perjantai 10. lokakuuta 2025

Vaahtera upea ja arvokas pihapuu

 
Kävin tänään kävelyllä kuvaamassa syysvärityksiä. Siellä tuli mieleeni kirjoittaa tänne blogiinkin, miten upea ja arvokas vaahtera on pihapuuna. Sen yleensä huomaa keväällä ja näin syksyllä. Tällä tavallisella metsävaahteralla on monia hyviä ominaisuuksia, joten sitä toivoisi näkevän enemmän uusissa istutuksissa.


Toukokuussa kukat tärkeitä kimalaisille...

Metsävaahteran tunnistaa jo kaukaa toukokuussa, kun sen oksisto muuttuu kellanvihertäväksi. Moni luulee, että väri tulee sen uusista lehdistä, sen sijaan kellanvihreä väritys onkin vaahteran kukista. Se kukkii siis ennen lehtien puhkeamista.

Vaahteran kukissa näkee usein paljon kimalaisia ja tuoksuvat kukat ovatkin hyviä pölyttäjille. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, oksat kukkivat erittäin runsaasti.


Isot ja peittävät lehdet...

Vaahteralla on isot lehdet ja vanhalla puulla lehdistö on peittävä. Isokokoinen puu sitoo ilmasta paljon hiiltä ja varastoi sitä eli toimii ilmaston muutoksen hidastajana. Siksi iso vanha pihapuu on arvokas ja sitä kannattaa vaalia. Jos puu on vasta nuori, sitä myös kannattaa vaalia, jotta se kasvaa isoksi. 

Vanhasta ja isosta vaahterasta on muutakin hyötyä luonnolle. Sen siemeniä syövät monet linnut ja oravat. Sen siemenet ovat siis niissä nenissä, joilla moni on leikkinyt lapsena.
Lisäksi iso puu antaa myös suojaa ja pesäpaikkoja linnuille ja muillekin eläimille sekä hyönteisille.

Iso vaahtera upea ja arvokas pihapuu...

Ja onhan näin iso vaahtera syysasussaan todella upean näköinen. Syysväritys tulee parhaiten aurinkoisella paikalla. Lehtien väritys voi silloin olla keltainen, oranssi tai punainen. Auringonpaisteessa värit oikein hehkuvat ja näkyvät kauas.

Iso metsävaahtera on todella upea ja arvokas pihapuu sekä erittäin näyttävä. Se voi helposti elää 100 vuotta tai jopa 200 vuotta. 
Tämä kuvan vaahtera on todella vanha ja upean leveä. Se on selvästi saanut kasvaa ilman muiden puiden varjostusta, koska sille on kehittynyt pyöreähkö muoto latvukseen. Siitä tunnistaakin vaahterat jo kaukaa.

Kaunis myös talviasussa...

Metsävaahtera on minusta myös upea talviasussa, näin lumen kuorruttama. Tälläkin puulla on latvus pyöreähkö ja oksisto todella kaunis.


Miten saa vaahteran upeaksi pihapuuksi...

Ensinnäkin sille kannattaa valita paikka, jossa se tulee viihtymään. Toinen tärkeä asia, joka monelta ammattisuunnittelijaltakin unohtuu nykyään, puulle tulee varata riittävästi tilaa kasvaa isoksi puuksi.
Kolmas tärkeä asia on valita kotimaista alkuperää oleva metsävaahteran taimi eli sen lisäysmateriaali on Suomesta.

Metsävaahteran paikka pihalla...

  • Aurinkoinen paikka - puulle kaunis kasvutapa ja upein syysväritys
  • Tuore ja läpäisevä maa - ei kuivalle, eikä liian kostealle paikalle
  • Ravinteikas maa - älä kuitenkaan lannoita liikaa
  • Kasvaa 15-20 metriä korkeaksi ja lähes 10 metriä leveäksi
Jotta vaahtera voi hyvin ja siten elää vanhaksi, sitä varjellaan vioituksilta. Eli sen juuristoalueelle ei saa tehdä maatäyttöjä, mikä tarkoittaa maan lisäämistä olemassa olevan maan päälle. 

Koska vaahterat saavat helposti lahovikoja kolhuista, niin varotaan kolhimasta sen runkoa ruohonleikkurilla, autoilla tai lumityökoneilla. Samasta syystä vältetään sen oksien leikkaamista. Toki kuivat oksat siitä voi leikata. 

