sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Keihäsanopinkieli kukkii tuoksuvin kukin

Keihäsanopinkieli kukkii hurmaavan tuoksuvin kukin. Se itse asiassa ihan yllätti minut kukinnallaan. Etenkin kun se on ollut asuinhuoneen ikkunalla ja ainoana hoitona on ollut kastelu kuun mukaan. Toki se on välillä saanut merileväuutetta ja mietoa lannoitetta.

Keihäsanopinkieli on erikoinen anopinkieli...

Moni ei mieltäisi tätä anopinkieleksi, sillä sen lehdet ovat ihan eri näköiset, mitä tutulla anopinkielellä. Keihäsanopin lehdet on tosiaan keihäsmäiset, kuin pyöreät piikit. Lehtien kärjet eivät ole terävät, onneksi.
Kuvasta näkyy, miten nuppuvarsi kasvoi lehtien keskeltä. 


Keihäsanopinkielen nuput kasvaa...

Nuppujen tyvellä oli tahmeat nestepallukat. Tässä vaiheessa vielä jännäsin, onko kukat vihertävät vai valkeat.

Nuput kasvoivat kokoa ja muuttuivat vaaleiksi. Se oli siis valkokukallinen, kuten anopinkielen kukat yleensä ovat.

Keihäsanopinkieli kukkii tuoksuvin kukin...

Näistä keihäsanopinkielen kukista leijaili huoneeseen hyvin vahva tuoksu. Se oli vahva enemmänkin illalla ja aamulla. Ja aivan ihana! 
Kukinta kesti aika pitkään. Harmi, etten huomannut merkitä muistiin, milloin kukinta alkoi ja milloin se loppui. Tämä kukki siis viime keväänä huhtikuun lopulla. 
Saas nähdä, kukkiiko tänä vuonna niistä toinen. Minulla on näitä keihäsanopinkieliä nimittäin kaksi samalla ikkunalla.

Tällainen se oli pienenä...

Kukkiva keihäsanopinkieli (Sansevieria cylindrica) näytti tältä noin viisi vuotta sitten. En olisi ikinä uskonut, että se kasvaa hauskaksi "piikkipuskaksi".  Anopinkielet ovat siis ihanan helppoja ja  pitkäikäisiä viherkasveja.

Lisää kuvia anopinkielistäni näet Anopinkieli helppo ja pitkäikäinen viherkasvi -postauksessa.

Anopinkielen hoito-ohje...

Anopinkieli viihtyy puolivarjossa sekä yllättävän aurinkoisessa ja hämärässäkin paikassa, huoneenlämmössä. Runsaassa valossa se voi kukkia.
Sitä kastellaan aina vasta sitten, kun pintamulta on selvästi kuivahtanut. Jos multa on jatkuvasti märkää tai aluslautaselle jää vettä seisomaan, niin kasvi kärsii heti. Anopinkielen lehtisuppiloon ei myöskään saa mennä vettä.
Mietoa lannoitetta annetaan kastelun yhteydessä kesäkautena noin parin viikon välein.
Ruukku vaihdetaan hieman isompaan vasta silloin, kun ruukku käy ahtaaksi. Ja mullaksi sopii hiekkapitoinen kaktusmulta. Postaus kaktusten ja mehikasvien mullanvaihdosta.


Nyt keväällä onkin etsinnässä näille keihäsanopinkielilleni hieman isommat saviruukut. En ole vielä löytänyt kivan näköisiä, siis tavallisia saviruukkuja "kapeampia ja korkeampia". Jos tiedät, missä olisi hyvä valikoima saviruukkuja, niin otan vinkin ilolla vastaan 😊


Muita helppoja viherkasveja...


Puutarhaterkuin Sari


perjantai 21. tammikuuta 2022

Oranssit kukat pihasuunnittelussa


Oranssit kukat ovat tulleet taas suosioon pihasuunnittelussa. Oranssien kukkien väri on vahva ja lämpimän sävyinen. Toki kaikki eivät pidä oranssista väristä lainkaan. Sitten on niitä, jotka ovat jopa koko ikänsä rakastaneet oranssia väriä. Tällaiset lämpimän oranssiset sävyt ovat jo jonkin aikaa olleet suosittuja myös kukkasidonnassa, ja sisustuksessakin. Puutarhassa vihreää vasten oranssit kukat tulevat hyvin esiin.

Upeat oranssit liljat...

Liljoista löytyy monta oranssikukkaista lajia ja lajiketta. Ensimmäisessä kuvassa taitaa olla värililjan jokin oranssi lajike. Kohdassa kasvaa vain kolme liljaa ja jo niillä on saatu näyttävä ryhmä.
Alla on vaaleanoranssi tiikerililjan lajike `Tiger Babies`, josta lisää kuvia Tiikerililja `Tiger Babies` ja perinteinen tiikerililja -postauksessa. Tavallinen tiikerililja on vahvemman oranssi ja kuuluu perinnekasveihin.

