tiistai 31. maaliskuuta 2020

Huono aika leikata pensaat ja hedelmäpuut


Nyt on ihan pakko muistuttaa, että parhaillaan on kuun mukaan huono aika leikata pensaita ja puita. Jopa kasvien hävittämiseen tämä aika ei ole lainkaan hyvä, päin vastoin.  Eli sakset saavat odottaa parempaa ajankohtaa huhtikuussa.

Huono aika leikata pensaat alas...

Nyt näin kasvavan kuun aikaan ei ole hyvä leikata pensaita tapille eli tehdä alasleikkausta. Se on niin iso toimenpide kasville, että kasvi voi kärsiä. Nimittäin nyt jos leikaa, niin leikkauspinnoista voi valua nestettä, mitä lähempänä ollaan täysikuuta. Alasleikkauksessa leikkauspintoja on tosi paljon ja isoja, joten siksi se voi olla kasville iso rasitus. Parempana aikana tehty alasleikkaus sen sijaan ei aiheuta tätä ongelmaa.

Huono aika leikata hedelmäpuita...

Samoin nyt on tosi huono aika leikata mitään hedelmäpuita. Jos omenapuita leikkaa nyt, niin ne kasvattavat hurjasti vesiversoja, mitkä pitää myöhemmin leikata pois. Siis hölmöläisen hommaa leikata nyt omenapuita 😄
Sen sijaan jos omenapuut leikkaa vähenevällä kuulla hyvinä päivinä, vaikkakin keväällä, vesiversoja ei tule lainkaan tai vähän. Eli nyt on siis huono aika!

Jos haluat kokeilla, niin leikkaa omenapuut 11.-13.4.2020. Silloin vesiversojen kasvu on vähäistä. Ellet sitten leikkaa liian rajusti puuta, mikä laukaisee aina rajun uuden kasvun.

Kirsikka- ja luumupuita ei yleensäkään leikata nyt, vaan vasta loppukesällä. Niillekin on siis nyt huono aika leikkauksille. Lisää hedelmäpuiden leikkauksesta Hedelmäpuiden leikkausaika lähestyy.

Leikkaamiset ennen kuin silmut puhkeavat...

Eri kasvilajit avaavat silmunsa eri aikaan, jopa samalla pihalla. Joten osalle alasleikkaus on jo myöhäistä ja osalle sen voi tehdä vielä pitkään. Kunhan valitsee oikean kuun vaiheen leikkausajaksi!


Lisää näistä leikkaamisista Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla. Jonka face-ryhmässä on myös ajankohtaiset viikon puutarhatyöt kuun mukaan.


Meidän pihalla on vielä vanhat pensaat leikkaamatta, kun odotellaan parempaa ajankohtaa. Niistä otetaan vain muutamia oksia pois tai muuten muotoillaan niitä. Ei siis isompaa leikkaamista. Sen sijaan tehtiin jo rinneangervolle alasleikkaus, oikeaan aikaan kuun mukaan tietysti 😀

Aurinkoisin kevätterkuin Sari

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Kaktukset ja mehikasvit saivat saviruukut

Kaupallinen yhteistyö - Huiskula
Tänään kaktukset ja mehikasvit saivat saviruukut, vihdoinkin. Nimittäin löysin ne pienet saviruukut, mitkä oli kadoksissa, isomman ruukun sisältä. Oli kyllä hieno kätkö. Näiden kaktusten ja mehikasvien paikka on kapealla ikkunalaudalla, mutta nyt otin ne kaikki tähän pöydälle ruukunvaihtoon.

Nahkahanskat kaktusten kanssa...

Joissakin kaktuksissa on hurjat piikit tai pienet väkäset. Siksi onkin varminta ottaa kaktuksista kiinni paksut nahkahanskat kädessä. Kaktusta käsitellään hyvin hellästi ja sitä ei saa puristaa.

Kaktusmulta on parasta mehikasveille ja kaktuksille...

Kaktuksille ja mehikasveille on oma hyvin hiekkapitoinen multa. Tavallisessa mullassa ne usein kärsivät ja voivat kuollakin. Kuten aina, nytkin valitsin luomu kaktusmullan. Tämän vuoden luomumulta tuotteista kirjoitin joku aika sitten. Aika kivasti sisäkasveillekin on tarjolla luomulaatuista multaa.

