torstai 20. lokakuuta 2022

Viimeiset hyvät Kitkemispäivät kuun mukaan

Syksyn viimeiset hyvät Kitkemispäivät, kuun mukaan, on kohta. Nämä päivät kannattaa ehdottomasti hyödyntää, niin ensi keväänä on huomattavasti vähemmän rikkaruohoja. Kirjoittelen tästä nyt näin ajoissa, jotta ehditte hyvin valmistautua kitkemiseen. Ja mikä parasta, sääennuste lupaa hyvää kitkemissäätä.
 

Rikkaruohojen juuret jatkaa kasvua...

Viimeiset Kitkemispäivät kannattaa hyödyntää jo senkin takia, että hankalimmat rikkaruohot kasvattamat juuriaan koko ajan yhä laajemmalle alueelle. Kasvu loppuu vasta kun maa jäätyy. Vaikka maan pinnalla lehdistö näyttää jo syksyisen lakastuneelta, niin maan sisällä rikkaruohon juuristo voi hyvin.
Keväällä juurten kasvu jatkuu heti, kun maa on sula. Se on usein etelässä maalis-huhtikuuta.

Eli mitä enemmän nyt saa kitkettyä rikkaruohoja, sitä vähemmän niitä on ensi keväänä ja kesänä😊

Viimeiset hyvät Kitkemispäivät kuun mukaan...

Tulevat hyvät Kitkemispäivät voivat olla syksyn viimeiset. Seuraavat on vasta marraskuun loppupuolella ja silloin maa voi olla jo jäässä. 

Eli kun rikkaruohojen kitkemisen ajoittaa kuun mukaan hyviin Kitkemispäiviin, rikkaruohot lähtevät hyvin juurineen. Lisäksi maahan jääneet juuret eivät ryöhähdä kasvattamaan uusia juuria ja versoja. 

Hyvät Kitkemispäivät la-ma 22.-24.10.2022 iltapäivällä

Perennojen seasta helppo kitkeä rikkaruohot...

Näin syksyllä perennojen lehtien lakastuttua, näkee hyvin niiden seassa kasvavat rikkaruohot. Joten perennapenkit on kätevä kitkeä rikkaruohoista nyt viimeisinä Kitkemispäivinä, jos sitä ei vielä ole tehnyt.
Tässäkin kurjenmiekkojen sekaan on päässyt heinää. Sen kitkeminen onnistuu hyvin oikealla kitkemistekniikalla, tosin saksankurjenmiekat paksut juurakot hieman hidastaa kitkemistä.

Kuorikatteesta rikkaruohot pois Kitkemispäivinä...

Nyt näkee hyvin myös kuorikatealuilla kasvavat rikkaruohot, kun pensaista on lehdet pudonneet. Aivan kuten postauksen ensimmäisessä kuvassa, jossa aronian alaoksien suojissa on piilotellut jokin minttu, ehkä jalominttu. Nyt se tuli esiin vasta, kun aronia tiputti lehtensä.
Kuorikatealueet onkin nyt hyvä käydä läpi Kitkemispäivinä ja kitkeä rikkaruohot pois.

Erilaisille rikkaruohoille eri kitkemistekniikka...

Jos tuntuu, että kitkeminen on turhauttavaa tai rikkaruohot eivät vähene kitkemällä, sinulla on todennäköisesti väärä kitkemistekniikka. Koska rikkaruohoja on erilaisia, niin niiden kitkemistekniikoitakin on erilaisia, kunkin rikkaruohotyypin mukaan.

Ohjeet eri kitkemistekniikoista ja kuun mukaan kitkemisestä löydät Tehokas kitkeminen kuun mukaan -verkkokurssilta. Kurssin ideana on auttaa löytämään paras kitkemistekniikka oman pihan pahimpiin rikkaruohoihin. Kurssi on yritykseni Puutarha Studion.

Esimerkiksi oikealla tekniikalla ja ajoittamalla kuun mukaan, sain itse hävitettyä ruttojuuret noin 1,5 kesässä, kaivamatta yhtään ruttojuuren juurakoita maasta. Siis huipputehokasta kitkemistä!
Ruttojuuren hävitystarina löytyy kurssilta😊

Kuun mukaan kitkeminen kuuluu myös ekologiseen puutarhanhoitoon.

 

Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Nämä hyvät Kitkemispäivät osuu nyt kerrankin viikonlopuksi ja vielä sääennustekin lupaa hyvää säätä, joten oli ihan pakko muistuttaa taas näistä.

      Poista
  2. Kiitos muistutuksesta! Nyt kannattaakin iskeä niihin puutarhan hankalimpiin kohtiin kiinni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Kyllä, parasta on keksittyä niihin hankalimpiin rikkaruohoihin. Tai muuten pahimpiin kohtiin.

      Poista