keskiviikko 19. kesäkuuta 2024

Tuoksuva orvokki ja sen leikkaaminen

 
Tämä ihanasti tuoksuva orvokki on nyt leikattu. Ostan keväisin aina orvokkeja, usein erilaisia. Huomasin toukokuussa, että tällä kuvan orvokilla on tosi vahva tuoksu kukissa. Joten aion kokeilla, saanko sen säilymään hyvänä syksylle. Se nimittäin olisi loistava tuoksuvana syyskukkana. Saa nähdä, kuinka käy😊

Tuoksuva orvokki toukokuussa...

Ruukkuun on istutettu yksi orvokin taimi ja toukokuussa se kukki näin runsaasti. Ja kukista tuli aivan ihana tuoksu, kun sen viereisellä tuolilla istui. 
Tämän orvokin väritys ei kuulu suosikkeihin, vaan se toimi pääsiäiskukkana. Sen tuoksu on niin hyvä, että sen värityksin alkaa jo miellyttää silmääni kummasti.


Tältä orvokki näytti kesäkuun puolessa välissä...

Hellejakson jälkeen orvokki oli jo pitkäversoinen ja sen kukat olivat käyneet pienemmiksi. Olin tietysti kastellut ja lannoittanut sitä sekä poistanut lakastuneet kukat. Orvokit on hyviä kevätkukkia ja kesälläkin ne viihtyvät, kunhan paikka on viileähkö. Nämä olivat parvekkeella, jossa lämpötila nousi välillä niille turhan korkeaksi.

Orvokin leikkaaminen uudistaa sitä....

Joten oli aika leikata orvokin versot lyhyiksi. Leikkasin niin, että versojen tynkiin jäi hyviä lehtiä. Siten se lähtee varmimmin uuteen kasvuun. Leikkasin nämä jo viime viikolla yhtenä pilvisenä aamuna eli siksi kuvien sävy on hieman erikoinen.

Punaiset orvokit kukkivat vieläkin upeasti...

Sen sijaan punaiset orvokit kukkivat edelleen kauniisti, joten niitä en raaskinut leikata. Tähän on istutettu kaksi isompaa orvokin tainta. Jos sää muuttuu taas helteiseksi, niin aion istuttaa nämä ulos puutarhaan. Itse asiassa istutimme jo muut orvokit kasviryhmän reunaan ja nekin leikattiin ensin lyhyiksi. Siten orvokit jatkavat kasvua ja kukkimista vielä pitkään.

Orvokit kukoistavat viileässäkin -postauksessa on orvokkien tarkemmat hoito-ohjeet.


Kasvien istutusaika kuun mukaan alkaa olla lopuillaan näin kesäkuussa.  Eli vielä on pari päivää aikaa istutuspuuhaan. Olethan huomannut, että täällä blogin Kastelupäivät ja kuu -sivulla on aina näiden kukkien, taimien ja huonekasvien istutusjakso ja kuluvan viikon Kastelupäivät.


Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Kaunis orvokki, oikein minun makuuni! Saman operaation tein omille orvokeilleni ja ne on nyt kasvamassa kukkapenkin reunustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että pidät näistä orvokeista. Itselläni on ollut hieman totuttelua sen väriyhdistelmään :) Toivotaan, että orvokkimme lähtevät vauhdikkaaseen kasvuun ja aloittavat kukkimisen, viimeistään heinäkuussa.

      Poista
  2. Voi, mikä väriyhdistelmä orvokissa ja lisäksi vielä tuoksu! Vierailu Ruotin puutarhassa
    oli odotuksen mukainen. Rimpsureunaiset orvokit olivat vasta alkaneet kukkimaan.
    Värit aivan ihania. Ostoskoriin lähti useampi orvokki kun olin suunnitellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä minun tuoksuva orvokkini on muuten Ruotin puutarhalta. Heillä on tosiaan huikean upea orvokkivalikoima keväisin. Just eilen kävin torilla heidän torikojulla katselemassa muhkeita amppelikukkia. Heiltä tekee aina niin hyviä kukkalöytöjä :)

      Poista