Näille kasveille ei saa laittaa liian isoa ruukkua, joten nyt laitoin aavistuksen isommat. Näiden multa oli kasteltu ennen kuin ruukku otetiin pois. Se on vanha hyvä tapa mullanvaihdossa. 
Koska uusi ruukku on vain hieman vanhaa isompi, lusikka on hyvä apuväline, jolla multaa saa laitettua pieneen koloon.

Anopinkielille myös saviruukut...

Tämä suloinen pieni anopinkieli sai myös pienen saviruukun. Sillä on jännä paksu juuri muiden seassa. Olen ihastunut näihin erikoisiin anopinkieliin, mitä edelleen suuresti ihmettelen... niissä on jotain tosi kiehtovaa kuten vanhemmasta postauksesta hyvin näkee eli Anopinkieli - helppo ja pitkäikäinen viherkasvi.

Tämä isompi anopinkieli ei olisi vielä pitkään aikaan tarvinnut ruukun tai mullan vaihtoa, kuten sen juuripaakusta näkyy. Mutta halusin tälle painavamman ruukun, koska lehdistö on yllättävän painava. Siis ettei se niin herkästi kaadu, jos joku sitä ohimennen hipaisee 😊

Vanhat kukkaruukut ovat ekologisia taimiruukkuina...

Taas säilytin nämäkin pienet muoviruukut, sillä niille on varmasti tulevaisuudessa käyttöä. Ehkäpä olettekin jo kuulleet, että vanhat kukkaruukut ovat kaikkein ekologisimpia taimiruukkuja.


Jotain jäi vielä tekemistä, eli missä ihmeessä on näiden saviruukkujen lautaset. Ne kun vielä löytää, niin ikkunalaudan asetelma alkaa olla valmis.


Osa näistä kasveista on saatu Huiskulasta. Kiitos taas siitä heille!

Puutarhaterkuin Sari

torstai 26. maaliskuuta 2020

Pensaiden leikkaaminen paransi fengshuita ja muita pihakuulumisia

Monelle ei tule ehkä mieleen, että pensaiden leikkaaminen parantaa pihan fengshuita. Se voi parantaa sitä paljon enemmän kuin ns. perinteiset fengshui tehosteet. Joten nyt leikattiin yksi raja-aidoista matalaksi. Alas leikkaamiseen kuun vaihe oli mitä parhain. Muut pensaat leikataan vähän myöhemmin, kun niille on hyvä leikkausaika kuun mukaan.

Rinneangervo aidanne leikattiin tapille...

Tämä meidän pensasaidanne, joka nyt leikattiin tapeille oli siis vaaleanpunakukkaista rinneangervoa. Toissa talvena lumikasa oli painanut sen oksat maahan aidan kulmauksesta. Harmillisesti vasta myöhään keväällä huomattiin tilanne ja se, että osa oksista oli ihan katkennut. Kevät oli silloin jo niin pitkällä, että lehtien alut oli isot, joten ei uskallettu leikata sitä enää alas. Nyt vihdoinkin oli sen aika, jee!

 Ruskehtavat oksat on eläviä ja harmaat kuolleita. Eli aika pahalta näytti tämä kulmaus. Pelkästään sitä kohtaa ei voinut leikata, joten koko aita on nyt tapilla 😊

Leikkaamisen jälkeen huomasi heti, miten iso ero tuli pihan fengshuihin. Vaikka oksia ei heti ehditty viedä edes pois. Aika mielenkiintoista.

Kuusi leikattu kartioksi...

Sen sijaan kuusi on jo aiemmin leikattu muotoonsa. Tämä on siis metsäkuusen taimi, joka on itse kylväytynyt tähän. Se on kyllä hieno nyt ja näkyy kivasti sisällekin.

Kevään ensimmäinen perhonen...

Tänään lenteli monta nokkosperhosta. Ne eivät olleet krookuksissa vaan pyrähtelivät nurmikolle, pensaisiin ja tähän kivimuuriin. Toivottavasti löytävät johonkin lämpimään koloon ensi viikolla, kun ilmat kylmenevät ja tulee lunta. Vanhoissa rakennuksissa on kyllä se hyvä puoli, että niiden raot ja kolot antavat suojaa näille kaikenlaisille hyönteisille 😊 

Tricolor krookukset eli sieberinsahramit...

Tämä sieberinsahrami `Tricolor` on suosikkini. Ne on pieniä ja hauskasti kolmivärisiä. Onneksi rusakot on jättäneet tämän mättään syömättä. Muuten, ne kahvinpurut rusakoiden torjunnassa eivät auttaneet yhtään. Nyt täytyy laittaa kalenteriin ylös, että ensi keväänä krookusten suojaus täytyy muistaa aloittaa ajoissa.

