sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Tähkähietalilja - siro perinnekasvi


Perinnekasvit kuuluvat suosikkeihini, kuten tämä tähkähietalilja. Niitä ei tarvitse kastella kuivanakaan kesänä ja muutenkin pärjäävät lähes hoidotta. Hietalilja on myös kivan siro ja herkkä, joten toimii vastakohtana pihamme värikkäille ja rehevimmille kasveille.

Tähkähietalilja on perenna vaikkakin se näyttää vähän sipulikasvilta heinämäisine lehtineen. Sen lehdet lakastuvat siis vasta syksyllä ja sillä on juuret, ei sipulia. Valkoiset kukat aukeavat näin kesä-heinäkuun vaihteessa.



Tähkähietaliljan hoito-ohjeet...

Oleellista on valita tähkähietaliljalle (Anthericum liliago) sopiva kasvupaikka. Eli se viihtyy aurinkoisella paikalla, läpäisevässä multamaassa. Paikka voi siis olla kuivahko tai tuore, kunhan se ei ole koskaan liian märkää. Jonain keväinä sille voi antaa hieman lannoitetta tai ravinteikasta kompostimultaa.
Me emme ole tämä meidän tähkähietaliljaa kastelleet, paitsi tietysti istutusvuonna. Ja se vain komistuu vuosi vuodelta 😊

Paikan valinta osa pihasuunnittelua...

Jotta näin hentoinen kasvi tulee huomattua ja sen kauneus pääsee oikeuksiinsa, kannattaa miettiä sen istutuspaikka huolella. Eli aina ei riitä, että kasvupaikan valo-olosuhde ja maan kosteus on kasville sopiva. Kasvien sijoitteluun ja sommitteluun otetaan huomioon muitakin asioista.

Tähkähietalilja leviää hyvin siemenistä...

Lakastuneista kukista alkaa muodostua siemeniä. Meillä ne on saaneet pudota syksyllä maahan, jolloin siemenet saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn. 

Nuolet osoittavat uusia taimia ja emokasvi on kuvan vasemmassa ylälaidassa. Eli aika moinen määrä pieniä tähkähietaliljoja on jo kasvamassa. Vielä ne eivät ole kukkineet, mutta ehkäpä osa jo ensi kesänä.

Olisi kiva kuulla, onko teillä kellään kasvamassa tätä tähkähietaliljaa? Ja onko se viihtynyt hyvin?



Lisää postauksia perinnekasveista eli maatiaiskasveista...

Kesäisin terveisin Sari

10 kommenttia:

  1. On minulla tuota yksi puska, joka on ihan hoidotta viihtynyt vuosia. Se aina yllättäen tulee silmiin kukkiessaan, joten löydän sen uudestaan joka ikinen vuosi. Kiva, nätti ja helppo perenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin ihanaa, kun pihalla on ns. ylläreitä :) Jos on löytänyt sille sopivan paikan, niin se on todellakin super helppo. Ja tuo sinun kokemuksesi juuri vahvistaa sitä!

      Poista
  2. Onpa kaunis kukinto ja lehdet ovat kivan "heinämäiset". Taitaa mennä hankintalistalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen lehdistö pysyy kauniina syksylle asti, eli siinäkin mielessä kaunis kasvi. Ja niin ihanan helppo eli suosittelen :)

      Poista
  3. Oikein kaunis!! Ei ole varmaan helppo saada hankittua, en ainakaan muista nähneeni taimistoilla täällä meilläpäin? Kukkiiko pitkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos muistan oikein, niin olen ostanut tuon Särkän Perennataimistolta tai Tommolan tilalta, joka on myös perennataimitarha. Eli ihan pienestä taimimyymälästä tuskin löytää. Tosin esimerkiksi meidän lähitaimitarhalta voi kyllä tilata erikoisuuksiakin, kunhan ostaa niitä useamman kappaleen.
      Tähkähietalilja kukkii ihan "normaalin pitkään" eli säästä riippuen parisen viikkoa. Joskus pidempäänkin.

      Poista
  4. Onpa söpö! Mitenköhän se viihtyisi kuivalla, paahteisella, kuumalla paikalla, johon käy kevyt varjo ainoastaan ihan aamupäivästä? Sellaiselle istutusalueelle olisi minulla hakusessa valkokukkaisia perennoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se täytyisi ihan kokeilla, mutta aika kuivalla paikalla se näyttää viihtyvän. Tosin kuivuus on suhteellista :)
      Tuohon meidän tähkähietaliljaan paistaa aurinko lähes koko päivän, ei kuitenkaan ihan aamusta. Se on iltapäivällä tosi kuuma kohta, koska takana on pensaat.

      Poista
  5. Tähkähietalilja on kaunis kasvi. Miulla se on kuleksinu aurinkopenkissä, nyhän liikoja taimia aina pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, se on niin herkän kaunis. Saas nähdä, mitä minä teen noille liioille taimille. Ehkäpä siirrän ne niityn puolelle ;)

      Poista