torstai 18. huhtikuuta 2024

Biohiili vähentää kastelua puutarhassa

 Kaupallinen yhteistyö - Carbons Finland Oy

Biohiili vähentää huomattavasti kastelua puutarhan monivuotisilla kasveilla, lavakauluksissa, amppeleissa ja terassin ruukkupuutarhassa. Olen testaillut sitä omalla pihalla nyt jo yli 5 vuotta ja en itse enää suostu istuttamaan mitään, ilman biohiiltä. Sitä ei tarvitse edes myöhemmin lisätä maahan, koska se pysyy toimina vuosikymmeniä. Viime kesän kahden kuukauden sateeton jakso vahvisti entisestään biohiilen merkitystä kasvien vesivarastona. 


Biohiili pidentää kastelujen väliä myös taimilla...

Biohiili sitoo huokosiinsa vettä maasta ja luovuttaa sitä kasvien käyttöön. Sen takia kasvien ja taimien kasteluväli pitenee. Siksi uusilla pihoilla ja uusissa istutuksissa biohiilestä on iso apu, kun kastelua tarvitaan vähemmän ja toki samalla säästyy vettä.
Kuvassa on viime kesänä kuivahkolla paikalla kasvavat kuunliljat, joita ei kasteltu kertaakaan. Kasvit on sadeveden varassa ja mullassa on siis biohiiltä.

Biohiiltä voi myös lisätä vanhojen kasvien multaan ja silloinkin vedellä sekä ravinteilla ladattuna. Jos esim. marjapensaat kärsivät kuivuudesta, voi niiden multaan, juuristoalueen reunamille, sekoittaa ladattua biohiiltä. Kun sen kerran tekee, sitä ei tarvitse myöhemmin lisätä.

Aikainen kevät paras aika lisätä biohiili maahan...

Nyt kun maa on vielä kosteaa lumen sulamisen jäljiltä, on paras aika lisätä biohiiltä maahan. Nimittäin silloin biohiiltä ei tarvitse ladata vedessä, koska biohiili saa kosteasta maasta huokosensa täyteen vettä. Sääennuste lupailee lähiviikoilla sateitakin eli maa pysyy kosteana vielä pitkään. Biohiileen latautuu vesi ja ravinteet noin 2-4 viikkoa. 

Se mikä täytyy muistaa nytkin on lannoitus! Eli kosteaan multaa sekoitetaan orgaanista lannoitetta ja biohiiltä. Hyvä yleisohje 1m2:lle on 10 litraa Carbons Biohiiltä ja 0,3 dl Biolan Luonnonlannoitetta. Ne sekoitetaan nyt multaan, jolloin biohiilen huokosiin varastoituu ravinteita lannoitteesta ja vettä kosteasta maasta.
Sen jälkeen näin latautunut biohiili toimii kasveille vesi- ja ravinnevarastona, luovuttaen niitä kasveille tarvittaessa. Biohiili lisää myös maan mikrobitoimintaa eli pieneliötoimintaa, kunhan käyttää orgaanisia lannoitteita!
Jos myöhemmin keväällä lisäät biohiiltä multaan, niin lataa se ensin vedellä ja ravinteilla. Siitä ohjeita vanhemmassa postauksessa Biohiilen lataus eri tavoilla.

Vähentää myös kesäkukkaruukkujen kastelua...

Kesäkukkaruukkuja pitää hellekesänä kastella jopa päivittäin, joten kastelun helpottuminen biohiilen avulla on iso apu. Toki pitää edelleen kastella, mutta kastelujen väli pitenee. Ja vaikka multa olisi jo aika kuivahkoa, niin kasvit eivät heti kärsi kuivuudesta eli nuput ei kuivu, lehdet ei nuoku jne.. Kasvit siis voivat paremmin. Tietysti pitää myös muistaa lannoittaa kesäkukkia.
Ruukkujen multaan biohiiltä lisätään noin 10% mullan määrästä ja samalla lisätään myös orgaanista lannoitetta, lannoitteen ohjeen mukaan.
Ehkäpä muistat meidän upeat oranssit daaliat. Niillä on biohiiltä mullassa ja joka kevät lannoitamme mullan ennen juurakoiden istuttamista. Daalioista kuvia Vanhat daaliat ja daaliakesä.

Nurmikolle hienojakoinen biohiili paras...

Jos olet tekemässä uutta nurmikkoa aurinkoiselle tontille ja kohta ei ole luonnostaan kosteahko, niin nurmikko tulee kellastumaan kesäisin, ellet kastele sitä säännöllisesti. Saat vähennettyä kastelua huomattavasti, jos sekoitat biohiiltä nurmikkomultaan. 

Nurmikolle suositellaan hienojakoista biohiiltä, koska siinä on eniten pintaa, joka sitoo huokosiinsa vettä. Eli hienojakoisesta biohiilestä saadaan nurmikolle enemmän vesivarastoa. Kuvassa on isompi pussi hienolaatuista Carbons Puutarhahiiltä, mutta nurmikolle on myös oma Carbons Nurmikkohiiliä, jonka raekoko on hienoa 0-2mm.
Kuva on otettu eilen meidän pieneltä siirtonurmikolta, johon on noin viisi vuotta sitten lisätty biohiiltä. Se on saanut nurmikon pysymään vihreänä ja nytkin se on jo alkanut vihertää.
Silloin lisättiin biohiiltä nurmikolle painettuihin reikiin, jotta saatiin sitä nurmikon multakerrokseen.

