sunnuntai 11. elokuuta 2024

Elokuun hyvä istutusaika, kuun mukaan

 

Nyt on vielä viikko elokuun hyvää istutusaikaa kuun mukaan, joten ehtii käydä ostoksilla ja tehdä istutuspuuhia. Itse aioin istuttaa "vääriin" paikkoihin kasvuun lähteneitä perennojen taimia. Kuvassa on sormustinkukan pikkutaimia, joita harvennan. Jos ehdin metsästää tiettyjä harvinaisempia pensaita, niin niidenkin istutus on edessä. Saa nähdä, miten käy.

Uusia kotimaisia perennoja...

Olipa tosi kiva löytää kotimaisia mehitähtiä kauppareissulta, niin ei tarvinnut lähteä pidemmälle ostoksille. Nämä on siihen kohtaan, jossa rönsyansikka kärsi siitä kahden kuukauden sateettomasta jaksosta. Nyt kun nämä istuttaa ajoissa, niin ehtivät hyvin juurtua ennen talven tuloa.

Tämän tyyppisiä keltalehtisiä japaninangervoja aion siis vielä etsiä jostain. Saa nähdä, löydänkö sopivaa lajiketta, niitä kun on aika montaa erilaista. Ne voi onneksi istuttaa vielä syyskuussakin tai vaikka ensi keväänä. Niillä ei ole mikään kiire.

Kuun mukaan hyvä aika perennojen siirrolle...

Nyt on siis hyvä aika siirrellä perennoja paikasta toiseen. Joitakin perennoja voi myös jakaa tähän aikaan.
Kuvan harmaalehtiset harmaakäenkukat on tehneet kivasti siementaimia. Osan niistä aion siirtää toiseen kohtaan, missä on ollut sitä vain vähän. Harmaakäenkukka nimittäin näyttää upealta, kun sitä on isompi alue.
Kuvia viime vuodelta, kun se kukki vahvan pinkein kukin, näet Harmaakäenkukka näyttävä perenna -postauksessa.


Unikot istutettu kuun mukaan hyvään istutusaikaan...

Istutin nämä unikon taimet tosi pienistä aluista noin kuukausi sitten. Silloin oli myös kuun mukaan hyvä istutusaika. Taimet on lähteneet erittäin hyvin kasvuun ja ovat jo lehteviä.
Kuvan vasemmassa yläkulmassa näkyy punahatun taimi, joka suojasi näitä unikoita paahteelta. Nyt on aika siirtää se punahattu toiseen paikkaan.
Jännä nähdä, ehtivätkö unikot kukkia vielä tänä kesänä.
Olen kylvänyt nämä unikot ja punahatut myös kuun mukaan.

Jättiverbenat odottaa syksyn istutusaikaa kuun mukaan...

Kasvimaalla kaksi jättiverbenan siementainta odottaa syksyä ja siirtoa kellariin talvehtimaan. Täytyy vain muistaa olla tarkkana, ettei kasvimaalla astu niiden päälle. Ne on nimittäin keskellä käytävää.
Tämäkin on tosi terhakka alku ja se toinen aloittelee kukkimista.


Elokuun istutusaika 18.8.2024 asti



Kukkapenkki perhosille ja pörriäisille...

Ehdit vielä hyvin tehdä kukkapenkin perhosille ja pörriäisille, sillä nyt alkoi värikkäiden päiväperhosten loppukesän lentoaika. Niitä näkee siis taas etenkin perhoskukissa.

Mikäli haluat auttaa pölyttäjiä ja perhosia, tee sellainen kasviryhmä, jossa on niille hyviä kukkia aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn asti. Parhaita kasveja on monivuotiset.

Löydät tältä kurssilta ohjeet perennojen jakamiseen, hoitoon ja istuttamiseen. Tietysti siellä on myös hyviä perhos- ja pörriäiskasveja erilaisille paikoilla. 
Suunnittelet siis koko kesän kukkivan kukkapenkin kurssin ohjeilla eli osaat valita sopivat kasvit ja sommitella ne kauniiksi kokonaisuudeksi.
Kurssilla on myös muitakin hyviä perhos- ja pörriäiskasveja, kuin perennoja.

Katso lisätietoja Kukkapenkki perhosille ja pörriäisille -verkkokurssista. Kurssi on yritykseni Puutarha Studion.
Kurssi löytyy tuttuun tapaan www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.