Eli jos haluat upean vaahteran kasvavan vanhaksi, istuta se pihalla paikkaan, jossa sillä on tilaa kasvaa leveäksi ja näyttäväksi pihapuuksi.

Silloin se on vielä jälkipolvienkin ihasteltavana💚


Isot puut on tärkeitä kotipihalla -postauksessa lisää puiden tärkeydestä.


Puutarhaterveisin Sari


sunnuntai 5. lokakuuta 2025

Hyvä sato joka vuosi - omavaraisuus kotipihalla

 
Vaikka kesän säät ovat haasteellisia, niin tietyistä kasveista tulee hyvä sato joka vuosi. Ne ovat siis takuuvarmoja ja kaiken lisäksi helppohoitoisia. Edes ennätyksellisen runsas espanjansiruetanoiden määrä ei vaikuttanut niiden satoon. 
Kuvassa on herukkapensas, jossa kimalainen oli heti paikalla, kun ensimmäiset kukat avautuivat.

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.


Pensasmustikka tuotti taas paljon mustikoita...

Meillä on muutamia pensasmustikoita omana ryhmänä ja joka vuosi niistä tulee hyvä sato. Syömme ne tuoreelta sitä mukaa, kun mustikat kypsyvät. Täällä Etelä-Suomessa tiiviisti rakennetulla alueella mustikkametsät on aika vähissä ja kaukana, joten oman pihan pensasmustikat kuuluvat kesäherkkuihin.

Marja-aronia marjapensaana on satoisa...

Kirjoitin jo aiemmin elokuussa, että Marja-aronia - tulossa hyvä sato -postauksen. Niistä kahdesta marja-aroniapensasta tuli todellakin kivasti marjoja. Ne me keräsimme pakkaseen ja niitä syödään sitten vähitellen pitkin vuotta, sillä onhan aronian marja aika kirpakka maultaan. Se on tosi terveellinen marja ja siksi sitä kasvatammekin.
Myös vadelmista tuli hyvä sato sekä uudehkosta herukkapensaasta.

Makeita päärynöitä vähän ja omenia vain muutamia...

Omena- ja päärynäpuut kukkivat tänä keväänä niukasti, joten siitä jo näki, että satoa on tulossa vähän. Sateiden ansioista päärynöistä tuli tosi makeita ja herkullisia, etenkin kun vertaa edelliseen kuivaan kesään.

Pölyttäjiä tarvitaan hyvään marja- ja hedelmäsatoon...

Yksi syy, miksi meillä marjakasveista ja hedelmäpuista tulee hyvä sato joka vuosi, on runsas pölyttäjien määrä. Toki kasvien pitää ensin tehdä kukat eli kasvit leikataan sekä lannoitetaan kasville sopivalla tavalla ja kuun mukaan. Lisäksi hedelmäpuut pitävät runsaan sadon jälkeen ns. välivuoden eli tänä vuonna ne eivät edes kukkineet hyvin. 

Jos toukokuussa hedelmä- ja marjakasvien kukkiessa ei ole pölyttäjiä niiden kukissa, kukat eivät pölyty ja ei tule satoa. Joskus kylmyys voi karkottaa pölyttäjät, jos paikka on esim. kovin hallanarka.

Me olemme jo vuosia lisänneet hyviä perhos- ja pörriäiskasveja pihallemme. Nytkin istutin taas lisää kukkasipuleita pölyttäjille. Meillä on myös muutenkin huomioitu pölyttäjät. 
Olen tästä aiheesta kirjoittanut tänne blogiin monesti aiemmin, sillä aihe on todella tärkeä, jos haluaa satoa hedelmä- ja marjakasveista. Ja jos haluaa vähentää pölyttäjäkatoa oman pihan avulla.

Kuukausimansikasta hyvä sato joka vuosi...

Kuukausimansikka kuuluu myös niihin kasveihin, joista tulee hyvä sato joka vuosi. Vaikka sen marja on pieni, niin se tekee niitä kesäkuulta syyskuulle, vähän kesän säistä riippuen. Se onkin tosi hyvä herkkumarja lapsille ja aikuisillekin, sekä kiva kesäleivonnaisten koristeluun.
Nyt kesällä kokeilin itse siemenistä kasvatettuja kuukausimansikoita parvekkeella. Vaikka kesähelteillä lämpötila nousi 35 asteeseen, niin ne säilyivät hyvän näköisinä. Ja kun ilmat viileni, kuukausimansikat alkoivat taas kukkia ja tehdä pieniä mansikoita. Viimeksi eilen söin sieltä taas muutaman.