Linnunpönttöjä jo varaillaan...

Tiaiset ja pikkuvarpuset selvästikin ovat jo varanneet näitä uusia linnunpönttöjä ja osaan jo viedään uutta pehmikettä. Saas nähdä, jääkö yhtään pönttöä kirjosiepolle.


Puutarhaterveisin Sari

tiistai 24. maaliskuuta 2020

Kotimaisia kevätkukkia piristykseksi

Kukat piristävät ja saavat minut aina hyvälle tuulelle, joten oli siis aika lähteä kukkaostoksille. Ja halusin ihan ehdottomasti kotimaisia kukkia. Se on minun pieni teko tukea kotimaista viljelyä. Löysin kivan yllärin, joka oli vielä kasvatettu lähipuutarhalla. Olipa ihanaa  😊

Hauska keltainen hyasintti...

Huomasin siis tämän keltaisen hyasintin heti muiden joukosta. Ihana ylläri! Se on niin hauskan monivartinen. Aivan upea... olisipas tällaisia enemmän. Tässä on jotain todella keväistä kasvuintoa.

Hyasintit eivät siis yleensä kasva näin monivartisina. Ja ne monikukallisten  eli multiflora hyasinttien sipulitkin on sipuliryppäitä eli tämä ei ole sellainenkaan. Kuvasta näkee hyvin mikä ero on tällä ja tavallisella hyasintilla.

Värikkäitä hyasinttejä kevätkukaksi...

Kevääseen kuuluu aina raikkaat värit, joten nyt halusin erivärisiä hyasittejä. Tästä tummakukkaisesta tulee varmasti upea, kunhan kukat aukeavat.

Kolmas hyasintti on kuulemma oranssinvaaleanpunainen, aika lähellä vaaleanpunaista. Saas nähdä, millainen sen väri on. No, kaikki värit kyllä käy minulle, kun on hyvä tuoksu 😉

Parvekkeella tuoksuu ja kukkii pitkään...

Pidän näitä hyasintteja parvekkeella. Siellä ne kukkivat tosi pitkään, kun on niin viileää. Ja jos on luvattu kovempia yöpakkasia, niin suojaan ne tai vien ne "kukkajääkaappiin" yöksi.
Suunnittelin ensin, että olisin vaihtanut näille saviruukut. Mutta enpäs löytänytkään näille sopivia ruukkuja, kun rungollisilla pelargoneilla on suurin osa. Saviruukkuja pitää siis hankkia lisää. Aika hauskat muuten nämä värikkäät ruukut. Niissä on selvästikin värikoodi kukan värin mukaan.
Nämä muuten kannattaa istuttaa pihalle, kun kukat ovat lakastuneet, niin ne saattavat kukkia tulevina keväinä. Eli hyasintit kannattaa säilyttää.

Ai niin, nämä hyasintit on siis kasvatettu Nurmijärvellä Ruotin puutarhalla. Heillä oli Nurmijärven torilla torikukkakoju pitkästä aikaa, ja hetihän sinne piti mennä ostoksille :)

Kukkaisaa viikkoa!

Terkuin Sari

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Lilja vai päivänlilja


Lilja ja päivänlilja menee helposti sekaisin monella. Tavallaan sillä ei ole väliä, mutta kun suunnittelee perennapenkkejä tai miettii niiden hoitoa, niin sillä onkin sitten jo merkitystä kumpi kasvi on kyseessä.
Kummatkin ovat tietysti tosi ihania, ja löytyvät myös meidän pihalta 😊

Lilja vai päivänlilja - mistä ne erottaa?

Ne on todella helppoja tunnistaa ja erottaa toisistaan. Nimittäin liljalla on varressa kaikki lehdet ja kukat tulevat varsien päihin. 
Päivänliljalla pitkät ja kapeat lehdet kasvavat maasta ja se näyttää usein ihan heinämättäältä. Kukkavarret ovat lehdettömät ja päissä on kukat. 
Ja on vielä yksi asia, mistä ne erottaa hyvin - liljoilla on sipuli ja päivänliljoilla juuret. Eli liljat ovat sipulikasveja ja päivänliljat perennoja.

Liljoja kuten varjolilja...

