lauantai 3. lokakuuta 2020

Pistokaslisäys ja sammalnapit

Blogiyhteistyö - Biolan Oy
Amppelisoilikin pistokaslisäys näyttää onnistuvan hyvin, joten laitoin taas pari pistokasta lisää sammalnappeihin. Tämä on siis toinen erä ja vanhemmista pistokkaista on kuvia postauksen lopulla. Sammal on ihan yllättävän hyvä näille pistokkaille, kuin myös siemenkylvöissä. Sehän on ekologista, kun se on 100% kotimaista sammalta.

Sopivan kokoiset pistokkaat...

Pistokkaiden on hyvä olla lyhyitä. Poistin näistä alimmat lehdet, kukat ja nuput. Jos pistokkaissa on liikaa lehtiä tai se kukkii, juurtuminen voi kestää kauemmin tai muuten häiriintyä.

Tikulla reikä turvotettuihin sammalnappeihin...

Seuraavaksi turvotin Biolan Sammalnapit lämpimällä vedellä, pakkauksen ohjeen mukaan. Tällä kertaa otin vain kaksi amppelisoilikin pistokasta ja yhden pistokkaan limenvihreästä värinokkosesta.
Kun sammalnapit olivat turvonneet, niin tein niihin rei`än tikulla. Reikään oli sitten helppo laittaa pistokas.


Lopuksi laitoin pienoiskasvihuoneen läpinäkyvän kannen paikoilleen. Ensin näin tiiviisti, mutta kansi keräsi kosteutta sisäpuolelle eli huurtui, joten käänsin kannen toisin päin. Silloin siihen jää ilmaraot reunoille. Kuvat kannen eri asennoista näkyy vanhemmassa postauksessa Biolan uutuudet keväälle - sammalta ja biohiiltä.
Tämä Pienoiskasvihuone ei ole kertakäyttöinen tuote, vaan minullakin nämä ovat olleet jo useassa siementen kylvössä. Ne kannattaa pestä aina käytön jälkeen.

Elokuun lopulla laitetut pistokkaat...

Kuvan taimet on kuvattu nyt. Ennen kuvausta, otin niistä kukkavanat pois. Näköjään oikean puoleiseen on jäänyt pieni nuppuvana. Kukkiminen hidastaa juurten kasvamista eli siksi poistan ne aina näiltä juurtuvilta taimilta. Vähän sääli poistaa kukkia, sillä amppelisoilikin kukat on niin ihanat.

Alla kuva, millaisia näiden pistokkaat oli silloin elokuun lopulla. Tässä ne on laitettu sammalnappeihin hetki sitten. Eli reilussa kuukaudessa taimet ovat kasvaneet todella paljon. Se jo osoittaa, että niillä täytyy olla juuret.

Sammalnapeissa kasvaa hyvät juuret...

Otin nyt toisen noista taimista ylös ja siellä tosiaan oli näkyvissä jo hennot ja hyvä juuret. Ymmärtääkseni soilikeilla, kuten myös saintpaulioilla, on tällaiset hennot ja ohuet juuret. Eli hyvin näyttää juurtuvan sammalnapeissa. Aion istuttaa nämä pieniin ruukkuihin Kasvusammaleeseen, joka myös on 100% kotimaista sammalta, lokakuun jälkipuoliskolla kuun mukaan.
Nämä pienet pistokastaimet voivat olla helpompia säilyttää talven yli, kuin tosi isot kasvit. Siksi siis otin näitä pistokkaita.

Kokemuksia siemenkylvöistä sammalnapeissa...

Pelargonin siemenet ovat lähteneet näissä sammalnapeissa hyvin kasvuun ja kasvattaneet vahvat isot juuret. Siitä kuvia enemmänkin Kokemuksia Biolan Sammalnapeista ja Pienoiskasvihuoneesta -postauksessa.
Kasvatin tänä keväällä siemenistä daalioita ja nekin näissä sammalnapeissa. Niistä kuvia Daalian kasvatus siemenistä -postauksessa. Ja kuvia daalioista kukkivina loppukesältä Siemenistä kasvatetut daaliat -postauksessa. Sammalnapit toimivat siis hyvin myös siementen kylvöissä.



Biolan Pienoiskasvihuone ja Biolan Sammalnapit olen saanut testaukseen Biolanilta. Kiitos siitä heille!


Leppoisaa viikonloppua!

Puutarhaterkuin Sari

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa todella hyvältä, täytyykin kokeilla noita nappeja pistokkaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Pistokkaat näyttävät tekevän hyvät juuret näissä sammalnapeissa. Ja tykkäsin myös siitä, että ne saa samalla kätevästi pieneen tilaan, siis siinä pienoiskasvihuoneessa. Eli vievät vähän tilaa ikkunalla pistokasvaiheessa.

      Poista
  2. Eli nuo napit säilyttävät muotonsa noin paljaaltaan? Vaikuttaa hyvälle ja oikein hyvinvoivan näköisiä pistokkaita sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pysyy yllättävän hyvin muodossaan. Kun kastelee pistokkaita, niin vesi kannattaa kaataa muovialustalle, ei siis napin päälle. Heti kun pistokkaat ovat kasvattaneet juuria, niin nappi pysyy vielä paremmin koossa. Eli juuret pitää sen napakasti muodossaan. Kiitos, sammaleessa kasvaa helpolla hyvännäköisiä taimia :)

      Poista
  3. Onpa hieno idea, paljon parempi juurrutaa noissa napeissa kuin vedessä tai mullassa.
    Oon koko kesän koettanut juurruttaa peperomian ja grassulan lehtiä pieneen multaruukkuun, mutta hidasta on tökättynä. Ihan pieni uusi lehti on peperomiaan tullut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sammalnapit on tosi käteviä ja jatkossa tulen todennäköisesti käyttämään vain niitä pistokaslisäyksissä. Ne on niin helppoja.
      Peperomian kasvatus lehtipistokkaasta on tosiaan hidasta. Vaatii malttia :)
      Crassula taasen taitaa yleensä lähteä helpommin latvapistokkaasta. Vanha konsti sille on se, että antaa leikkauspinnan kuivahtaa tunteja tai vuorokauden, ennen kuin laittaa pistokkaan multaan. Tsemppiä taimikasvatukseen!

      Poista