
[Korpikangas Siemen-Frö mainos] Amarylliksen eli ritarinkukan (Hippeastrum) sipulin istutan ruukkuun nyt lokakuussa, jotta kukat aukeavat jo ennen joulua tai joulun aikaan. Sipulin yläosa jää reilusti mullan yläpuolelle ja kastelen kerran heti istutuksen jälkeen. Amaryllis kukkii asuinhuoneen ikkunalla 4-8 viikon kuluttua istutuksesta. Olen kasvattanut näitä jo monena syksynä onnistuen aina.
Ensin liotan juuria vedessä - ei ole pakko...
Itse aina ensimmäiseksi liotan uuden amarylliksen sipulin juuria hetken vedessä, jotta ne imevät vettä. Tällä sipulilla juuret olivat jo hyvän näköiset ja pulleat, joten tämä ei olisi ollut välttämätöntä. Sipuli lähtee kyllä kasvuun ilman juurten liotustakin.
Leikkaan huonot juurten osat pois...
Liotuksen jälkeen leikkasin huonot juuret ja juurten osat pois. Tämäkään ei ole välttämätöntä tehdä, mutta itse tykkään tehdä näin. Teen siis aina näille uusille amarylliksen sipuleille ennen istutusta tällä tavoin.
Amarylliksen sipuli istutetaan näin - hyvin pintaan...
Amarylliksen sipuli istutetaan ruukkuun tavalliseen kukkamultaan, joka on hyvin vettä läpäisevää. Sipulin pullukkamainen yläosa jää näkyviin mullan pinnalle. Näillä sipulikasveilla juuret on sipulin alapuolella, joten senkin takia sipulia on turha istuttaa syvempään. Lisäksi näin ylhäälle istutettuna, ei kasteluvesi pääse vahingossa lehtien väleihin.
Hyvä ruukku amarylliksen sipulille on vain muutaman sentin leveämpi kuin sipuli. Liian isoon ruukkuun ei kannata istuttaa, sillä amaryllis on helppohoitoisin pienessä ruukussa.
Amarylliksen kastelu istutuksen jälkeen...
Istutan amarylliksen sipulit aina saviruukkuun, koska se on huokoinen ja painavampi muoviruukkua.
Kun olin istuttanut amarylliksen sipulin ruukkuun, niin sen jälkeen kastelin ruukun multaa vedellä, ihan läpimäräksi. Ylimääräinen vesi kukkalautaselta pitää tietysti kaataa pois.
Seuraavan kerran kastelen yleensä vasta sitten, kun sipulista kasvaa nuppu näkyviin. Tässä menee siis monta viikkoa, että en kastele lainkaan. Kannattaa kuitenkin aina välillä tarkistaa, onko multa kosteaa vai kaipaako se jo kastelua.Lopuksi amaryllis siirretään asuinhuoneen ikkunalle...
Vein tämän amarylliksen olohuoneen ikkunalle muiden huonekasvien sekaan. Tässä ikkunalaudan alla on patteri, joten tämä kohta on lämmin ja siksi edesauttaa juurtumista. Ilman alla olevaa patteria, tavallinen huoneenlämpö on ihan hyvä amarylliksen sipulin kasvuun lähtöön.
Tässä vaiheessa, kun sipulista ei vielä kasva nuppua eikä lehtiä, paikan ei tarvitse olla erityisen valoisakaan.
Milloin amarylliksen sipuli kukkii...
Uuden sipulin istuttamisesta siihen, että se kukkii kestää yleensä 4-8 viikkoa. Lajikkeilla voi olla eroja ja yksittäiset sipulitkin ovat hyvin yksilöllisiä kasvuun lähdössä sekä kukinnan ajankohdassa.
Eli istutus kannattaa tehdä lokakuun lopulla tai marraskuun alussa, jotta kukinta osuu joulunpyhille.
Istutin tämän amarylliksen sipulin nyt, jotta se aloittaa kukkimisen jo ennen joulunpyhiä.
Sipuleita voi istuttaa vaikka viikon välein, niin kukinnasta pääsee nauttimaan pidempään😊
Lyhyt tiivistelmä amarylliksen (Hippeastrum) istutusohjeista...
- osta amarylliksen sipuli ajoissa syksyllä, ennen kuin ne loppuvat
- ruukun on hyvä olla 2-3 senttiä sipulia leveämpi
- mullaksi sopii kukkamulta, joka on hyvin vettä läpäisevää
- sipuli istutetaan niin, että sen pullukkamainen yläosa jää näkyviin
- multa kastellaan hyvin istutuksen jälkeen
- amaryllisruukkua pidetään asuinhuoneen ikkunalla
- kukkii yleensä 4-8 viikon kuluttua istutuksesta
Upeat ja erikoisemmat amaryllikset...
Olen edelleen ihastunut näihin erikoisempiin amarylliksiin. Niitä on aika vaikea löytää jouluna ruukkukukkana, joten siksikin olen kasvatan itse niitä sipulista jouluksi. Se on nimittäin todella helppoa ja se onnistuu aina.
Tässä kuvassa on viehkeä amaryllis `Charisma`.Hyvä valikoima amarylliksen sipuleita Korpikankaalla...
Loistava valikoima erilaisia amarylliksen sipuleita löytyy aina Korpikangas Siemen-Fröltä. Olen jo vuosia kasvattanut heidän sipuleista upeat joulukukat.
Näet mitä erilaisia ihanuuksia heillä on nyt täältä: Amarylliksen sipulit.
Lisää amarylliksen eli ritarinkukan lajikkeita...
Tässä vielä linkkejä postauksiin amarylliksistä, jotka olen itse kasvattanut sipulista kukkiviksi. Osa on kerrottuja ja osa yksinkertaisia - kaikki niin ihania.
- Amaryllis `Nymph` lajikkeella on kerrottu kukka. Se muistuttaa polkkakarkkia, sillä kukka on valkoinen ja siinä on kapeita punaisia raitoja. Yksi suosikeistani!
- Amaryllis `Cherry Nymph` on myös kerrottukukkainen, tosin upean punainen. Näillä kerrotuilla kukat on aina niin muhkean isot.
- Amaryllis `Samba` lajikkeella on punavalkoinen yksinkertainen kukka. Sen joulunpunaisissa terälehdissä oli leveä valkoinen raita.
- Amaryllis `Bogota` lajikkeella kukat ovat myös punaiset, mutta terälehdet kapeat. Se onkin todella veikeän näköinen kukkiessaan. Aivan ihana!
- Amaryllis `Picotee` lajikkeella sen sijaan on valkoinen kukka ja kukan terälehtien reunassa on kapea punainen raita. Herkän kaunis!
- Amaryllis `Cape Horn` lajikkeella kukka on pinkki ja sen keskus on valkoinen. Huomasin silloin, että senkin kukissa oli mieto hyvä tuoksu.
- Amaryllis `Luna` lajikkeella kukka on valkoinen, jossa on vihertävä sävy. Se olisi upea kevätamarylliksenä.
- Amaryllis `Lemon Star` on myös lähes vaalea, sillä sen kukkien terälehdissä on jännän keltaisenvihertävä sävy.
Onko teistä jo joku istuttanut uuden amarylliksen sipulin, vai olenko ainoa?
Puutarhaterveisin Sari






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti