sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Viherkasvien hoito marraskuussa

Viimeistään näin marraskuussa viherkasvien hoito muuttuu, sillä luonnonvalon vähetessä myös  kasvien kasvu hiipuu. Se kannattaa huomioida lannoittamisessa ja osin myös kastelussa. On toki muutamia kasveja, jotka jatkavat uusien lehtien kasvattamista valoisalla ikkunalla. Moni siirtääkin valoisalla paikalla viihtyvät kasvit lähemmäs ikkunaa, jotta ne pysyvät hyvännäköisinä talven pimeän ajan.


Merileväuutetta viherkasveille...

Kasveille annettava lannoite kannattaa vaihtaa merileväuutteeseen viimeistään nyt marraskuussa. Nimittäin merilevässä on paljon hivenravinteita, jotka auttavat kasveja kestämään talvenajan hankalan pimeän ja kuivan huoneilman. Merilevä sopii myös luomuviljelyyn eli sillä voi kastella myös talvetettavat chilit sekä yrtit. 


Saniaisille suurempi ilmankosteus...

 Asuinhuoneissa talviaikaan ilma on hyvin kuivaa ja saniaisen tyyppiset kasvit kärsivät siitä. Joten saniaisia kannattaa sumuttaa vedellä päivittäin.

Itse olen niin laiska sumuttelemaan, että olen pitänyt tätä pientä saniaista ja unelmaa lasikuvussa. Se on kätevä, sillä lasikuvun alla ilma pysyy sopivan kosteana. Minulla on myös iso lasisylinteri, jossa tämä kuvan nappipellea nyt parhaillaan on. Vaikka lasisylinterissä ei ole kantta, niin sen sisällä ilmankosteus pysyy hyvänä.


Hieman jännään, miten parvekkeella isoksi kasvanut kultaimarre `Davana` selviää talven. Se on nyt niin iso, ettei se enää mahtunut lasisylinteriin. Sitä en voi edes sumutella, sillä sen vieressä on kirjoja. Saa siis nähdä, miten sen kanssa käy.


Kaktusten kastelua vähennetään...

Joku kyseli, kastellaanko kaktuksia kuun mukaan eli kerran viikossa. Vastaus on tietysti kyllä kastellaan, mutta nyt pimeään aikaan ehkä joka toinen kastelukerta. Tietysti kaktuksen mullan pinta pitää kuivahtaa ennen kastelua.
Kuvassa on opuntia, jolla on aika pieni ruukku. Voi olla, että sitä täytyy edelleen kastella joka viikko pienen ruukun takia.
Poikkeuksena on tietysti nupulliset ja kukkivat joulukaktukset, sillä niiden multa ei saa täysin kuivua. Minulla on marraskuunkaktuksessa nuppuja parhaillaan, joten sitä kastelen joka viikko ja kuun mukaan hyvinä Kastelupäivinä. Niistä muistuttelen Puutarha Studion facebook sivulla ja instagramissa.

Pölyt pois viherkasvien lehdiltä...

Juuri tänään pyyhin orkideoiden lehdet pehmeällä siivousliinalla. Saippuaa ei tietystikään saa käyttää ja liinan tulee olla hyvin huuhdeltu. Välillä pyyhin lehdet myös merilevävedellä.
Samalla kun pyyhkii pölyt tulee tarkasteltua lehdet, ettei niissä ole ötököitä. Jos niissä on ötököitä, niin kannattaa varoa, ettei niitä levitä käsillään tai siivousliinalla muihin kasveihin. Ja ötökät tulee tietysti poistaa.

Kun pyyhkii pölyn lehdiltä, kasvi saa paremmin valoa käyttöönsä. Siksi näin pimeään aikaan se on niin tärkeää.
Tästä ei ole pitkä aika, kun pyyhin nämä viimeksi ja taas ne olivat jo aika pölyisiä, kuten kuvasta näkyy.

Lisää postauksia viherkasvien hoitoon...



Puutarhaterveisin Sari



3 kommenttia:

  1. Kiitos muistutuksesta! Olen aivan unohtanut tuon merilevän. Täytyypäs kaivaa se esiin siivouskomeron kätköistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tähän aikaan tosiaan kannattaa ottaa merileväpullo esille, jotta muistaa laittaa sitä kasteluveteen. Sen sijaan merilevävettä ei kannata jättää kannuun pidemmäksi aikaa, koska se voi alkaa hieman haista.

      Poista
  2. Minä lähden heti pyyhkimään nuo pölyt pois peikonlehdestäni! Kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista