Hortensiat tulevan lumikasan kohdalla - siirto syksyllä...
Ensimmäisen kuvan syyshortensia oli istutettu kohtaan, johon kasataan iso lumikasa runsaslumisena talvena. Joten kohta on sille huono paikka, koska sen oksat voivat mennä niin pahasti poikki lumen painosta, ettei se jaksa kasvattaa uusia oksia. Siksi se kannattaa siirtää nyt, kun se on vasta istutettu ja siirto uudelle paikalle on vielä helppoa. Aiheesta lisää: Pihasuunnittelu - lumityöt sujuvasti.
Isoksi kasvava pensas väärässä kohdassa...
Jos huomaat istuttaneesi tänä vuonna leveäksi kasvavan pensaan liian ahtaaseen kohtaan, sen voi siirtää nyt syksyllä. Ei kannata odottaa, että se kasvaa ensin isoksi, sillä ison pensaan siirto voi olla rankka operaatio. Isolla pensaalla on isot juuret, jolloin juuripaakku painaa paljon ja sitä on vaikeampi nostaa maasta ylös. Joten väärässä paikassa kasvavat pensaat kannattaa siirtää ajoissa.
Puu istutettu liian lähelle seinää - pakko siirtää muualle...
Samoin, jos huomasit istuttaneesi puun liian lähelle taloa ja vielä niin, että sen päälle rysähtää katolta aina lumet, niin siirrä se kauemmas. Puu voi jopa katketa talvella kattolumista, jos on tietynlainen sää, että kattolumista tulee jäisiä ja painavia. Muutenkaan puita ei kannata istuttaa lähelle taloa, siitä voi tulla ongelmia rakennukseen.
Kuinka kauas puu pitää istuttaa, riippuu puusta. Miten sen näkee parhaiten, siitä kirjoitin tänään instaan Miten kasvit sommitellaan.Pensaan päälle putoaa katolta lumet - siirrä nyt...
Monesti pensaidenkin oksat katkeavat pahasti katolta putoavista tai pudotetuista lumista. Osa pensaista kestää sen paremmin, mutta sitten on pensaita, jotka eivät näytä toipuvan, jos oksat katkeaa pahasti joka vuosi. Parempi siis siirtää pensas kauemmas.
Perennat olisi pitänyt siirtää jo aiemmin...
Perennoja ei yleensä siirretä enää näin myöhään lokakuun jälkipuoliskolla. Se olisi kannattanut tehdä jo aiemmin syksyllä.
Sen sijaan, jos huomaat nyt istuttaneesi kuvan punahatut kohtaan, jossa multa on litimärkää tai jopa mullan pinnalle jää vesilätäköt, punahatut kannattaa silloin siirtää heti. Ne yleensä kuolevat liian märässä maassa talvella, joten siksi siirto on hyvä tehdä nyt.
Punahatut viihtyvät ja talvehtivat läpäisevässä maassa. Maa, johon nyt jää sateella vesilätäköt tai on hyvin märkää, ei ole läpäisevää maata. Kasvivalinnasta lisää täällä: Miksi kasvi ei viihdy tai kuolee? Oikea kasvupaikka ratkaisee.
Kasvien paikat pihasuunnittelulla...
Useimmat näistä ongelmista olisi voinut välttää, kun kasvien paikat olisi valittu pihasuunnittelulla.
Silloin nimittäin tulee automaattisesti huomioitua lumikasojen paikat, mahdollisesti katolta putoavat lumet ja kuinka isoiksi kasvit kasvaa.
Samalla kasvit tulee istutettua pihalla kohtiin, joissa niille on hyvät kasvuolosuhteet. Sillä ne on erilaiset eri kasveille. Näin ei tarvitse myöhemmin lähteä siirtelemään kasveja.
Eli kun suunnittelee pihan, se säästää monelta harmilta. Siitä kirjoitinkin aiemmin: Uuden pihan yleiset ongelmat - helppo välttää pihasuunnittelulla.
Kasvien siirto syksyllä lyhyesti...
- siirrä talvenkestävät puut ja pensaat ennen maan jäätymistä
- siirrä kasvi heti, jos se on lumikasan tai katolta putoavan lumen kohdalla
- istutettu liian lähelle taloa tai liian ahtaaseen paikkaan - siirrä ajoissa
- perennat siirretään elo-syyskuussa; märkään maahan istutetut punahatut kuitenkin heti
- suunnittele paikat aina ensin - vältyt siirtelyltä
Vai onko tämä sinulle ihan uusi asia?
Puutarhaterveisin Sari





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti