmea erilaista narsissia ja se tekee tästä ryhmästä luonnollisemman näköisen.

Herkkiä balkkaninvuokkoja lisää...

Siniset balkaninvuokon kukat on niin herkän kauniita. Ehkä viimeiset kuivat kesät ovat verottaneet niitä sen verran, että keväällä niitä näkyi enää muutamia kukassa. Joten suunnitelmissa on hankkia sinisiä balkaninvuokkoja lisää. Istutan ne kevätkaihonkukan sekaan, koska läheltä katsottuna se on hauska yhdistelmä. Ne siis kukkii samaan aikaan.

Lisää sipulikukkien suunnitteluun...


Sipulikukat kannattaa valita paikan olosuhteiden mukaan eli pihasuunnittelun periaatteilla. Jollekin tärkeä valintakriteeri on sipulikukkien pitkäikäisyys ja joillekin toisille taasen näyttävän upea kukinta.
Pihasuunnittelukursseillani monivuotisten sipulikukkien suunnittelu kuuluukin aina kurssiin. Sipulikukat ovatkin tärkeitä kevään ilahduttajia, ja osa kesän näyttäviä kukkijoita.


Puutarhaterveisin Sari


torstai 15. syyskuuta 2022

Tuoksuva suklaakosmos ja talvisäilytys

Tuoksuva suklaakosmos kukkii edelleen upeasti. Se on oikeastaan parhaimmillaan vasta loppukesällä ja syksyllä. Silloin se on jo kasvanut muhkean isoksi ja kukkia on paljon. Se mikä suklaakosmoksessa viehättää minua, on sen kukkien ilmava ja keveä kasvutapa, ihanan tuoksun lisäksi. Ohjeet sen talvisäilytykseen on jutun lopulla.
 

Tuoksuva suklaakosmos...

Suklaakosmoksen kukat tuoksuvat ihanasti suklaalle, kun niitä nuuhkaisee läheltä. Kukkavarret ovat jo korkeammalla loppukesällä, joten niitä tulee nuuhkaistua vähän väliä ohi kulkiessa, edelleenkin. Tuoksu on niin herkullinen😊

Kukat näyttävät pilvisenä päivänä hyvin tummilta ja helposti ne jäävät jopa huomaamatta. Auringossa ne tulevat hyvin esiin ja silloin niitä on helppo myös kuvata.

Pienistä taimista näyttävä kukkija...

Tämän kuvan otin muutama päivä sitten. Meillä on kahdessa ruukussa yhdet suklaakosmokset. Niillä on multana Biolanin biohiilipitoista Kesäkukkamultaa. Mullan biohiili pidentää kastelujen väliä ja muutenkin parantaa kasvin kasvuoloja. 
Tämä kohta on nimittäin aika paahteinen ja ruukkujen multa kuivui herkästi. Hyvin pärjäsivät biohiilen avulla, vaikka pari kerta multa pääsi kuivumaan liikaa.  

Tältä ruukut näyttivät heinäkuun alussa, noin parin viikon kuluttua niiden istuttamisesta. Kuten kuvasta näkyy, suklaakosmos on alussa hyvin vaatimattoman näköinen taimi. Istutin ruukkuun myös yhdet punakukalliset neilikat tuomaan väriä. 
Tämä oli juuri se heinittynyt kohta, joka minun piti kitkeä kuun mukaan hyvänä Kitkemispäivänä. Ihmettelin hetken kuvassa näkyviä kuivia ruskeita lehtiä pitkin maata. Miten niitä voi olla heinäkuun alussa noin paljon. Ne taitaakin olla metsälehmuksen kukinnon suojuslehtiä, sillä vieressä kasvaa iso metsälehmus.


Suklaakosmoksen hoito...

Suklaakosmos (Cosmos atrosanguineus) kukkii runsaimmin täydessä auringossa. Sitä kastellaan ja lannoitetaan läpi kesän syksyyn asti, kuten muitakin kesäkukkia. Mullan pinta saa kevyesti kuivahtaa kastelujen välillä. 
Me olemme antaneet näille luomulannoitteen varastolannoituksena, jolloin niitä kastellaan pelkällä vedellä.
Lakastuneet kukat leikataan varsineen pois, jotta suklaakosmos tekee lisää nuppuja. Kuvassa on pallukkamainen nuppu ja kaksi lakastunutta kukkaa.

Suklaakosmos ja sen talvisäilytys...

Suklaakosmoksen talvisäilytys onnistuu ehkä parhaiten pimeässä kellarissa tai koneellisessa kylmiössä. Myös viileä varasto, johon ei kovillakaan pakkasilla lämpötila laske nollaan tai sen alle, toimii todennäköisesti talvetuspaikkana.
Kun pakkanen on vioittanut suklaakosmoksen varsia, ruukku tai ruukusta otetut juurakot viedään kellariin. Multa ei saa olla liian märkää. 
Kuten daalioilla, niiltä säilyy siis juurakko, mutta varret sekä lehdet lakastuvat. Siksi pimeä ja viileä paikka on niille paras talvisäilytyksessä.