Rusopäivänlilja ja sen oranssit kukat...

Rusopäivänliljalla on oranssit kukat kukkavarren päässä. Sillä on kauniin kaartuvat lehdet, mitkä muistuttavat hieman heinämätästä. Se onkin koristeellinen kasvi myös muulloin kuin kukkiessaan. Pihasuunnittelussa se on yksi tärkeä pointti.

Päivänlilja on siis perenna. Jos et tiedä mitä eroa näillä on, niin Lilja vai päivänlilja -postauksessa on siitä enemmän. Pihasuunnittelun näkökulmasta on hyvä tietää näiden erot.

Kerrottu idänunikko kesäkuussa...

Perinnekasveista idänunikko on aivan upea oranssikukkainen perenna. Tässä on sen kerrottukukkainen muoto. Ehkä yleisempi on  kuitenkin se yksinkertainen versio. Kummatkin kukkivat alkukesällä. 

Tulikellukka pihasuunnittelussa reunakasvina...

Paljon matalampi perenna, joka sopii hyvin reunakasviksi, on tulikellukka. Siitäkin löytyy lajikkeita, joiden kukkien sävy vaihtelee. Tulikellukka kukkii pidempään kesä-heinäkuussa, kevään tulosta ja paikasta riippuen.

Tuleeko sinulle mieleen jotain muita oransseja kukkia?

Keltaisista kukista kirjoittelin aiemmin Keltaiset kukat hitti vai huti -postauksessa.


Rentouttavaa viikonloppua!

Puutarhaterkuin Sari


keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Puutarhanhoito kuun mukaan

Kuun mukaan tehty puutarhanhoito, taimikasvatus ja sisäkasvien hoito luo ihan uuden ulottuvuuden koko puutarhaharrastukseen. Sen myötä puutarhatyöt tuntuvat paljon selkeämmiltä ja mikä huippua, lopputulos on parempi. Tähän on innostuneet monet, vaikka osa edelleen kiistää tämän toimivuuden. Miksi sitten kuun mukaan tehty puutarhatyö ei onnistunutkaan toivotulla tavalla, siihen on yleensä tietyt syyt. 


Kastelupäivät kuun mukaan - iso apu monelle...

Näistä Kastelupäivistä tulee jatkuvasti hyvää palautetta. Nykyään ne on merkattuna Wanhan ajan Kuukalenteriinkin. Eli kasvit kastellaan vain Kastelupäivinä ja yleensä vain yhtenä niistä. Näitä päiviä on noin viikon välein. Toki on kasveja, joita kastellaan harvemmin, ehkä joka toisena Kastelupäivänä. Missään nimessä ei kannata kastella Älä kastele -päivinä, sillä silloin on suurempi riski ötököihin. Viikon kastelupäivät näet blogin sivulta Kastelupäivät ja kuu
Jos et vielä ole kokeillut, niin suosittelen testaamaan😊.


Omenapuiden ja hedelmäpuiden leikkaaminen...

Jos haluat päästä helpommalla omenapuiden vesiversojen leikkaamisessa, niin puiden leikkaus kannattaa ajoittaa kuun mukaan. Sen voi tehdä keväällä tai loppukesällä. Vaikka leikkaa keväällä, vesiversoja tulee selvästi vähemmän, kun ajoittaa leikkaamisen kuun mukaan. Oikean ajankohdan lisäksi pitää tietää myös miten omenapuita leikataan.

Maan parantaminen kuun mukaan ajoittamalla...

Hyvin monissa puutarhatöissä kuun mukaan ajoittaminen luo paremman lopputuloksen. Olen itse huomannut biohiilen testeissä, että huolellisesti kuun mukaan tehtynä, kasvit saavat maasta vielä paremmin kosteutta. Siihenkin tietysti vaikuttaa se, että itse maan parannustyöt pitää myös tehdä oikein ja oikeilla aineksilla.
Jos joku nyt katsoo kuvaa tarkemmin ja ihmettelee, miksi biohiili onkin tässä kuivaa, eikä valmiiksi ladattua. Syy on se, että tässä ladataan biohiiltä toisella tavalla eli maassa. Tällöin siementen kylvöt ja taimien istuttamiset tehdään paljon myöhemmin.

Rikkaruohojen kitkeminen - super suosittua...

