Paras kukittava lannoite on tietysti orgaaninen lannoite, monestakin syystä. Jo vuosia olemme lannoittaneet niillä niin kesäkukat kuin monivuotisetkin pitkään kukkivat kasvit. Etenkin kesäkukkia kannattaa lannoittaa myöhälle syksylle asti, niin silloin ne myös kukkivat tauotta. Kun taas monivuotisia kasveja lannoitetaan keväällä ja vain muutamat kaipaavat kesällä lisälannoitusta.
sunnuntai 30. kesäkuuta 2024
Kukittava lannoite - lisälannoituksen aika
Jos et tiedä, miten varastolannoitus annetaan kesäkukille, niin Kesäkukille ja pelargoneille varastolannoitus -postauksessa näet siitä kuvat.
Kesäkukille paras kukittava lannoite on orgaaninen lannoite, jossa on hyvä NPK-suhde. Orgaaninen tarkoittaa sitä, että lannoite on valmistettu joko eläinperäisestä aineesta tai kasviperäisestä aineesta. Se mainitaan pakkauksen tiedoissa.
Orgaaninen lannoite on sen takia hyvä, että se pitää mullan mikrobitoiminnan hyvässä kunnossa, mikä on tärkeää aina kasvien hyvinvoinnille.
Koska multana on biohiiltä ja kompostiainesta sisältävää multaa, kannattaa todellakin pitää huolta mullan mikrobitoiminnasta. Sillä se auttaa kasveja kestämään paremmin esim. kuumuuden ja kuivuuden aiheuttamaa stressiä.
Orgaaniset lannoitteet on hidasliukoisia, mikä on hyvä kasveille ja sen takia vain niitä voi käyttää varastolannoituksena.
Lannoitteissa pääravinteet merkitään NPK eli typpi, fosfori ja kaliumin. Ravinteista kalium vaikuttaa kukintaan, joten lannoite, jossa on enemmän kaliumia mitä typpeä, on hyvä kukittamaan. Siis kesäkukat tarvitsevat myös typpeä eli kokonaan sen ei ole hyvä puuttua.Pelargoneille käytin nyt siis Biolanin Parvekekasvilannoitetta, jossa NPK 6-2-9. Siinä on myös lisänä hivenravinteita.
Orgaanisissa lannoitteissa kalium on usein noinkin pieni ja silti se kukittaa runsaasti, kun noudattaa annosteluohjetta.
Jalo-, ryhmä- sekä maanpeittoruusut, jotka kukkivat talventuloon asti, kaipaavat jo lisälannoitusta kesä-heinäkuun vaihteessa. Ne siis lannoitettiin jo keväällä. Niillekin laitan lannoitteen varastolannoituksena mullan sisään.
Monesti olen käyttänyt orgaanista Solabiolin Ruusulannoitetta tai jotain orgaanista tomaattilannoitetta. Ne nimittäin kukittavat myös tosi hyvin. Ruusuille ruusulannoitetta -postauksessa lisää kuvia lannoittamisesta ja näistä ruusuista.
Nyt on hyvä antaa lisälannoitusta myös monivuotisille isokukallisille kärhöille, jotta ne jaksavat kukkia pitkään. Ja niillekin tietysti kukittavaa lannoitetta.
Tämä meidän vanhempi patiokärhö kukkii komeasti, vaikka myrskytuuli hieman riepotteli sitä. Sille olemme antaneet myös Biolanin Parvekelannoitetta ja nyt annoimme taas lisää. Tämän siis säilytämme talven yli kellarissa.
Vanha kärhö kukkii ruukussa -postauksessa kuvia tästä viime vuodelta. Ruukussa kasvaa edelleen tummalehtiset kolmiokäenkaalit
Yleensä näille muutamille kasveille annetaan lisälannoitus kesäkuun lopulla tai heinäkuun ihan alussa. Joten kuun mukaan tänään tai ensi viikolla on hyvä aika siihen puuhaan 5.7.2024 asti.
perjantai 28. kesäkuuta 2024
Lisää pölyttäjiä kukkanurmikolla
Pörriäisiä ja perhosia saa lisää pihalle kukkanurmikolla, sillä siinä kasvaa monenlaisia kukkia ja paljon. Viime kesänä taas lisäsin kukkia yhteen heinävoittoiseen nurmikon kohtaan. Mitä enemmän pölyttäjille on omalla pihalla ja asuinalueella mieluisia kukkia, sitä enemmän ne myös lisääntyvät. Toki ne tarvitsevat hieman muutakin, mutta kukat ovat niille tosi tärkeitä.
