sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Pihasuunnittelu - lumityöt sujuvasti

Pihasuunnittelukurssilla tuli eilen puheeksi lumityöt. Nimittäin myös täällä eteläisessä Suomessa on hyvä huomioida lumet ja lumityöt jo pihan suunnittelun vaiheessa. Siten pihasta tulee sellainen, että lumityöt saa tehtyä sujuvammin ja ei tule kasvivaurioita. Tämä  lumimyräkkäinen viikonloppu muistuttaa nyt hyvin pihasuunnittelun tärkeydestä, oli piha uusi tai vanha.


Pihasuunnittelu huomioi lumityöt ja lumikasat...

Onnistuneessa pihasuunnittelussa on huomioitu lumityöt, tehtiin ne sitten lumikolalla, lumilapiolla, lumilingolla tai traktorilla. Tai näillä kaikilla.  Samoin lumikasoille on varattu käytännölliset paikat ja riittävästi tilaa. Silloin lumi mahtuu hyvin omalle pihalle. Tietenkään lunta ei saa kolata toisen tontille eikä tiealueelle, vaikka se kuinka houkuttelisi.

Koneet avuksi tarvittaessa...

Runsaslumisina talvina voi hankkia koneapua, jolloin piha saadaan traktorilla helpommin auki ja lumikasat korkeammiksi. Silloinkin lumikasa tulee pysyä oman tontin puolella. Pihasuunnittelussa voidaan huomioida myös tällainen tilanne.

Pihasuunnittelu huomioi kasvien sijoittelussa lumityöt...

Toinen tärkeä näkökulma lumitöihin liittyen on kasvien sijoittelu. Jotta lumityöt saa tehtyä sujuvasti, on kasvit sommiteltu pihalle niin, että ne eivät estä lumitöitä. Toisaalta kun lumityöt on etukäteen suunniteltu, niin ahtaissakaan kohdissa ei käy näin kuten kuvassa. 
Tässä lumia on alettu kasata uutta pensasaitaa vasten. Aita on jo osin lumikasan alla eli oksia katkeilee pahasti. Se taas tietää sitä, että aita joudutaan leikkaamaan alas keväällä. Näkösuojaa tämä aita antanee vasta vuosien päästä.

Tiedossa kasvivaurioita...

Keväällä sitten nähdään, kuinka paljon kasvit vaurioituivat talven lumitöistä. Osa kasveista toipuu vaurioista hyvin, kun leikkaa vaurioituneet kohdat pois. Osa kasveista leikataan alas. Sen sijaan jos puun runko on pahasti vaurioitunut, puu kannattaa poistaa ja hankkia uusi tilalle. Puut kun eivät kestä isoja kolhuja.
Jos pihalla on esimerkiksi pensas, joka uhkaa välillä jäädä lumikasan alle, sille voi jo syksyllä laittaa talvisuojauksena jykeviä tolppia maahan pystyyn. Tolpat toimivat ikään kuin suoja-aitana ja samalla muistuttavat lumitöiden tekijää, ettei siihen kohtaan saa kasata liikaa lunta.

Pudota painava lumi pensasaidoista...

Lumitöiden lisäksi on nyt myös hyvä karistaa pensasaitojen päältä isot lumikasat pois. Lumi voi nimittäin painaa aidan vinoon, mihin asentoon se voi herkästi jäädä tuleviksi vuosiksi. Lisää aiheesta Varo lumi painaa kasveja -postauksessa.


Opetan pihasuunnittelua puutarhaharrastajille...

Opistojen pihasuunnittelukurssit ovat parhaillaan alkamassa ja niihin on pitkät jonot. Sen sijaan Sarin pihasuunnittelukurssille, joka on verkkokurssi, pääsee kaikki halukkaat. Se on siis Puutarha Studion kurssi. Kurssi on laajempi, mitä opistojen kurssit ja materiaali on myös pitkään käytössä. Lisää tietoa kurssista löydät Sarin puutarhakurssit.


 Lumisateisin terveisin Sari



6 kommenttia:

  1. Hyvä muistutus! Ei ole ärsyttävämpää talvella, kuin tehdä lumitöitä pihalla, jossa joka suunnalla on esteitä. Silloin kyllä manaa pihasunnittelijaa idioottimaisista valinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, helppohoitoisen pihan suunnitteluun kuluu myös lumitöiden huomioiminen. Pihasta tulee äkkiä vaikeahoitoinen monessakin mielessä, kun pihaa ei ole mietitty kokonaisuutena ja hoito unohdettu.
      Toivottavasti tuollaisiin hankaliin pihoihin ymmärretään tehdä muutoksia.

      Poista
  2. Tämän talven todellinen ongelma, paljon lunta, osin uusittu piha ja vielä hakusissa miten jatkossa olisi paras piha kolata. Toki uuden autokatoksen tulo muuttaa taas tilannetta, onneksi helpompaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumityöt on kyllä hyvä suunnitella etukäteen, ja mielellään jo ennen kuin tekee pihaa tai pihamuutoksia. Osa ilmastonmuutoksen myötä tulevista muutoksista ennustaa rankkoja lumisateita eli sitä lunta voi tulla vieläkin enemmän ja joka talvi. Siksi lumityöt ja lumen kasaus on nyt erityisen tärkeää huomioida, tulevaisuuttakin ajatellen.
      Hyvä, että pihallanne lumityöt jatkossa muuttuvat helpompaan suuntaan.

      Poista
  3. Tuota lunta tuli meilläkin paljon. Kivalta kuulostaa tuo kurssi. Pihasuunnittelua meilläkin tehdään tarkemmin, kun saa pakolliset maanrakennuspuolen pihatyöt tehtyä. Kiva päästä sitten laittamaan puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa pihasuunnittelu kannatta tehdä jo ennen maanrakennustöitä, koska siten säästää rahaa, jopa ison summan. Silloin saa heti oikeanlaiset maamateriaalit oikeille paikoille. Lisäksi tontin kaivumaita voi hyödynnettyä pihalla, kun ne on huomioitu pihasuunnittelussa.

      Poista