lauantai 28. huhtikuuta 2018

Lahden Pihapiiri messut - todelliset puutarhamessut

Vieläkin olen ihan hämmennyksissä siitä, miten upea tunnelma ja loistava valikoima kasvimyyjiä oli tänään Lahden puutarhamessuilla eli Pihapiiri -messuilla. Olen nyt käynyt katsastamassa kevään neljät suuret puutarhamessut, ja nämä Pihapiiri messut kiilasivat heti kakkoseksi, Turun Piha & Puutarha messujen jälkeen. Tai melkein ovat jaetulla ykkössijalla.

Ideapiha yleiskoristelualueen luontoteema...


Yleiskoristelualueen tämän vuoden teemana oli luonnon monimuotoisuus. Kaikkia aisteja stimuloiva Taikametsä oli kyllä viehättävä ja lapset näyttivät olevan innoissaan sen eläimistä.

Siellä oli käytetty myös uusia betonisia muurikiviä ja liuskekiveystä muistuttavaa betonikiveystä.

Kukkakauppiaiden kevätnäyttely...


Kukkakauppiaiden kevätnäyttelyn teemana oli Vappukarnevaali. Asetelmista saikin kivasti ideoita ja vinkkejä juhlien koristeluun. Minusta tämä asetelma oli paras!

Kevään kaunein terassi -näyttely...


Näyttelyssä oli neljä terassia, joista muutama oli hyvinkin luovasti ja kekseliäästi toteutettu. Tällaiset rohkean erilaiset sopivat hyvin messuille, avaamaan meidän tavisten silmiä näkemään asiat uudella tavalla 😀

Kasvimyyjien paljous, jee...


 Pihapiiri messuilla oli ihan uskomaton määrä kasvien myyjiä. Tarjolla oli kesäkukkia, pelargoneja, sisäkukkia, viherkasveja, ilmakasveja ja leikkokukkia. Sekä pensaita, havuja, köynnöksiä, yrttejä, jne. Ja oli siellä myös ne ulkomaiset sipulien myyjätkin, mutta vähemmistönä.

Ja mikä parasta, siellä oli ainakin kolme perennataimitarhaa myymässä kasvattamiaan perennoja. Valikoimassa oli erikoisuuksia, maatiaisperennoja sekä tavallisiakin ja kevätperennoja. Jo näiden myyjien takia kannattaa piipahtaa nyt messuille vielä huomenna.

Hirvensalmen taimisto varttoi uusia omenapuita osastollaan, mitä oli jännä seurata. Heillä oli myös myynnissä aika iso valikoima omena- ja päärynäpuun piiskataimia. Ja tietysti myös niitä erikoisempia lajikkeita, mitä ei löydy joka myymälästä.

Paljon, paljon muuta jännää...


Peltosen Puutarhan osastolla oli hauska miniatyyripuutarha pelargonin taimien lomassa. Eli näillä messuilla oli todella paljon nähtävää, kun vain piti silmänsä auki.

 Näin soma kukkaisneito löytyi Kukka ja Sisustus Neilikan osastolta. Hänen vasemmalla puolellaan pilkistää hieman upeasta kukka-asetelmasta, joka valui sohvalle asti.

Luomupuutarhurointiin erikoistuneen Turnipsi ja Tuhatkaunon osastolla oli usempikin mielenkiintoinen luomupuutarhaan sopiva tuote, vinkkinä. Erilaisia pienempiä puutarhuripalveluja tarjoavia yrityksiä on nykyään useita, eli  apua löytyy pihahommiin.

Ihana tavata tuttuja...

Tänään messuilla pyöri paljon meitä bloggareita, ja olikin tosi kiva tavata ja jutustella. Samoin pitkästä aikaa näin puutarha-alan tuttuja, joita yleensä olen tavannut Helsingin puutarhamessuilla.


Olin nyt siis ekaa kertaa näillä Lahden Pihapiiri messuilla, ja aioin ehdottomasti käydä siellä jatkossakin! Niin positiivinen, ystävällinen ja puutarhamainen tunnelma oli näillä messuilla 😊

Pihapiiri messut ovat siis vielä sunnuntaina 29.4. Lisätietoja Pihapiiri.

