keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Pelargonin kasvatus siemenestä on helppoa

Sain lukijalta eilen tiedustelun, miten pelargoni kannattaa kylvää siemenistä. Hänellä se ei ihan ollut onnistunut. Joten tässä postaus kylvöstä, nimittäin pelargonin kasvatus siemenestä on tosi helppoa! Se kannattaa tehdä näin tammi-helmikuussa, koska kasvuun lähtö on hidasta.

Kuvassa on siemenestä kylvetty taimi heinäkuun alussa joitakin vuosia sitten. Oli sen verran kevätkiireitä pitkään, että sain tehtyä istutuksen piharuukkuun vasta silloin. Pelakuu ei tietenkään ollut moksiskaan pienestä multapaakustaan 😁

Viime kesänä samat pelargonit näyttivät tältä. Ruukussa kasvaa myös australianvillipelargoniaa.

Pelargonin siementen kylvöohjeet:

  • Kylvä yksi siemen puhtaaseen ruukkuun, jossa  kylvömultaan tai kaktusmultaan kasvavan kuun aikaan. Peitä siemen mullalla kevyesti. Kastele multa. Peitä ruukku muovilla ja jätä pienet ilmaraot. Pidä ruukkua lämpimässä eli 20-25 asteessa. 
  • Taimi tulee näkyviin 7-21 päivän kuluttua. Poista sen jälkeen muovi ruukun päältä ja pidä ruukkua viileähkössä huoneenlämmössä ja hyvin valoissa paikassa. 
  • Aloita lannoitus noin kuukauden kuluttua siitä, kun taimi on tullut näkyviin.
  • Istuta taimi ulos, kun yöpakkaset ovat kokonaan ohi. Totuta taimi vähitellen ulkoilmaan eli älä vie sitä heti aurinkoon tai tuuleen.
  • Lisää kylvöjen yleisohjeita löytyy alalaidasta.

Näin pelargonit kasvoivat siemenestä...

Nämä pelargonit kylvettiin helmikuun alussa kasvavan kuun aikaan. Ja pienet alut tulivat näkyviin 8-10 päivän kuluttua. Eli itivät nopeasti, joten taisi oikealla kuun vaiheella olla vaikutusta 😊

Tässä kuvassa on kuukausi kulunut siementen kylvöstä.

Ja tässä on melkein kaksi kuukautta jo kulunut kylvöstä. Eli ovat aluksi tosi hidaskasvuisia. Taimet olivat hyvin valoisalla kaakon suuntaan olevalla ikkunalla ilman kasvivaloja

Tältä samat taimet näyttivät elokuussa piharuukuissa. Ruukussa on siis useampi taimi.

Kaikki kuun mukaan...

Teen kaikki taimien ja pelargonien istuttamiset, mullanvaihdon, kevätleikkauksen, pistokkaiden oton jne. aina kuun mukaan. Etenkin näissä hitaiden tai hankalien kasvien siementen kylvöissä siitä näyttää olevan iso apu.

Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla on listattuna tämän vuoden parhaat kylvöpäivät. Ja nyt huomenna aion taas kylvää pelargonin siemeniä, ihan testatakseni... onko "puutarhurin työpäivä" loistava päivä kylvöön, vaikka on vähenevä kuu.

Lisää vinkkejä siementen kylvöön ja jatkohoitoon...



Terveisin Sari


23 kommenttia:

  1. Minäkin olen yllättynyt miten hyvin pelargoniat lähtevät siemenistä kasvuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se on yllättävää, miten vähän niiden siemeniä on tarjolla. Ehkä syy on siinä, että pitkän kasvatusajan takia moni ei viitsi kylvää niitä eli kysyntää on vähän.