Ehkä nopeimmin kuun vaikutuksen huomaa rikkaruohojen kitkemisessä. Sillä parhaina Kitkemispäivinä iltapäivällä rikkaruohot lähtevät juurineen ihan vetämällä. Siis ilman työkalujen apua. Vaikka juuret menisivät poikki, niin maahan jääneistä juurista kasvaa uudet versot reilusti hitaammin. Siis käytännössä rikkaruohot vähenevät sekä kitkemisväli pitenee.
Koko vähenevä kuu on hyvää aikaa kitkeä ja sen lisäksi siellä on vaihtelevasti parhaita Kitkemispäiviä, kuten se Suuri Kitkemispäivä.

Jos taasen kitkee kuun mukaan huonona ajankohtana käy helposti päin vastoin... rikkaruohot riehaantuvat kasvuun. 

Rikkaruohojen kitkeminen parhaina Kitkemispäivinä on super suosittua... kitkemiseen tulee jopa himo. Niin helppoa se on silloin 😊

Olen testannut Kitkemispäiviä kivituhkaan ja iso ero on, tekikö rikkaruohojen poiston Kitkemispäivinä vai kitkemiseen huonoina päivinä. Koska en halua tehdä turhaa työtä tai tuhlata aikaa kitkemiseen, niin kitken nykyään vain parhaimpina Kitkemispäivinä. Niistä muistuttelinkin viime vuonna yritykseni Puutarha Studion Instagram ja Facebook -tileillä.


Testi ruttojuuren hävittämisestä kuun mukaan...

Tosi mielenkiinnolla odotan kevättä ja kesää. Silloin näkee, miten onnistui ruttojuurten hävitys ilman kaivamista. Viime kesänä näytti jo hyvältä, joten saas nähdä tuleeko enää yhtään ruttojuuren lehteä maan pinnalle. 
Sama tekniikka ja ajoitus toimii mitä todennäköisemmin myös muihin vieraslajeihin ja hävitettäviin kasveihin.

Milloin ja miten - paras lopputulos...

Paras lopputulos puutarhanhoidossa, taimikasvatuksessa ja sisäkasvien hoidossa tulee, kun ajoittaa työt kuun mukaan ja tietää, miten työ tehdään. Se vaatii siis kumpaakin.

Kuun mukaan puutarhatöiden ajoittamisesta olen tehnyt Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin (yritykseni Puutarha Studio). Kurssia voi edetä itselle parhaimpaan aikaan ja itselle sopivassa tahdissa, lisäksi materiaali on käytössä pitkään. Kurssilla on listattuna vuoden 2022 parhaat Kitkemispäivät sekä kylvöpäivät eri kasviryhmille sekä hedelmäpuiden leikkauspäivät. Tietoa on siis helposti saatavilla.


Miksi kuun mukaan ajoittaminen "ei ole toiminut"...

Yksi yleisin syy on se, että on ymmärtänyt ajoituksen hieman väärin tai ei ole huomioinut vuorokauden aikaa. Esimerkiksi Suuri Kitkemispäivä toimii vain aamupäivällä.

Toinen syy on selvästi se, että itse puutarhatyö on tehty "väärin" eli ei ole osattu tehdä sitä niin, että se toimii. Silloin ajoitus voi olla oikein. Esimerkiksi jos ei osaa kitkeä rikkaruohoja, kuun mukaan ajoittamisesta ei ole niin suurta hyötyä. Tai jos leikkaa omenapuita aivan liian rajusti, jolloin ne kasvattavat paljon vesiversoja, vaikka kuun mukaan olisi hyvä omenapuiden leikkausaika.

Tässä mietinkin, onko kenties jotain tietoa, mitä kaipaisit? Joko tänne tai verkkokurssille?


Puutarhaterveisin Sari

Ps. Olisi myös kiva kuulla kokemuksiasi kuun mukaan puutarhuroinnista, niin hyviä kuin huonoja?


perjantai 14. tammikuuta 2022

Mitä kuuluu ikkunalaudan pelargoneille

Ikkunalaudan pelargoneille kuuluu hyvää. Ne ovat viettäneet talven ikkunalla ilman lisävaloa. Pelargoni ei siis ole kertakäyttökukka. Tämä valkokukkainen pelargoni on säilyttänyt erittäin hyvin lehtensä vihreinä. Näkyvissä on jo pientä uutta kasvuakin. Jutun lopussa myös kuva kevätamarylliksestä, jolla oli se hassu nuppu alhaalla.

Siemenistä kasvatetut rungolliset pelargonit...

Tältä nämä rungolliset pelargonit näyttivät tänään päivällä, kun aurinko paistoi. Otin ne ikkunalta pöydälle, jotta ne oli helpompi kuvata.
Olen kylvänyt nämä siemenistä ja kasvattanut ne rungollisiksi pikkupuiksi. Ne ovat näin leveitä, mutta toisesta suunnasta katsottuna litteitä, vain noin ruukun levyisiä, jotta ne mahtuvat kapealle ikkunalaudalle. Jutun lopussa on linkit postauksiin, josta näet ohjeita.
Kastelen näitä kuun mukaan Kastelupäivinä ja talvella merilevävedellä. Nyt niissä näyttää olevan uutta kasvua sen verran, että alan antamaan niille mietoa lannoitetta ja välillä merilevävettä.

Pelargonin kevätleikkauksen pohdintaa...

Näin tammikuussa pelargoneja ei vielä leikata. Kun niissä on enemmän uutta kasvua lyhentelen niiden versoja helmikuussa ja senkin ajoitan kuun mukaan. Tavoitteena on saada ne pysymään tiiviinä ja litteinä sekä runsaskukkaisina. Voi olla, että en vaihda niille uutta "multaa", sillä niillä on kasvualustana kasvusammalta, mikä pysyy pidempään hyvässä kunnossa.

Alla oleva pelargoni on myös rungollinen. Annoin sen kasvattaa rungon alaosaan verson, koska se oli kesällä niin hauskan näköinen. Mutta nyt verso kasvaa niin voimakkaasti, että runko ei tule enää esiin riittävästi. 
Joten olen pohtinut, että poistaisin kokonaan sen alimman verson. Tai sitten antaisin sen kasvaa ja lyhentäisinkin latvasta 1/3 pois ja katsoisin kesän ajan millaiseen muotoon se kasvaa. Eli en pitäisikään sitä enää rungollisena pelargonina.
Olisi kiva kuulla mielipiteesi, kumpi on parempi idea? Vai onko sinulla jokin muu ehdotus?

Luonnonvaloa ikkunalaudan pelargoneille...

Tässä vielä kuva  miten kapealla ikkunalaudalla pelargonit ovat. Niiden täytyy todellakin olla litteitä, jotta ne mahtuvat ikkunalaudalle. Ikkuna on kaakon suuntaan eli siihen paistaa aurinko aamupäivän ja se riittää pitämään pelargonit hyvässä kunnossa. Samalla ne toimivat tässä ikään kuin viherkasveina talviajan.

Kevätamaryllis aloittaa pian kukkimisen...

Pelargonien välissä on tämä kevätamaryllis, josta kirjoittelin aiemmin. Se on kasvattanut jo kolmannenkin kukkavarren. 
Sipulin alaosassa on se hassusti kasvuun lähtenyt kukkavarsi, joka näköjään jää lyhyeksi. 

Tämä on kyllä tosi hassun näköinen 😊 Se aloittelee kohta puoliin kukkimaan. 


Lisää postauksia pelargoneista ja niiden talvisäilytyksestä...



Hyvää viikonloppua!


Puutarhaterkuin Sari


keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Söpö jänönopuntia, ei lasten kasvi

Jänönopuntia on tosi söpö kaktukseksi. Sillä on pyöreät ja litteät versot. Jotkut kutsuvatkin sitä mikkihiirikaktukseksi tai jänönkorvakaktukseksi. Voisi siis hyvin kuvitella, että se sopiikin lapsille. Mutta se on enemmänkin aikuisten kasvi ja lapsia ei kannata päästää sen lähelle. Samoin lemmikit on hyvä pitää siitä kauempana.

Melkein kaksivuotias jänönopuntia tänään...

Nyt vasta oikein huomasin, miten paljon jänönopuntiani onkaan kasvanut. Ensimmäinen kuva on maaliskuulta 2020 ja alla oleva kuva on tänään otettu. Se on ollut tämän ajan samassa kaktusmullassa ja ruukussa. Keväällä sille on pakko vaihtaa jo isompi ruukku, että se ei kaadu niin helposti. Muutenhan kaktuksille riittää aina pieni ruukku.
Lisää kuvia ja vinkkejä tästä jänönopuntiasta pienenä Kaktukset ja mehikasvit saivat saviruukut -postauksessa.

Jänönopuntia ei ole lasten kasvi...

Tällä jänönopuntialla (Opuntia microdasys) on tosi pienet piikit, verrattuna muihin kaktuksiin. Ne irtoavat hyvin helposti ja usein kun kastelen kasveja, niin käteeni tarttuu näitä pienen pieniä piikkejä. Se ei satu, eikä siitä ole haittaa. Mutta silmiin joutuessaan piikit aiheuttavat kipua ja sairaalareissun, jotta silmälääkäri saa poistettua piikit . Siksi tämä jänönopuntia ei ole lasten kasvi. 
Jänönopuntiaa ei muutenkaan kannata laittaa amppeliin tai pöytätasoa korkeammalle, jotta sen piikit eivät pääsee silmiin edes ilman kuljettamana. Ja tietysti jos on lemmikkejä, niin niitäkään ei saa päästää opuntiakaktuksen lähelle. 