Puutarhamessut ja -tapahtumat 2018, klik 


Messuterveisin Sari

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Ne usein kysytyt kysymykset, ja pihakuulumisia

Minulta kysytään usein samoja kysymyksiä kursseilla tai muuten, kun kohtaan blogin lukijoita kasvotusten. Joten nyt päätin vastata niihin myös täällä blogissa. Samalla laitan pihakuulumisia näin huhtikuun lopulta. Ai niin, sitä krookusmerta ei sitten tänäkään vuonna tule. Pihalla asustelee iso ja vanha rusakko, joka laiskasti kömpii suojaan, kun siihen törmää. Saas nähdä, onko ensi keväänä sitten se krookusmeri.

Olenko hortonomi vai puutarhuri?

Olen kumpaakin eli olen ensin valmistunut puutarhuriksi ja sen jälkeen hortonomiksi. Koulutukseni on siis hyvin laaja, ja olen erittäin ylpeä siitä 😁 

Tulenko neuvomaan pihalle?

Kyllä, teen neuvontakäyntejä kotipihoille, ihan tavalliseen puutarhanhoitoon tai kasvivalintaan liittyen sekä puutarha-fengshuihin. Neuvontakäyntejä tilataan myös itse-tehdyn pihasuunnitelman tarkentamiseen ja "tarkistamiseen". Tätä palvelua käyttävät etenkin pihasuunnittelukurssejani käyneet. Teen näitä siis yritykseni Puutarha Studion kautta.

Entä teenkö lainkaan tavallisia pihasuunnitelmia, vai ainoastaan fengshui-pihasuunnitelmia?

Tavallisia ja etenkin luonnonläheisiä tai ns, luonnonmukaisia kaupunkipihoja suunnittelen toki edelleen. Luonnonläheisessä ja fengshui pihassa on jonkin verran samoja teemoja.

Jos haluaa fengshuita vanhaan pihaan, onko se edes mahdollista?

Ilman muuta se on täysin mahdollista, samoin kuin parvekkeelle ja isolle sekä pienelle pihalle. Vaikka pihalla olisi kaikki toiminnot, kulkureitit, kasviryhmät yms asettuneet paikoilleen, niin fengshuilla saa vielä parannettua pihaa ja sen viihtyisyyttä. Ja ne muutokset vanhalla pihalla ovat yleensä tosi pieniä, mutta sitäkin merkityksellisempiä viihtyisyyteen.

Tienaanko blogilla rahaa?

Tässä Sarin puutarhat -blogissa on sivupalkissa muutama mainosbanneri, jotka ovat maksullisia. Eli niistä saan könttäsumman. Se ei ole paljoa, mutta antaa minulle mahdollisuuden kattaa blogin tuomia kuluja. Kaikki linkit mitä laitan yritysten sivuille ovat tavallisia linkkejä eli niistä en saa mitään korvausta. Tätä blogia en pidä sen takia, että ansaitsisin sillä rahaa. Vaan ihan muista syistä. Siihen palaan myöhemmin uudelleen. Blogini täyttää tänä vuonna 10 vuotta, huh!

Miksi blogissa ei ole asiakkaitteni pihoista kuvia?

Yksi syy on se, että iso osa asiakkaistani on fengshui asiakkaita ja joskus piha on hyvin henkilökohtainen. Joten siksi tein aikoinaan päätöksen, että en laita heidän pihoistaan tänne kuvia. Muutama poikkeus taitaa kyllä olla vuosien takaa. Jännän henkilökohtaisuuden ymmärtää esimerkiksi baguan käytön takia.

Voisinko näyttää meidän pihaa kokonaisuudessaan, tai sen pohjakarttaa?

Tässäkin tein päätöksen jo blogin alkuvaiheessa eli en voi kuvata koko pihaa, koska naapurusto näkyisi liikaa. Osa tuskin välittäisi lainkaan siitä, mutta... 😉 Aika lailla pihaa on ollut näkyvissä melkein joka kohdasta ja kulmasta. Tosin niin, ettei naapuripihat näy.
Pohjakarttaa pihasta ei ole, siis ajan tasalla olevaa. Sellaisen voisi kyllä tehdä, jos ehtisi tässä.

Pihakuulumisia...

Daalian mukulat säilyivät hyvin...