Meillä on kuukausimansikkaa pihallakin, mutta espanjansiruetanat ovat myös niissä, joten ei olla uskallettu syödä nyt niitä mansikoita. Siruetanat nimittäin voivat levittää salmonellaa ja kolibakteeria, eikä pieniä mansikoita viitsi oikein keittää ennen syöntiä 😄

Onneksi tänä vuonna tuli muista marjakasveista niin hyvä sato, ettei kuukausimansikoiden puute haitannut.


Lisäksi myös vahapavusta ja perunasta tulee aina hyvä sato joka vuosi, kun kylvää ja istuttaa ne tarkasti kuun mukaan oikeana ajankohtana.


#suuntanaomavaraisuus2025 -sarjan lokakuun yhteispostaukseen osallistuivat seuraavat blogit...



Kasvuvyöhyke 2

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2025/10/hyva-sato-joka-vuosi-omavaraisuus.html

Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2025/10/katovuosi-vai-ei.html

Pilkkeitä Pilpalasta https://pilkkeitapilpalasta.blogspot.com/2025/10/suuntana-omavaraisuus-lokakuu-2025.html




Kasvuvyöhyke 7

Korpitalo https://korpitalo.wordpress.com/2025/10/05/loka-25-sato-kiloina-ja-metreina/



Sarjaa luotsaavat Tsajut https://tsajut.fi ja Korkealan Heikki https://korkeala.fi




Puutarhaterveisin Sari


torstai 2. lokakuuta 2025

Krookus ja kevättähti pölyttäjille

 
[Korpikangas Siemen-Frö mainos] Näin syksyllä istutan uusia kukkasipuleita luonto huomioiden, joten nyt valintani oli kasvitieteellinen krookus ja kevättähti pölyttäjille. Ne kummatkin kuuluvat hyviin perhos- ja pörriäiskasveihin, joten sen takia suosin niitä puutarhassamme. Ja onhan ne niin upeita kukkiessaan isoina kukkamerinä.
 

Kasvitieteelliset krookukset perhosille ja pörriäisille...

Erilaiset kasvitieteelliset krookukset kukkivat meidän puutarhassa jo maaliskuun lopulla aurinkoisimmilla paikoilla. Ja heti kun ensimmäiset kukat ovat avautuneet, niissä näkee monenlaisia pörriäisiä, kuten myös ensimmäiset nokkos- ja sitruunaperhoset.
Kuvassa oleva kasvitieteellinen krookus avaa kukkansa täysin avoimeksi. En enää muista, mikä lajike se on, sillä se on istutettu tähän vuosia sitten. Kuvasta myös näkyy hyvin, miten nämä kasvitieteelliset krookukset leviävät sivusipuleista isoiki kukkamättäiksi.

Yksi suosikeistani on tämä kolmivärinen sieberinsahrami `Tricolor`. Se on aika matala, verrattuna joihinkin muihin kasvitieteellisiin krookuksiin. Kukat sillä on veikeät ja kasvutapa napakka. Ja pölyttäjätkin näyttävät pitävän siitä😊

Kasvitieteellisiä krookuksia on myös muitakin, kuten esim. kultasahramit ja tähtisahramit. Kummassakin on paljon lajikkeita ja kukkien värit vaihtelevat valkoisesta, keltaiseen ja liilaan. Osa on kaksivärisiä.

Krookukset viihtyvät parhaiten auringossa ja puolivarjossa, hyvin vettä läpäisevässä multamaassa.

Kasvitieteellinen krookus leviää siemenistäkin...

Kaikki kasvitieteelliset krookukset leviävät sivusipuleista isommaksi mättääksi. Sen lisäksi osa niistä tekee myös siemeniä ja leviää siten aikaa myöden isolle alueelle. Kuvassa on juuri tällaisia kasvitieteellisiä krookuksia ja ne on itse kylväytyneet kasviryhmään ja nurmikolle. Huhtikuussa näky on aivan mykistävän upea. Näet lisää Krookus kukkamerenä -postauksesta.
Krookus leviää hitaasti siemenistä, sillä kun siemen lähtee kasvuun, kestää ehkä 3-4 vuotta, ennen kuin voi odottaa kukkia. 
Siemenistä lisääntyminen on sen verran hidasta, että monet haluavat ostaa kerralla isomman määrän sipuleita, jolloin saa heti kevääksi näyttävän krookusmeren pihalle. Näin teimme mekin aikoinaan.

Nyt siis istutin tähtisahramin purppuranviolettia lajiketta eli Crocus tommasinianus `Barr`s Purple`. Nämä tähtisahramit lisääntyvät viihtyessään hyvin siemenistä, vaikkakin hyvin hitaasti.
Korpikangas Siemen-Fröltä olen löytänyt erikoisempiakin lajikkeita. Näet heidän krookusten valikoimaa tästä.

Kevättähti pölyttäjille - yksi parhaimmista...

Toinen hyvä valinta pölyttäjille on kevättähdet ja niitäkin on monenlaista. Meillä ne aloittavat usein kukkimisen huhtikuun puolenvälin tietämillä ja kukkivat pitkään. Myös niiden kukissa näkyy kevään ensimmäisiä perhosia, kimalaisia, mehiläisiä ja muita pörriäisiä.

Kevättähti kuuluu siis myös hyviin perhos- ja pörriäiskasveihin. Niitä on erivärisiä ja kukat voivat olla valkoiset, siniset, sinivalkoiset, vaaleanpunertavat tai violetit. Näet Korpikangas Siemen-Frön sivustolta erilaisia kevättähtiä tästä.

Kevättähdet leviää myös siemenistä...

Alla oleva kuva on pensaan alustalta, jonne kevättähdet ovat levinneet siemenistä. Siinäkin on tietysti kulunut vuosia ja ne ovat selvästikin viihtyneet paikassaan.
Eli kevättähdille hyvä paikka on aurinkoinen tai puolivarjoinen multamaa, jossa vesi ei jää seisomaan.

Kevättähdet on hyviä myös pihoilla, joissa vierailee rusakot ja peurat, sillä eläimet jättävät ne yleensä rauhaan.
Kaikki nämä kevään sipulikukat alkavat vähitellen lakastua, kun kukinta on ohi. Niillä siis lehdet kuivuvat täysin jo alkukesällä. Huomasin muuten, että enpä ole kirjoitellut aiemmin näistä kevättähdistä tänne blogiin, joten niistä on tulossa oma postaus ehkä talvella tai ensi keväänä.

Kukkasipulit istutetaan viilentyneeseen maahan...

Mittasin oikein maalämpömittarilla sen uuden kukkapenkin maan lämpötilan. Se näytti +8 astetta, joten istutin saman tien sinne violettikukkaisen kevättähden (Chionodoxa luciliae `Violet Beauty`) sipulit. Uusi kukkapenkki on juuri se, jonka suunnittelin varta vasten perhosille ja pörriäisille.

Yleisohje kukkasipulien istuttamiseen - multaa tulee sipulin päälle 2-3 kertaa sipulin korkeuden verran. Syvyyden katsoin silmämääräisesti, sillä nämä helpot ja varmat sipulikukat eivät ole niin tarkkoja istutussyvyydestä.

Maan lämpötila mitataan maalämpömittarilla...

Tältä näyttää tämä meidän maalämpömittari, jolla mittasin maan lämpötilan. Se siis painetaan maahan ja jätetään sinne hetkeksi. Putsasin sitä hieman, jotta sain kuvattua sen paremmin ja siinä ajassa mittarin lämpötila jo nousi asteen. Kannattaa siis heti katsoa mittarista lämpötila, kun vetää sen ylös maasta. 
Tämä on kätevä kevätkylvöissä kasveille, jotka vaativat tietyn maan lämpötilan itääkseen, kuten esim. erilaiset pavut. Tämän näköistä mittaria näytti olevan myös Korpikankaalla myynnissä näet sen täältä.

Pienenä vinkkinä... Korpikangas Siemen-Fröllä on alkanut syysale eli nyt on hyvä hetki tilata enemmänkin perhosille ja muille pölyttäjille mieluisia kukkasipuleita.


Puutarhaterveisin Sari


perjantai 26. syyskuuta 2025

Komposti - puiden lehdistä multaa

 
Syksyllä puista tulee paljon lehtiä, joten komposti on tosi kätevä puutarhassa. Pienellä työllä komposti muuttaa lehdet mullaksi, joka on kaikkein arvokkainta multaa kasveille ja maalle. Ja samalla säästää rahaa, kun ei tarvitse ostaa multaa uusille istutuksille tai pihan kunnostukseen. Komposti puutarhassa myös lisää monimuotoisuutta ja vahvistaa maan mikrobitoimintaa. Siis ekoteko!


Puiden lehdistä hyvää multaa...

Komposti kasataan puiden lehdistä ja muista kasvijätteistä. Meillä kompostin teko alkaa heti keväällä, kun pihan kevätsiistimisestä tulee lakastuneita varsia ja lehtiä. Siitä alkaen läpi kesän viemme kompostiin kaiken puutarhasta tulevan kasvijätteen, myös rikkaruohot.
Rikkaruohot kompostiin vai ei -postauksessa lisää siitä.

Kuva on lokakuulta, kun jalopähkinän lehdet oli haravoitu kompostiin. Ne peitti kasan kokonaan, sillä jalopähkinä oli pudottanut kaikki lehdet aamupäivän aikana, pakkasyön jälkeen.

Kompostiin päätyi myös leikatut perennojen varret sekä kasvimaalta poistetut versot. Kasa on aina loppusyksyllä tosi korkea ja leveä. Kun kasaa vähän pöyhii syksyllä, sieltä nousee ihanasti lämpöhöyryä ilmaan. Se siis toimii erittäin hyvin.

Kesäkukkaruukkujen multa kompostiin...

Tyhjennämme myös kesäkukkaruukkujen mullat kompostiin, lehtikerrosten väliin. Multa nimittäin auttaa kompostoitumisessa. Lehtien sekaan lisäämme välillä ladattua biohiiltä, joka parantaa kompostin toimintaa. Silloin myös valmis kompostimulta sisältää biohiiltä, josta on paljon apua kasveille ja maalle.

Hyvää karkeaa kompostimultaa valmista käyttöön...

Meillä puiden lehdet ja muut kasvijätteet kompostoituvat kahdessa vuodessa. Eli tänä vuonna 2025 koottu kompostikasa on valmista multaa keväällä 2027.

Tältä valmis kompostimulta näyttää läheltä. Sen kuuluu olla näin karkeaa, koska ohuet versojen pätkät yms. eivät vielä ole täysin muuttuneet mullaksi. Ne ovatkin hyvää ravintoa maanmikrobeille, lisäten maan mikrobitoimintaa.

Muutama vuosi sitten oikein laskimme, paljonko meillä tulee multaa kompostista. Siitä lisää Ilmaista multaa 50 kottikärryllistä -postauksessa.

Komposti - näin saat puiden lehdistä kompostoitua multaa...

Mikä on hyvä paikka komposteille, riippuu pihasta. Puutarhajätteen vienti on hyvä olla helppoa kompostialueelle. Samoin kompostin hoitoon tulee olla riittävästi tilaa. 

1. vuosi

  • laita maan pinnalle oksia, jonka päälle kasaat puutarhajätteet
  • levitä puutarhajäte koko "pohjan" alueelle eli älä jätä sitä kasaksi
  • kun puutarhajätettä on tullut esim. 30 cm kerros, lisää päälle ohut kerros kompostimultaa tms.
  • jos komposti vaikuttaa kuivalta, kastele kompostia vedellä
  • sekoita eri puiden lehdet keskenään, jotta ne kompostoituvat paremmin
  • voit haudata kompostiin lämpökompostorista otetun puolivalmiin mullan
  • hyvä olisi, jos saat lehtien sekaan esim. lakastuneita perennojen varsia, kesäkukkia tms.
  • kitke mahdolliset juurtuneet ja kasvuun lähteneet rikkaruohot

2. vuosi

  • käännä eli sekoita kompostikasa keväällä, jotta kompostoituminen tehostuu
  • peitä kasa katteella tms., niin kompostoitumien paranee entisestään
  • kompostimulta voi olla jo valmista syksyllä ja viimeistään ensi keväänä

Kompostia tietysti kannatta hoitaa kuun mukaan, jotta puutarhajätteet kompostoituvat paremmin ja tasaisemmin.
Puutarhatöiden ajoittaminen kuun mukaan on hyvin vanhaa perinnetietoa ympäri maailmaa. Se kuuluu osana luonnonmukaiseen puutarhanhoitoon.


Kirjoitin jo tämän postauksen, vaikka meillä on vasta pieni osa lehdistä pudonnut maahan. Tästä aiheesta on nimittäin usein pyydetty postausta. 
Toivottavasti tästä oli nyt apua tai inspiraatiota puiden lehtien kompostointiin😊


Puutarhaterveisin Sari


keskiviikko 24. syyskuuta 2025

Monivuotinen sininata ruukussa

 Monivuotiset sininata ja partamehitähti ruukussa parvekkeen pöydällä läpi vuoden
Kokeilen aina välillä talvenkestäviä kasveja parvekkeelle, joten nyt on monivuotinen sininata ruukussa parvekkeen pöydällä. Olen kasvattanut sen itse siemenistä tänä kesänä ja istutin sen tänään ruukkuun. Tuli kyllä ihana yhdistelmä sen siniharmaista heinistä ja vanhasta mehitähtiruukusta.


Kestävä sininata ruukussa...

Heinistä sininata (Festuca glauca) on kestävä ja monivuotinen heinä kuivalle ja aurinkoiselle paikalle. Sen takia se todennäköisesti tulee viihtymään parvekkeella hyvin. 

Koska se on matalahko ja siniharmaa, se on hyvin koristeellinen ja kompakti näin parvekkeen pöydällä. Se vain pitää muistaa, että multa ei saa olla liian märkää talvea vasten. Liian märässä mullassa se ei talvehdi eli vaatii ns. läpäisevää maata.

Täytyykin muistaa lokakuussa vielä tarkistaa, että multa on jo kuivahtanut. Nimittäin kastelin nämä istuttamisen jälkeen.
Kestävä sininata on matala heinä ja sopii ruukkuun
Ruukut on tietysti sateelta suojassa katon ja lasituksen ansioista. Silloin multa myös pysyy kuivana ja talvehtiminen on varmempaa.
Sininadan harmahtavat heinät harmaassa ruukussa on kaunis yhdistelmä

Vanhat partamehitähdet ruukussa...

Näitä hieman karvaisia partamehitähtiä on ollut metalliruukussa parvekkeella jo noin 8 vuotta. Ne ovat olleet hyvin kestäviä ja sitkeitä, oli sitten kunnon pakkastalvi tai paahtava hellekesä.

Viime vuoden keväällä vaihdoin tähän ruukkuun mullan ja samalla istutin mehitähdet harvempaan. Näet siitä kuvia Mehitähti ja jouluruusu syyskasveina -postauksesta. 
Ja nyt mehitähti ruukku näyttää jo näin runsaalta.
Partamehitähti viihtyy ruukussa parvekkeella

Sininata - kasvatus siemenistä...

Sininata on helppo kylvää ja sen siemeniä on myynnissä, joten kokeilin sen kasvatusta siemenistä kesällä.
Sininata on helppo kasvattaa siemenistä

Alla olevasta kuvasta näkyy hyvin, miksi siemenet suositellaan kylvettävän harvaan. Yhdestä siemenestä on kasvanut jo monta heinän versoa. Ne tuuheutuvat lisää ensi kesänä.
Yhdestä sininadan siemenestä kasvaa monta versoa

Tämä kuva on heinäkuulta. Metalliruukkuun istutettu sininata on vasemmalla ja oikeanpuoleisessa kylvöastiassa on myöhemmin kylvetty sininata. Se on juuri otettu jääkaapista kylmäkäsittelystä ja siinä siemenistä pilkistää jo pienet heinän alut.
Kylvin nämä kummatkin tietysti kuun mukaan hyvänä kylvöpäivänä.
Siemenet kylvetty kuun mukaan hyvänä kylvöpäivänä

Sininata - kylvöohjeet...

  • Kylvä siemenet harvaan mullanpinnalle ja kastele multa
  • Pidä kylvöastiaa jääkaapissa tai viileässä vähintään viikon ajan
  • (Lisää Siementen kylmäkäsittelystä -postauksessa)
  • Sen jälkeen siirrä kylvöastia huoneenlämpöön
  • Siemenet voivat itää hitaasti eli odota rauhassa
  • Älä päästä multaa kuivumaan 
  • Kouli pienet taimet ruukkuihin n. 3 tainta /ruukku
  • Hiekkapitoinen multa on parasta
Laitoin ruukkuun monta tainta ihan tarkoituksella, jotta se olisi heti näyttävän näköinen. Jaan niitä kesällä harvempaan, jos siihen on tarvetta. 