      Poista
  2. Samoin täällä, olen useita lajeja kasvattanut itse siemenestä. Itse nappaan kasvupisteen poikki heti kun taimi on tullut niin isoksi että sen pystyy tekemään. Pelargoni on kiitollinen kasvi, ja jos on hyvä talvetuspaikka, niitä kannattaa suosia. Taas oli mielenkiintoinen postaus ja hyvä muistutus siitä, että se kannattaa tosiaankin kylvää jo tammikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvupisteen typistäminen eli taimen latvominen on tosiaankin hyvä tehdä, jos haluaa monihaaraisia taimia. Täytyy nyt tunnustaa, että minä taas haluan taimet nopeasti kukkaan, jotta voin valita ne kauneimman väriset. Muut annan pois, olen siis vähän ronkeli ;)
      Totta, pelargonista saa pitkäikäisen kesäkukan, kun talvettaa sen. Ja sekin on yllättävän helppoa, kunhan oivaltaa oikean kastelutavan. Siis pelargonit on super ihania ja helppoja!
      Kiitos ihanasta palautteesta :)

      Poista
  3. Nämä oli yllättävän helppoja kasvattaa itse. Laitoin vain liian myöhään, kukinta alkoi vasta elokuun lopussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän näillä pelargoneilla on, että siemenestä kasvatus täytyy aloittaa näin aikaisin, jos haluaa niiden kukkivan kesällä. Olen huomannut, että tavalliset aloittavat kukinnan aikaisemmin, kun taas kirjavalehtinen myöhemmin. Tai voi olla, että kevään ja alkukesän aurinkoisuudella on ollut merkitystä :)

      Poista
  4. Millainen ruukku sinulla oli tuossa ylimmässä kuvassa? Muissa kuvissa näyttää isommalta ruukulta. Miten kastelulannoitit tuon miniruukullisen eli mitä ainetta käytät? Huomaan haastavaksi taimissa saada sopiva lannoitus ja kosteus, kun en käytä nestemäisiä lannoitteita itse. Olisiko sinulla vinkkejä tähän myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ekan kuvan taimi kasvoi ns. taimikennossa, jossa on 6 lokeroa. Eli vei vähän tilaa ikkunalla :)
      En millään muista, mitä lannoitetta sille annoin. Todennäköisesti samaa, mitä sisäkukille tai orkideoille. Tärkeää on pelakuilla se, että mullanpinta pitää kevyesti kuivahtaa ennen kastelua.
      Jos haluat käyttää ns. lannoiterakeita, niin niitä voi laittaa pienen määrän ruukun ja mullan väliin. Siihen sopii vain luonnonmukaiset lannoitteet! Lannoite tietysti peitetään mullalla, jotta se ei haise. Tätä aion nyt kokeilla testissä olevalla uudella Biolanin Kasviperäisellä lannoitteella, kunhan taimet ensin kasvavat.

      Poista
  5. Yllättävän helppoa pelaguita on siemenestä kasvattaa. Muutama siemenestä itse kasvatettu talvehtii jo viidettä vuotta. Harmillista tosiaan, että siemeniä on kovin vähän tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on selvästikin hyvä talvetuspaikka pelakuille :)
      Toivottavasti, niiden siemeniä tulee lisää myyntiin, kun pelakuut ovat nyt niin suosittuja. Mutta se varmaankin tapahtuu viiveellä.

      Poista
  6. Hyvät ohjeet! Pitääpä kokeilla, talvehtiminen on tänä talvena heikkoa joten uusia pitäisi saada

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa kokeilla, sillä niin helppoa niiden kasvatus on siemenestä. Onpa harmillista, kun eivät ole talvehtineet nyt kunnolla. Välillä on niin, jos talvetuspaikka ei ole paras mahdollinen. Aina kuitenkin kannattaa yrittää :)