Puutarhaterveisin Sari







perjantai 9. elokuuta 2024

Ihanaa, vihdoinkin perhosia!

Miten voikin olla onnellinen, kun nyt vihdoinkin on perhosia! Kuten aiemmin olen kertonut, niin meidän alueella oli viime vuonna loppukesällä perhoskato ja nyt keväälläkin niitä näkyi tosi vähän. Joten on niin super ihanaa, kun pihalla lentelee taas erilaisia perhosia, vaikkakin edelleen vain yksittäisiä. Ensi kesänä niitä on toivottavasti jo enemmän!


Jokin hopeatäplä perhonen...

Arvelen, että tämä perhonen on jokin hopeatäplä. Se on aika isohko perhonen, etenkin kun eniten on näkynyt niitä tavallisia vaaleita lanttuperhosia. Jos tunnistat tämän, niin laitathan kommenttia!

Vihdoinkin pieniä nokkosperhosia...

Ennen nokkosperhosia näkyi aina paljon, jopa samassa kukassa. Joten toivottavasti niitä tulee vielä lisää. Tämä yksilö oli nimittäin ensimmäinen loppukesän nokkosperhonen, jonka näen meidän pihalla.
Nokkosperhonen talvehtii aikuisena, joten sen takia niitä näkee jo keväällä. Toivottavasti niiden talvehtiminen onnistuu nyt hyvin.

Ensimmäistä kertaa näen naurisperhosen...

Tai siis luulen tämän olevan naurisperhonen, koska sen takasiiven alapuoli on niin silmiinpistävän keltainen. Se keltaisuus oikein kiinnitti huomion jo kauempaa.

Lanttuperhosia näkyy eniten...

Näitä lanttuperhosia on näkynyt jo pidempään ja niitä on aina ollut useita samaan aikaan lentelemässä. Se on muuten toiseksi yleisin perhonen Suomessa. Hauskasti ne lentelee meidän Kuupuutarhassa, jossa on valkoisia kukkia. Sopivat sinne täydellisesti värityksensä puolesta 😊

Tuttu sitruunaperhonen...

Sitruunaperhonen on aina kevään ihana sulostuttaja, koska se on ensimmäisiä perhosia mitä näkee keväisin. Se myös talvehtii aikuisena perhosena, kuten nokkosperhonen. Keskikesällä niitä ei juuri näe, kunnes ne taas lentelee loppukesällä syksyyn asti.

Pihalla paljon perhos- ja pörriäiskasveja...

Meidän pihalla on tosi paljon erilaisia parhaita perhos- ja pörriäiskasveja. Lisään niitä joka vuosi ja toki on myös perhostoukille hyviä ravintokasveja. Joitakin kasveja laitan ihan testimielessä, jotta näen miten ne toimii. Ja voin sitten suositella niitä kursseillani, mikäli ne osoittautuvat hyviksi perhoskasveiksi.

Suurimman osan postauksen kuvista otin siitä meidän uudesta kasviryhmästä. Siitä lisää kuvia Punahattu ja jättiverbena on hyvä pari pölyttäjille -postauksessa.

Laitan siitä ryhmästä ihan oman postauksen, kunhan loputkin kasvit siinä alkavat kukkia.



Olisi kiva kuulla, onko sinun pihallasi jo näkynyt näitä värikkäitä loppukesän perhosia?


Puutarhaterveisin Sari


keskiviikko 7. elokuuta 2024

Näin kasvit ei kuole talven aikana

 
Tässä nyt vinkkejä, miten kasvit ei kuole talven aikana. Nimittäin viime talven jäljiltä oli monella osa perennoista kuollut. Samoin tuijia ja muita havukasveja oli talvi vioittunut oikein reippaasti. Joten nämä muutaman asiat on hyvä ottaa huomioon, niin kasvit ei kuole hankalana talvikautena.


Valitse talvenkestäviä kasveja...

Jotta kasvit ei kuole talven aikana, kannattaa valita talvenkestäviä kasveja. Tämä on pihasuunnittelussa yksi perusasioista. Monesti unohtuu tarkistaa menestymisvyöhyke eli kasvuvyöhyke, kun on taimimyymälässä valitsemassa kasveja. Siellä on nimittäin myynnissä kasveja myös terassiruukkuihin, jotka ei siis kestä talvea ulkona.