Liljoilla on siis sipuli, josta kasvaa yksi kukkavarsi. Alla kuva varjoliljasta, joka on selvästikin kasvattanut sivusipuleita, koska maasta nousee kolme kukkavartta.
Liljojen kukat voivat olla pieniä kuten varjoliljalla tai isoja kuten ensimmäisen kuvan oriental- eli idänliljalla
Lisää liljoja löytyy täältä blogista, kuten tuoksuvat idänliljat ja puuliljat sekä hieman talvenarka kuningaslilja.

Lilja kasvaa sipulista ja päivänliljalla on juuret...

Alla kuva liljan sipuleista, joista kummastakin on kasvamassa yksi kukkavarsi. Sipuleita on myynnissä näin keväällä sekä syksyllä. Liljoja on paljon eri lajeja, on kestäviä ja helppoja sekä vaateliaita talvenarkoja. Kaikista niistä pitää liljakukko - se kirkkaan punainen pieni koppakuoriainen.


Päivänliljalla on taasen ihan tavalliset juuret, joista kasvaa iso lehtimätäs maan pinnalle. Siis lilja ja päivänlilja on tosi helppo erottaa toisistaan, vai mitä 😉
Ja punaiset liljakukot eivät vaivaa päivänliljoja. Kuvassa päivänlilja on kaivettu maasta ylös ja lapiolla parhaillaan jaetaan juurakkoa osiin.

Päivänliljoja on paljon erilaisia...

Meillä kasvaa rusopäivänliljaa, jolla on haaleanoranssin kirjavat kukat. Se on perinnekasvi ja viihtyy paikallaan vuosikymmneiä. Kuvasta näkee hyvin miten heinämäiset lehdet sillä on.


On myös uudempia lajikkeita, joiden kukat ovat näinkin vahvan punaiset. Vaikka nämä päivänliljat eivät kukkisi, niin lehdet ovat itsessään jo näyttävät.


Lilja sana löytyy muidenkin kasvien nimistä kuten kuunlilja, joka on perenna ja pikarililja, joka on sipulikukka 😊
Onkohan niitä vielä muitakin?

Leppoisaa viikonloppua!

Terkuin Sari

torstai 19. maaliskuuta 2020

Krookukset kukkii, ja kahvinpuruja

 Krookukset kukkii jo niin upeasti. Nämä kuvat otin tänään päivällä, kun aurinko vielä paistoi. Sen verran tuuli navakasti, että perhosia ei näkynyt vielä yhtään. Sen sijaan rusakot tai metsäjänis oli jo ehtinyt syödä osan krookuksista. Onneksi ei kuitenkaan kaikkia 😊

Kasvitieteelliset krookukset kukkii aikaisin...

Nämä kasvitieteelliset krookukset ovat suosikkejani, juuri sen takia, että ne aloittavat kukkimisen aikaisin keväällä. Siis ennen niitä tavallisia isokukallisia krookuksia. Meidän pihalla on ollut näitä "iät ja ajat"... ja joka syksy istutetaan lisää. 

Varjoisimmilla paikoilla tai kylmemmässä kohdassa, krookukset ovat vielä nupussa.

Edit - vihdoinkin sain kuvattua meidän pihan mykistävän upean krookusmeren ennen kuin rusakot ehtivät syödä niitä. Tein siitä uuden postauksen tänne eli Krookus kukkamerenä.

Myös kukkanurmikolla krookuksia...

Nämä kukkanurmikolla kasvavat yksittäiset krookukset on tosi söpöjä. Muutaman vuoden kuluttua tässäkin kohtaa on jo useamman kukan mätäs. Se on toinen syy, miksi olen niin ihastunut näihin kasvitieteellisiin krookuksiin.

Kahvinpuruja rusakoille ja jäniksille...

Taas tänäkin keväänä myöhästyin eli osa krookuksista oli jo ehditty syödä. Tämän teki jokin pitkäkorva, todennäköisesti rusakko. Tässä lähellä on myös nähty ekaa kertaa metsäjänis tänä talvena. Se on näin omakotitaloalueella Etelä-Suomessa harvinainen, sen sijaan lähes joka pihalla näkee rusakoita.

Nyt ei keksitty mitään muuta karkoitetta, kuin kahvinpuruja. Sain ihan sattumalta kahvipaketin, jonka päällys oli rikki. Ne kahvinpurut tuli nyt hyvään käyttöön pihalle karkottamaan rusakoita ja jäniksiä. Saas nähdä, toimiiko. 
Onkos teistä muuten kukaan kokeillut kahvinpuruja karkottamaan rusakoita?
Edit - kahvinpurut eivät auttaneet yhtään. Pitää siis testata muita keinoja tai käyttää verkkoa.