Jänönopuntiaa on näin valkopiikkisenä sekä ruskeapiikkisenä.

Opuntia kaktuksen hoito-ohje...

Opuntiat viihtyvät hyvin valoisalla paikalla eli aurinkoisella ikkunalla. Kaktusten tapaan, mullan pitää kuivahtaa ennen kastelua. Itse olen kastellut tätä jänönopuntiaani läpivuoden kuun mukaan Kastelupäivinä. Näin talvellakin kastelen mullan läpimäräksi, koska se normaalilämpöisessä asuinhuoneessa.
Useinkaan kaktukset eivät tarvitse lannoitetta, tosin kesällä niille voi antaa hieman mietoa lannoitetta. Ja tietysti merileväuute sopii niille hyvin. Siitä enemmän Aika antaa merileväuutetta sisäkasveille -postauksessa.
Opuntiat viihtyvät pienessä ruukussa ja hiekkapitoisessa kaktusmullassa. Mullanvaihto tehdään vain tarvittaessa eli ruukun vaihdon yhteydessä.
Jos haluaa niiden kukkivan, opuntiat kannattaa sijoittaa viileään talvehtimispaikkaan ja edelleen hyvään valoon. Silloin kastellaan vain hieman vähemmän, mitä kesällä.

Olisi kiva kuulla, onko teistä joku saanut opuntian kukkimaan? 


Puutarhaterkuin Sari


sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Keltaiset kukat hitti vai huti?

Keltaiset kukat ovat nyt hitti valinta, mutta edelleen joidenkin mielestä täysi huti. Mitä mieltä sinä olet? Se on kyllä jännä, miten oma makumieltymys muuttuu. Jotain väriä on ennen syvästi inhonnut, mutta nykyään se onkin tosi kaunis. Tai sitten oppii pitämään sen tietyn inhokkivärin kukista, koska kasvissa on niin paljon hyviä ominaisuuksia. Osa keltaisista kukista on tosi hyviä pörriäisille ja perhosille, ja niitähän on aina kiva saada omallekin pihalle.


Kuivuutta kestävä keltamaksaruoho...

Maksaruohoissa on paljon keltakukkaisia lajeja ja yksi parhaimmista on kuvan keltamaksaruoho. Se on matala ja kestää erittäin hyvin kuivuutta sekä hiekkaista multaa. Se kasvaa rehevästi jopa kallion koloissa. Leviää muuten itse siemenistä.

Maksaruohoissa näkee myös paljon hyönteisiä, kuten tässä nimettömässä maksaruohossa.

Keltaiset kukat kultasateella ja keltaruusulla...

Kun näkee isokokoisen kultasateen täynnä keltaisia riippuvia kukkaterttuja, näky on todella upea. Suorastaan mykistävä ja sen muistaa pitkään. Kukissa on myös hyvä tuoksu. Näet siitä enemmän kuvia Kultasade juhlistaa juhannusta -postauksessa. 
Se on näyttävä pikkupuuna, kunhan muistaa valita sille hyvän paikan missä se viihtyy ja muutenkin huomioida ne pihasuunnittelun periaatteet, kuten myrkyllisyyden.

Toinen ihanuus keltakukkaisissa on kerrottukukkainen keltaruusu. Se kukkii myös alkukesällä.


Monella sipulikukalla keltaiset kukat...

Perinteisiä keltakukkaisia kevään sipulikukkia on narsissit, tulppaanit ja krookukset. Niiden lisäksi on myös monia muita.
Bokharankurjenmiekka on jännä erikoisuus, joka kukkii toukokuun jälkipuoliskolla. Kuvassa se kasvaa vuorenkilpien suojassa. Tämän kurjenmiekan lehdet ovat jännän viuhkamaisesti, mikä tuo elävyyttä keväiseen kasviryhmään. Lehdistö näkyy paremmin linkin jutussa. Sipulikukkien tapaan bokharankurjenmiekan lehdet lähtevät lakastumaan kukkien kuihduttua.  

Kasvitieteellisen tulppaanin keltaiset kukat...

Yksi suosikeistani on nämä matalat buharantulppaanit. Ne on vähän jalostettuja ja siksi niitä kutsutaan kasvitieteellisiksi tulppaaneiksi. Meidän pihalla ne ovat lisääntyneet isommiksi mättäiksi, mikä on super ihanaa. Tämä kuva on kukkanurmikon reunalta, jossa ne saavat lakastua rauhassa, ennen ensimmäistä ruohonleikkuuta. On meillä näitä ihan kukkapenkissäkin, ovathan nämä niin suloisia 😍

Keltaiset kukat hitti vai huti?

Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olet keltaisista kukista pihalla? Onko sinulla suosikkeja? Tai inhokkikukkia?

Oikea kasvi oikealle paikalle...

Postauksen ensimmäisessä kuvassa on korkeakasvuinen auringontähti. Se on hyvä pölyttäjille. On kuitenkin hyvä muistaa se, että auringontähti leviää siemenistä, joskus jopa ongelmallisen paljon. Eli ihan mihin tahansa sitä ei kannata laittaa kasvamaan.
Kasvivalinnassa ja sommittelussa kannattaakin pitää mielessä ne pihasuunnittelun periaatteet, joita myös opetan kursseilla. Silloin ei tule harmillisia yllätyksiä ja kasviryhmästä tulee kaunis kokonaisuus, keväästä syksyyn.


Puutarhaterkuin Sari


perjantai 7. tammikuuta 2022

Siementen kylvö alkaa, myös kuun mukaan

Siementen kylvö alkaa näin tammikuussa, mutta vain tietyillä kasveilla. Ne siis vaativat pitkän esikasvatuksen, jotta ehtivät tehdä satoa tai kukkia meidän lyhyessä kesässä. On toki muitakin kasveja, joita voi jo kylvää, sillä nyt parhaillaan on hyvä aika kylvöihin myös kuun mukaan.


Pitkä esikasvatus osalla chileistä...

Chilejä on todella paljon eri lajeja ja lajikkeita. Osa niistä suositellaan kylvettävän näin tammikuussa, jotta ne ehtivät tuottaa satoa. Tällaisia on esimerkiksi Capsicum pubescens lajikkeet sekä ainakin osa C. chinense ja C. baccatum lajikkeista. Eli kannattaa lukea siemenpussin ohje kylvökuukaudesta. 

Kuukausimansikan voi kasvattaa siemenistä...

Olen kasvattanut useammankin kerran kuukausimansikkaa siemenistä. Se onnistui hyvin, vaikkakin aluksi ihmetytti taimien hidas kasvu. Ne olivat pitkään aivan pikkuruisen pieniä eli ovat myös pitkän esikasvatuksen vaativia ja yleensä niiden kylvö tehdään helmikuussa. Hyvissä kasvatusoloissa mansikan siemenet voi jo kylvää. Kuvassa on valkomarjainen kuukausimansikka.


Laventelin kylvöaika, myös kuun mukaan...

Nämä meidän vanhat tähkälaventelit olen joskus vuosia sitten kylvänyt siemenistä. Laventeli siis kylvetään näin aikaisin tammi-helmikuussa, koska se vaatii kylmäkäsittelyn. Toinen tapa olisi kylvää siemenet syksyllä ulos. Nämä meidän vanhat tähkälaventelit kylväytyvätkin nykyään itse siemenistä isommaksi alueeksi.

Ja nyt kasvavan kuun aikaan 3.-17.1.2022 onkin hyvä kylvää kaikki nämä kukkivat, marja- sekä hedelmäkasvit. Kylvö tehdään mielellään aamupäivällä. Vielä tarkemminkin voi katsoa sopivat päivät. Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla on listat tämän vuoden 2022 parhaista kylvöpäivistä kasvilajit huomioiden.


Pelargonit, orvokit ja monet muut...

Jos haluaa kasvattaa kesäksi kukkivia pelargoneja siemenistä, siemenet tulee kylvää aikaisin eli näin tammi-helmikuussa. Pelargonin kasvatus siemenistä on kyllä todella helppoa.
Samoin jos haluaa kevätkukaksi kasvattaa orvokkeja, niin niidenkin siemenet on hyvä kylvää aikaisin. Itse taidan taas kylvää niitä rimpsureunaisia orvokkeja, ainakin vähän 😊

Laadukas kasvualusta, valo ja lämpö...

Siementen kylvöt kannattaa tehdä aina puhtaisiin astioihin ja ruukkuihin. Itse suosin nykyään kasvualustana kuvan sammalnappeja tai kasvusammalta eli 100% sammalta. Siinä siemenet lähtevät hyvään kasvuun eikä ole ollut ongelmia kanelihomeesta eikä harsosääskistä.

Tietysti näin talvella, kun päivät ovat lyhyitä, moni käyttää taimikasvatuksessa kasvivaloja. Hyvin pärjää myös ilman, ainakin täällä etelässä, jos on aurinkoinen ikkuna taimien kasvatuspaikkana. 
Lisäksi kannattaa lukea siemenpussista ohjeet hyvin, sillä osa siemenistä vaatii kylmäkäsittelyn tavalla tai toisella ja osaa ei saa peittää mullalla. Lisäksi osa siemenistä lähtee kasvuun parhaiten tietyssä lämpötilassa.

Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:





 Puutarhaterkuin Sari

maanantai 3. tammikuuta 2022

Suunnitelmia 2022 - omavaraisuus kotipihalla

Nyt on taas aika tehdä suunnitelmia tällä vuodelle 2022, ensin näin omavaraisuuden näkökulmasta. Koska meidän piha on ihan tavallinen omakotitalon piha, tavallisella omakotitaloalueella, se asettaa tietyt raamit omavaraisteluun. Lisäksi oma työni vie paljon aikaa kasvukautella, mikä myös vaikuttaa paljon ajankäyttöön. Eli tänäkin vuonna on tarkoitus kasvattaa sellaista syötävää, josta tulee varma ja hyvä sato. Vähän muutakin jännää on tietysti taas suunnitelmsissa.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.

Laventelit leviää turhan innokkaasti...

Kuten ekassa kuvassa näkyy, ne meidän vanhat tähkälaventelit leviävät koko ajan isommaksi alueeksi. Onhan ne kauniita ja hyvän tuoksuisia, mutta peittävät ruusut jo alleen.
Tuli sitten mieleen, että näitä laventeleja voisi hyödyntää enemmänkin. Tuoksupusseja ollaan tehty muutamia kukinta-aikaan. Mutta mitä muuta näistä laventeleista voisi tehdä? Onko sinulla vinkkejä?

Lisää erikoismarjoja...

Koska helppous ja varma sato on meillä yksi valintakriteereistä, niin erilaiset marjapensaat sopii meille hyvin. Nyt olenkin suunnittelemassa lisätä erikoisempia marjakasveja pihalle, kuten hunajamarjaa. Uusi omenapuukin voisi olla kiva.
Samoin tehtävälistalla on leikata reippaammin vanhimpia marjapensaita keväällä, jotta ne kasvaisivat hieman enemmän uusia oksia. Samoin näitä marja-aronioita on taas hyvä leikata. Eli hoitotoimia tiedossa.

Osa taimista lähipuutarhalta...

Kevät on minulla töissä niin kiireistä aikaa, että varminta on ostaa tomaatin taimet lähipuutarhalta. Siten saa laadukkaat ja hyvät taimet. Eikä tarvitse stressata, milloin ehtii kotiin kastelemaan taimia aurinkoisella ikkunalla.
Lyhyen esikasvatuksen taimet, kuten lehtikaalit, taidamme taas kasvattaa itse. Se kun onnistuu ihan pihallakin tosi pienellä hoidolla.

Mangoldit suojaan kauriilta ja rusakoilta...

Koska niin helposti unohtaa menneen kesän pikkuhaasteet, niin nyt olikin hyvä ottaa nämä kuvat mukaan tähän postaukseen. Ne muistuttavat meitä laittamaan verkot mangoldin taimien ympärille heti, kun taimet nousevat näkyviin tai istutetaan taimista. Alla kuva jäljistä, kun metsäkauriit olivat vierailleet pihalla. Rusakko yleensä syö vain muutamasta lehdestä, mutta metsäkauriit syövät kaikki lehdet. Onneksi eivät syöneet tällä kertaa maata myöden, niin nämä kasvattivat uudet lehtivarret.

Tämä on siis vaan alkukesän ja syksyn pikkuhaaste.

Etanaeste ajoissa kasvimaan ympärille...

Toinen tärkeä muistettava on virittää kasvimaan ympärille etanaeste heti, kun säät sen sallivat. Sillä vaikka viime kesä on niin kuiva ja vähäsateinen, niin siruetanat olivat syöneet toisesta kasvilaatikosta pariinkin erään taimet. Limavana osoitti, että syöjä oli etana, eikä pihan iso ja vanha rusakko.


Lisää kukkia pölyttäjille...

Meidän pihalla on onneksi paljon pörriäisiä ihan aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Ne siis  huolehtivat marja- ja hedelmäsadosta. 
Silti aion lisätä pölyttäjille sopivia kukkia, koska se on niin helppo ekoteko. En ihan vielä ole suunnitellut sen tarkemmin kasveja, mutta kuvan hohtopiikkiputkea aion kylvää esikasvatukseen. Sen auenneet kukat olivat niin näiden erilaisten pörriäisten suosiossa, että sitä on saatava lisää.

Kompostista biohiilimultaa eka erä...