Tämän takia kannattaa etukäteen valita kasvit, vaikka pihasuunnittelukurssilla, jolloin tulee tarkistettua kasvien kasvuvyöhykkeet😊

Lisää aiheesta Kasvien talvenkestävyys -postauksessa.



Istuta taimet oikealla tavalla...

Kaikki kasvit kärsivät, jos ne istuttaa väärällä tavalla tai huolimattomasti. Multaa eli kasvualustaa on oltava riittävästi, jotta kasvilla on edellytykset kasvaa jatkossa. Myös alkuhoito on hyvä tehdä huolellisesti.
Jos jokin edellä mainituista on tehty ihan hassusti väärin, kasvi kärsii siitä ja saa helpommin talvella vioitusta. Pahimmassa tapauksessa havukasvi kuolee kokonaan. Ja tätä on näkynyt myös puilla. Viime talven perennojen kuolemat oli monesti hieman huolimattoman istutustavan aiheuttamia tai katteen tuomia ongelmia. 
Sen takia kannattaa olla huolellinen istutuspuuhassa.


Tee nurmikko oikein, niin se ei kuole talven aikana...

Nurmikkokin voi tuhoutua talvella, etenkin uusi nurmikko. Jos nurmikko on syksyllä yhtä vesilammikkoa, todennäköisesti nurmiheinät kuolee viimeistään talvella. Eli nurmikkokin on syytä tehdä huolella, oikeine kaatoineen.

Hyvät ohjeet istuttamiseen ja pihanhoitoon...

Koska alkoi hyvä istutusaika kuun mukaan ja monelle tuntuu pihan istutuspuuhat ja nurmikon teko olevan hieman vierasta, niin laitoin verkkokurssin tarjoukseen.

Eli Pihan toteutus ja istuttaminen -verkkokurssi on nyt puoleen hintaan eli 60€ (normihinta 120€). Tarjous on voimassa sunnuntaihin asti.

Kurssi on yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -sivustolta.





Puutarhaterveisin Sari


sunnuntai 4. elokuuta 2024

Pensasaidat luo suojaa - omavaraisuus kotipihalla

 
Monille pensasaidat luo toivottua suojaa pihalle. Ne voi olla raja-aitoina tai muualla pihaa, luomassa haluttua suojaa. Monien hyötykasvien viljelyssä pensasaidoilla on oma tärkeä tehtävänsä yhä edelleen.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.

Hoidetut pensasaidat estävät peuroja ja rusakoita...

Tiiviit ja tuuheat pensasaidat estävät rusakoiden ja jopa peurojen pääsyn pihalle. Meillä on kahdessa kohtaa tällainen muotoon leikattu tiivis aita, mikä selvästi estää metsäkauriiden ja peurojen kulkua. 
Toki talvella isot peurat voivat hypätä aidan yli, jos on paljon lunta.

Sen sijaan harva ja hoitamaton pensasaita ei estä peuroja. Satuin kameran kanssa olemaan liikkeellä, kun näin miten peuralauma kevyesti meni tämän hoitamattoman aidan läpi.


Kuusiaita ja pihan pienilmasto...

Oikein leikattu kuusiaita estää myös eläinten kulkua. Sen lisäksi se parantaa usein pihan pienilmastoa, koska se on talvivihreä. Sen huomaa etenkin keväällä ja syksyllä, jolloin sää on viileää. Se siis suojaa kylmiltä tuulilta, mistä on etua monivuotisille kasveille sekä kevään ensimmäisille ja syksyn viimeisille yksivuotisille hyötykasveille.
Pensasaidan suojassa oleva kohta voi myös säästyä kevään yöpakkasilta, riippuen vähän kohdan sijainnista pihalla.

Pensasaidat auttaa kevään pölyttäjiä...

Erilaiset pensasaidat ja havuaidat vaimentavat tuulta, ja etenkin keväällä kukkivat marja- ja hedelmäkasvit hyötyvät siitä. Nimittäin kovin tuulisella paikalla voi olla, että pölyttäjiä ei ole lainkaan, kun taas pihan tuulensuojaisella paikalla niitä on paljon. Eli suojaa antavat pensasaidat varmistavat tällöin sadon.

Tuulisella alueella voi joutua rakentamaan pienistä puista tuulensuojaa hedelmäpuille. Niille kun ei aina pensasaitojen luoma suoja riitä, etenkin jos hedelmäpuut on korkeita.


Lämmin pienilmasto takaa monen kasvin sadon...

Kevään kylmät tuulet viilentävät ilmaa ja maata, joten lämpimässä maassa itävät siemenet pitää kylvää tosi myöhään. Jos saa paikan pienilmastoa parannettua tuulensuojaa antavilla pensasaidoilla, voi päästä kylvämään aikaisemmin. Silloin sato myös aikaistuu.
Lämmin pienilmasto auttaa myös viileänä kesänä monia hyötykasveja. Ei siis ihme, että ennen hyötytarhan reunoille istutettiin kylmiltä tuulilta suojaavat pensasaidat.



#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/elokuu2024/






Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2024/08/04/elokuu-24-aitaaminen/



Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi


Puutarhaterveisin Sari




perjantai 2. elokuuta 2024

Perennoja siemenistä - laukkaneilikka

Kaupallinen yhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
 
Kasvatan joka kevät perennoja siemenistä, koska se on niin kivaa kevätpuuhaa. Tänä keväänkin kylvin taas useampaa hieman erikoisempaa perennalajia. Yksi niistä on tämä laukkaneilikka, joka on avannut jo ensimmäiset kukkansa. Nämä oli kyllä yllättävän helppoja esikasvattaa, ihan asuinhuoneen ikkunalla.

Laukkaneilikka kasviryhmän reunalla...

Kuvan kohta on pieni alue isommasta kasviryhmästä, jossa on havukasveja ja rungollisia pikkupuita. Toki myös erilaisia perennoja.
Tämä kohta on paahteinen ja halusin siihen matalahkoja kasveja, jotta kasviryhmä näyttää kauniilta kokonaisuudelta. Eli on aina ensin hyvä miettiä paikkaa pihasuunnittelun ohjeilla, niin kasvivalinta onnistuu varmalla otteella. Myös näiden siemenistä esikasvatettavien.

Koska laukkaneilikka on matala perenna, istutin taimet reunaan riviksi. Siten kaikki tajuaa, että lehtitupsut on perennoja, eivätkä vahingossakaan kitke niitä rikkaruohoina 😊

Pitkään kukkiva laukkaneilikka `Ballerina Red`...

Laukkaneilikat on siitä kivoja, että ne kukkivat pitkään kesä-heinäkuussa. Ne kasvattavat tiiviit lehtimättäät, joiden pitäisi olla jopa talvivihreitä. 
Kuvassa näkyy kaksi nupullista kukkavartta kasvavan lehtimättään keskeltä.

Tällä laukkaneilikka `Ballerina Red` lajikkeella on vahvan punaiset kukat. Oikeastaan tämä kukan väri oli yksi syy, miksi halusin kokeilla tämän kasvatusta siemenistä asti. Toinen syy on se, että laukkaneilikat on hyviä pörriäis- ja perhoskasveja.
Tämä on tarkemmin maljalaukkaneilikka (Armeria pseudarmeria) `Ballerina Red` lajike.

Laukkaneilikkaa kasvaa useampaakin eri alalajia luonnonvaraisena rannikolla , jotka kaikki ovat uhanalaisia ja  rauhoitettuja. Niiden kukat ovat yleensä vaaleanpunertavat.

Helppoja perennoja kasvattaa siemenistä...

Laukkaneilikat on tosi helppoja perennoja kasvattaa siemenistä. Kun ne kylvää aikaisin keväällä, ne kukkivat jo saman kesän loppupuolella.

Itse kylvin näiden siemenet helmikuun jälkipuoliskolla taimilokerikkoon. Jokaiseen kuuteen taimilokerikon koloon laitoin yhden siemenen. Peitin siemenen niin, että multaa tuli sen päälle noin 1 cm ja kastelin. Taimilokerikon päälle laitoin läpinäkyvän muovin ja siirsin lokerikon ikkunalaudalle.
Kuukauden kuluttua taimissa oli jo useampi lehti. Siis tosi helppoja esikasvattaa.

Tämä kuva on otettu reilu pari viikkoa sitten, heinäkuun puolivälistä. Kuvassa näkyy myös siemenpussi, joka on Korpikangas Siemen-Frön valikoimasta. Heillä on myös muita laukkaneilikan (Armeria) siemenpusseja.