Sininata kuuluu myös syyskylvettäviin eli sen voi kylvää ulos juuri ennen talven tuloa, niin siemenet itävät aikaisin keväällä.
Taidankin kokeilla sen syyskylvöä suoraan maahan.


Olisi kiva kuulla, onko teillä kellään heiniä ruukussa näin monivuotisena kasvina? Ja onko ne talvehtineet hyvin?



Puutarhaterveisin Sari


perjantai 19. syyskuuta 2025

Pelargonit ja joulukaktus sisälle

 
On ollut niin ihanan lämmin syyskuu, että pelargonit, joulukaktus ja muut odottelevat vielä sisälle siirtoa. Tämä kuvan pelargoni kukkii nyt niin upeasti sisällä, että laitoin sen mukaan tähän postaukseen. Tämä on siis se pelargoni, joka on ollut läpi vuoden huonekasvina ikkunalaudalla. Todennäköisesti se kukkii tänäkin vuonna vielä marraskuussa.


Piharuukkujen pelargonit sisälle ennen yöpakkasia...

Pelargonit kukkivat myös pihalla isoissa ruukuissa komeasti. Ne on  siirretty katoksen alle suojaan sateelta, jotta multa ei pääse liian märäksi. Samalla sade ei pääse hakkaamaan kukkia pilalle.

Ruukut on myös helpompi siirtää sisälle kellariin ennen yöpakkasia, kun niiden multa ei paina niin paljon kuivahkona. Lisäksi ne kestävät kellarin viileydessä paremmin, kun multa ei ole liian märkää.

Näet miten pieniä nämä olivat istutettaessa Vanhojen kesäkukkien istutuspäivä -postauksessa kesäkuun alussa. Siellä on myös kuvia värinokkosen taimista.

Tähtijasmiini odottaa sisälle pääsyä parvekkeella...

Tänä kesänä vanha tähtijasmiini kukki yllättävän pitkään elokuulle asti. Sään muututtua viileämmäksi, se kellastutti osan vanhemmista lehdistään. Niin se tekee joka syksy. Näet kuvia siitä kukkivana Iso ja ihanan tuoksuva tähtijasmiini -postauksessa.

Tähtijasmiinia voi pitää vielä pitkään parvekkeella, sillä sen sanotaan kestävän jopa -5 astetta pakkasta. Tosin otan sen jo sisälle lähiaikoina, kunhan saan sille raivattua tilaa talvisäilytysikkunalta. Talvetan sen taas viileähkön huoneen ikkunalla, kuten aiempinakin talvina.

Joulukaktus sisälle ennen pakkasyötä...

Marraskuun- ja joulukaktuksen saa helpoiten kukkimaan, kun ne saavat olla syksyn viileydessä ulkona. Ne kestävät yllättävän viileitä öitä. Ne pitää kuitenkin ottaa sisälle ajoissa, ennen yöpakkasia.

Tämä minun marraskuunkaktukseni on vielä parvekkeella pitkään. Tarkistin juuri lämpömittaria, niin siellä on ollut alimmillaan vasta +10 astetta. Ja 15 vuorokauden sääennuste ei vielä lupaile tänne suunnalle yöpakkasia.
Näet kuvia tästä kukkivana Marraskuunkaktus kukkii joka vuosi -postauksessa.

Ruskeanpunertava värinokkonen pistokkaiksi...

Tämän värinokkosen kasvatin keväällä pistokkaista ja se on nyt näin iso. Aion säilyttää sen, mutta leikkaan sitä pienemmäksi, koska se vie nyt liikaa tilaa. Siitä saa samalla hyvin pistokkaita, joista osan laitan juurtumaan. Tämä on nimittäin tosi upea ja helppohoitoinen kesällä piharuukussa.
Miten tehdään värinokkosen pistokaslisäys, siitä kuvia Kirjopeippi eli värinokkonen - pistokas talvisäilytykseen -postauksessa.

Tietysti otan pistokkaat ja teen kaikki hoitotoimet kuun mukaan aina hyvinä päivinä. Samoin pyrin kastelemaan vain Kastelupäivinä tai ainakin vältän Älä kastele -päiviä. Ne löytyvät täältä blogista Kastelupäivät ja kuu -sivulta.


Olisi kiva kuulla, joko olette ottaneet kesäkukat sisälle talvisäilytykseen? Vai onko teilläkin ne vielä pihalla?