Biohiilen raekoolla on merkitystä...

Biohiilen raekoolla on merkitystä, miten se sitoo vettä kasveille. Ihan hienojakoinen 0-2 mm sitoo siis eniten vettä ja sitä suositellaan etenkin nurmikolle. Sitä toki voi käyttää muillekin.

Monikäyttöinen biohiili 1-10mm sisältää sitä hienojakoista ja myös isompia biohiilen palasia. Isommat palat tuovat maahan ilmavuutta, mikä myös on tärkeää tietyissä tilanteissa.

Jos biohiili on kovin isoina paloina eli yli 10mm eli 1cm, niin ne palat voivat olla hankalia esim. siementen kylvöissä. Ne ovat siis tiellä tai estävät siemenen itämistä. Lisäksi isot palat vähentävät hienomman biohiilen määrää pussissa, jolloin vettä varastoituu vähemmän, koska hienojakoista on vain vähän. 
Eli biohiilen raekoolla on merkitystä! Puutarhassa paras biohiilen raekoko on 0-10 mm välillä.
Kuvassa on hienojakoista Carbons Puutarhahiiltä sekä Carbons Biohiili 2-10mm.

Hyötykasveille iso etu biohiilestä...

Puutarhassa yksivuotiset vihannekset vaativat paljon kastelua ja kylvöt jopa päivittäin. Jo sen takia biohiili on iso etu hyötytarhassa. Kastelujen väli siis pitenee ja vaikka multa pääsisi hieman kuivahtamaan, niin kasvit eivät heti kärsi, koska ne saavat juurillaan vielä biohiilestä vettä. 
Myös biohiilen muut ominaisuudet parantavat hyötykasvien kasvua, kuten sen huokosiin varastoituneet ravinteet ja mullan pieneliötoimintaa lisäävä pintarakenne.
Tässä vielä kuva ihmeellisistä pavuista viime kesältä, jolloin emme voineet kastella kasvimaata kertaakaan, koska kaivossa ei ollut vettä. Nämä vahapavut kasvoivat ilman kastelua kuivana kesänä, mitä edelleen ihmettelen. Jos niitä olisi kasteltu, kasvusto olisi rehevämpi ja sato huomattavasti suurempi.
Eli yksivuotisia kasveja siis pitää kastella, jos ei sada, mutta biohiili maassa vähentää selvästi kastelun tarvetta! Se tarkoittaa harvemmin kastelua, jolloin säästyy aikaa ja vettä.

Meidän kasvimaalle lisättiin biohiiltä keväällä 2018, mistä Biohiili mansikkamaan ja kasvimaan kunnostuksessa testi -postaus. Siinä näkyy myös, miten latasimme biohiilen silloin.

Sinä kesänä kaikki kasvimaan kasvit kasvoivat ennätyksellisesti. Siitä kuvia Kokemuksia biohiilestä kasvimaalla -postauksessa. Jo näistä kuvista näkee, miten suuri merkitys biohiilellä on hyötykasveille.




Carbons Finland Oy:n biohiiltä on myynnissä eri kokoisina pakkauksina heidän omassa verkkokaupassa. Siellä on myös isoja 500 litran pakkauksia. 
Carbons Biohiililtä myy myös Hankkija, puutarhamyymälät ja puutarhaverkkokaupat.


Biohiili on vähähappisessa ja hyvin korkeassa lämpötilassa poltettua puuta. Ei siis takan tai saunan kiukaan pesästä jääneitä hiilen paloja.


Puutarhaterveisin Sari



4 kommenttia:

  1. Minä myös en suostu istuttamaan pihalle mitään ilman biohiiltä. Naapurit ihmettelevät, miten pihallani kaikki kasvaa niin hyvin ja heillä samat kasvit jäävät heikkokasvuisiksi. Eivät millään usko, että biohiili saa sen aikaan 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ihan uskomatonta, miten pienet mustat hiilenpalat voi varastoida vettä kasveille. Sitä itsekin aina välillä ihmettelen :)
      Ja moni ei edes tiedä sitä, että biohiili lisää maan mikrobitoimintaa, mikä myös auttaa kasveja kuivana jaksona. Nimittäin kasvin mykorritsa sienijuuret löytävät vettä laajemmalta alueelta. Eli hyvällä maan mikrobitoiminnalla on hurjan iso merkitys kasveille.

      Poista
  2. Kiitos hyvistä ohjeista, täytyy lisätä kukkapenkkeihin biohiiltä ohjeesi mukaan. Viime kesänä ekan kerran kokeilin biohiiltä lavakaulukseen ja daaliakukkaruukkuihin, ja tosiaan, daaliat kukoistivat upeasti. T. Eldorado

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Daalioista tosiaan huomaa heti, että ne kasvavat ja kukkivat paljon runsaammin, kun mullassa on biohiiltä. Ne kestävät myös kuivuutta erittäin hyvin, mikä on minusta hieman yllättävää.
      Nyt onkin hyvä aika lisätä biohiiltä maahan. Ja jos myöhemmin lisäät, niin muista ladata biohiili ensin esim. saavissa, jossa on lannoitteet ja vettä. Siten mullan biohiilestä on heti apua kasveille.

      Poista