sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Sisäkasvien mullanvaihto kuun mukaan


Sisäkasvien mullanvaihto on menossa nyt parhaillaan, myös kuun mukaan katsottuna. Samoin on hyvä aika leikata kasveja, jos siihen on tarvetta. Esimerkiksi pelargonit kannattaa aina leikata näin keväällä, niin ne pysyvät napakoina ja kasvattavat sivuoksia paremmin. Se tietää kesällä runsaampaa kukintaa.

Tämän kiinanruusun, jolla on vaaleanlilat kukat, leikkasin jo helmikuun puolella. Sekin tietysti kuun mukaan. Nyt sillä näyttää olevan hyvät uudet versojen alut. Aion vaihtaa tälle vain pintamullan, sillä se on ollut altakasteluruukussa vasta niin vähän aikaa.


Kiire vaihtaa isompi ruukku ja uusi multa...

Alokasia eli juurakkovehka kasvaa tosi pienessä ruukussa ja sen multa kuivuu nopeasti, joten sille on kiire vaihtaa isompi ruukku. Kävin jo etsimässä sopivaa kaunista ruukkua, mutta en ihan löytänyt mieleistäni. Joten jos en löydä ruukkua nyt alkuviikosta, sille on pakko vaihtaa sitten tavallinen ruukku.

Minulla on pari hillittykasvuista kultaköynnöstä ja niiden ruukkujen pohjasta pilkistää aika vähän juuria. Joten niillä ei ole vielä kiire saada isompaa ruukkua. Muutenkaan, kaikille kasveille ei tarvitse vaihtaa uutta multaa joka vuosi. Voimakaskasvuiset ja kasvien taimet vaativat isompaa ruukkua ja uutta multaa useimmin.

Moni on jo leikannut talvetut pelargonit ja vaihtanut niille uudet mullat. Lisää ohjeita niille sopivaan ajankohtaan löydät Pelargonit valoon ja lämpöön, mutta milloin? -postauksessa.

Kukkivan orkidean mullanvaihto, siis kasvualustan vaihto...

Kukkivaa orkideaa ei kannata häiritä kasvualustan vaihdolla. On parempi odottaa kukkien lakastumista ja vasta silloin vaihtaa sille uusi kasvualusta ja samalla voi pestä vanhan ruukun. Sen voi siis tehdä keväällä tai kesällä, kuun mukaan ajoittaen.
Lisää aiheesta Eri orkideoille eri kasvualusta -postauksessa.

Tämä vanha tuoksuva perhosorkidea kukkii todella pitkään ja nyt siihen on tullut lisää nuppuja, joten saas nähdä, milloin pääsen vaihtamaan sille uuden kasvualustan. Se kukkii melkein läpi vuoden 😍

Sisäkasvien mullanvaihto kuun mukaan...

Viherkasveille ja muille sisäkasveille vaihdetaan tarvittaessa multa ja uusi ruukku kuun mukaan. Eli kasvavalla kuulla ja aamupäivällä. Nyt maaliskuussa se on  3.-17.3.2022.
Ajankohdan voi katsoa vielä tarkemminkin kasvilajin mukaan, jos niin haluaa.
Lisää kuun mukaan ajoitetuista puutarhatöistä löytyy Puutarha Studion verkkokurssilta Kuun vaiheet ja puutarhanhoito

Vanhat amaryllikset aloittelevat kukintaa...

Näiden vanhojen amaryllisten sipulien istuttamisesta on alle kuukausi ja muutama niistä jo availee nuppuja. Niillä on kyllä hurja kukkimisinto!
Seitsemästä sipulista kuusi tekee nyt nuppuja, ja niistäkin kolmella on kaksi kukkavartta, vau!
Olen kastellut näitä ihan lannoitevedellä, koska sipulit olivat niin surkean näköisiä. Se on tietysti kasvattanut kukkavarsien pituutta, mutta se ei haittaa. Kuvasta puuttuu se yksi, joka ei ole tehnyt kukkavarren alkua, ainakaan vielä.

Ohjeet amarylliksen uudelleen kukittamiseen löydät Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksesta. Nämä olivat talven hieman viileämmässä huoneessa pitkän lepokauden ajan.


Aurinkoisin kevätterkuin Sari


4 kommenttia:

  1. Vaihdoin tänään mullat kolmelle viherkasville,aurinko paistoi keskipäivällä niin lämpimästi takapihalle että homma onnistui siellä.Kovin jo tekisi mieli puuhailemaan pikkupuutarhaani mutta eihän siellä mitään tekemistä vielä ole :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, miten hieno paikka sinulla on ollut mullanvaihtoon! Kuulostaa niin ihanalta ja sait varmasti puuhasta kunnon kevätfiiliksen :)
      Kunhan lumet alkavat sulaa, niin seinustalla on varmasti jo ensimmäiset lumikellot ja krookukset alullaan. Siitä kevään tulo sitten kiihtyy, ja pääsee pihalle puuhailemaan :)
      Täytyykin käydä tutkimassa, mikä lumikellojen tilanne on meidän seinustalla.

      Poista
  2. Hei! Ensimmäistä kertaa minäkin leikkasin kiinanruusun reippaasti lyhyeksi jo tammikuussa. Myös kuun mukaan ja hyvin näyttää kasvavan uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin ollut ajoissa leikkaamisen kanssa. Niinhän sitä sanotaan, että mitä aikaisemmin sen leikkaa, sitä aikaisemmin se aloittaa kukkimisen. Tietysti auringonpaiste saa kiinanruusun kukkimaan, mutta versojen tulee olla jo hyvässä kasvussa.
      Itse vähän jännään, milloin tuo kuvan kiinanruusuni aloittaa kukkimisen, kun leikkasin sen vasta helmikuussa.

      Poista