Osa daalioista on nyt istutettu pihalle maahan ja osa odottelee seuraavaa kasvavan kuun jaksoa. Meillä pihan alaosa on vielä niille aivan liian kylmä, joten pääsevät maahan vasta toukokuun puolessa välissä.
 Tässä on yksi vanhan daalian juurakko, joka säilyi hyvin kosteassa kellarissa. Itse asiassa yksikään juurakko ei mädäntynyt kun ne taas säilytetiin puhtaassa perusturpeessa eli lannoittamattomassa ja kalkitsemattomassa turpeessa. Tämän "Turkulaisen daalian" juurakot on hauskan palleroiset.
Viime vuonnahan juurakot muuten nostettiin lumisesta maasta... Daalian juurakot vihdoinkin kellariin.

Ryhmäruusuista osa talvehti ja osa ei...

Ne ryhmäruusut, jotka haudattiin talvisuojaturpeeseen, ovat vihertäväversoisia. Ja osa niistä, joilla ei turvetta ollut peittona, näyttää nyt ruskeaversoisilta. Voi kyllä olla, että tekevät uudet versot mullan sisältä. Aika näyttää kuinka kävi.
Ruusut suojattiin vasta tammikuussa. Olipa kyllä jännä syksy ja talvi. Ryhmäruusut suojattu talvisuojatupeella, ja muita pihakuulumisia.

Ruostekukat ja syyssyrikät hyvässä kasvussa pihalla...

Siis nämä ovat totuttelemassa ulkoilmaan, eivät vielä lopullisilla paikoillaan.
 Viime vuonna ruostekukat kukkivat ennätyksellisen komeasti.  Mietin tässä, että pitäisiköhän näille vaihtaa jo uutta multaa. Tai jopa jakaa nämä kahteen ruukkuun, hmmmm...

Syyssyrikkä oli aloittanut näin hurjan kasvun viileässä kellarinomaisessa tilassa. Nyt se on autokatoksessa ja odottelee siellä ainakin pari viikkoa. Tämän ajattelin leikata vasta maahan istuttamisen jälkeen. Se on helpompi tehdä silloin. Nyt se on jouduttu vähän sitomaan, jotta auto mahtuu katokseen 😉

Vieläkin krookukset kukkivat, etenkin vähän varjoisemmilla paikoilla. Matalampi krookus on se lempparini eli sieberinsahrami (Crocus sieberi `Tricolor`)

Ihanaa viikonloppua!

Terkuin Sari

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Taimien jatkokasvatus eli miten hoitaa pieniä taimia

Blogiyhteistyö: Biolan 
Pienten taimien jatkokasvatus -postausta on toivottu useamman kerran, joten tässä teille juttu siitä. Ostin Tampereen puutarhamessuilta pieniä pelargonien pistokastaimia. Ne oli kääritty paperiin, ja tänään istutin ne taimiruukkuihin. Hyvin näyttivät kestävän pari päivää viileässä huoneessa, suojassa auringon paisteelta.
Pistokastaimien juuripaakku oli niin pieni, että istutin taimet taimiruukkuihin. Heti ei kannata istuttaa niitä liian isoon ruukkuun, vaan ruukku valitaan aina juuripaakkua vähän isommaksi. Multana käytin luomulaatuista Kylvö- ja Taimimultaa.
Ja koska muisti on mitä on, niin kirjoitin pelakuitten nimet ruukkuihin nimisäleisiin. Järki-ihminen poistaisi näistä nuo kukat ja nuput, jotta ne juurtuisivat paremmin ja lähtisivät vahvempaan kasvuun. Mutta minä en nyt raaski tehdä sitä, on ne niin kivat kukkivina.

Vähän huvittavaa tässä on se, että vielä viikko sitten olin sitä mieltä, että uusia pelakuita en osta! Mutta kun näin tuon keskimmäisen pelakuun kukan värin... niin pakkohan se oli ostaa. Ja pelakuita sai kolme kappaletta tarjoushintaan 😋

Pienten taimien latvonta...

Jos taimet näyttävät vain kasvattavan yhtä pitkää versoa, ne kannattaa latvoa eli katkaista verso. Osa kasveista vaatii latvomista aina ja osa ei. Latvominen kannattaa tehdä mahdollisimman aikaisin, ei kuten minä tein. 

Nämä kerrottukukkaisten petunioiden taimet kasvattavat selvästi vain yhtä vartta, joten ne pitää latvoa. Itse asiassa petuniat kannattaa aina latvoa pieninä taimina niin, että leikkaa latvan niiltä pois. Tällöin taimeen on hyvä jäädä jäljelle ainakin kolme kasvulehteä. 

Nämä minun taimeni olivat niin pitkiä, että leikkasin ne reippaasti lyhemmiksi. 

Koulin loput värinokkosen taimet ja samalla latvoin nekin. Ne olivat vähän hurjan isoja taimia koulimiseen, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan 😉
Näille kuten pelargonien pistokastaimillekin käytin Biolanin Kylvö - ja Taimimultaa. Se on luomua ja siinä on lisäksi niitä kasvien juurtumista ja kasvua edistäviä mykorritsoja ja hyötymikrobeja.

Taimien lannoitus...

Noin kuukausi sitten koulitut, ja nyt siis latvotut, petunian taimet vaativat jo kunnon lannoittamista. Olen jo pari viikkoa lannoittanut niitä sisäkukkalannoitteella kasteluveden mukana, mutta nyt päätin testata niille puikkolannoitteita. Niitä laitetaan multaan kerran kuukaudessa, ja sen jälkeen kastelun voi tehdä pelkällä vedellä.
Nämä Biolanin puikkolannoitteiden pakkaukset näyttivät uudistuneen. Aiemmin en olekaan kokeillut ohuita Ravinnepuikkoja, ja tuo suljettava rasia vaikuttaa tosi kätevältä. Se sulkeutui tiivisti ja napakasti. Myös Amppelilannoksen pakkaus on suljettava, mikä on tosi hyvä asia, sillä aina ei kaikkia lannoitepuikkoja tule käytettyä kerralla.

Ravinnepuikkopaketin reunassa on mittanauha, jonka avulla mitataan ruukun halkaisija ja ohjeesta voi sitten katsoa, kuinka monta puikkoa pitää multaan painaa. Tähän pieneen ruukkuun laitoin siis kaksi ohutta Ravinnepuikkoa. Ohuet onkin kätevimpiä näille pienille taimiruukuille.

Ei suoraan aurinkoon...

Istutettuja ja koulittuja taimia ei kannata laittaa heti suoraan auringonpaisteeseen. Itse pidän niitä ainakin viikon poissa auringosta. Tämä on tärkeää etenkin koulituille taimille ja pistokkaille.

Pistokkaiden jatkokasvatus...

Ehkäpä muistatte, kun vaihdoin siihen talvisäilytettyyn kesäbegoniaan uuden sammalkasvualustan ja otin samalla pistokkaita siitä. Nyt pistokkaat ovat lähteneet kasvattamaan uusi versoja, jee. Yksikään pistokas ei muuten kuollut. 
Tähänkin ruukkuun laitoin lannoitepuikkoja.

Taimien kastelu...

Kastelussa on hyvä muistaa se, että mullanpinta saa aina kevyesti kuivahtaa kastelujen välillä. Jos taimet ovat hyvinkin eri kokoisia, niin isompia joutuu kastelemaan useammin ja pienempiä harvemmin. Se kuuluu taimikasvatukseen... kasveja hoidetaan yksilöllisesti.

Toivottavasti tässä oli nyt kaikki, mitä halusitte tietää taimikasvatuksesta. Jos jokin jäi vielä mietityttämään, niin laittakaa vaikka kommenttia siitä, niin vastailen sitten.


Sain Biolan Kylvö- ja Taimimullan sekä Biolan Ravinnepuikot ja Biolan Amppelilannoksen  Biolanilta testaukseen ja blogijuttujen tekoon. Kiitos taas heille avusta!


Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:





Kevätterkuin Sari


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Maan päivä ja poimintoja Supermessuilta

Tänään sunnuntaina on kansainvälinen Maan päivä, joten Tampereen Supermessuilla etsiskelin teemaan sopivaa. Ekana törmäsin tähän somemato Matilda Matoseen. Madot ovat puutarhurin tärkeimpiä ja korvaamattomia apulaisia, joten tässä osuva lainaus Puutarhaponin matoviestistä: "Mikä on se, joka tunteja laskematta ja lepopäiviä vaatimatta uurastaa ihmiskunnan hyväksi juurikaan maanpinnalla näyttäytymättä? Se on mato, multamaan supersankari!

