sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Uusi Kuukalenteri on ilmestynyt, jee !

Olette varmasti huomanneet, että pidän tuossa sivupalkissa omaa Kuukalenteria. Eli siinä on hyvät ajankohdat kastelulle, kylvöille, mullanvaihdolle yms, perinnetiedon ja kuunvaiheiden mukaan katsottuna.

Kastelupäivät
Joudun nyt itse oikein terästäytymään kasteluissa, sillä maljaköynnöksissä oli parvekkeella ötököitä. Kun kastelee kasvit "kastele" -päivänä niihin ei tule ötököitä ja entisetkin vähenevät. Ja jos erehtyy kastelemaan "älä kastele" -päivänä, ötökät ilmestyvät kasvehin hyvin herkästi. Olen noudattanut tätä muilla, mutten noilla altakasteluruukkujen kasveilla. Nyt aioin toteuttaa kastelusääntöä myös niille, etenkin kun maljaköynnökset ovat sisällä huoneenlämmössä, missä ötökkäriski on suurempi.

Kuusenkaatopäivät
Esimerkiksi hyvä kuusen kaatoaika ja aika kranssihavujen ottoon on tänä vuonna 26.11.-6.12.2011. Ensi vuonna ajankohta on lähempänä joulua : )
Oikeaan aikaan katkottu havu pitää neulaset paremmin, eivätkä ne kuulemma varise niin herkästi. Tätä minun piti kokeilla viime talvena, mutta unohdin seurata tilannetta. Tai oikeammin kranssit pysyivät hyvänä keväälle..... eli neulaset eivät varisseet. Taisi siis toimia, hih ; )

Tiedot otan Wanhan ajan Kuukalenterista, josta nyt on ilmestynyt ensi vuoden versio. Lisäksi muutaman tiedon otan kuukirjallisuudesta tuohon omaan kalenteriini.
Alla kuva Wanhan ajan Kuukalenterista, mikä on seinäkalenteri. Aika kivasti siihen on merkitty lyhentein eri töille sopivia ajankohtia.

Kansikuva siitä tänä vuonna on nyt tällainen.
Voit ostaa Wanhan ajan Kuukalenteria Puutarha Studion pienestä nettikaupasta, klik.
Tiesittekö, että joulusiivouskin kannattaa ajoittaa oikein, sillä tiettyyn kuunvaiheen aikaan lika irtoaa helpolla... ei tarvitse jynssätä ; )

Sypressit
Joulublogissani on juttu sypresseistä, klik. Tänään kuvasin nämä pikkuiset sypressit, jotka ovat toissa joululta. Ne ovat nuo sinertäväneulasiset alppiruusun lehtien alla. Näet niistä vanhan joulupostauksen tästä.
Eivät ole kasvaneet pihalla ollessaan, oikeastaan ennemminkin pienentyneet. Mutta ovat elossa !

Talvisuojaukset
Kuten kuvasta näkyy, meillä ei ole lunta. Itse asiassa tänään satoi vettä oikein kunnolla. Ensi viikolle on luvattu sitten pakkasia ja sitä lumisadetta....
... siksi nyt onkin laitettu talvisuojaukset ryhmäruusuille ja Endless Summer -hortensioille. Ja kuvan alppiruusulle suojausverkon tukikepit. Suojausverkko laitetaan vasta kevättalvella, mutta nuo tukikepit jo nyt, kun maa on vielä sula ; )
Alppiruusu on kerrassaan ihana talvivihreä kasvi, etenkin näin kun keli on plussan puolella ; )

Ensi viikolla aion istuttaa kukkasipulit ruukkuihin, kellariin...


Mukavaa alkavaa viikkoa ja joulukuun jatkoa kaikille !

Ps. postailen nyt Sarin joulublogissa, klik.

12 kommenttia:

  1. hieno kalenteri! ja hyvät vinkit! minä leikkasin tukankin kuun mukaan ja ihan kuin olisi paremmaksi tullut :) mä kyllä uskon tuohon, kukat ainakin kiittää. hienoa että pidät tuota kuujuttua täällä :)

    VastaaPoista
  2. Arja - kiitos samoin : )

    akissfromthepast - tuota hiustenleikkuuta kuun mukaan minäkin olen ajatellut toteuttaa. Tähän asti se on vaan aina jäänyt... mutta nyt oikein innostuin : )
    Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi !

    VastaaPoista
  3. Olen ikikiitollinen tuosta sivupalkkisi kuukalenterista:) Aina tulee jotakin tehtyä oikeaan aikaan. Täytyypä siirtyä tuonne joulublogisi puolelle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos suuresti kuukalenterin jakamisesta, se on todella mielenkiintoista tietoutta!

    VastaaPoista
  5. Cheri - aivan ihanaa saada tällaista palautetta, sillä välillä sitä miettii, että lukeeko kukaan tuota kalenteria... ; )
    Käväise ihmeessä joulublogissani, sinne kun postailen nyt joka päivä.

    elämäni matkat - kuunvaiheiden mukaan toimiminen on mielenkiintoista. Sitä haluaa itse kokeilla toimiiko kuun vaikutukset vai onko se huuhaata ; )
    Täytyy kyllä sanoa, että nuo kastelu- ja istutusajankohdat ainakin toimivat. Ne olen kokeillut ja havainnut toimiviksi.
    Kiitos sinullekin kannustavista sanoistasi : )

    VastaaPoista
  6. No niin, siis tänään on viimeinen päivä kuusenkaadolle, jos haluaa säilyttää neulaset pitkään. Siispä mars mars metsään ja kuusenkaatoon.

    VastaaPoista
  7. Irene - juuri näin ; ) Minäkin olen hankkimassa kuusta, mutta kun omaa metsää ei ole, niin tässä vielä odotellaan kuusimyynnin alkamista....

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  9. Meillä on pakkasta ja alppiruusu ei olekaan enää niin kaunis talvivihreä;)
    Ja meillä sataa lunta, juuri nyt!

    VastaaPoista
  10. Hei,

    Kiitos, blogiasi on aina niin mukava- ja hyödyllistä- lukea kun hoksaa mitä pitää tehdä, kuten nyt nuo kepit noille alppiruusuille.
    Pitääpä muistaa laittaa...
    Tosin meillä on jo pakkasta ja luntakin, mutta helpompi sulti nyt entä kun on lunta monta metriä..

    VastaaPoista
  11. Puumuli - kiitos samoin : )

    pioni - nyt meilläkin on pakkasta ja alppiruusun lehdet rullalla. Mutta heti kun tulee plussakelit, niin rullat aukeaa taas, hih ; )
    Meillä satoi just vettä, lumen päälle... ja on liukasta.

    Karolina - ei taida teilläkään maa olla vielä niin jäässä, ettei rautakangella saa hakattua tukikepeille koloja... eli tosiaan parempi tehdä homma nyt, kuin vasta helmikuussa ; )
    Kiitos ihanasta ja kannustavasta kommentista. Niiden avulla jaksaa jatkaa tätä kirjoittelua : )

    VastaaPoista