Tässä kuvassa näkyy taimilokerikko juuri ennen taimien istuttamista maahan. Lokerikkoon mahtui siis kuusi tainta, mikä on tähän kohtaan hyvä määrä. Ehkä kylvän ensi keväänä näitä vielä lisää.


Laukkaneilikka ja sen hoito-ohjeet...

Laukkaneilikat (Armeria) viihtyvä parhaiten aurinkoisella ja kuivalla paikalla. Eli maan on oltava hyvin läpäisevää ja hiekkapitoista sekä niukkaravinteista. Lisäksi lumipeite on niille hyvä talvisuoja.
Niitä ei siis tarvitse hoitaa sen kummemmin, kunhan kitkee rikkaruohot pois.

Saa nähdä, miten nämä viihtyvät meillä, sillä kohta ei ole niukkaravinteinen, vaikkakin hiekkapitoinen ja aurinkoinen.

Siemenpussi on siis Korpikangas Siemen-Fröltä ja heidän verkkokaupassa on myös muitakin laukkaneilikoiden (Armeria) siemenpusseja.


Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:


Puutarhaterveisin Sari



keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Pensaiden ja vesakon hävityspäivät kuun mukaan

 
Nyt alkaa pensaiden ja vesakon hyvät hävityspäivät kuun mukaan. Ne on huippu hyviä päiviä puuvartisten kasvien hävittämiseen. Siis niin hyviä, että ne kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Toki ne ovat myös hyviä rikkaruohojen Kitkemispäiviä.


Viitapihlaja-angervon hävittäminen kuun mukaan...

Jos pihallasi kasvaa tätä hävitettävää haitallista vieraslajia, viitapihlaja-angervoa, nyt on loistava aika hävittää pensaat. Sillä on vielä siirtymäaikaa 15.8.2025 asti, jonka jälkeen se tulee kielletyksi kasviksi, kuten kurtturuusu on.

Viitapihlaja-angervo on tosi yleinen pihoilla ja se leviää juuriversoilla. Joten sen hävittämiseen kannattaa käyttää näitä hyviä hävityspäiviä, sillä juuriversojen kasvu luo pienen haasteen hävityspuuhaan.

Helppo tapa hävittää kurtturuusu ja pihlaja-angervo...

Itse olen hävittänyt kurtturuusun helposti niin, että en kaivanut sen juuria maasta. Ajoitin hävittämisen kuun mukaan ja toki tein sen oikealla tavalla. Siitä enemmän Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla. Se tehoaa myös pihlaja-angervoon.

Sain kurtturuusun hävitettyä parissa kuukaudessa eli varsinaisen hävityskerran jälkeen piti yhden kerran hävittää muutamat uudet ruusun versot.
"Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä" pätee siis hyvin tähän. Nimittäin jotkut ovat hävittäneet kurtturuusua 2-3 vuotta ja ihan uskomattoman moneen kertaan.

Pensaiden hävitys pienemmällä työllä...

Hävityspäivät sopivat hyvin kaikenlaisille pensaille ja köynnöksille, kun halutaan hävittää ne kokonaan pois. Te jotka olette jo pidempään ajoittaneet puutarhanhoidon kuun mukaan tai olette verkkokurssilla, osaattekin jo malttaa odottaa näitä päiviä. Tällöin saa leviävät tai poistettavat kasvit hävitettyä kokonaan pienemmällä työllä.

Puiden vesakon ja siementaimien hävitys kuun mukaan...

Jos sinulla on vesakkoa tai puiden siementaimia ilmestynyt paikkaan, jossa et halua niiden kasvavan, poista ne näinä hävityspäivinä.
Tässä kuvassa on saarnen siementaimi ilmestynyt terijoensalavan runkojen väliin. Sehän ei voi siinä kasvaa, joten se poistettiin. Kuva on siis vanha, joltain edelliseltä vuodelta.

Pensaiden ja vesakon hyvät hävityspäivät 1.-3.8.2024
iltapäivästä alkaen


Lisää Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilla...

Löydät lisää ohjeita sekä erilaisten rikkaruohojen kitkemistapojen ohjeet verkkokurssilta. Näet sieltä myös loppuvuoden kaikki hyvät Kitkemispäivät. 
Tehokas kitkeminen kuun mukaan - verkkokurssi on yritykseni Puutarha Studion.

Kurssi löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.




Puutarhaterveisin Sari



sunnuntai 28. heinäkuuta 2024

Punahattu ja jättiverbena pölyttäjille hyvä pari

 
Nämä punahatut ja jättiverbenat on hyviä pölyttäjille ja yhdessä tosi kaunis pari. Kummatkin kasvaa nyt siinä meidän uudessa kasviryhmässä, jonka teimme keväällä. Tai oikeastaan istutimme nämä vasta reilusti kesäkuun puolella. Nyt näyttävät jo kukkivan hyvin ja niissä vierailee kivasti monenlaisia pörriäisiä sekä perhosia. Olen muuten itse kasvattanut kummatkin siemenistä, koska se oli niin helppoa ja hauskaa kevätpuuhaa.


Hyviä kasveja pölyttäjille ja perhosille...

Pölyttäjille ja perhosille hyviä kasveja kannattaa suosia omalla pihalla niin paljon kuin mahdollista. Sen takia lisään joka vuosi niitä pihallemme, vaikka niitä on ennestään jo todella paljon.

Jos nurmikkoasi leikkaa robottiruohonleikkuri tai sinulla on upean tiivis siirtonurmikko, pihasi kaipaa silloin entistä enemmän kukkia. Siis pörriäisille hyviä kukkia. Samoin jos pihasi on suurimmaksi osaksi kiveystä tai patiota, voit tasapainottaa tilannetta lisäämällä pölyttäjäkasveja.


Jättiverbena ja punahattu hyvä ja ilmava pari...

Itse pidän tästä jättiverbenan ja punahattujen yhdistelmästä, koska se on kivan ilmava. Niiden kukat ovat myös osittain samalla korkeudella, mikä tekee niistä hyvän parin yhdessä. Toki myös se, että ne kukkivat näin loppukesällä pitkään, melkein talven tuloon asti.

Tässä näkyy osa siitä meidän uudesta kasviryhmästä, jossa on näitä jättiverbenoja ja punahattuja. Istutin sinne sekaan myös muutaman kesäasterin taimen, jotka on siis yksivuotisia kesäkukkia. Saas nähdä, miltä ryhmä näyttää parin viikon päästä, kun kukintaa on enemmän.
Tässä ryhmässä on myös muitakin kasveja, koska tämä on monilajinen ja kerroksellinen istutus.

Punahattu helppo kasvattaa siemenistä...

Punahatut on yksi helpoimmista perennoista kasvattaa itse siemenistä. Kun sen kylvää keväällä aikaisin ikkunalle esikasvatukseen, taimet kukkivat usein jo saman vuoden loppukesällä. Olen kylvänyt useana vuotena näitä punaisia ja myös valkokukkaisia. Punahatun kasvatus siemenistä -postauksessa esikasvatukseen ohjeet.

Nämä taimet kylvin toissa keväänä ja viime kesän ne oli istutettuna väliaikaiseen paikkaan, josta kesäkuussa siirsimme ne tähän uuteen ryhmään. Ihan pienimmät taimet eivät vielä kuki.

Jättiverbena talvehtii kellarissa...

Jättiverbena on myös helppo kylvää siemenistä, tosin kylvö tehdään jo tammi-helmikuussa ja kylvös kylmäkäsitellään jääkaapissa. Jättiverbena kylvetty -postauksessa lisää.

Sen sijaan jättiverbena ei kestä meidän talvea, joten olemme säilyttäneet ne kellarissa talven yli. Kuvassa näkyy yksi rehevä jättiverbena kuvan keskellä.

Tässä kuvassa se on vielä pieni taimi eli kuva on kesäkuun alkupuoliskolla. Aika hurjasti se on siis kasvanut.


Miten auttaa pölyttäjiä ja luontoa omalla pihalla...


Jos sinua jäi kiinnostamaan, miten voisit auttaa enemmän luontoa pihallasi niin, että pihasi olisi helppohoitoinen. Tai jos mietit, mitkä olisivat sinulle helpoimmat tavat tehdä se, löydät siitä paljon vinkkejä ja tietoa Sarin pihasuunnittelun verkkokurssilta. Se on siis yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -sivustolta.



Puutarhaterveisin Sari