Kotimaisia luonnonkasveja pölyttäjille...

Kimalaiset, perhoset ja muut pölyttäjät kaipaavat kukkivia kasveja, joissa on niille ruokaa. Kaikki kukkivat kasvit kun eivät kelpaa niille. Kotimaiset luonnonkukat ovat parhaita, sillä ne talvehtivat hyvin ja ovat sopeutuneet säihimme. Suomen Niittysiemen on viljellyt jo 20 vuotta kotimaisia luonnonkukkien siemeniä, ja niitä on saatavana puutarhamyymälöistä ja heidän nettikaupasta. Viljelyssä on kuulemma noin 350 eri lajia, uskomatonta!



Myös kuntta eli kangasmetsän pohjakasvillisuus on tärkeä monelle hyönteiselle ja perhoselle. Siksi onkin loistavaa, että sitä on saatavana pihoille. Keskustelin kuntan nostosta Piiraisen Kuntan osastolla ja he kertoivat, että kuntaa nostetaan vain niistä metsistä, mistä tullaan kaatamaan kaikki puusto koneellisesti. Tällöin metsän pohja menee joka tapauksessa rikki. Ja kuulemma metsän pinta-alasta otetaan kunttaa vain 10-30 %. Eli kuntan käyttö pihoilla on ekoteko.

Puukiven hiilijalanjälki pienempi kuin tavallisen betonikiven...

Huomasin Puukiven osastolta mielenkiintoisen asian, nimittäin Puukiven hiilijalanjälki on nyt tutkittu ja se on jopa 30% pienempi mitä tavallisen betonikiven. Vau!

Destacleanin Puukivi on betonikivi, jossa on kuvassa näkyvää puulastua sekoitettu betonimassaan. Eli se on kuin tavallinen betonikivi, mutta kevyempi ja ekologisempi.

Kotimaiset puiset pihakalusteet...

Meillä puu on uusiutuva materiaali ja varmasti ekologisempi kuin muovisekoitteiset polyrottingit tai ulkomainen puu. Kuljetukseenkin menee vähemmän energiaa ja kalusteet tehdään käsityönä. Siinä monta asiaa, miksi valitsen ne nyt tähän Maan päivän -postaukseen. Kuva on Kärkipuun osastolta.


Luonnon tarkkailu ja luonnon rytmien mukaan puutarhailu...

YK:n Kansainvälisen Äiti Maan päivän julistuksessa on mm. "muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa". Siitä on kyse, kun tehdään puutarhatöitä kuun vaiheiden mukaan. Tästä kirjoittelinkin viimeksi postauksessa Pihan hoitoa kuun vaiheiden mukaan.
Supermessuilla oli Yläkuu kustannus myymässä Wanhan ajan Kuukalenteria ja muita kuuhun liittyviä kirjoja.

Muista maan pieneliöt ja pohjavedet...

Maan päivä muistuttaa meitä kotipuutarhureita siitä, että mitä laitamme maahan, se vaikuttaa maan pieneliöihin ja se voi mennä pohjavesiin.
Siksi käytän nykyään pihalla vain luomuhyväksyttyjä lannoitteita ja multaa. Se valinta on helppo tehdä, koska niissä pusseissa ja pakkauksissa lukee aina selkeästi sana luomu.
Missään nimessä en käytä kastelukiteitä tai multaa, jossa on kastelukiteitä, koska niistä tulee kuulemma lopulta mikromuovia pohjaveteen ja vesistöihin.

Tämä kuva ei nyt ole messuilta, vaan joltain aiemmalta vuodelta. Multapussissa näkyy kaksi tärkeää ja hyvin ajankohtaista sanaa... biohiili ja mykorritsa. Biohiili on loistava korvaamaan ne kastelukiteet ja muutenkin parantaa maata. Siitä keväämmällä lisää. Mykorritsat ovat huippu tärkeitä kasveille, mutta niitä ei ole kuin muutamassa pussimullassa ja irtomullasta ne voivat puuttua lähes kokonaan.

Palaan vielä matoihin... niitä maan matosia ja muita pieneliöitä vähentää ja heikentää keinolannoitteet, raju maanmuokkaus ja maatuvan kasviaineksen puute. Eli pihaa ei nyt keväällä kannata siivota liian puhtaaksi lehdistä, pienenä vinkkinä 😉

Mukavaa alkavaa viikkoa!
Terkuin Sari

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Pihan hoitoa kuun vaiheiden mukaan

Pihan hoito on helpompaa ja säästää aikaa, kun tekee sen kuun vaiheiden mukaan. Olen tehnyt niin jo monta vuotta. Esimerkiksi nyt kun lumet sulivat, niin ilokseni huomasin, että rikkaruohoja on aika vähän perennapenkeissä. Eli selvästikin alkaa näkyä ne #kitkemispäivän vaikutukset. Ja nyt kun on kasvava kuu, eikä pihalla mitään tekemistä, niin voi hyvillä mielin keskittyä ihastelemaan kevään etenemistä ja pörriäisiä.

Pensaiden leikkaamisaika alkaa olla ohi...

Leikkasin muutama päivä sitten koivuangervon matalaksi, ja leikkauspinnoista vuoti nestettä. Eli kasveissa on jo nestevirtaukset niin voimakkaat, että isoja leikkauksia ei enää kannata tehdä. Leikkasin siis pensaan nyt kasvavan kuun alkupäivinä, koska halusin sen tuuheutuvan. Saas nähdä, kuinka sille käy.

Kitkeminen ja siistiminen odottaa maan kuivahtamista...

Meidän pihan maa tuntuu olevan vielä turhan märkää haravoimiseen ja penkkien siistimiseen. Jos nimittäin talloo kovin märkää maata, se tiivistyy ja siitä eivät kasvien juuret pidä. Joten odottelemme suosiolla maan kuivahtamista.
Kitkemiseen kasvava kuu on huono, joten senkin takia odottelemme parempaa aikaa 😁

Mansikkamaa näyttää tältä eli uusiksi taitaa mennä. Siellä on niin monta kituvaa mansikkamätästä, että kertoo uusimisen tarpeesta. Uudet taimet päästän istuttamaan ehkä jo seuraavana kasvavan kuun aikana. Nyt vain pitäisi päättä hyvä mansikkalajike.

Tämä aika on kuin tehty kevään kasvun ihmettelemiseen...

Pihalla ei oikein ole mitään tehtävää nyt, paitsi kiveyksen harjausta, joten saa keskittyä kokonaan kevään etenemisen ihmettelyyn. Ja kukkaloiston ihailuun.

Viime kesänä istutetussa pionissa on näin komeat alut. Sille taisi osua loistava kasvupaikka. 

Toissa joulun jouluruusut ovat avanneet lisää kukkia. Taidanpa istuttaa niiden seuraksi vielä yhden tämän joulun jouluruusun.

 Yllätykseksi jouluruusujen joukossa kukki tällainen vihertävä ja pienempikukkainen jouluruusu. Olin ihan unohtanut sen. Kukat on aika jännät ja niin viehkot... näinköhän kuvasta oikein, että niissä on muurahaisia.

 Virvaliljat kukkivat ekaa kertaa näin kauniisti. Aiempina keväinä lumisateet tai jokin muu on vioittanut niiden terälehtiä. Ovatpa kauniita.

Tämä kevätkaihonkukka on taas ensimmäisten joukossa kukkimassa. Sekin avasi kukkansa kuin varkain. Tällaiset varmat ja sitkeät kasvit on sitten kivoja, kun kestävät kaikenlaiset talvet ja kesät. Ja kukkivat takuuvarmasti 😊

Kuun vaiheet ja fengshui-piha...

Kummatkin ovat hyvin vanhoja menetelmiä ja liittyvät perinnetietoon, joten on melkein itsestään selvää, että fengshuissa pihaa hoidetaan kuun vaiheiden mukaan.



Aiheesta on verkkokurssi, josta näet lisätietoa Kuun vaiheet ja puutarhanhoito. Kurssi on yritykseni Puutarha Studion.

