keskiviikko 9. heinäkuuta 2025

Harjaneilikka vanha perinnekasvi

 
Tämä meidän ihana harjaneilikka kukkii nyt parhaillaan. Sitä kasvoi meidän puutarhassa aiemmin, mutta se hävisi. Onneksi sain sen siemeniä takaisin, sillä tämän kukat on kivan pirtsakat. Harjaneilikka on nimittäin vanha perinnekasvi, jota on helppo kasvattaa siemenistä. 


Hauskan moniväriset ja kirjavat kukat...

Näiden kukkatertut on hauskan moniväriset ja siksi tämä on niin ihana. Olin siis joskus kauan aikaa sitten lähettänyt tämän siemeniä Saaripalsta blogin Sailalle.  Meidän puutarhasta nämä hävisivät ja aivan ihanasti Saila lähetti siemeniä minulle takaisin. Kylvin siemenet viime vuonna ja nyt ne siis kukkivat taas pitkästä aikaa puutarhassamme. Kiitos Saila siemenistä 😊
Nämä pääsivät siihen uuteen viime kesänä tehtyyn kasviryhmään, joka on ekologisen monilajinen ja tiiviisti istutettu.

Harjaneilikka on myös hyvä leikkokukkana kukkakimpuissa. Sen kukkatertut on aika isot ja kestävät. Sitä onkin kiva kasvattaa omalla pihalla maljakkokukaksi, koska sen lajikkeissa on paljon värivaihtoehtoja. Meillä kasvaa perennaniityllä yksiväristä kirkkaan punaista harjaneilikkaa, mikä sopii hyvin monien kukkien kanssa yhteen.
  • Harjaneilikka on helppo kasvattaa siemenistä, jolloin taimia saa paljon, vaikka leikkokukkapenkkiin. Olen kylvänyt ne aina hajakylvönä rasiaan. Siitä kuvia Perennojen kylvö kuun mukaan -postauksessa

Harjaneilikan lehdistö kaunis läpi vuoden...

Kaikilla kasveilla lehdistö ei suinkaan ole kaunis keväästä syksyyn, saatikka läpivuoden kuten harjaneilikalla. Sen lehdistöllä on siis oma koristearvonsa.
Tältä nämä meidän harjaneilikat näyttivät kesäkuussa.

Ne olivat toukokuussa jo hyvässä kasvussa. Talven yli säilyneistä lehtevistä versoista kasvaa vihreitä kukkavarsien alkuja.
Miltä harjaneilikan lehdistö näyttää lokakuussa, siitä kuva Harjaneilikka ja harmaakäenkukka syksyllä -postauksessa.

Vanha kaksivuotinen perinnekasvi...

Harjaneilikka on siis kaksivuotinen tai lyhytikäinen perenna. Se on tullut suomalaisiin puutarhoihin 1700-1800-luvulla. Sitä näkee edelleen paljon vanhemmilla pihoilla ja myös uudemmilla, sillä sen kukkien väreissä on trendikkäitä sävyjä. 

Sen kukat voivat olla yksiväriset valkoiset tai eri punaisen sävyiset. On jopa hyvin tummanpunaista. Harjaneilikka voi olla myös kirjavakukkainen, jolloin kukkatertun pieni kukka on kaksivärinen.

Se tekee siemeniä, joten se myös leviää itse siten. Siementaimien takia se voi kasvaa samassa kohtaa vuodesta toiseen. Sitä on myös tietysti helppo lisätä siemenistä, joko ostosiemenistä tai omalta pihalta kerätyistä siemenistä.

Harjaneilikka hoito-ohjeet ja kasvupaikka...

Harjaneilikka viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisalla paikalla läpäisevässä hiekkamultamaassa. Talvehtiakseen se vaatii maalta läpäisevyyttä.
Sitä lannoitetaan vain hyvin vähän ja jos tietää maan olevan hapanta, niin kannatta hieman kalkita.

Se on helppohoitoinen, sillä periaatteessa sille ei tarvitse tehdä mitään. Jos ei halua sen leviävän siemenistä, kukat kannattaa leikata pois ajoissa. Kukkavarsia tai kellastuneita versoja voi leikata pois, jos haluaa. Itse olen sitä siten hieman siistinyt kukinnan jälkeen.

Lisää perinnekasveja eli maatiaiskasveja...

Perinnekasvit ovat ihanan helppoja, joten meidän vanhassa puutarhassa niitä on paljon.

Mitäs muita perinneperennoja vielä on? Tuleeko sinulle joitain muita mieleen?



Puutarhaterveisin Sari




10 kommenttia:

  1. Laskettaisiinko rohtosuopayrtti, palava rakkaus, kultapallo tai ritarinkannus perinnekasveiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kyllä lasketaan ja ritarinkannuksista isoritarinkannus, jota kyllä näkee harvemmin. Sen sijaan ne uudet muhkeakukkaiset jaloritarinkannukset ovat uusia jalostettuja lajikkeita.

      Poista
  2. Leikkasin kolme vuotta sitten syksyllä kukkineita harjaneilikoita ja heitin ne uuteen paikkaan. Keväällä ihmettelin että mitä ihmettä siinä kasvaa noin tiheästi, eivät oikein näytä rikkaruohoiltakaan. harjaneilikoitahan ne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosi hyvä ja helppo konsti lisätä harjaneilikkaa vaikka perennaniitylle. Itse teen juuri noin ja vielä karistelen jo irtoavat siemenet maahan, ennen kuin heitän leikatut kukkatertut maahan. Yllättävän hyvin tämä tapa toimii :)

      Poista
  3. Meillä kasvaa myös monen väristä harjaneilikkaa. Ja ne ovat vallan ihastuttavia. Viime kesänä kasvatin siemenestä todella tummaa 'Onyx' -lajiketta ja tykkään sen dramaattisesta väristä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tumma `Onyx` lajike on kyllä upean dramaattinen! Sen lehdetkin on kivan tummat. Harjaneilikoista löytyy muitakin tosi kauniita värejä. Meillä kasvaa perennaniityllä yksiväristä kirkkaanpunaista yhdessä kohtaa. Sekin on kaunis omalla tavallaan.

      Poista
  4. Harjaneilikka on tuttu lapsuuden naapurista, jossa sitä kasvoi pitkässä penkissä. Jäi siitäkin syystä mieleeni että siinä pihassa kukkia hoiti mies vaikka emäntäkin talossa oli. Todella sitkeä kasvi eikä vaadi hoitoa. Mökiltä löytyy monesta heinikosta. Rakastan. - terkuin pienen pihan Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan sitkeä ja helppo kasvi. Sen kasvutapa on sellainen, että heinikko ei sitä heti pääse tukahduttamaan, sen sijaan monet muut kasvit heinät valtaa nopeasti. Jännästi jotkut asiat jää hyvin mieleen :)

      Poista
  5. Sinilehtolatva, joka tänä vuonna on kasvanut minin tukevin varsin a kukkii runsaasti. Myös valkoinen, joka yleensä on ollut enempi huitula muutamalla kukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on saanut kyllä monet kasvit hyvään kasvuun, kuivien kesien jälkeen :) Lehtosinilatva on tosiaan vanha perinnekasvi. Meilläkin on sitä ollut, mutta viime vuosien kuivat kesät hävitti sen eli se on kosteahkon tuoreen paikan kasvi.

      Poista