Paljon kukkia perhosille ja pölyttäjille...
Nurmikkoa on usein pihalla monta neliötä, joten kun sen muuttaa kukkanurmikoksi, pölyttäjille sopivien kukkien määrä voi olla tosi suuri. Sillä saa autettua pölyttäjiä ja muita hyönteisiä isosti ja silti kukkanurmikko toimii edelleen nurmikon tapaan vaikka pelinurmikkona. Samalla auttaa myös maan pieneliötoimintaa ja muuta pihan eliöstöä.Ja onhan kukkanurmikko ihan sykähdyttävän kaunis😍
Kukkanurmikon voi tehdä niin uudesta kuin vanhastakin nurmikosta. Kasvit valitaan siihen pihasuunnittelun tapaan. Kukkanurmikko kaipaa vain vähän hoitoa, mutta sen voi tuhota väärällä hoidolla hyvin nopeasti.
Ja siihen uuteen kasviryhmään, josta viimeksi oli kuva, tuli paljon hyviä perhos- ja pörriäiskasveja. Samoin istutin niitä myös yhteen vanhaan kasviryhmään, jota hieman muokkaamme. Niistä teen siis myöhemmin omat postaukset.
Kukkanurmikko on trendikäs...
Se on siis trendikäs nurmikko, joka on ekologinen, pölyttäjäystävällinen, monimuotoinen, kaunis ja luonnollinen. Jännästi joka kesä kukkanurmikko on hieman erilainen, mikä viehättää itseäni paljon. Tässäkin kohdassa ei ole koskaan ollut apilaa näin paljon ja todennäköisesti sitä on ensi vuonna taas vähemmän. Lisää Trendikäs kukkanurmikko -postauksessa.
Kukkanurmikko on helppo ja kestää kuivuutta...
Näin kuumanakin ja sateettomana jaksona kukkanurmikko kukkii hyvin, ilman kastelua. Se on muutenkin helppohoitoisempi, mitä tavallinen nurmikko. Sitä leikataan ihan ruohonleikkurilla.Koska nurmikkoa on monella pihalla isona alueena, niin kukkanurmikko on siinäkin mielessä loistava ratkaisu, jos kaipaa pihalta helppohoitoisuutta ja haluaa lisätä kukkia pölyttäjille.
Kukkanurmikon voi tehdä niin uudesta kuin vanhastakin nurmikosta. Kasvit valitaan siihen pihasuunnittelun tapaan. Kukkanurmikko kaipaa vain vähän hoitoa, mutta sen voi tuhota väärällä hoidolla hyvin nopeasti.
Lisää pölyttäjiä muillakin kukilla...
Meillä on siis kukkanurmikot ja joka vuosi vielä lisään muita pölyttäjille ja perhosille mieluisia kasveja. Niitä on onneksi paljon erilaisia, jopa tosi hyviä perhos- ja pörriäiskasveja. Esimerkiksi usein ruusut, joilla on yksinkertaiset kukat, ovat hyviä pörriäisille.
Meillä on luontaisia pesäpaikkoja pölyttäjille ja muille hyönteisille vanhan piharakennuksen seinien koloissa, kompostikasan risuhakkeessa, vanhojen puiden rungoissa ja kuivissa oksissa, puiden kannoissa, kukkaniityllä jne.. Ja vettäkin on tarjolla niille lintujen juoma-altaassa, koirien juomakipoissa sekä kastelupaikalla.
Eli nämä voivat osin selittää, miksi meillä on näitä pörheitä kimalaisia niin paljon vuodesta toiseen.
Puutarhaterveisin Sari
Tunnisteet:
ekoteko,
nurmikko,
perhoset,
pölyttäjät,
ruusut
keskiviikko 26. kesäkuuta 2024
Puutarhanhoito on pitkäjänteistä puuhaa
Puutarhanhoito on pitkäjänteistä puuhaa, sillä monet kasvit ovat näyttäviä vasta muutaman vuoden tai parin kymmenen vuoden kuluttua istutuksesta. Lisäksi kaikki puutarhanhoitoon liittyvät pihatyöt usein vaikuttavat isosti tulevaan kasvuun ja ulkonäköön. Toisaalta näkee ihanasti kättensä jäljen eli puutarhanhoito on tosi innostavaa ja palkitsevaa puuhaa.