Puutarhaterveisin Sari


Ps. Kesäkukkien talvisäilytys -postauksessa lisää talvisäilytyksestä.


keskiviikko 17. syyskuuta 2025

Kitkemispäivät ja syyskylvöt kuun mukaan

[Sarin puutarhakurssit - Puutarha Studio mainos] Hyvät Kitkemispäivät lähestyvät ja ihanasti ulkona lämpötilakin on juuri sopivaa kitkemiseen. Ei ole vielä liian kylmää, eikä enää liian lämmintäkään. Hyvät Kitkemispäivät katsotaan siis kuun mukaan ja luonnonrytminä ne kuuluvat osana luonnonmukaiseen puutarhan hoitoon. 

Ja samoin syykylvöjen hyvät päivät tehdään myös kuun mukaan, aivan kuten kevätkylvötkin tehtiin.

Viisas kitkee syksyllä...

Ekasta kuvasta hyvin näkyy, miten rikkaruohot kasvattavat mullan sisään kunnon juuret ja maan pinnalla on vain vähän lehtiä. Monivuotiset rikkaruohot ikään kuin piilossa lähtevät valtaamaan aluetta juurillaan.

Jos haluaa päästä kitkemisessä helpolla, kannattaa kitkeä rikkaruohot usein. Ja jos haluaa päästä vieläkin helpommalla, kannattaa kitkeä hyvinä Kitkemispäivinä ja oikeilla kitkemistekniikoilla. Tästä on ihan oma verkkokurssikin Tehokas kitkeminen kuun mukaan.

Näin nimittäin viisas tekee! Hän kitkee vielä myöhään syksylläkin, jolloin keväällä on vähemmän kitkettävää. Siten myös kesällä on vähemmän kitkettävää.

"Hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä"  sanonta kuvaa hyvin osuvasti rikkaruohojen kitkemistä.

Syyskuun Kitkemispäivät kuun mukaan...

Hyvät Kitkemispäivät on tällä viikolla 18.-20.9.2025 iltapäivällä. Seuraavat onkin sitten vasta lokakuun puolella.
Toivottavasti iltapäivinä on sateessa pitkiä taukoja, niin pääsee kitkemään. Sateista on kyllä se hyöty, että maa on nyt kosteaa, jolloin rikkaruohot lähtevät maasta vielä helpommin juurineen.

Rikkaruohot pääsee kompostiin muhimaan...

Meillä on aina tapana laittaa kaikki rikkaruohot suoraan kompostiin. Sinne viemme myös vuohenputken ja muiden juurilla leviävien juuretkin. Ne eivät lähde siellä juurtumaan, koska kompostia hoidetaan säännöllisesti.

Syyskylvöt kuun mukaan...

Nyt on vielä liian lämmintä yksivuotisten kasvien syyskylvöihin. Sää vaikuttaa paljon siihen, milloin ne kannattaa kylvää. Nyt tietysti on hyvä laittaa kylvöpaikat kuntoon ja hankkia siemenet.

Kuun mukaan eri kasvilajit kylvetään eri aikaan. Hyvät kylvöpäivät katsotaan kuukalenterin avulla ja ne löytyvät myös valmiiksi listattuna Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta. 
Eli vielä pitää malttaa odottaa, että viilenee ja syksy etenee kohti talven tuloa.

Ole ajoissa - älä myöhästy hyvistä päivistä...

Voit merkata omaan kalenteriisi eri syyskylvettävien kasvien hyvät kylvöpäivät eri kuukausille listauksesta. Tai voit katsoa verkkokurssin Facebook-ryhmästä tai kurssisivulta, mitä syyskylvettäviä kasveja kylvetään kuluvalla viikolla. Siten olet ajoissa, etkä myöhästy hyvistä päivistä.

Talvikylvöt tehdään myös aina kuun mukaan. Ensi vuoden hyvät kylvöpäivät ja Kitkemispäivät löydät verkkokurssilta vähän syksymmällä eli voit ennakoida niitäkin.

Tämän Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssin voi ostaa myös lahjaksi. Sitä usein ostetaankin  puutarhaystävälle.


Verkkokurssit ovat yritykseni Puutarha Studion ja ne löytyvät www.sarinpuutarhakurssit.fi verkkokurssisivustolta.



Puutarhaterveisin Sari