Vanhan suklaakosmoksen mullanvaihto -postauksessa on kuva pienen suklaakosmoksen porkkanamaisesta juurakosta.
Suklaakosmosta myydään juurakoina keväällä sekä kukkivina kesäkukkina keväällä ja alkukesällä.


Puutarhaterkuin Sari



sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Ihanat pelargonit talvisäilytykseen

Kohta nämä ihanat pelargonit pääsevät talvisäilytykseen ikkunalle. Samoin pihalla olevat vanhat pelargonit aiotaan säilyttää talven yli, tuttuun tapaan kellarissa. Nyt ne on vielä ulkona, sillä meidän pihalle ei tule ensimmäiset yöpakkaset. Ollaan kylläkin jo varauduttu siirtämään pelargonit suojaan, ennen rankkasateita.


Rungolliset pelargonit talvisäilytykseen...

Ennen kuin lämpötila lähestyy pakkasta, pelargonit otetaan sisälle. Nyt nämä rungolliset pelakuut on vielä parvekkeella, sillä siellä on pitkälle syksyyn lämmintä.

Aion säilyttää nämä taas asuinhuoneen ikkunalla, johon paistaa aurinko koko aamupäivän puoleen päivään asti. Se valo riittää niille ja lehdet pysyvät vihreinä. Tietysti niitä pitää muistaa kastella. Lisää ohjeita ja kuvia Pelargonit ikkunalla talven yli ekologisesti -postauksessa.


Näitä on siis kaksi rungollista pelargonia, jotka olen itse kasvattanut siemenistä. Ne on aika leveitä ja toisesta suunnasta katsottuna kapeita. Leikkaan ne taas tiukan kapeiksi, jotta mahtuvat kapealle ikkunalaudalle. Siitä kuvia viime vuodelta Pelargonien leikkaaminen talvisäilytykseen -postauksessa.

Uudet ihanat pelargonit ikkunalle...

Ihastuin näihin pinkkeihin pelargoneihin kesällä ja nyt aion säilyttää nämäkin. Niissä osa kukista on  hieman kerrottuja ja kukan värisävy hehkuu upeasti vihreyden keskellä. Voi olla, että joudun toiselle näistä vaihtamaan hieman pienemmän ruukun, jotta se mahtuu kapealle ikkunalaudalle. Nyt nämä kukkivat vielä niin upeasti ja nuppuja on paljon.


Näistä ja muista pelargoniin liittyvistä jutuista löytyy enemmän Ihanat pelargonit varmoja kukkijoita - postauksesta.

Pihalta pelakuut ja muut kellariin talvisäilytykseen...

Pihalla olevat pelargoniruukut täytyy muistaa siirtää tiistaina katoksen suojaan keskiviikon rankkasateelta. Sillä pelargonien multa ei saa olla märkää, kun ruukut viedään kellariin. Jos multa on märkää, niiden juuret mätänevät kellarin viileydessä. Samoin isot verenpisararuukut viedään katoksen alle. Maahan istutetut kuten daaliat, saavat olla vielä pihalla. 

Sinisade eli Wisteria näyttää nyt tältä. Olen leikannut sen versoja lyhemmiksi, kuten sinisateelle on tapana tehdä. Se siirretään ruukkuineen päivineen kellariin ennen kunnon yöpakkasta. Sinisade todennäköisesti kestää hyvin parin asteen pakkasen. On nimittäin hyvä, että se tottuu viileään ja siirtyy vähitellen talvilepoon. Viimeistään kellarissa se pudottaa kaikki lehtensä ja keväällä kasvattaa taas uudet. Ja toivottavasti kukkii ensi kesänä😊

Lisää ohjeita ja vinkkejä talvisäilytykseen...

  • Daalian talvisäilytystesti osoitti hyvin, miten onnistuu parhaiten daalian juurakoiden säilytys kosteassa kellarissa ja kuivassa koneellisessa kylmiössä. Samalla tavalla talvetetaan myös gladioluksen sipulit.
  • Verenpisaran talvettaminen onnistuu usein hyvin. Me olemme säilyttäneet niitä kellarissa ja viileän huoneen ikkunalla.
  • Suklaakosmokset voi myös talvettaa kellarissa tai muussa viileässä tilassa. Ne on hyvin samantyyppisiä kuin daaliat.
  • Syyssyrikkä eli Buddleja talvehtii varmimmin kellarissa. Se kestää pienen pakkasen syksyllä loistavasti. Etelä-Suomessa se saattaa jopa talvehtia ulkona maassa kasvaessaan. 

Puutarhaterveisin Sari