Monet pensasaidat elävät vuosikymmeniä, jopa yli sata vuotta, kunhan ei pilaa niitä huonolla tai väärällä hoidolla. Erilaisten pensasaitojen hoito on pitkäjänteistä puuhaa, joka vaatii myös hieman tietoa.
Pienet taimet vaatii kärsivällisyyttä...
Pienet taimet juurtuvat ensin ja vasta sen jälkeen usein aloittavat rehevämmän kasvun ja kukinnan. Siihen voi mennä vuosi tai parikin ja siksi uudet istutukset on pitkäjänteistä puuhaa. Se kivasti kasvattaa kärsivällisyyttä.
Tässä on meidän uudesta kasviryhmästä, jonka teimme alkukesällä. Vielä tämä ei oikein näytä juuri miltään, koska taimet on niin pieniä ja osa taimista puuttuu. Kirjoitan tästä myöhemmin ihan oman postauksen.
Vaateliaille tai talvenaroille kasveille hyvä paikka...
Usein oppii tuntemaan pihan eri kohtien olosuhteet, kun on kulunut useampi vuosi pihaa hoitaessa. Sekin siis vaatii pitkäjänteisyyttä ja aikaa.
Kasvupaikan suhteen vaateliaat kasvit ovat tosi tarkkoja siitä, että kasvupaikassa on niille täydelliset olosuhteet. Tällaisia on kuvan marskinliljat, joista enemmän Näyttävä marskinlilja kukkii -postauksessa.
Samoin jos suunnittelee pihalleen talvenarkoja kasveja, niillekin on syytä valita mahdollisimman suotuisa ja lämmin paikka. Muuten ne kuolevat talvella.
Siksi oman pihan olosuhteiden tuntemisesta on paljon hyötyä.
Tuuheat pensasaidat pitkäjänteisellä hoidolla...
Tuuheat ja näkösuojaa antavat pensasaidat luodaan pitkäjänteisellä hoidolla. Eli miten nyt leikkaat ja hoidat aitaa, se vaikuttaa tulevaan aidan ulkonäköön. Se ei siis ole sen työläämpää, vaan kyse on ennemminkin siitä, miten teet ja milloin.
Muotoon leikattujen pensasaitojen leikkausajankohdat vaihtelevat pensaslajin mukaan. Osa on jo leikattu ja osa vielä odottelee leikkaamista. Pensasaitojen, kuten muidenkin kasvien, leikkaamisessa voit myös hyödyntää kuun mukaan ajoittamista.
Pensasaidat tuuheiksi tietopaketti...
Olen huomannut, että pensasaitojen hoidossa, moni leikkaa aidan niin, että aidasta tulee harva aikaa myöden. Syy siis aidan harvaan kasvuun on usein aidalle väärä hoitotapa tai ajankohta. Onneksi pensasaita saadaan takaisin tuuheaksi, ellei se ole jo aivan tuhoutunut.
Kokosin pensasaitojen hoidosta tietopaketin Pensasaidat tuuheaksi -verkkokurssiksi, josta on helppo katsoa kaikki ohjeet lyhyiltä videoilta.
Siellä on luotettavaa ja ajanmukaista tietoa lehtipensas- sekä havuaitojen hoitoon. Toki myös uusien aitojen istuttamiseen ja tärkeään alkuvuosien hoitoon, jota tehdään etenkin näin kesällä.Uusi Pensasaidat tuuheaksi -verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion.
Kurssi löytyy muiden puutarhakurssieni tapaan www.sarinpuutarhakurssit.fi verkkokurssialustalta.
Puutarhanhoito on pitkäjänteistä puuhaa...
Puutarhanhoito on pitkäjänteistä ja mielenkiintoista puuhaa. Siinä oppii kokoajan kantapään kautta, onnistumisten ja epäonnistumisten kautta.
Toki kannattaa hankkia hieman tietoa, niin epäonnistumisia tulee vähemmän.
Kuvassa on vapaasti kasvava pensasaita eli aidanne, joka on väärillä hoitotoimilla muodostunut vaikeahoitoiseksi. Eli miten leikkaat ja hoidat puutarhaasi nyt, vaikuttaa siihen, miten puutarhasi voi jatkossa. Ja näyttääkö se upealta... vai kitukasvuiselta.
Tämä on yksi esimerkki syistä siihen, miksi tein kurssin pensasaitojen hoidosta 😊Puutarhaterveisin Sari
sunnuntai 23. kesäkuuta 2024
Näyttävä marskinlilja kukkii
Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Tämä erikoinen ja näyttävä marskinlilja kukkii parhaillaan kolmella kukkavarrella, jee! Viime vuonna siinä oli vain kaksi matalahkoa kukkavartta. Se selvästikin viihtyy tässä kohtaa, etenkin kun emme edes tehneet talvisuojausta sille viime syksynä. Tällaiset helpot ja varmat kukkijat on kyllä super ihania!Marskinliljan erikoiset kukkavarret...
Ensimmäistä kertaa tälle kasvoi yksi pitkä kukkavana, jossa on paljon kukkia. Kukkavarressa kukat avautuvat alhaalta kukkavartta ylöspäin. Yksittäiset kukat eivät ole kovinkaan kauaa, vaan alkavat lakastua nopeasti. Tästä kuvasta näkyy hyvin, miten alimmat kukat ovat jo lakastuneet ja kukkavarren yläosa on vielä täynnä nuppuja.
Taustalla punertavakukkainen on se kaunis `Julia Rose` pioni, josta kirjoitin viimeksi tänne blogiin. Tämän kuvan otin siis tänään.Kuten kuvasta näkyy kukissa on siitepölyä vain juuri avautuneissa kukissa. Aika kivasti tämäkin kasvi houkutti pörriäisiä.
Marskinlilja on näyttävä kukkiessaan...
Se on suorastaan huikean näyttävä katseenvangitsija kukkiessaan. Meillä se kasvaa ryhmäruusupenkissä eli sen edessä on talvenarkoja ryhmäruusuja ja maanpeittoruusuja, jotka kukkivat myöhemmin.
Kolme vuotta sitten tähän istutettiin yksi marskinliljan juurakko ja nyt siinä on jo kolme kukkavartta.
Kun tätä kuvaa katsoo, niin tuolla voisi hyvinkin olla vielä toinen samanlainen marskinlilja, vai mitä mieltä olette?
Lehdet lakastuu kuten sipulikukilla...
Marskinlilja on siis monivuotinen "mukulakasvi", joka lakastuttaa lehtensä kukkimisen jälkeen. Lehtien lakastuminen alkaa jo kukkimisen aikaan. Tämä kannattaakin huomioida, kun suunnittelee sille paikkaa. Tässä kohtaa lakastuminen ei haittaa, sillä ruusujen versot peittää sitä jo osin.
Ryhmäruusujen takana ja jo niiden seassa kasvaa vanhoja tähkälaventeleja. Niissäkin on jo paljon nuppuja. Laventeli leviää ruusupenkissä -postauksessa näet niistä kuvia enemmän. Ne olen alun perin kasvattanut siemenistä ja nyt ne tekee siementaimia ruusujen sekaan.Tarhamarskinlilja `Cleopatra` hoito-ohjeet...
Tämä on siis tarhamarskinlilja `Cleopatra`(Eremus) ja sen kukkii näin kesä-heinäkuun vaihteessa. Kukkavarret kasvavat 130-160 cm korkeiksi.
Näet sen erikoisen juurakon Marskinlilja kukkii vihdoinkin -postauksesta ja kuvia sen ensimmäisestä kukkimisesta. Nyt on siis menossa sen kolmas kesä meidän pihalla.
Muuten maa voi olla tavallista multamaata lehtikompostilla parannettuna. Keväällä maata voi lannoittaa hieman.
Hyvällä paikalla marskinlilja on monivuotinen ja se voi jopa lisääntyä sivuversoista.
Maan pinnan voi peittaa myöhään syksyllä puiden lehdillä tai talvisuojaturpeella, kuten me teimme. Se siis lisää talvenkestävyyttä, etenkin ensimmäisinä talvina.
Sain tämän tarhamarskinlilja `Cleopatra` juurakon Korpikangas Siemen-Fröltä. Heidän verkkokaupassa on myynnissä useampaakin marskinliljaa, jotka tulevat verkkosivuille ja myyntiin myöhemmin heinä-elokuussa.
Marskinliljat istutetaan syksyllä...
Marskinliljojen juurakot on myynnissä loppukesällä ja syksyllä, kuten keväällä kukkivat sipulikukat. Ne istutetaan aika pintaa eli tämän meidän tarhamarskinliljan istutussyvyydeksi suositeltiin 6cm. Juuret tulevat tietysti vaakatasoon, mikä on juurten kasvutapa.Maan pinnan voi peittaa myöhään syksyllä puiden lehdillä tai talvisuojaturpeella, kuten me teimme. Se siis lisää talvenkestävyyttä, etenkin ensimmäisinä talvina.
Sain tämän tarhamarskinlilja `Cleopatra` juurakon Korpikangas Siemen-Fröltä. Heidän verkkokaupassa on myynnissä useampaakin marskinliljaa, jotka tulevat verkkosivuille ja myyntiin myöhemmin heinä-elokuussa.
Puutarhaterveisin Sari
torstai 20. kesäkuuta 2024
Kaunis `Julia Rose` Itoh-hybridi pioni
Herkän kaunis `Julia Rose` kukkii parhaillaan. Se on siis Itoh-hybridi pioni. Sen kukkien väritys on erikoinen ja todella kaunis. Lehdistökin sillä on hieman erinäköinen, mitä perinteisemmillä kiinanpioneilla. Pionit kuuluvat suosikkeihini, joten niitä löytyy meidän pihalta useita ja ne kukkivat hieman eri aikaan.
Upein kukan väri `Julia Rose` pionilla...
Nämä `Julia Rose` lajikkeen kukat ovat minusta väriltään kaikkein kauneimmat. Terälehdissä on kellertävää, vaaleanpunaista ja pinkkiä ikään kuin liukuvärjättynä. Väritys pysyy vain hetken, joten näitä tulee ihailtua vähän väliä.
`Julia Rose` Itoh-hybridi pioni ja vaalenevat kukat...
Nimittäin tällä `Julia Rose` lajikkeella kukat avautuvat aika vahvan pinkin punaisena. Väri vaalenee sitä myötä, kun kukka vanhenee. Kuvassa näkyy ensimmäisenä avautunut kukka, joka on jo lähes valkoinen. Pionissa näyttää olevan vielä avautumattomia nuppuja jäljellä eli tämä kukkii pitkään.
Itoh-hybridi pionit on pitkälle jalostettuja, ruohovartisten ja puuvartisten pionien välisiä risteytyksiä.
Voiko kukkia olla liikaa puutarhassa?
Instan puolella jo vähän kyselin, voiko kukkia olla liikaa. Tässä kuvassa kukkii nyt neljä eri kasvia. Etummaisena on valkokukallinen tähkähietalilja, jota aioin syksymmällä poistaa hieman tästä kohdasta. Se peittää jo liikaa `Julia Rose` pionin kukkia. Aluksi se oli hyvä, kun pioni oli vielä pieni. Tänä kesänä pioni on tosi muhkea, joten osa tähkähietaliljasta saa siirtyä muualle.
Erikoisemmat lehdet Itoh-hybridi pionilla...
Tässä vielä kuvan `Julia Rose` pionin lehdistöstä toukokuulta. Minusta nämä lehdetkin on tosi kauniit ja koristeelliset. Varsien päissä oli tässä vaiheessa jo nuput näkyvissä.
Muita ihania pioneja pihaltamme...
- Muhkeakukkainen puupioni aloittaa kukkimisen touko-kesäkuun vaihteessa. Se on siis puuvartinen. Viime talvi palellutti osan sen versoista, joten kukinta oli nyt niukempi.
- Sitkeä tarhapioni `Rubra Plena´ on perinnekasvi. Se kukkii kesäkuun alkupuolella vahvan punaisin kukin.
- Viehättävä hybridi pioni aloittaa kukkimisen seuraavana ja kukkii osin samaa aikaa kuin `Rubra Plena` tarhapioni.
Hyvää ja kukkarunsasta Juhannusta!
Puutarhaterveisin Sari
keskiviikko 19. kesäkuuta 2024
Tuoksuva orvokki ja sen leikkaaminen
Tämä ihanasti tuoksuva orvokki on nyt leikattu. Ostan keväisin aina orvokkeja, usein erilaisia. Huomasin toukokuussa, että tällä kuvan orvokilla on tosi vahva tuoksu kukissa. Joten aion kokeilla, saanko sen säilymään hyvänä syksylle. Se nimittäin olisi loistava tuoksuvana syyskukkana. Saa nähdä, kuinka käy😊
Tuoksuva orvokki toukokuussa...
Ruukkuun on istutettu yksi orvokin taimi ja toukokuussa se kukki näin runsaasti. Ja kukista tuli aivan ihana tuoksu, kun sen viereisellä tuolilla istui.
