lauantai 30. toukokuuta 2009

Valkoisten kukkien puutarhassani

Suunnittelin eilen, mitä kertoisin Valkoisten kukkien puutarhasta eli Kuupuutarhasta Billnäsissä. Olen ensi viikonlopun Billnäsin puutarhatapahtumassa. Mikäli tulet tapahtumaan, käy ihmeessä moikkaamaan osastolla D15( Puutarha Studio sekä Puutarha ja Hyvinvointi-akseli). Olisi kiva nähdä teitä muita bloggaajia ihan kasvotustekin : )

Alla on kuva ukkolaukasta, joka on levinnyt itsestään siemenestä. Tämä kuva ei ole varsinaisesta valkoisten kukkien puutarhasta ; )


Eilen valkoisten kukkien puutarhani eli kuupuutarha näytti tältä. Valkeat liljatulppaanit olivat avautuneet. Tulppaaneja on tässä kohdassa kahta eri lajiketta.

Tässä lähikuvaa valkoisemmasta liljatulppaanista. Liljatulppaanit ovat kukkimisajankohdaltaan myöhäisiä tulppaaneja. Nämä ovat aivan ihania : )

Tietysti kuupuutarhaan kuuluvat lyhdyt.
Seuraavaksi aukeaa loistokärhöistä ensimmäiset nuput, jos sää jatkuu näin lämpimänä. Ostin keväällä yhden kärhön lisää, eli innolla odotan, sen ensimmäistä kukkaa : )

tiistai 26. toukokuuta 2009

Ensimmäiset liljakukot

Kevään ensimmäiset liljakukot on nyt löydetty !


Toisessa penkissä oli jopa kaksi yksilöä, hmm...

Tässä kuva, miten liljalle käy, jos liljakukot pääsevät leviämään laumaksi. Ne syövät lehtiin reikiä ja mitä enemmän liljakukkoja on, sitä enemmän ne syövät.

Liljakukot syövät liljoja eli niitä liljoja, joilla on sipuli. Ei siis kuunliljoja eikä päivänliljoja.
Alla liljakukkojen suurin herkku, varjolilja. Se leviää upeasti siemenistä, kuten kuvan yksilöistä näkyy. Aikaa menee tietysti vuosia... ; )

Erilaiset värililjat kelpaa myös liljakukoille...

Samoin alla oleva ruskolilja.


Tiikerililjakaan ei säästy niiltä.
Liljakukot talvehtivat maassa ja kun maa on sula, on liljakukotkin jo ruokailemassa ; )

Liljakukkojen torjunta:

No, mitkä ovat sitten niiden torjuntakeinot ? Tehokas tapa on kerätä ne ja murskata.
Lisäksi lehden alapuolelta on syytä pyyhkiä musta mönjä pois. Mönjän sisällä on liljakukon toukka. Tiikerililjakuvassa on mönjä näkyvissä lehden alla ja lehden kärki on mennyt ruskeaksi.
Oletko jo löytänyt liljakukkoja pihaltasi ?
Olisi myös kiva kuulla, onko sinulla hyvää keinoa saada ne pois liljojen kimpusta ?

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Vau mitä tulppaaneja

Pidin eilen Espoon Marketanpuistossa kurssia ja oli hieman tihkuinen keli. Silti tulppaanit loistivat siellä näin upeasti. Mitenköhän tänään, kun aurinko paistaa....

Näiden tulppaanien seassa kasvaa perennoja tai pitäisikö sanoa toisinpäin, nämä tulppaanit kasvavat perennojen seassa ; )
Kaukaa katsottuna tulppaanipenkki oli toooosiiii pitkä...
Löytyihän sieltä hempeämpiäkin tulppaaneja...


Tässä alapuolella kuva liljatulppaanista. Näiden tulppaanien muodossa on jotain viehättävää.

Tulppaanein hoitovinkit

Kuten jo aikaisemmassa tekstissä mainitsin, tulppaanit ovat todella pitkäikäisiä paikassa, joka on kesällä kuivahko. Ja jota ei kastella. Savimailla ne jäävät usein lyhytikäisiksi.
Tulppaanit voi toki nostaa maasta kesäksi ja istuttaa ne takaisin syksyllä, jos haluaa...
Tulppaanit lannoitetaan samalla kuin muukin piha.
Varret saa leikata vasta kun ne ovat kellastuneet. Näin siksi, että ravinteet siirtyvät lehdistä sipuliin kasvattaen sitä. Kuihtunut kukka voidaan leikata pois heti, kun se on "ruma".
Täytyypä suunnitella nyt ensisyksyn sipulikukkaostokset. Nyt kun näkee, mikä kohta kaipaa lisäystä.

torstai 21. toukokuuta 2009

Pääskysestä ei päivääkään : )

Kesä on jo tullut : ) Kirsikat aloittelevat kukkimisen....
Tänään näin taivaalla ensimmäiset pääskyset ja kuulin niiden kesäisen viserryksen...
Kukkapenkitkin on nyt kitketty eli kesä voi alkaa ... ; )
Kesän kunniaksi vastaan arleenan sanomilta saamaani hasteeseen eli
Olen valittu, yksi miljoonasta :
Tässä tietoa työstäni, mielihaluistani ja haaveistani.


Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Tämän hetkinen työni on kestänyt jo hyvin pitkään. Eli Puutarha Studion kautta luennoin, pidän kursseja puutarha-aiheesta ja fengshuista. Sen lisäksi teen erilaisia neuvontakäyntejä ja pihasuunnitelmia. Rakastan tätä työttäni : )
2. Ennen sitä hoidin erään oppilaitoksen piha-alueita. Sekin työ oli mukavaa...
3. Ennen sitä olin kukkakauppa-apulaisena useammassakin kukkakaupassa.
4. Ja sitä ennen olin kesätöissä hautausmaalla.
Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
Tähän on hieman hankala vastata, sillä katson erittäin harvoin tv:tä.
1. Puutarhaohjelmia
2. Sisustusohjelmia
3. Kotimaisia draamasarjoja
4. tähän vielä pitäisi keksiä jotain... joskus katson jonkun tietyn ja mielenkiintoisen ajankohtaisohjelman, josta olen kuullut
Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Madeira
2. Italiassa Rooma ja Capri
3. Praha
4. Austraaliassa mm. Perth ja Sydney
Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. Sähköpostit
2. Sääennusteet ja vielä kerran sääennusteet. Sää vaikuttaa niin paljon viikkoni ohjelman kulkuun...
3. Blogit, niin omat kuin muidenkin
4. Eri uutissivustot
Neljä lemppariruokaani ovat:1. Lohi
2. Kaikenlaiset kasviskeitot
3. Hyvä ja maukas pitza, jota saa Italiassa
4. Jälkiruuat ; )
Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:1. Ulkona puutarhassa, haistellen ihanaa kesäiltaa...
2. Lomalla, lomailevien ystävieni luona
3. Italiassa ...
4. Keittiössä, ruokapöydän ääressä, sillä minulla on nyt pieni nälkä ; )
Heitän tämän haasteen juuri sinulle, siis sinulle.
Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta !
Toivottavasti otat kopin : )
Tee siis näin. Kopioi edellinen. Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta meemiin mukaan neljä blogiystävääsi.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Puutarhan vipeltäjät

Käväisin viikonloppuna Jyväskylässä tapaamassa puutarhuriystävääni. Teimme pienen retken lähistölle ja siellä sain kuvan tästä vipeltäjästä.



Tämä toinen vipeltäjä oli ystäväni pihan asukkeja. Ei selvästikään ollut tottunut kameran ääneen, vaan oli hyvin epäluuloinen ja juoksi naapuriin...

Tässä sitten puutarhuriystäväni : ) Hänkin vikkelä käänteissään...
Reissu oli ihana. Kevät oli edennyt aimo harppauksen eteenpäin viikonlopun aikana. Meillä jo norjanangervotkin kukkivat.

torstai 14. toukokuuta 2009

Tulppaaneja kävelylenkiltä

Otin kameran mukaan kävelylenkille. Ja arvelin oikein, puistossa tulppaanit kukkivat upeasti.

Kerrottu keltainen tulppaani teki monta kukkaa yhdestä varresta.

Tässä tavallisia ja perinteisiä tulppaaneja : )



Kuvissa on vähän pidemmälle jalostettuja tulppaaneja. Niiden lisäksi on lajeja, joita ei ole jalostettu. Ne leviävät siemenestä, aikaa myöden paljonkin. Tälläisiä on esimerksi metsätulppaani ja parvitulppaani.

Paras paikka tulppaaneille

Tulppaanit ovat pitkäikäisiä maassa, joka on kuivahko kesällä. Eli tasaiset savimaatontit ovat vähän ongelmallisia. Tulppaanit ovat siellä yleensä lyhytikäisiä. Samoin kukkapenkeissä, joita kastellaan kesällä paljon.
Hiekkamaatonteilla (ellei kastella liikaa) tulppaanit ovat tosi pitkäikäisiä.

Tulppaanien hoito

Tulppaanien hoito on helppoa. Kuihtunut kukka leikataan pois. Lehtien täytyy saada kellastua ja vasta sen jälkeen ne voidaan leikata.
Tulppaaneja ei tarvitse erikseen lannoittaa. Ne saavat ravinteita samalla kun lannoitetaan muitakin pihaa.

sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Orvokit, viileän kevään kukkijat

Kuupuutarha eli valkoisten kukkien puutarha sai äitienpäivän kunniaksi valkoiset orvokit.
Orvokit ovat siitä ihania, että ne kestävät pienet yöhallat.
Ostin nämä taimet meidän tutulta torimyyjältämme, Nurmijärven torilta. Hänellä on aina niin hyvät ja tuuheat taimet : )
Puhtaanvalkoinen pienikukkainen orvokki on kuulemma uutuus. Yhdessä taimessa oli jo monta kukkaa ja lehdistö mielettömän rehevä. Näitä oli ihan pakko ostaa...