Nautinnollista viikonloppua!
Terkuin Sari

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Taimien kasvatuspaikka, ja daalian juurakoiden istutus

Blogiyhteistyö: Korpikangas Siemen-Frö 
Oman taimienkasvatuspaikan tunteminen on tärkeää, kun valitsee siementen kylvöajan. Siemeniä ei kannata kylvää liian aikaisin. Ja toisaalta ei myöskään liian myöhään. Onneksi siemenpusseissa on ohjeet. Sen lisäksi kannattaa valita kasvavan kuun aika, mikä alkoi eilen tiistaina. Nyt onkin pari viikkoa aikaa kylvää, koulia, istuttaa ja vaihtaa kukkiin mullat.
Kuvassa on kerrottukukkaisen petunian taimia. Kaikkia en jaksanut koulia viime kasvavan kuun aikaan, ja ne loput on pyöreässä astiassa. Koulitut ovat lähteneet tosi hyvään kasvuun, vai mitä 😊
Koulitut ovat olleet aurinkoisella ikkunalla ja pyöreä astia viileässä huoneessa hämärämmässä.

Kasvatuspaikalla on merkitystä taimien kasvatuksessa...

Värinokkosten taimille kävi päin vastoin eli koulitut taimet ovat pienempiä, mitä kylvöruukkuun jääneet. Tähän syynä on se, että koulitut ovat olleet viileässä huoneessa ja hämärämmässä kohdassa. Ja kylvöruukku edelleen aurinkoisella ikkunalla.
Eli kasveja kasvattaa valo sekä lämpötila. Osa kasveista kasvaa paremmaksi viileässä ja osa huoneenlämmössä. Eli kannattaa lukea siemenpussin ohjeet hyvin. Toki niitä myös lannoitetaan.

Vasta toukokuun alussa...

Kylvän yleensä tuoksuherneen ja krassin siemenet vasta toukokuun alussa, koska liian pitkä sisällä kasvattaminen tuottaa hentoja ja pitkiä taimia. Ne voisi myös kylvää suoraan maahankin toukokuun lopulla, ainakin täällä etelässä, jolloin ne kukkivat loppukesällä eli heinäkuusta alkaen.
Tai taidanpa kylvää nyt muutaman siemenen ihan kokeeksi.

Daalian mukuloiden istutus ruukkuun vai suoraan maahan...

Istutin eilen nämä kaksiväriset daaliat ruukkuihin esikasvatukseen. Aion kokeilla, miten daaliat toimivat kasvimaalla. Nyt ne ovat viileässä huoneessa ja kun alkavat kasvattaa varsia, siirrän ne parvekkeelle. Daaliat eivät muuten kestä pakkasta yhtään, joten jos tulee yöpakkasia, ruukut pitää ottaa sisälle.
Daalioitakaan ei kannata esikasvattaa liian aikaisin. Kasvu sisällä on niilläkin honteloa ja pitkää.
No miksi sitten niitä esikasvatetaan? Siksi, että ehtivät kukkia kesällä tai aloittavat kukkimisen aikaisemmin.
Meidän vanhojen oranssien daalioiden juurakot ollaan istutettu suoraan maahan aina toukokuun alkupuolella ja ehtivät kukkivat pitkään. Siis täällä eteläisessä Suomessa. Täytyypäs katsoa nyt Kuukalenterista, milloin niille olisi sopiva istutuspäivä.

Kolmiokäenkaali kasvaa jo...

Istutin tämän mukulat parisen viikkoa sitten, kun oli kasvava kuu. Nyt se kasvattaa jo nuppujakin. Sen lehdet ovat niin trendikkäät, että mukulat voi olla jo loppuunmyyty. Onneksi tilasin nämä ajoissa talvella 😊

Tältä kolmiokäenkaalin mukula näytti. Siinä oli pieniä juuria sekä mukulan toisessa päässä vaaleanpunainen lehden alku.
Käenkaalit (Oxalis) ovat kaunislehtisiä ja ne on helppo säilyttää talven yli. Tämän kanssa testaan sitä talvisäilytystä, sitten myöhään syksyllä.


Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:



Sain siemenet ja mukulat Korpikangas Siemen-Fröltä blogjuttujen tekoon. Kiitos siitä heille!