Tämän orvokin väritys ei kuulu suosikkeihin, vaan se toimi pääsiäiskukkana. Sen tuoksu on niin hyvä, että sen värityksin alkaa jo miellyttää silmääni kummasti.
Tältä orvokki näytti kesäkuun puolessa välissä...
Hellejakson jälkeen orvokki oli jo pitkäversoinen ja sen kukat olivat käyneet pienemmiksi. Olin tietysti kastellut ja lannoittanut sitä sekä poistanut lakastuneet kukat. Orvokit on hyviä kevätkukkia ja kesälläkin ne viihtyvät, kunhan paikka on viileähkö. Nämä olivat parvekkeella, jossa lämpötila nousi välillä niille turhan korkeaksi.
Orvokin leikkaaminen uudistaa sitä....
Joten oli aika leikata orvokin versot lyhyiksi. Leikkasin niin, että versojen tynkiin jäi hyviä lehtiä. Siten se lähtee varmimmin uuteen kasvuun. Leikkasin nämä jo viime viikolla yhtenä pilvisenä aamuna eli siksi kuvien sävy on hieman erikoinen.
Punaiset orvokit kukkivat vieläkin upeasti...
Sen sijaan punaiset orvokit kukkivat edelleen kauniisti, joten niitä en raaskinut leikata. Tähän on istutettu kaksi isompaa orvokin tainta. Jos sää muuttuu taas helteiseksi, niin aion istuttaa nämä ulos puutarhaan. Itse asiassa istutimme jo muut orvokit kasviryhmän reunaan ja nekin leikattiin ensin lyhyiksi. Siten orvokit jatkavat kasvua ja kukkimista vielä pitkään.
Orvokit kukoistavat viileässäkin -postauksessa on orvokkien tarkemmat hoito-ohjeet.
Kasvien istutusaika kuun mukaan alkaa olla lopuillaan näin kesäkuussa. Eli vielä on pari päivää aikaa istutuspuuhaan. Olethan huomannut, että täällä blogin Kastelupäivät ja kuu -sivulla on aina näiden kukkien, taimien ja huonekasvien istutusjakso ja kuluvan viikon Kastelupäivät.
Puutarhaterveisin Sari
sunnuntai 16. kesäkuuta 2024
Suuri Kitkemispäivä tulossa
Odotettu Suuri Kitkemispäivä on tulossa ensi viikolla, joten olethan jo valmistautunut siihen. Moni ottaa sen vapaapäiväksi tai lomapäiväksi, jotta tämä yksi parhaimmista Kitkemispäivistä ei mene ohi. Ja tietysti olet jo tehnyt tarkastuskäynnin pihallasi ja suunnitellut, mihin rikkaruohoihin aiot käydä käsiksi, kun koittaa se Suuri Kitkemispäivä, eikö vain 😊
Sepelistä ja kivikatteista rikkaruohot pois...
Sepelistä ja kivien seasta on hankala poistaa rikkaruohoja, joten niitä voisi poistaa. Tai yleensäkin hankalia rikkaruohoja. Mihinkään helposti kitkettävään, en itse tätä Suurta Kitkemispäivää tuhlaisi.
Kitke hankalimmat rikkaruohot Suurena Kitkemispäivänä...
Kuvassa on kortetta, joka on hankala rikkaruoho, koska se leviää ja sen juuret on syvällä. Sen juuria ei siis saa kaivamalla pois, vaan niitä jää aina maahan. Siksi sen kitkemiseen kannattaa ehdottomasti käyttää oikeaa kitkemistekniikkaa ja hyviä Kitkemispäiviä, kuten nyt tulevaa Suurta Kitkemispäivää.
Kukkaniityiltä lupiinit ja muut ei toivotut kitketään myös...
Lupiinien hävitys onnistuu helposti ja nopeasti, kun kitkee sitä hyvällä kitkemistekniikalla, kuun mukaan. Ei kannata kerätä siitä ainoastaan kukkia, vaan hävittää se kitkemällä... omalta tontilta.
Itse hävitin ruttojuuren isolta alueelta yhden kesän aikana, kaivamatta niiden juuria. Oli yllättävän helppo homma!
Hyvät Kitkemispäivät on siis kuun mukaan ajoittamista ja osa luonnonmukaista puutarhanhoitoa. Se on vanhaa perinnetietoa ympäri maailmaa ja pätee edelleen.
Suuri Kitkemispäivä 18.6....
