torstai 19. maaliskuuta 2020

Krookukset kukkii, ja kahvinpuruja

 Krookukset kukkii jo niin upeasti. Nämä kuvat otin tänään päivällä, kun aurinko vielä paistoi. Sen verran tuuli navakasti, että perhosia ei näkynyt vielä yhtään. Sen sijaan rusakot tai metsäjänis oli jo ehtinyt syödä osan krookuksista. Onneksi ei kuitenkaan kaikkia 😊

Kasvitieteelliset krookukset kukkii aikaisin...

Nämä kasvitieteelliset krookukset ovat suosikkejani, juuri sen takia, että ne aloittavat kukkimisen aikaisin keväällä. Siis ennen niitä tavallisia isokukallisia krookuksia. Meidän pihalla on ollut näitä "iät ja ajat"... ja joka syksy istutetaan lisää. 

Varjoisimmilla paikoilla tai kylmemmässä kohdassa, krookukset ovat vielä nupussa.

Edit - vihdoinkin sain kuvattua meidän pihan mykistävän upean krookusmeren ennen kuin rusakot ehtivät syödä niitä. Tein siitä uuden postauksen tänne eli Krookus kukkamerenä.

Myös kukkanurmikolla krookuksia...

Nämä kukkanurmikolla kasvavat yksittäiset krookukset on tosi söpöjä. Muutaman vuoden kuluttua tässäkin kohtaa on jo useamman kukan mätäs. Se on toinen syy, miksi olen niin ihastunut näihin kasvitieteellisiin krookuksiin.

Kahvinpuruja rusakoille ja jäniksille...

Taas tänäkin keväänä myöhästyin eli osa krookuksista oli jo ehditty syödä. Tämän teki jokin pitkäkorva, todennäköisesti rusakko. Tässä lähellä on myös nähty ekaa kertaa metsäjänis tänä talvena. Se on näin omakotitaloalueella Etelä-Suomessa harvinainen, sen sijaan lähes joka pihalla näkee rusakoita.

Nyt ei keksitty mitään muuta karkoitetta, kuin kahvinpuruja. Sain ihan sattumalta kahvipaketin, jonka päällys oli rikki. Ne kahvinpurut tuli nyt hyvään käyttöön pihalle karkottamaan rusakoita ja jäniksiä. Saas nähdä, toimiiko. 
Onkos teistä muuten kukaan kokeillut kahvinpuruja karkottamaan rusakoita?
Edit - kahvinpurut eivät auttaneet yhtään. Pitää siis testata muita keinoja tai käyttää verkkoa.

Tuuli sen verran puuskittain, että kahvinpurut lensivätkin kukkiin eikä maahan. Ehkäpä parempi näin 😊.

Krookusten suojaamiseen olisi voinut käyttää myös verkkoja, mutta meidän kaikki suojaverkot on nyt jouluruusuilla. Sillä jokin syö niiltä lehtiä ja nuppuvarret... todennäköisesti se sama rusakko.

Onneksi metsäkauriita ei ole enää näkynyt pihalla. Ja toivottavasti kulkevatkin muita reittejä, sillä muistissa on edelleen se, kun metsäkauriit söivät tulppaanit. Jättivät muuten silloin krookukset jäljelle, kuten kuvista näkyy.

Mukavaa loppuviikkoa!

Terveisin Sari

Ps. Maaliskuun pihatöistä enemmän Kuun vaiheet puutarhatöissä maaliskuussa.

16 kommenttia:

  1. Siäläki jo kukkii krookukset. Non niiiin ihania! Oon käyny toiveekkaana kattomas omiani, muttei eres färiä viälä näy. Kattoon het, että minkäs nimisiä nua uurennäkööset o :D Toivottavasti syäjiä ei enää näkyysi. Mukavaa loppuviikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kukkii krookukset vasta yläpihalla. Alaosassa ne ovat vielä tosi pieniä, hyvä kun tunnistaa ne. Ensi viikolla kun lämpiää enemmän, niin eiköhän kaikki ala kehittyä nopeasti kukkaan.
      Tuuli teki niistä kyllä hauskat krookukset, ja hyvän tuoksuiset ;)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Onpa kauniita krookuksia, kuin pikkutähtejä:)! En kuullut, että kahvinpurut voisi toimia jäniksen karkotteena, pitää kokeilla. Hyvää loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, ne näyttävät ihan pikkutähdiltä. Enpä ole aiemmin huomannut :)
      En ole lainkaan varma, karkottaako kahvinpurut pitkäkorvia, mutta aina kannattaa kokeilla. Etenkin kun ei nyt muuta keksitty. Kohta se varmasti nähdään, sillä meillä on aika paljon krookuksia eri puolilla pihaa.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Onpa sinulla huikean paljon krookuksia jo kukassa.
    Täytyypä kokeilla kahvinpuruja. Rusakko on käynyt napostelemassa meillä tulppaanin piippoja. Laitoin osalle verkkoja, mutta joka paikkaan ei riittänyt. Peuroja on myös näkynyt pihassa, mutta toistaiseksi ei ole suuria vaurioita ilmaantunut.
    Syövätkö rusakot jouluruusujakin? Viheliäiset ristihuulet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika paljon krookuksia, etenkin näitä kasvitieteellisiä. Ne kasvattaa aika nopeasti isot mättäät :)
      En yhtään tiedä vielä auttaako tuo kahvi, kohta se kyllä nähdään. Meillä on jouluruusuista osa lehdistä syöty kokonaan tai osittain. Ja joistain hävisi kukkavarret. Koska metsäkauriiden jälkiä ei ole näkynyt, niin syöjän täytyy olla rusakko. Niitä kun pyörii pihalla... ja papanoita löytyy :)
      Toivotaan, että peurat ei jatkossakaan tee teidän pihalla isompia vahinkoja.

