perjantai 12. huhtikuuta 2024

Kotipihan kevättyöt

 Kaupallinen yhteistyö - Biolan Oy

Aloittelin jo kotipihan kevättyöt ja teemme niitä tuttuun tapaan vähitellen sään mukaan. Aina kun on aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, niin näitä puutarhan kevättöitä tulee tehtyä innokkaasti jopa yllättävän paljon kerralla. Nyt aloitin siis talventörröttäjien leikkaamisella ja lannoituksella muutamasta kasviryhmästä. 


Talventörröttäjien leikkaaminen...

Osan perennojen varsista olimme jättäneet syksyllä leikkaamatta. Jätimme ne siis talventörröttäjiksi, suojaamaan perennoja ja niissä viihtyy myös monet hyönteiset. Nyt kun sääennuste ei lupaa enää kunnon yöpakkasia, oli aika leikata niiden varret. Silppusin niitä pienemmiksi ja jätin mullanpinnalle maan mikrobeille ruuaksi. Osa versoista meni ihan käsin taittelemalla pieniksi paloiksi.
Sen jälkeen ripottelin vähän lannoiterakeita varsisilpun päälle. Halusin vielä viimeistellä kohdan siistimmäksi ohuella multakerroksella. Siihen olisi sopinut loistavasti meidän omasta puutarhakompostista saatu multa, mutta tähän aikaan keväästä se on vielä hieman jäässä.

Lannoitus tärkeä kotipihan kevättyö...

Kotipihan yksi tärkeimmistä kevättöistä on lannoittaminen. Teen sen yleensä huhti-toukokuun vaihteessa, vähän keväästä riippuen. Lannoitus kannattaa tehdä aina harkiten ja kasvilajin tarpeen mukaan.
Kevätlannoitus on tärkeä etenkin hyötykasveille, sillä se varmistaa hyötykasveilla hyvä sadon. Nimittäin ravinneköyhässä maassa kasvit kasvavat heikommin ja silloin satoa saa vähemmän. 

Samoin jos haluaa nurmikkoheinien kasvavan vahvasti, nurmikkoa on hyvä lannoittaa keväällä, kun nurmikko jo hieman vihertää. On myös paljon pitkälle jalostettuja kasveja, joiden runsas kukinta suorastaan vaatii lannoitusta kuten isokukalliset kärhöt, peitto-, jalo- ja ryhmäruusut. Ne muuten lannoitan varastolannoituksena, en siis ripottele lannoitetta mullan pinnalle.
Itse annostelen lannoitteen tosi tarkkaan desin mitalla. Meillä onkin lannoitteille ihan oma mitta pihavarastossa. Kun lannoitteen mittaa, niin ei tule laitettua liikaa eikä liian vähän.

Lannoitteen määrä kasvilajin mukaan...

Suosin luomuviljelyyn soveltuvia lannoitteita, sillä ne eivät vioita maan mikrobitoimintaa, vaan päin vastoin. 
Erilaisille kasveille on eri annostelumäärät. On nimittäin runsasravinteisen, keskiravinteisen ja niukkaravinteisen maan kasveja. Eri kasveille sopivat määrät löytyy Biolanin verkkosivuilta Lannoitteiden annostelutaulukko.

Esimerkiksi Biolan Luonnonlannoitetta annostellaan näin:
  • tomaattimaalle 5 litraa/10m2 eli  0,5 dl/1m2
  • kesäkukkamaalle 3 litraa/10m2
  • nurmikolle 2-3 litraa/10m2
  • perunamaalle 1,5 litraa/10m2
  • mansikkamaalle 1 litra/10m2

Tämä Biolan Luonnonlannoite on siis hyvä yleislannoite kotipihalla ja se sisältää myös merilevää. Happaman maan kasveille, kuten alppiruusuille, atsalealle ja pensasmustikalle on oma Biolan Havu- ja rodolannoite.

Jos taas kasvattaa isommalla alueella yhtä kasvia, moni käyttää silloin kasvien erikoislannoitteita. Biolanilla niitä löytyy luomuviljelyyn soveltuvina Peruna- ja juureslannoite, Marja ja hedelmälannoite sekä Kasvimaalannoite. Niissä on eri kasviryhmille optimaaliset ravinnesuhteet.

Turpeeton Puutarhamulta korvaa kompostimullan...

Koska meidän puutarhakomposti oli vielä jäässä, käytin tätä Biolanin Turpeetonta Puutarhamultaa perennojen varsisilpun ja lannoitteen päälle. Näin siitä tuli siistimmän näköinen.

Turpeeton Puutarhamulta on kompostoitua eli siinä on valmiina mullan mikrobitoimintaa, etenkin kun se sisältää myös biohiiltä. Jos et vielä tiedä, niin biohiili on kasveille tärkeä aine mullassa. Se nimissäin sitoo vettä huokosiinsa kasvein käyttöön sekä toimiin mullan pieneliötoiminnalle hyvänä kasvualustana. Koska vesi ja mullan runsas pieneliötoiminta on kasvien kasvulle ja hyvinvoinnille todella tärkeitä, niin nykyään suosin  multaa, jossa on jo valmiina biohiiltä.
Turpeeton Puutarhamulta on uudenajan multaa, joka on 100% turpeetonta. Se on siis tehty kierrätetyistä tai nopeasti uusiutuvista raaka-aineista. Tarkemmat tuotetiedot näet Biolan Turpeeton Puutarhamulta -sivulta.

