torstai 2. joulukuuta 2021

Tasetin hyötö kukkaan - 2. luukku

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö

Tasetin hyötö kukkaan onnistuu kotona ihan valoisalla ikkunalla. Se on lisäksi nopeakasvuinen eli sopii hyvin malttamattomalle puutarhurille ja lapsille. Jos vielä löytää sen sipuleita myynnistä, niin se voi hyvinkin ehtiä kukkaan juuri jouluksi. Lähempänä joulua sitä näkee myös kukkakaupoissa myynnissä ruukkukukkana.


Tasetti on helppo kasvattaa sipuleista kukkivaksi...

Hyötäminen eli hyötö tarkoittaa sitä, että tasetin sipulit istutetaan sisällä ruukkuun ja se lähtee kasvuun ja kukkimaan. Eli se kasvatetaan sipulista kukkivaksi joulukukaksi.

Tasetin kasvatus eli hyötö kukkaan..

Istuta tasetin (Narcissus `Paperwhite`) sipulit kaktusmultaan tai pikkukivien sekaan niin, että sipulin yläosa jää näkyviin. Sipulit kannattaa laittaa aika tiiviisti toisiinsa kiinni. Kastele multa ja laita ruukku huoneenlämpöön valoisalle paikalle.
Jatkossa kastele multaa hieman, kun sen pinta on kuivahtanut. Multa ei saa kuivua liikaa, jotta nuput pysyvät hyvinä. Multa ei myöskään saa olla jatkuvasti märkänä.
Yleensä tasetti kukkii 3-4 viikon kuluttua istutuksesta.


Voimakastuoksuinen joulukukka...

Tasetti sopii hyvin joulukukaksi niille, jotka rakastavat vahvoja tuoksuja. Se nimittäin tuoksuu erittäin voimakkaasti.

Jos taas ei kestä ihan niin voimakasta tuoksua, voi tasetin leikata maljakkoon lasikuvun alle. Myös korkea lasipurkki voi sopia tähän. Koska kantta tai lasikupua tulee pitää hieman raollaan, tämä ei ehkä toimi kaikkein tuoksuherkimmille.

Monivuotinen vai kertakäyttökukka...

Tasetti ei meillä viihdy ulkona, vaikka se onkin narsissi. Eli se on kertakäyttökukka.
Sen sijaan amaryllikset ja hyasintit ovat monivuotisia, amaryllis huonekasvina ja hyasintti pihalla kevätkukkijana. Molemmat on helppoja hyötää kukkaan ostosipuleista. Ne onkin jo istutettu ruukkuihin aikaisemmin. 
Ensi vuoden joulua ajatellen Kasvata joulukukat ajoissa -postauksesta löytyy vinkit, milloin ja miten näitä sipuleista hyödettäviä joulukukkia voi kasvattaa kotona. 


Tasetin sipulit on Korpikangas Siemen-Fröltä.


Jouluisin terveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Tämän muistan jostain lapsuudestani. Nykyään tätä en ole nähnyt myynnissä. Olisipa mukava löytää sellainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasetti on tosiaan vanha joulukukka. Sitä on ollut täällä Suomessa ainakin 1900-luvun alusta alkaen. Välillä se on ollut suosittu ja välillä pois muodista.
      Sitä näkee kyllä myynnissä lähempänä joulua. Silloin se on yleensä täysin nupullinen ja usein sijoitettuna myymälän viileään kukkakaappiin. Pidetään siis peukkuja, että löydät tasetteja :)

      Poista
  2. Kasvatin tasetteja kerran, mutta tuoksu oli niin vahva, että kukka piti viedä perimmäiseen kamariin:)
    Mutta hyvä vinkki tuo lasimaljassa kasvattaminen, täytynee kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasetissa on erittäin vahva tuoksu, jopa yllättävän vahva. Se onkin varmaan yksi syy, miksi sitä näkee niin vähän myynnissä.
      Tuoksu on huomattavasti miedompi, kun tasettia pitää lasikuvussa tai korkeassa kannellisessa lasipurkissa. Silloin se voi olla jopa kauniimpi niin aseteltuna :)

      Poista