      Poista
  7. Kiitos hyvistä ohjeista! Tätä olisi joskus hauska kokeilla. Tähän asti olen lisännyt pelakuita vain pistokkaista. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Tiiu :) Pistokkaistakin pelakuita on tosi helppo lisätä. Itse tykkään kylvää mix-siemenseoksia. Niistä kun tulee erilaisia värejä. Ja saa kivasti jännätä kukintaa ;)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  8. Hei! Täällä onkin monta hyvää neuvoa pelargonian kasvatukseen. Itselläni on pari vuotta sitten hankittu tuoksupelargonia. Niitä oli 3, mutta yksi selviytyi toisenkin talven. Tänään huomasin, että se kukkii. Kiitin sitä ääneen! Viis vuotta sitten toin Ruotsista pari Mårbackkaa, joita jaan pistokkaiksi. Niitä jaan heille, jotka niitä haluavat. Nyt olisi kysymys: milloin pelargoniat uskaltaa viedä ulos puutarhaan? Entä yö lämpötila.t eeva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kivoja tarinoita pelargoneistasi :) Pelargonit kannattaa totuttaa ensin ulkoilmaan eli viedä ne lämpimänä päivänä puolivarjoon ja tuulettomaan paikkaan. Ja vähitellen siirtää niitä aurinkoisemmalle ja tuulisemmalle paikalle.
      Pelargonit eivät keväällä kestä kylmää. Itse odotan vielä niiden ulosvientiä, sillä meille on luvattu yölämpötilaksi vain +2 astetta. Silloin se voi laskea jopa pakkaselle jos on huono tuuri. Eli ei kannata hätäillä ulos viennissä.

      Poista
  9. Todella mielenkiintoinen ja hyödyllinen artikkeli. Minulle pelargoniat ovat todella rakkaita kukkia. Siemenistä kasvattamalla voi kokeilla uusia jännittäviä lajikkeita. Mistä sinä hankit pelargonian siemenet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteesta :) Totta ja siemenistä kasvattaminen on myös mukavaa puuhaa, kun keväällä ei vielä pääse pihahommiin. Itse olen hankkinut siemeniä Korpikangas Siemen-Frön nettikaupasta sekä puutarhamyymälöistä ja joskus Helsingin puutarhamessuiltakin tekee kivoja löytöjä.

      Poista
    2. Hankkijalta löytyy siemeniä vaaleanpun , punainen ja valkoinen

      Poista
  10. Liotin pelargoninsiemeniä vuorokauden ja niistä iti jo siinä vaiheessa osa. Iskin siemenet multaan ja kolmen päivän päästä jo pilkisti alut, apua, mitä supersiemeniä nämä ovat! :D Olen yrittänyt etsiä kuvia ja tietoja taimien latvomisesta, mutta mistään ei tunnu yksityiskohtaista tietoa löytyvän! Kaikkialla vaan mainitaan, että taimia kannattaa latvoa, mutta kysymys kuuluu, että missä vaiheessa latvominen tapahtuu ja mistä kohtaa/ kuinka paljon kannattaa latvoa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa vauhdikas lähtö niillä! Siemenet tosiaan välillä yllättävät :)
      Latvominen tekee sen, että kun taimen varren kärki leikataan pois, kasvi lähtee kasvattamaan uusia versonalkuja varresta. Riippuu kasvista ja lajikkeesta sekä valosta, kuinka herkästi se alkaa haarottumaan eli kasvattamaan uusia versonalkuja. Pelargonit yleensä haaroittuvat ilmankin latvontaa.
      Eli jos haluat latvoa niitä, niin leikkaa latva pois niin, että varteen jää ainakin pari lehteä. Eli latvominen ei ole tarkkaa puuhaa. Ja kuun mukaan tietysti latvominen tehdään kasvavalla kuulla. Toivottavasti tästä oli apua.
      Olen kirjoittanut latvomisesta blogissa https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2010/05/taimien-latvominen.html

      Poista
  11. Heippa, onko kukaan keksinyt miten omista pelargooniasta saisi siemenet? Kukkii kukkii, mutta siementä ei löydy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien pitää pölyttyä, jotta siemenet alkavat muodostua. Eli onhan pelargonisi ulkona ja pörräähän sen lähistöllä esim. perhosia? Olen huomannut, että joihinkin pelargoneihin tulee paljon "siemenpiikkejä" ja joihinkin ei yhtään.

      Poista