Ehkäpä eniten jännään tämän kompostikasan aukaisemista. Kompostin puutarhajätteen sekaan on lisätty biohiiltä ja nyt keväällä sen pitäisi olla valmista biohiilimultaa. Saas nähdä, miltä se näyttää ja kuinka hyvin jäte on kompostoitunut mullaksi. Nimittäin viime kesät ovat olleet meidän alueella niin vähäsateisia, että kaivossa ei ole riittänyt vesi tämän kasteluun. Siksikin kasan aukaiseminen on nyt tosi mielenkiintoista. Siis näkee nyt sen, onko biohiilestä ollut apua vai ei. Laitan  siitä sitten oman jutun tänne blogiin.

Tarkemmat kasvimaan kylvöt on vielä suunnittelematta, tosin pysytään aika lailla tutuissa ja varmoissa sekä maukkaissa kasveissa. Jotain uuttakin olisi taas kiva kokeilla 😊


#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...



Kasvuvyöhyke 1


Apilankukka https://www.apilankukka.fi/tammikuussa-alkaa-kasvatus/

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2022/

Kakskulma https://kakskulma.com/aikaomavarainen-ja-aika-omavarainen-muutenkin

Multavarpaan maailma https://multavarpaanmaailma.blogspot.com/2022/01/suuntana-omavaraisuus-tammikuu-2022.html
Oma tupa, tontti ja lupa https://omatupajatontti.blogspot.com/2022/01/tulevan-vuoden-toiveita.html

Omavarainen elämä https://omavaraiset.blogspot.com/2022/01/suuntana-omavaraisuus.html




Kasvuvyöhyke 7


Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2022/01/03/tammikuu-22/




Sarjaa luotsaavat Satu https://tsajut.fi ja  Heikki https://korkeala.fi



Mukavaa viikkoa!


Puutarhaterveisin Sari


lauantai 1. tammikuuta 2022

Puutarhamessut ja -tapahtumat 2022

Puutarhamessut ja yleensäkin puutarhatapahtumat ovat jo todella kaivattuja. Joten listasin tämän vuoden 2022 tiedossa olevat messut. Listasta puuttuu vielä useampikin perinteinen tapahtuma. Lisään tuttuun tapaan niitä sitä mukaa, kun saan tietooni päivämäärät. Ja otan taas vinkkejä  vastaan hyvistä puutarhatapahtumista ja päivämääristä. Eli tätä listausta päivitän säännöllisesti.

Puutarhamessut ja -tapahtumat 2022 Suomessa

1.-3.4.2022 Piha & Puutarha, Turku

7.-10.4.2022 Kevätmessut 2022, Helsinki

22.-24.4.2022 Piha & Koti, Tampere

23.-24.4.2022 Koti & Piha, Pori

6.-8.5.2022 Pihapiiri, Lahti

21.-22.5.2022 Minifarmi & Kukkamessut, Uusikaupunki

21.5.2022 Lakeus kukkii -tapahtuma, Lapua

18.-19.6.2022 Loviisan avoimet puutarhat, Loviisa

7.8.2022 Avoimet puutarhat -tapahtuma, ympäri Suomea

7.8.2022 Loviisan avoimet puutarhat, Loviisa

11.-13.8.2022 Lepaa 2022, Puutarha- ja viheralan ammattinäyttely, Hattula

17.9.2022 Lohjan Omenakarnevaalit, Lohja

Laita kommenttia tai sähköpostia, jos tiedät listalle sopivan tapahtuman 😊


Puutarhamessuilta ja -tapahtumista löytää erikoisuuksia ja uutuuksia...

Se onkin yksi syy, miksi kevään messuilla tulee käytyä joka vuosi. Siellä on aina esillä puutarhayritysten uudet tuotteet, kuten kivimallit, luomulannoitteet ja -mullat, kasvit jne. Monilla messuilla on myynnissä hyvin laaja valikoima siemeniä ja kukkasipuleita. Sieltä usein tuleekin ostettua harvinaisempia siemeniä. 

Hienoja yleiskoristeluja ja tietoa...

Isommilla puutarhamessuilla näkee myös upeita yleiskoristeluja, kuten alla oleva kuva Turun puutarhamessuilta vuosia sitten. Tämä oli tosi huikea!
Messuilla ja puutarhatapahtumissa on usein erilaisia lyhyitä luentoja ja tietoiskuja. Ja muutenkin messuilta saa paljon tietoa, jos sitä lähtee hakemaan.
Siksikin niin odotan jo puutarhamessuja 😊

Blogijuttuja puutarhatapahtumista

 

Puutarhamessut ja -tapahtumat 2022 muualla

24.3.-15.5.2022 Keukenhof, Hollanti

31.3.-3.4.2022 Nordiska tradgårdar, Tukholma

6.-8.5.2022 Luigen maatalousmessut, Viro

20.-22.5.2022 Türin kukkamarkkinat, Viro

24.-28.5.2022 Chelsea Flower Show, Lontoo


Puutarhaterveisin Sari