Tuuli sen verran puuskittain, että kahvinpurut lensivätkin kukkiin eikä maahan. Ehkäpä parempi näin 😊.

Krookusten suojaamiseen olisi voinut käyttää myös verkkoja, mutta meidän kaikki suojaverkot on nyt jouluruusuilla. Sillä jokin syö niiltä lehtiä ja nuppuvarret... todennäköisesti se sama rusakko.

Onneksi metsäkauriita ei ole enää näkynyt pihalla. Ja toivottavasti kulkevatkin muita reittejä, sillä muistissa on edelleen se, kun metsäkauriit söivät tulppaanit. Jättivät muuten silloin krookukset jäljelle, kuten kuvista näkyy.

Mukavaa loppuviikkoa!

Terveisin Sari

Ps. Maaliskuun pihatöistä enemmän Kuun vaiheet puutarhatöissä maaliskuussa.

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kuulumisia parvekkeelta, ja fengshuita

Parvekkeella on tänä talvena ollut niin lämmintä, että muutama viherkasvi talvehti siellä hyvin. Jätin ne ihan tarkoituksella parvekkeelle, sillä ikkunalaudoilla oli silloin syksyllä aika ahdasta. Kohta onkin aika tehdä parvekkeelle kevätsiivous ja ensi viikolla ostaa sinne enemmän kukkivaa. Nimittäin nyt lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi on vielä luvattu pakkasta lähes 10 astetta.

Monivuotiset kasvit ovat ekologisia ja hyvää fengshuita...

Ekassa kuvassa on metallisessa ruukussa partamehitähteä. Se on kivikkokasvi, siis monivuotinen perenna. Sillä alkaa nyt tuossa ruukussaan jo viides kesä eli se on talvehtinut siinä neljä talvea. Jos teistä lukijoista joku oli parvekekurssilla, niin tämä oli se mehitähtiruukku, josta kerroin 😊
Kuva siitä 2016 löytyy Mehitähdet talvehti ruukussa, jee! -postauksesta.
Parvekkeella kasvit, jotka menestyvät useamman vuoden, ovat ekologisia. Ja jo yksi sellainen kasvi tuo myös hyvää fengshuita parvekkeelle. Eli siksikin suosin itse näitä pitkäikäisiä kasveja.

Harmaat mehiruusukkeet viherkasveja...

Sen sijaan nämä mehiruusukkeet ovat viherkasveja, eivätkä talvehdi ulkona. Ne kasvoivat kesän parvekkeella ja jätin ne syksyllä sinne ajatuksena heittää ne kompostiin kun paleltuvat. Vain yksi mehiruusuke paleltui ja sekin vasta alkuvuodesta. Kaikkein parhaiten niistä on säilyneet nämä harmaat mehiruusukkeet. Aika ihania edelleen!
Nämä mehiruusukkeet oli 2017 parvekkeella tuoksulaatikossa ja syksyllä otin ne sisälle omiin ruukkuihinsa. Siitä lisää Trendikkäät mehiruusukkeet sisälle

Jouluruusu kukkii edelleen syyskuusta lähtien...

Jouluruusut ovat jo pitkään olleet suosikkejani niin syyskukkana, joulukukkana kuin kevätkukkana parvekkeella. Tänä talvena olen suojannut jouluruusut vain pari kertaa peitteellä, niin lämmintä on ollut parvekkeella täällä Etelä-Suomessa.
Tämäkin jouluruusu on ollut parvekkeella syyskuusta alkaen. Se siis kukkii edelleen.


Yllätyksenä se oli kasvattanut uudet versot piiloon kasvin versojen taakse, seinää vasten. Jopa yksi kukka oli jo aukeamassa. Näin juuri auenneena kukan väri on tosi tumma, mikä sitten vaalenee kukan vanhetessa. Jouluruusun kukat kestävät uskomattoman pitkään parvekkeen viileydessä!

Monivuotisten kastelu kevättalvella...

Näitä monivuotisia on saanut kastella jo useamman kerran, koska on ollut niin lämminitä. Varsinkin jouluruusujen ja rungollisen kartiovalkokuusen multaa pitää tarkkailla jo kevättalvesta. Multa ei missään nimessä saa kuivua liikaa, sillä ikivihreät kasvit voivat kuolla.
Eli olettehan muistaneet kastella ruukussa olevia tuijia ja muita havuja, täällä eteläisessä Suomessa.

 Ensimmäinen orvokki parvekkeella...

En millään malttanut odottaa ensi viikkon, vaan ostin jo ensimmäisen orvokin. Näyttää hieman nöyrtyneen pienestä yöpakkasesta. Onneksi orvokki kestää muutaman asteen pakkasen.

Fengshuin tarkastelua kotona...

Nyt kun on ollut enemmän kotosalla, niin tulee katsottua omaakin kotia tarkemmin fengshuin näkökulmasta. Samoin pihaa, ja tietysti parvekettakin. Ja kummasti sitä löytää ns. fengshui roinaa, jota täytyy viikonloppuna käydä läpi ja poistaa tarpeeton. Saman taidan tehdä työhuoneellakin, parin viikon päästä. 
Fengshuissa "roinan" poistamisella tehdään tilaa uudelle ja uusille oivalluksilla. Joten mielenkiinnolla odotan, mitä tämä fengshui-siivous tuo tullessaan 😊

Mukavaa viikon jatkoa!

Terveisin Sari

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Luomumulta pihalle ja sisälle

Mitä on luomumulta...

Kokosin tähän postaukseen nämä luonnonmukaiseen viljelyyn hyväksytyt kasvualustat. 
Luomumulta on eri kasvualusta-ainesten sekoitus, jossa on lannoitteena käytetty luomuviljelyyn hyväksyttyä lannoitetta. Siinä ei saa olla esim. kastelukiteitä, joista tulee mikromuovia. Lisäksi  luomumulta on aina Ruokaviraston (ent. Evira) hyväksymää.

Luomumullan edut...

Usein luomumultaan on lisätty kasvien juuristoa parantavia mykorritsoja tai vastaavia luonnossakin olevia mikrobeja. Niillä on tärkeä tehtävä kasvin kasvussa, tuholais- ja taudinkestossa, sekä ravinteiden otossa. Kompostimullan lisäys kasvualustaan tukee näitä maan mikrobeja viihtymään kasvualustassa.
Lisää aiheesta Huippu tärkeät mullan mykorritsat ja pieneliöt -postauksessa.

Biohiili ja sammal...

Mullassa biohiili imee itseensä vettä, jota kasvi saa käyttöönsä, kun multa kuivuu. Eli biohiili vähentää kastelun tarvetta ja kasvit eivät heti kärsi kuivuudesta. Se tuo myös muita hyviä ominaisuuksia multaan. Lisää aiheesta Kokemuksia biohiilestä kasvimaalla -postauksessa.

Sammal auttaa myös kasveja useallakin tavalla. Esimerkiksi kylvöissä se on steriilimpi kasvualusta, jolloin taimipolte ei iske taimiin. Siitä lisää Sammalkasvualusta on tulevaisuuden multa -postauksessa.

Vegaani multa eli kasviperäiset lannoitteet..

Vegaaneillekin löytyy luomumultaa, joka on siis lannoitettu kasviperäisillä lannoitteilla. Käytetyt lannoitteet ovat yleensä ruokateollisuuden sivutuotteita. Näitä vegaani multia on GreenCare:llä Grobiootti Luomuruokamulta ja Yrttimulta sekä Kekkilällä luonnonmukaiset Kylvö- ja taimimulta, Yrttimulta, Ruukkuviljelymulta, Tomaattimulta ja Kasvusäkki.

Muut listauksen mullat on lannoitettu eläinperäisillä lannoitteilla.

Biolan luomumullat ja luomu kasvualustat


Biolanin mullat valmistetaan Suomessa,  ja vain biohiili tulee muualta eli Biolanin Viron tehtaalta. Osassa multia on rahkasammalta ja heillä on myös multa, jossa ei ole lainkaan turvetta eli Puutarhan Sammalmulta. Biohiiltä, mykorritsaa sekä hyötymikrobeja löytyy myös osasta tuotteita.

 Sisäkasveille ja esikasvatukseen...

  • Biolan Musta Multa (komposti, turve, hiekka)
  • Biolan Kylvö- ja Taimimulta (turve, sammal, hiekka, komposti, mykorritsa, hyötymikrobit)
  • Biolan Kaktusmulta (turve, hiekka, komposti, kevytsora)
  • Biolan Altakastelumulta (turve, komposti, hiekka, mykorritsa)

Pihalle ja kasvihuoneeseen...

  • Biolan Puutarhan Sammalmulta (sammal, komposti, biohiili)
  • Biolan Kesäkukkamulta (turve, komposti, kevytsoramurske, biohiili)
  • Biolan Istutusmulta (turve, komposti, hiekka, mykorritsa, biohiili)
  • Biolan Puutarhan Musta Multa (turve, komposti)
  • Biolan Havu- ja Rodomulta (turve, komposti, kivituhka, pH5,3)
  • Biolan Turvemulta (turve, komposti)
  • Biolan Kasvusäkki (turve, sammal, komposti + ravinteet koko kesäksi)
  • Biolan Yrttimaa (sammal, turve, komposti, biohiili)
  • Biolan Kasvuturve (turve, komposti)
  • Biolan Perusturve (turve, ei lannoitettu, pH4)

Ei luomua, mutta ekologisinta kasvualustaa

  • Biolan Sammalnapit - 100% rahkasammalta (sammal)
  • Biolan Kasvusammal - 100% rahkasammalta (sammal)

GreenCare luomumullat...


GreenCaren mullat on myös valmistettu Suomessa, Saarijärvellä. Suurin osa raaka-aineista on Keski-Suomesta. Mullissa oleva Grobiootti tarkoittaa luonnollisia hyötymikrobeja, mitkä parantavat juuriston vastustuskykyä ja ravinteiden hyödyntämistä.

Sisäkasveille ja esikasvatukseen...

  • Luomu Kukkamulta (turve, komposti, hiekka)
  • Grobiootti Taimimulta (turve, komposti, hiekka, hyötymikrobit)

Pihalle ja kasvihuoneeseen...

  • Grobiootti Luomuruokamulta (turve, hiekka, hyötymikrobit - ravinteet kasviperäisiä)
  • Grobiootti Istutusmulta (turve, komposti, hiekka, kevytsora, hyötymikrobit)
  • Grobiootti Yrttimulta (turve, hiekka, hyötymikrobit - ravinteet kasviperäisiä )
  • Grobiootti Rodo- ja havumulta (turve, hiekka, puunkuori, hyötymikrobit)
  • Grobiootti Kasvumaa (turve, komposti, hiekka, hyötymikrobit)
  • Grogiootti Kasvupussi (turve, komposti, hiekka, hyötymikrobit)
  • Luonnonturve 50L (turve, ei lannoitettu, pH 4,5)

Kekkilä luomumullat...


Kekkilän luomumullat on valmistettu Suomessa, Parkanossa ja suurin osa raaka-aineista on kotimaisia. Vain multien kasviperäiset lannoitteet tulevat Alankomaista. Luomumultiin on lisätty Juurivoima - humushappovalmistetta, mikä parantaa kasvuun lähtöä ja juurtumista. Suurin osa on lannoitettu kasviperäisillä lannoitteilla eli ne käyvät vegaaneillekin.

Sisäkasveille ja esikasvatukseen...

  • Kylvö- ja taimimulta luonnonmukainen (turve, hiekka, hieta, humusyhdiste - ravinteet kasviperäisiä)

Pihalle ja kasvihuoneeseen...

  • Yrttimulta luonnonmukainen (turve, hiekka, hieta, humusyhdiste - ravinteet kasviperäisiä)
  • Ruukkuviljelymulta luonnonmukainen (turve, hiekka, hieta ,sammal, biohiili, humusyhdiste -ravinteet kasviperäisiä)
  • Tomaattimulta luonnonmukainen (turve, hiekka, hieta, sammal, humusyhdiste - ravinteet kasviperäisiä)
  • Kasvatussäkki luonnonmukainen (turve, hiekka, hieta, humusyhdiste - ravinteet kasviperäisiä)
  • Luonnonmukainen Puutarhamulta (turve, hiekka, komposti)
  • irtomultana Viljelymulta Premium (turve, hiekka, humusyhdiste)
  • Kekkilä Luonnonturve (ei lannoitettu, ei kalkittu)
  • Kekkilä Turveharkko (palaturve eli ei kalkittu, ei lannoitettu)

Kiteen Mato ja Multa luomuhyväksytty kasvualusta...


Kiteen Mato ja Multa Oy:n kasvualustoissa ei ole käytetty turvetta lainkaan. Niihin käytetty materiaali kuten järviruoko, niitetään rehevöityneiltä rannoilta. Toiminta siis samalla parantaa vesistöjä. Kasvualusta valmistetaan Kiteellä ja se on täysin kotimaista.
  • Luonnonmukainen ruokopohjainen kasvualusta (ruokohelpi, järviruoko, hiekka, matojen kakka)

Mukavaa viikonloppua!

Terveisin Sari


keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Kuun vaiheet puutarhatöissä maaliskuussa

Kuun vaiheet ajoittavat tuttuja puutarhatöitä taas maaliskuussa. Tosin moni puutarhatyö odottaa nyt parempaa kuun vaihetta. Ehkä se tärkein lähiajan puutarhatyö on päärynä- ja omenapuiden leikkaaminen, ainakin täällä eteläisessä Suomessa. Näin vesiversojen määrä jää vähäiseksi, varsinkin kun vertaa täysin väärään aikaan leikattuihin omenapuihin.

Omenapuiden leikkaus kuun mukaan...

Omenapuita voi leikata näin maalis-huhtikuussa. Kannattaa aina valita vielä tarkemmin kuun mukaan, niin kasvu pysyy hillittynä, eikä tule vesiversoja. Nyt maaliskuussa paras ajankohta leikata omena- ja päärynäpuita on su-ma 15.-16.3.2020.

Pensaiden leikkausaikaan vaikuttaa monta tekijää...

Pensaiden leikkausaikaa valittaessa aina ensin otetaan huomioon pensaslaji, sillä eri pensaslajeja leikataan eri tavalla. Se on tärkeää, jotta leikkaaminen ei pilaa pensaiden kasvua ja komeaa kukintaa.
Sen jälkeen valitaan tarkempi ajankohta kuun mukaan ja siihen vaikuttaa se, mikä on leikkaamisen tavoite.
Eli leikkausajankohtia on useita, niin kasvavalla kuulla kuin vähenevällä kuulla. Aihe on laaja, joten jos kaipaatte siihen lisäohjeita, suosittelen ostamaan Puutarha Studion Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin.

Viherkasvien mullanvaihdon aika ei ole nyt...

Viherkasvien mullanvaihdon aika alkaa taas maaliskuun lopulla eli 25.3.2020. Nämä päivät löytyvät täältä blogista, joko ylävalikosta Kastelupäivät tai sivupalkista Pieni kuukalenteri.
Eli nyt ei vielä vaihdeta kukkiin multaa 😊
Nimittäin viherkasvit jatkavat hyvää kasvua, kun mullanvaihto on tehty kuun  mukaan. Tämän huomaa etenkin, jos kasvi voi heikosti tai on muuten vaativa.

Porkkanan siementen kylvö ja kuun vaiheet...

Sen sijaan tämä viikko on hyvää aikaa kylvää vaikka porkkanan siemenet pihalle. Tai esikasvattaa jotain muita ns. juurikasveja. Nyt vähenevän kuun aikaan niiden kasvu keskittyy juurten kasvattamiseen eikä vain isoihin lehtiin.
Maaliskuun kylvöt eli kukkien ja vihannesten kylvöt, koulimiset, latvomiset ja isompaan ruukkuun istuttamiset alkavat vasta maaliskuun lopulla eli 25.3.. Niihinkin löytyy tarkempia päiviä.

Kompostorin hoitoa ja tyhjentämistä...

Tämä vähenevä kuu on hyvää aikaa tyhjentää kompostoria tai muuten hoitaa sitä. Parhaimmat päivät siihen puuhaan on ensi viikolla eli 17.-19.3.2020.. Tietenkin joka kuukausi on tähän tärkeään puuhaan hyviä päiviä.

Tosi laaja aihepiiri - siksi verkkokurssi... pieni mainos

Puutarhanhoito kuun mukaan on todella laaja aihepiiri, joten tarkempia työ- ja kasvikohtaisia ohjeita löytyy verkkokurssilta. Sen avulla oppii myös hyödyntämään kuukalenteria paljon enemmän. Verkkokurssiin liittyy nykyään oma facebook ryhmä, johon laitan viikon tärkeimmät puutarhatyöt joka sunnuntai. Materiaaleissa on myös vuoden 2020 ne puutarhurin tärkeimmät päivät. 
Verkkokurssi on siis yritykseni eli Puutarha Studion. Lisätietoja: Kuun vaiheet ja puutarhanhoito.






Puutarhaterveisin Sari