keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Odottelua...

Syksyn tässä vaiheessa, pihalla on tosi vähän tekemistä ; (
Perennojen lehtiä ei voi vielä leikata, koska ne eivät ole kellastuneet.
Sipuleita ei voi vielä istutella, koska perennojen varret ja lehdet ovat tiellä.
Lehtiä ei voi vielä haravoida, koska ne ovat vielä puissa. No, on niitä vähän tippunut jo alas, mutta ei niin vähäistä määrää viitsi haravoida ; )
Ja onhan liljojen varret jo ruskeat. Eli ne voisi leikata, mutta ei noin pientä hommaa viitsi tehdä nyt ; )

Ei auta kuin odotella syksyn etenemistä ....
Juutalaiskirsikassa on upeat oranssit lyhdyt. Näitä voisi kerätä ja kuivatella talven koristukseksi....
Meillä satoi aamuyöstä eli ei ollut pakkasta. Joten daaliat sen kun jatkavat kukkimista. Näistä voisi ottaa kukkia maljakkoon päivän piristykseksi : )

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Puutarhasuunnittelu osa 2 - Toiveet

Puutarhasuunnittelun alkuvaiheessa listataan toiveita ja unelmia....
Mistä väreistä pitää? Haluaako puutarhaan vain tiettyjä värejä vai kaikkia värejä. Alla hempeän vaaleanpunainen jaloangervo, niin romanttinen... : )
Tarvitaanko lapsille pelinurmikkoa, hiekkalaatikkoa, trampoliinia.... ?
Vai halutaanko, että nurmikkoa ei tule ollenkaan?
Entä lempikasvit, onko niitä ? Moni on ihastunut nykyään perinnekasveihin, toiset rakastavat ruusuja. Täytyy sanoa, että minä pidän kaikista kasveista, etenkin tuoksuvista 😊

Entä kuinka suuri oleskelualue olisi hyvä, tai pitäisikö sen lisäksi olla vielä keinulle oma paikka. On aivan ihanaa kesäaamuna juoda kahvit aamuauringossa, omassa puutarhassa!

Hyötykasvit, halutaanko niitä? Päärynöitä, kirsikoita, mansikoita.... valikoimaa on paljon. Kasvimaa voi olla hyvinkin pieni, vaikka yrttiruukullinen.
Eli mitä pihalla halutaan tehdä ? Millainen puutarha miellyttäisi silmää ?
Siis listaamaan toiveita ja unelmia.
Ihan samat asiat otetaan huomioon myös fengshui-puutarhasuunnittelussa. Toimiva ja kaunis piha on hyvää fengshuita.

torstai 24. syyskuuta 2009

Daaliat pääsevät kohta talvisäilöön..

Daaliat olivat seinustalla tänään vielä näin upeita. Toisella puolella taloa ne näyttivät jo surkeimmilta, sillä siihen ei enää paista aurinko tarpeeksi.

Säätiedotus lupasi ensi yöksi pakkasia alaville paikoille. Eli kohta näiden daalioiden kukinta on ohi. Niiden talvisäilytys on vanhassa paikassa, kellarissa.
Pakkanen saa palelluttaa daalioiden varret tummiksi. Sen jälkeenkin daaliat saavat olla maassa pari päivää, ennen kuin ne kaivetaan ylös. Jos maa on kovin märkää, juurakoita kuivatetaan hetken nurmikolla. Vasta sen jälkeen ne laitetaan laatikoihin ja viedään kellariin. Kellarissa on sen verran hyvä kosteus ettei niitä tarvitse peitellä sanomalehdillä.
Alla oleva daalia on tosi veikeän värinen ja kukkii hyvin. Otin kuvan kunnan istutuksista tänä aamuna. Onneksi ovat jatkaneet kastelua, niin saamme ihailla näitä vielä : )
Pihalta täytynee ottaa pelargonit ensi yöksi kuistille tai autokatokseen, ihan varmuuden vuoksi. Vielä niitä ei kannata siirtää sisälle, sillä päivisin on niin lämmintä.
Ja viikonlopuksi luvattiin tänne melkein hellettä : )

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Altakasteluruukut

Pienilehtinen lankaköynnös on kasvanut kesän aikana tuuheaksi. Pikkuruukussaan se tarvitsi kastelua jo melkein kaksi kertaa aurinkoisena päivänä. Eli ei auttanut muu kuin hankkia sille altakasteluruukku..... Alla se on jo istutettuna siihen.