Syksyllä istuttamani hyasintit kukkivat upeasti kuupuutarhassa. Illalla niiden tuoksu voimistuu : )


Parvekkeella minulla on ollut orvokit jo pitkään. Tänä vuonna otin näitä sinisiä orvokkeja useampia. Jokainen on istutettu omaan ruukkuunsa. Saviruukuissa ne kuivuvat nopeasti, eli joka päivä pitää muistaa kastella.


Parvekkeella on ihana orvokintuoksu : )
Kesällä parveke on liian kuuma orvokeille ja ne saavat helposti kirvoja sekä pieniä vihannespunkeja. Siirrän ne silloin ulos yhteen ruukkuun tai suoraan maahan. Ne toipuvat tuholaisista ja kukkivat hienosti koko kesän ulkona.
Orvokkeja kastellaan ja lannoitetaan säännöllisesti. Kuihtuneet kukat nypitään pois. Jos orvokin versot pitenevät ja kukinta hiipuu, kannattaa orvokin versot lyhentää. Sen kasvu piristyy ja kukinta alkaa uudelleen.
Joskun maahan istutetut orvokit saavat tyvitaudin ja "mätänevät". Siihen kohtaan ei kannata jatkossa istuttaa orvokkeja.

torstai 7. toukokuuta 2009

Narsisseja

Narsissimeri : )




























Kerrottuja narsissejakin löytyy monia lajikkeita.
Alla matalampi on kerrottu. Kuvan näkee paremmin, kun klikkaa kuvaa.














On sarjanarsisseja eli kukkavarressa on useampi kukka. Nämä eivät ole yhtä kestäviä kuin tavalliset narsissit.





















































Narsissin hoito:

Lehdistön on hyvä antaa kokonaan kellastua, ennen kuin leikkaa ne pois. Kuihtuneet kukat monet kuitenkin poistavat heti.
Yleensä narsissit saavat lannotusta samalla, kun lannoitetaan kukkapenkki. Siis erikseen niitä ei tarvitse lannoittaa.
Jos narsissi ei kuki enää kunnolla keväisin, on aika jakaa sipulimätäs. Eli ne nostetaan ylös lapiolla ja isot sipulit erotellaan toisistaan. Sipulit istutetaan samantien takaisin maahan.

Istutussyvyys-sääntö sipulikukilla:

sipulin päälle pitää tulla multaa 2 kertaa sipulin korkeus. Toivottavasti ymmärsit ; )
Narsissit ovat muuten helppoja kasveja ja viihtyvät hyvin savimaillakin.


Narsissi vain lievästi myrkyllinen

Narsissi on syötynä lievästi myrkyllinen. " Voivat aiheutaa mahan ärsytysoireita. Annetaan ½ lasillista juotavaa. jos on syöty sipuliosaa tai runsaasti muita kasvinosia, annetaan lääkehiiltä."

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Monenlaisia kukkia ...















Vanhojen pihojen scilla- ja krookusnurmikot ovat niin kauniita nyt. Tälläisella nurmikolla ei raaski kävellä kuin "poluilla".















Scillaa on levinnyt pihalle moneen kohtaan. Sain luvan valokuvata tätä vanhaa pihaa. Iso kiitos siitä : )


Vanha pelargoni aloittelee kukkimista. Se selvästi piristyi kun pääsi parvekkeelle. Sisällä alkoi olla jo liian kuumaa, siis liian lämmintä öisin.















Tässä pelargoni kevättalvesta, heti leikkauksen jälkeen.















Ja tässä viime syksyltä, kun olin ottanut sen juuri sisälle, ennen kuin pakkanen tuli parvekkeelle. Siinä oli näin mahtava kukinta.




















Ja tämäkin kukkija oli pakko laittaa tänne blogiin. Orkidea on ollut minulla jo muutaman vuoden. Se aloitti kukkimisen joulukuun lopulla ja kohta siitä aukeaa viimeiset nuput.
Kukkii siis todella pitkään.

Annan kukkavarren olla luonnollisesti. Sitä oli hieman hankala kuvata, piti lopulta hakea keittiöjakkara avuksi ; )


Ehkä käyttämäni lannoite kukittaa kasveja näin paljon. Uskon niin.

Millä lannoitteella sinä lannoitat kukkiasi?

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vappukävelyllä

Scillameri tuoksuu sitten uskomattoman ihanalta. Olin kävelemässä todella vanhalla puutaloalueella ja siellä oli mielettömiä scillanurmikoita. Ja tuoksu huumaavan keväinen : )










































Narsissikin aukaili kukkiaan seinustalla















Kohta tuomikin aloittelee kukkimisen
Nuput ovat jo näin näkyvissä. Kevät tulee kohisten...

Ai että on ihanaa. Huomenna on jo muutama muukin kukka availlut ensimmäisiä nuppujaan, ehkä : )