Tämä Suuri Kitkemispäivä on siis tiistaina 18.6. ja vain aamupäivän ajan! Iltapäivällä sitä ei enää ole.
Tehokas kitkeminen kuun mukaan...
Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla on koottuna hyvät kitkemistekniikat erilaisille rikkaruohoille, myös ruttojuurelle ja vastaaville.
Oikea kitkemistekniikka helpottaa ja nopeuttaa kitkemistä eli säästää aikaa. Kurssilla on myös kaikki kesän ja syksyn hyvät Kitkemispäivät, kuun mukaan. Sekä milloin ei ole hyvä kitkeä, jos haluaa päästä kitkemisessä pienemmällä työllä.
Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion ja se löytyy Sarin puutarhakurssit -verkkokurssialustalta.Suurta Kitkemispäivää odotellen...
Puutarhaterveisin Sari
perjantai 14. kesäkuuta 2024
Näkösuojaa antavat pensasaidat
Tuuheat näkösuojaa antavat pensasaidat on tosi tärkeitä pihoilla. Ne luo kivasti yksityisyyttä, kun naapurista tai kadulta ei näy ihan pihan joka kohtaan. Kuvassakin aidan takana on katu, jolla kulkijat jää täysin aidan taakse piiloon. Tiiviissä ja lehtevässä aidassa on myös se hyvä puoli, että se vaimentaa ääniä ja sitoo pölyä.
Muotoon leikatut aidat vievät vähän tilaa...
Nykyään kun tontit ovat yhä pienempiä ja tilaa pihalla on vähemmän, muotoon leikatut pensasaidat ovat taas nousseet suosioon. Ne on kivan kapeita, joten vievät vähän tilaa pihalta. Myös niiden korkeuteen voi vaikuttaa leikkaamalla.
Näistä muotoon leikatuista aidoista saa lisäksi kauniita elementtejä puutarhaan pihasuunnittelun avulla. Silloin ne voivat rajata eri pihan toimintoja tai erottaa "puutarhan huoneita" toisistaan.
Havuaidat talvivihreitä ja tuuheita...
Moni haluaa talvivihreän aidan raja-aidaksi. Yleisin havuaita onkin tuijaa eli sitä näkee uusilla alueilla todella paljon.
Tuijat kasvavat niin korkeiksi, että niitä on pakko leikata raja-aitoina. Sillä jo kaupungin/kunnan määräykset ohjaavat rajoilla kasviaitojen korkeutta. Tuijaa on onneksi helppo leikata, etenkin kun sen tekee ajoissa.
Muotoon leikatut pensasaidat kauniita talvella...
Muotoon leikatut lehtipensasaidat voivat olla tosi kauniita talvella lunta vasten. Mitä taitavammin on leikannut aidan, sitä peittävämpi sen oksisto on myös talvella. Tämä kuva on joulukuun lopulta, kun lunta on vasta aika vähän.Perinteisen kuusiaidan leikkaaminen vaatii tietoa...
Kuusiaitaa ei tarvitse suojata kevätauringolta ja moni valitseekin kuusen havuaidaksi. Se on siis helppohoitoisempi ja onhan kuusi meillä luonnonvarainen kasvikin.
Kuusiaidan leikkaamiseen kannattaa perehtyä, jotta ei vahingossa pilaa kuusiaitaa väärällä leikkaamisella. Sitä nimittäin näkee välillä. Esimerkiksi kun talon asukkaat ovat vaihtuneet ja uudet asukkaat leikkaavat upean kuusiaidan aivan pilalle, yhdellä leikkaamisella.
Pensasaidat tuuheiksi - uusi verkkokurssi...
Pensasaitojen leikkaaminen on tosi helppoa, kunhan tietää mitä tekee ja milloin. Koska pensasaitojen hoidosta kysytään minulta vähän väliä niin viesteillä, kursseilla kuin myös neuvontakäynneillä, niin tein nyt aiheesta verkkokurssin.Pensasaidat tuuheaksi -verkkokurssilla on selkeät ohjeet pensasaitojen leikkaamiseen sekä muuhun tärkeään hoitoon, jotta aidoista tulee tuuheita. Silloin ne myös antavat parhaan mahdollisen näkösuojan.
Kurssin videoiden ohjeilla pensasaidan hoito helpottuu, kun tietää miten leikataan ja hoidetaan. Ei tarvitse enää pähkäillä ja summamutikassa kokeilla, onnistuuko vai ei.
Kurssi on yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.
Kohta alkaakin ensimmäisten pensasaitojen leikkausajankohta. Kurssilla on myös bonus-materiaalina Kuun mukaan parhaat pensasaitojen leikkausajankohdat.
Puutarhaterveisin Sari
keskiviikko 12. kesäkuuta 2024
Avomaatomaatit kastelualtaisiin vattumaalle
Avomaatomaatit on nyt istutettu kastelualtaisiin vattumaalle, koska on hyvät tomaatin istutuspäivät kuun mukaan. Myös kylmät yöt lienee jo ohi, joten senkin puolesta oli hyvä aika tomaatin istuttamiseen ulos. Miksi käytän tomaatille kastelualtaita, syy on kastelun helppous ja ehjät tomaatit. Nämä tomaatin taimet esikasvatin siemenistä, kuten myös samettikukat.
Kastelualtailla helppoa tomaatin viljelyä...
Tomaatille on aina tärkeää pitää multa kosteana eli multaa pitää kastella säännöllisesti. Tomaatti nimittäin halkeilee helposti, jos multa pääsee kuivumaan ja sitten se kastellaan. Eli mullan tasainen kastelu on tosi tärkeää tomaatin hoidossa.
Näissä kastelualtaissa on vettä, jota nousee kapilaarisesti multaan, jolloin tomaatti saa tasaisen kastelun "automaattisesti". Ja jonkun ajan päästä tomaatti tekee myös hieman juuria kastelualtaan veteen.
Kastelu on siis helppoa, kun vain välillä lisätään kastelualtaaseen vettä. Se sallii myös lyhyet lomareissut kesähelteillä. Toinen helppous tulee Kasvusäkeistä, joissa on koko kesälle varastolannoitus. Näille tomaateille todellakin annetaan vain vettä.
Siemenistä kasvatetut avomaatomaatin taimet...
Avomaatomaattien lajikkeita on useita myynnissä ja selvästikin ne on nousseet taas suosioon. Niitä voi kasvattaa ulkona ja ne tuottavat hyvän sadon viileämmässäkin. Toki pakkasta ne eivät kestä. Lisäksi ulkona tomaattia ei vaivaa edes ötökät.
Olen kasvattanut nämä siemenistä ja nyt siis istutimme ne kastelualtaisiin. Näistä kasvaa korkeita, joten laitamme niille tukiseipäät maahan tukevasti, kastelualtaan taakse. Tomaatit vattumaalla -postauksesta näet kuvia muutaman vuoden takaa, miten silloin kasvatimme ja tuimme avomaatomaatit vattumaalla.
Näissä taimissa on jo ensimmäiset kukat ja pienet tomaatin alut. Ihan varmuuden vuoksi käymme kevyesti täryttämässä tomaattien latvoja, jotta kukat varmasti pölyttyvät näin tihkusateisena ja tuulisenakin aikana.
Avomaatomaatit ja samettikukat kastelualtaisiin vattumaalle...
Meidän vattumaa on aurinkoisella paikalla ja loppukesälläkin tähän kohtaan paistaa vielä aurinko. Aiemmin meillä oli tomaatit kastelualtaissa talon seinustan sepelin päällä, mutta nykyään se kohta on loppukesällä liian varjoinen tomaatille. Siitä kuvia Hyötytarha sokkelin viereen -postauksessa.
Viime kesänä kasvatin siemenistä kirsikkatomaattia, joka on hyvä amppelitomaattina. Se oli myös avomaatomaatti, joten se oli ulkona kastelualtaassa. Siitä kuvia Kirsikkatomaatti tuottaa satoa vielä pitkään -postauksessa.
Nyt tämän kesän kohdassa vatut kivasti suojaavat pohjoispuolen tuulilta. Taustalla olevat vadelmapensaat on vielä matalia, sillä talvella rusakot söivät niitä aika reippaasti.
Kasvusäkeissä on siis yksi korkeaksi kasvava avomaatomaatti ja toisessa lisäksi matalaksi jäävä avomaatomaatti. Meille riittää hyvin näiden sato, sillä osa meistä on tomaatille herkistyneitä, eivätkä voi syödä niitä.Kylvin myös uutta samettikukkaa, jonka kukkien väri pitäisi muuttua lämpötilan vaikutuksesta. Nyt näillä on vasta ekat kukat auki, joten mielenkiinnolla seuraan, miten väri muuttuu 😊
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)