Kevätterveisin Sari

sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kevät ja uudistuminen

Kevät on aina niin ihanaa aikaa, kun joka päivä maasta nousee uusia alkuja ja kukinta lisääntyy. Samalla kun piha uudistuu talven jäljiltä, on myös hyvä aika uudistaa omaa elämää ja kotia. Sen innoittamana lähdin uudistamaan kurssitarjontaani ja muita palveluja. Kaikki tämä keväinen muutos ja uudistuminen kuuluvat niin vahvasti fengshuin henkeen. Elämässä on hyvä olla koko ajan pientä jatkuvaa muutosta, ja joskus vähän isompaakin.

Toivottuja uusia puutarhakursseja...

Yksi iso muutos on verkkokurssit, joita on tulossa mm. kuun vaiheista puutarhanhoidossa. Kuun vaiheiden mukaan työskentely helpottaa huomattavasti pihan hoitoa ja lopputulos on usein parempi. Esimerkiksi kastelupäivät ja viime kesän kitkemispäivät osoittautuivat todella suosituiksi. Saan niistä edelleen palautetta, joten haluan jakaa tätä tietoa eteenpäin verkkokurssilla. Näin siihen on mahdollista osallistua ympäri Suomea ja itselle sopivaan aikaan.
Myös puutarha-fengshuista on tulossa verkkokurssi, sekä puutarhansuunnittelusta. Olen opettanut puutarhansuunnittelua harrastajille todella kauan, ja kurssesita on tullutkin kestosuosikkeja. Nyt teen siitä laajemman version verkkokurssiksi. Tosi mielenkiintoista ja jännää 😊


Kevätkukat uudistavat pihaa talven jäljiltä...

Takaisin kevääseen.... koska sipulikukat uudistavat talvisen pihan uuteen kasvukauteen, niin fengshui-puutarhassa aina on runsaasti sipulikukkia. Alla olevassa kuvassa on vasta kasvitieteelliset krookukset kukassa, ja kohtapuoliin avautuvat isokukalliset eli ne tavalliset krookukset. Ehkä muistattekin sen meidän krookusmeren. Koetan saada kuvattua sen nyt tänä keväänä. Yhdet krookukset rusakot jo söivät, mutta muualle levitetään lähipäivinä "hajukarkoitinta". Kerron myöhemmin, miten se toimi.

Viime keväänä istutettu kotimainen jouluruusu kukkii jo näin ihanasti. Istutan sen viereen tältä joululta säilyneet kotimaiset jouluruusut lähiaikoina. Kohdassa on kanaverkko siksi, että siinä kasvaa puun taimi. Kätevästi verkko suojaa samalla jouluruusuja fasaaneilta. Ne kun nokkivat isot valkoiset nuput ihan riekaleiksi.

Tämä sinivuokko on aina ensimmäisenä kukassa. Se on pysynyt näin pienenä mättäänä, koska paikka on kesällä kuiva. Sitkeästi se vaan kasvaa tässä ja ilahduttaa keväisin 😊

Fengshuissa pihaa uudistetaan aika ajoin...

Pihaa on myös hyvä uudistaa aika ajoin, tai ainakin jotain sen osaa. Ja kevät on siihen hyvää aikaa.
Meillä on tulossa pari uutta kasvialuetta, ja ehkä nyt se mansikkamaan siirto kasvimaan paikalle. Tilanteen näkee paremmin, kun maa on sula ja kasvu alkaa.
Pääsen samalla testaamaan uutta tuotetta maanparannukseen. Sitä odotan innolla!  Siitä tulee ihan oman postaus tai todennäköisesti parikin. Tosi mielenkiintoista nähdä, huomaako maassa ja kasveissa mitään eroa kesällä. Tämäkin on muuten uudistumista.



#fengshuiblogihaaste

Tämä postaus kuului #fengshuiblogihaasteeseen. Meitä on kaksi bloggaavaa fengshui-konsulttia ja haastoimme toisemme kirjoittamaan samasta aiheesta kerran kuukaudessa. Tämän huhtikuun aiheena on Uudistuminen.
Uudistumisen aika - My feng shui life -blogi Virpi Karjalainen
Kevät ja uudistuminen - Sarin puutarhat -blogi Sari Weckström

Kevätterkuin,
Sari