      Poista
  4. Oi, olen juuri matkalla mökille ja hieman jännittää, onkohan krookuksia jo noussut! Meillä on noita samoja vaaleanliloja eli ilmeisesti kasvitieteellisiä eli toiveita on! Valkopippuria suosittelen myös kokeilemaan jänisten karkoitteena!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Täytyypäs ostaa valkopippuria ja testata sitäkin.
      Kasvitieteelliset krookukset tunnistaa niiden pienemmästä kukasta ja kasvavat tiiviinä kukkamättäänä. Tosin vastaistutetut eivät vielä mätästä ;)
      Toivottavasti teilläkin siellä mökillä jo kukkii krookukset tai ainakin ovat säilyneet jäniksiltä ja rusakoilta! Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
    2. Mökkireissu takana ja krookukset tuloillaan. Eivät vielä kukassa, mutta ei myöskään jälkiä jänisten vierailuista. Kahvinpuruja ja valkopippuria ripoteltu. Täksi viikoksi on luvattu lämpöisiä kelejä niin tulevana viikonloppuna saattaisi joku rohkea krookus avata nuppunsa.

      Poista
    3. Olipas hyvä, että krookukset olivat vielä hyvässä kunnossa. Meillekin on luvattu tänne etelään jopa 10 astetta päivisin. Se kyllä saa sipulikukat kasvamaan ja aukaisemaan nuppunsa :)

      Poista
  5. Onpa siellä niin keväistä! Täällä krookukset kukkivat yleensä vapun tienoilla tai aikaisintaan huhtikuun puolessa välissä, jos hyvin käy, mutta ehkä tänä keväänä saadaan aikainen ja pysyvä startti kasvukaudelle - toivotaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä joka vuosi nämä krookukset kukkivat tosi aikaisin. Alapihalla kasvu on selvästi jäljessä, kuten joka kevät. Siis samallakin pihalla voi olla isoja eroja.
      Toivotaan, että teilläkin nämä kevätkukat aloittavat kukinnan lähi viikkoina, kun ensi viikolla sää lämpenee!

      Poista
  6. Ihanat krookusryppäät! Pitääpä muistaa syksyllä etsiä kasvitieteellisiä krookuksia. Täällä ei kyllä hirveästi ole valikoimaa missään kukkasipuleissa, mutta jospa tulisi jotain vastaan. Aikaisemmat kukkijat olisivat todella toivottuja. En ole kokeillut kahvinporoja rusakoidan karkottamiseen, mutta ainakin kesällä valkosipulijauhe toimii. Voi olla, että tähän aikaan vuodesta, kun ei ole luonnossa juuri muuta evästä, niin rusakot laittavat pyykkipojan nenäänsä ja mussuttavat kaiken vähänkään ravinnoksi kelpaavan näköisen :D Toivotaan, että krookuksesi saisivat kukkia rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvitieteellisiä krookuksia kannattaa ehdottomasti suosia! Niistä saa ajan kanssa näyttäviä ja isoja kukkamättäitä. Osan näistä olen tilannut ihan kotimaisista siemen/kukkasipuli verkkokaupoista. Osan löytänyt ihan isoista marketeista. Nettikaupoissa on aina suurin valikoima näitä erikoisempia sipulikukkia.
      Täytyypäs kokeilla valkosipulijauhettakin. Kaikki keinot pitää nyt ottaa käyttöön :)

      Poista
  7. Meillä hiuksenpätkät on pitäneet rusakot loitolla, muuten syövät kaiken mökkipihasta. Hiukset ovat leikkuujätettä kampaamosta. Kovin paljon onei ole tarvinnut laittaa, onhan ne vähän ällöttäviä eivätkä taida oikein maatuakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ne hiuksenpätkät torjuu rusakoita. Tuon olin ihan unohtanut. Nyt niitä ei oikein taida saada mistään, mutta ensi kevättä ajatellen pitää laittaa ihan muistiin tämä hiusjuttu ;)

      Poista