Meidän kukkanurmikkoa ei haravoida...

Haravoimme kevyesti jo syksyllä nurmikolta puiden lehdet kompostiin, joten emme haravoi sitä nyt. Yleensäkään kukkanurmikko ei kaipaa kevätharavointia, sillä se on jo aloittanut kukkimisen ja ruohokin vihertää.
Jos haluaa haravoida nurmikkoa, se kannattaa tehdä vasta, kun nurmikon maa on kuivahtanut. Siten nurmikko pysyy paremmassa kunnossa, kun ei haravoi sitä liian aikaisin. Silloin ei myöskään tule häirittyä siinä majailevia hyönteisiä.

Pensaiden ja puiden leikkaaminen...

Pensaat ja hedelmäpuut on hyvä leikata ajoissa, siis ennen kuin silmut puhkeavat niissä. Meillä on onneksi aika vähän leikattavia kasveja, koska niillä on tilaa kasvaa. Tietyt pensaat myös kukkivat upeammin, kun niitä ei leikkaa liikaa. 
Hedelmäpuut pitää vielä käydä leikkaamassa, tosin eipä niissäkään ole paljoa leikattavaa. Nuorien puiden ympärillä olevat verkotkin saa olla vielä paikoillaan suojaamassa niitä rusakoilta, metsäkauriilta ja peuroilta. 

Rikkaruohojen kitkeminen...

Yksi lempipuuhistani pihalla on kitkeminen ja sitä odotan innolla. Sitäkään en vielä tehnyt, vaan odottelen kuun loppupuolelle. Ennen sitä kyllä vähän tutkailen, mistä aloittaa ja onko jossain hankalia rikkaruohoja, joita pitäisi pikaisesti poistaa. Eli tässä vaiheessa maltti valttia😊


Keväisin puutarhaterveisin Sari



10 kommenttia:

  1. Kiitos taas keväisestä vinkistä, menen välittömästi hankkimaan multaa ja tuon lannoitteen paikalliselta puutarhakaupalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Nyt viikonlopulle onkin luvattu sopivasti poutasäätä ja mikäs sen parempi puutarhatöihin. Biolanin Luonnonlannoite on niin suosittu yleislannoite, että sitä taitaa löytyä joka myymälästä, jopa eri kokoisina pakkauksina.

      Poista
  2. Miten perustaisin kasvihuoneeseen parhaan kasvualustan tomaateille ja kurkuille? Altaassa maayhteys ja ajattelin olisiko hyvä pohja 1/3 risut, 1/3 hepan lanta ja 1/3 biolanin turpeeton multa? Vai vielä sekaan jotain muuta multaa? Varastolannoitus toimisi varmasti hyvin näille myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeää on se, että multaa tulee riittävästi ja että taimet eivät osu lantaan. Muuten en osaa sanoa kerrospaksuuksista, siitä kun on niin monenlaista ohjetta. Itse en ole tehnyt lämpöpenkkejä.
      Tämä uusi Biolanin Turpeeton Puutarhamulta on tosi hyvää tomaatille ja kurkulle, joita pitää kastella usein. Mullassa on biohiiltä ja kasvualustasammalta, mitkä sitovat vettä huokosiinsa kasvien käyttöön eli multa ei kuivahda niin nopeasti, mitä tavalliset mullat.
      Jos sinulla on puutarhakompostimultaa, niin sitä voi toki laittaa myös vaikka Puutarhamullan alle. Varastolannoitus toimii tosi hyvin kasvihuoneissa, kunhan muistaa käyttää lannoitteena orgaanista lannoitetta , kuten esim Biolan Luonnonlannoitetta. Epäorgaanisia lannoitteita ei voi käyttää varastolannoitukseen.

      Poista
  3. Tiedätkö voiko jo leikata pionien varret? Pihamme sijaitsee uudellamaalla. Pionit on minulle ihan uusia kasveja ja vähän jännittää osaanko hoitaa niitä oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä Uudellamaalla voi jo leikata tavallisten pionien lakastuneet varret lyhyiksi. Pionit on talvenkestäviä ja sitkeitä. Ne on muutenkin helppohoitoisia, eivät vaadi kuin pienen kevätlannoituksen ja tukemisen ennen nuppujen avautumista.

      Poista
  4. Minäkin olen aloittanut varsien silppuamisen. Voiko laittaa kanankakkaa ja tavallista puutarhamultaa päälle jotta penkit siistiytyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa vilkaista oman paikkakunnan pitkä eli 15 vrk sääennuste, ettei siellä luvata kunnon pakkasta. Muuten voi hyvin perennojen varsien silppuamisen jälkeen levittää silpun päälle kanankakkaa, annostellen sitä tarkasti ohjeen mukaan. Lopuksi silput voi peittää myös tavallisella mullalla tai kompostimullalla, ohuella kerroksella. Vain pionille ei kannata lisätä multaa.

      Poista
  5. Miten kalkitseminen? Mihin kuunaikaan parasta tehdä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkitsemisen voi tehdä kuun mukaan vähenevällä kuulla. Jos haluat oppia valitsemaan vielä tarkemmin parhaat ajankohdat, kannattaa tulla Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssille. Siellä on laajemmin eri puutarhatöiden ajoittamisesta kuun mukaan.
      https://www.sarinpuutarhakurssit.fi/courses/kuun-vaiheet-ja-puutarhanhoito/

      Poista