perjantai 25. helmikuuta 2022

Helmililjat pieniin ruukkuihin

Kaupallinen yhteistyö - Huiskula Oy
Helmililjat pienissä ruukuissa ovat niin suloisen keväisiä, että oli ihan pakko jo istutella niitä. Sain samalla kädet multaan ja mullantuoksua nenään. Ihana kevätfiilis, vaikka ulkona satelee lunta. Helmililjat ovat siitä kiitollisia pikkuruukuissa, että sipulimättäät kestävät hyvin tämän istutuspuuhan. Ja kukkivat kauniisti.

Helmililjat erikokoisiin pieniin ruukkuihin...

Irrotin siis näiden helmililjojen sipulit toisistaan muutaman kappaleen ryppäisiin. En kuitenkaan irrotellut niitä yksittäin, sillä ruukkuihin mahtui 3-4 sipulia. Näin juuristo katkeili mahdollisimman vähän.

Koska nämä olivat vielä matalakasvuisia eli nuoria, niin juuretkin olivat pienet. Juuri tässä kasvuvaiheessa pienempiin ruukkuihin istuttaminen onnistuu kaikkein parhaiten. Siksi tein homman nyt, vaikka kuun vaihe ei ollut hyvä, mutta se ei ollut onneksi kaikkein huonoinkaan. 


Ruukun pohjalle tulee multaa ja nyt säästäväisesti helmililjaruukussa ollutta multa. Sipulit istutetaan samalle korkeudelle, mitä ne ovat olleet helmililjaruukussakin.
Tällä kertaa en kastellutkaan lopuksi, koska multa oli jo hyvän kosteaa ja vein nämä parvekkeen viileyteen. Olin siis kastellut helmililjaruukut eilen illalla valmiiksi. 



Helmililjat saviruukuissa parvekkeella...

Helmililjat kuuluvat parvekkeen ja terassin kevätkukkiin. Ne kestävät muutaman pakkasasteen, kunhan ovat ensin tottuneet viileyteen useamman päivän.

Ulkona on nyt 1C° lämmintä, mutta lasitetulla parvekkeella 3,7C°. Pidän näitä ruukkuja parvekkeella iltaan asti ja yöksi otan ne viileään huoneeseen tai jääkaappiin. Nimittäin aamuksi sääennuste lupaa pakkasta -5C° ja sitä nämä tuskin kestävät, koska eivät ole tottuneet vielä parvekkeen viileyteen.
Ovat kyllä aika söpöjä parvekkeen sivupöydällä 😍

Kotimaisia eli Suomessa kasvatettuja helmililjoja...

Nämä helmililjat ovat siis kasvatettu Turussa, Huiskulan Puutarhalla. Sain ne Huiskulasta, mistä kiitos heille.

Lisää postauksia helmililjoista ja sipulikukista ruukuissa...


Puutarhaterveisin Sari


2 kommenttia:

  1. Ihania ja onneksi noitakin kasvatetaan nykyisin kotimaassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Nykyään kivasti löytyy kotimaisina myös monia muitakin sipulikukkia ruukussa. Oikein odotan niitä erikoisvärisiä hyasintteja. Ja saas nähdä, onko jotain ihan uutuuksiakin.

      Poista