Samon sinikohtalonpensas kuivui pienessä ruukussaan ja kuivatti sen takia nuppujaan. Eli sekin kaipasi altakasteluruukkua. Se kukkii muuten vielä upeasti. Runsaan kukinnan jälkeen, se pitää viikon tai parin tauon, mutta kun kuihtuneet kukat leikkaa varsineen pois, se aloittaa taas upean kukinnan : )

Altakasteluruukkuja näkyi olevan myynnissä vain tätä väriä. Aion keksiä jotain, jotta saan ne kauniimmaksi. Muistaakseni Sirkka oli blogissaan verhonut altakasteluruukun kauniilla kangaspussilla....


Otin eilen sisälle isolehtisen lankaköynnöksen. Kuvassa näkyy puolet sen versoista, vasemmalla puolella on yhtä pitkiä oksia, ne eivät vain mahtuneet kuvaan ; ) Se on ollut altakasteluruukussa jo monta vuotta.
Tämä isolehtinen lankaköynnös on yleensä ollut kesäisin parvekkeella, mutta toissa kesänä siihen iski kirvat ja niitä oli tosi vaikea saada pois siitä. Eli talvellakin sisällä ikkunalla siinä oli kirvoja, välillä paljonkin. No nyt kun se on ollut kesän ulkona, kirvat ovat hävinneet siitä....

Suihkutin sen ensin ammeessa, jotta koivunsiemenet, hämähäkit yms. lähtevät lehdistöstä pois.
Mutta mitäpäs siitä löytyikään, perhostoukka !
Ulkona oli jo niin hämärää , että ajattelin viedä toukan ulos vasta aamulla...
Mutta nyt en sitä enää löydäkään. Täytyy jatkaa toukan etsimistä : )

maanantai 14. syyskuuta 2009

Puutarhasuunnittelua osa 1 - tilanne nyt

Teen fengshui-puutarhasuunnitelmia ja opetan pihasuunnittelua muutamassa kansalaisopistossa, siksi ajattelinkin kirjoittaa seuraavan sarjan Puutarhasuunnitelusta. Sarja jatkuu syksyn ja talven ajan. Ja tietysti voit esittää toiveita aiheista...

Syksy ja talvi on parasta puutarhasuunnitellelun aikaa, sillä keväällä voi sitten lähteä ajoissa toteuttamaan valmiita suunnitelmia : )
Puutarhasuunnittelu lähtee siitä, että ensin tutkitaan puutarhan tilanne nyt. Mitataan säilytettävien asioiden paikat, jotta ne saadaan piirrettyä oikeaan kohtaan suunnitelmapiirustukseen. Samon selvitetaan pohjamaan maalaji, pihan valoisuus, mahdolliset asemakaavamääräykset yms.
Tässä pihassa on tarkoitus säilyttää raja-aidat, tuijat ja iso kivi. Valaisinten paikkoja ollaan valmiita siirtämään. Samoin betonikiveys menee kokonaan uusiksi perustuksia myöden eli senkin paikkaa voidaan vaihtaa tarvittaessa.

Sitten tutkitaan onko pihalla kohtia, mitä halutaan peittää tai kohtia, mihin halutaan enemmän näkösuojaa. Tuskin kukaan haluaa katsella oleskelualueeltaan kompostoreja, ei edes vaikka ne olisivat hohtavan uusia 😏

Tutkitaan mitä kaunista pihalla jo on. Tässä kivi läheltä. Se on tosi erikoisen värinen ja sitä ei haluta kasveilla peittää.


Seuraavaksi voikin jo miettiä toiveita, siis kaikkien perheejäsenten toiveita. Toivomuslista voi olla hyvinkin pitkä. Osa karsiutuu kun suunnittelu pääsee käyntiin ja osa vasta suunnittelun loppuvaiheessa. Eli heti aluksi ei kannata tyrmätä hulluimpiakaan ideoita.
Siis seuraavaksi listaamaan toiveita.....

perjantai 11. syyskuuta 2009

Harausta ja töiden suunnittelua

Kivituhkaan oli taas kasvanut rikkaruohoja. Olikin hyvä päivä harata ne irti. Kesken työn, älysin hakea kameran ja ottaa kuvan. Heilurihara odottaa maassa työn jatkamista...
Harauksen jälkeen aurinko ja tuuli kuivattivat hieman rikkaruohoja. Sitten ne olikin helppo haravoida pois. Tulipas taas niin siisti kivituhkapiha : )
Tämä homma on tehty tänä kesänä jo kolme kertaa. Tykkään tehdä sen usein, koska silloin rikkaruohot ovat vielä pieniä ja homma siksi helppoa : )
Keskiviikon tuuli irrotti sembramännystä keltaiset neulaset ja nurmikko sai niistä hauskan "peitteen". Näitä ei raaski haravoida pois. Saavat odottaa tuossa syksymmälle...

Kuvan punatähkän aion jakaa vasta ensi keväällä, sillä en henno leikata noita kukkia poikki. Se onkin kasvi, jonka jaan tai uudelleen istutan joka kevät.


Tarkastelin pihaa ja mietin, mitä puutarhatöitä olisi kiva vielä tehdä ja mitkä tehdään ensi vuonna:

  • Perennojen jakamisia on tosi vähän. Bellikset näyttävät kaipaavan jakamista, teen senkin ensi keväänä samalla kuin punatähkät. Syysleimuja ei tarvinne jakaa vielä pariin vuoteen.
  • Kukkapenkkien reunojen kanttauksen teen vielä myöhään syksyllä, tai keväällä.
  • Uudet sipulikukkien sipulit istutan myöhemmin, syys-lokakuun vaihteessa.

Hommaa näyttää olevan juuri sopivasti : )

tiistai 8. syyskuuta 2009

Syyskasveja parvekkeelle

Nyt olin kerrankin ajoissa syyskukkien hankinnassa parvekkeelle. Parvekkeellani on lasitus ja pelargonit kukkivat siellä vielä upeasti. Edellisinä syksyinä olen ottanut kauniisti kukkivat pelargonit sisälle vasta kun yöllä on pakkasta yli 5 astetta. Lasitetulla parvekkeella on noin 5 astetta ulkoilmaa lämpimämpää. Ja silloin syyskukkia ei enää olekaan tarjolla. Eli nyt olin ajoissa : )
Halusin kokeilla vähän jotain erilaista. Korkeampi on jokin liljapuu nimeltään. Ja tuo kukkiva matalampi on abelia (Abelia).



Sen herkät kukat tuoksuvat ihanalle! Kävin juuri äsken nuuhkimassa sitä pimeällä parvekkeella ja voi mikä sulotuoksu siinä oli : )


Hoitona kastelu eli ei saa kuivahtaa, etenkään abelia. Kestänevät pakkasta jopa 5 astetta. Viihtyvät aurinkoisella paikalla.
Ostin nämä meidän eli Nurmijärven torin kukkamyyjältä. Hänellä oli vaikka mitä kaunista. Oli uutta ja perinteistä. Olisin voinut ostaa vaikka kaikki! Harmi kun on vain parveke eikä isoa kasvihuonetta... ; )


Hänellä oli nyt tullut myyntiin myös upeita koristekurpitsoja. Niissä on ihanan lämpimiä syksyn sävyjä.

Aurinkoista ja ihanaa viikon jatkoa !


keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Liljojen tuoksua ja pieni tiarella

Orientallilja kukkii nyt parhaimmillaan.... ja tuoksuu huumaavasti. Tuulen vire levittää tuoksua koko Kuupuutarhaan.
Kuupuutarha onkin nyt aivan oma maailmansa ....


Tuoksuherneet kukkivat vielä hyvin. Osa kukista on saanut vaaleanpunaista sävyä : )

Tämä tiarella oli niin hellyyttävän näköinen torimyyjällä... Sille löytyi paikka Kuupuutarhasta.
Tiarella on hyvä ja peittävä maanpeitekasvi puolivarjoon. Se viihtyy tuoreessa eli kosteudeltaan tavallisessa maassa, mutta kuitenkin maan on oltava läpäisevä. Eli tiukassa savimaassa se mätänee.