tiistai 10. heinäkuuta 2018

Vielä löytyy kesäkukkia ja yrttejä


Käväisin tänään meidän Nurmijärven torilla ja tietenkin torikukkamyyjän kojulla. Sieltä löytyy aina jotain jännää ja mielenkiintoista. Heillä on läpi kesän myynnissä myös kesäkukkia ja yrttejä, tietysti vaihtuvin valikoimin. Olen aina ihmetellyt, kun kuulee puhuttavan, ettei kesäkukkia löydy kuin keväällä. Nyt vasta tajusin, että kaikilla ei ole toria lähellä tai näitä ihania torikukkamyyjiä, joilla on oma puutarha.

Löytyi samettikukkia, olkikukkia, petuniaa...

Kävin siis tänään ihan fiilistelemässä, minkä tyyppistä kukkaa on tarjolla. Pääsen istuttamaan kukat vasta lauantaina aamulla, joten ihan vielä en niitä viitsinyt ostaa.
Näkyi olevan monenlaisia samettikukkia, myös tuota takana näkyvää kääpiösamettikukkaa, joka on yksi sitkeimmistä kesäkukista. Oranssi olkikukka on myös aika erikoinen.

Amppelinkin voisi istuttaa tavalliseen piharuukkuun, kunhan ottaa amppelikoukun siitä pois. Torilla oli kivan värisiä kirjavia petunioita, ja ihanat karjalanneidot. Vielä kuitenkin jäin miettimään... hmm.

Perinteisiä ja erikoisempia perennoja...

Meidän torikukkamyyjämme eli Ruotin puutarha on siitä kiva, että heillä on myös perennoja tarjolla. Heiltä olen löytänyt vähän erikoisemmat syysleimut ja jotain muutakin pientä. Ja sen punakirjavan apilan olin myös ostanut heiltä.

Musta chili ja yrttejä...

Juuri jostain luin, että yrttien taimia ei saa enää. Sitä silloin ihmettelin, sillä meidän torilla niitä on myynnissä edelleen. Ja isoja taimia!

Tämä musta chili on kyllä koristeellinen, vaikkei sitä söisikään. Ruotin puutarha ja tietysti tämä heidän ihana torikukkakoju on tunnettu suuresta valikoimasta tomaattilajikkeita, kasvihuonekurkkuja ja muita. Heillä on myös harvinaisia lajikkeita. Olen nimittäin kuullut, että väkeä käy kauempaakin taimiostoksilla. Enkä yhtään ihmettele, sillä taimet on aina olleet erityisen hyvälaatuisia.

Ruotin puutarhan torikukkakojun hengetär...

Tämä meidän torikukkakojun suosio perustuu hyviin taimiin sekä kojun hengettäreen eli myyjään Tuulaan. Hän on aina niin ystävällinen ja avulias. Häneltä saa tietysti myös hyviä ohjeita kasvien hoitoon, jos niitä tarvitsee.

Ruotin puutarha on Nurmijärvellä, tarkemmin Nummenpäässä. Kuulemma tänä vuonna puutarha täyttää 50 vuotta, vau! Keväällä heillä oli myös koju Klaukkalan torilla, kun taas Nurmijärven kirkonkylällä heillä on tämä myyntikoju keväästä syksyyn ja talvellakin. Tietysti toriaikaan eli ti-la aamusta alkuiltapäivään. Ja tosi huonolla säällä tori on tyhjä, kaikki torimyyjät ovat "jääneet kotiin".
Itse puutarhallakin Nummenpäässä saa käydä ostoksilla. Siellä en olekaan ehtinyt vielä käydä, vaikka monta kertaa on ollut aikeissa. Lisätietoa löytyy heidän  facebook-sivulta Ruotin puutarha.

Kannattaa siis käydä toreilla, jo leppoisan tunnelman takia. Sekä ehdottomasti torin kukkamyyjillä, heiltä voi tehdä hienoja löytöjä läpi kesän 😊

Mukavaa viikkoa!

Terkuin Sari

Ps. kukkien istutusaika alkaa siis lauantaina 14.7.2018 kuukalenterin mukaan

10 kommenttia:

  1. isoja ja hyvännäköisiä kasveja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen käynyt torikukkakojulla jo vuosia ja minulla on sellainen tuntuma, että eivät ota torille myyntiin kuin hyvälaatuisia kasveja. Tässä vaiheessa kesää, osa kasveista on tosi isoja :)

      Poista
  2. Ihana tällainen lähikasvattaja ja myyjä! Torit ovat kyllä ihan parhaita. Korppoon torillakin myydään paikallisesti kasvatettuja taimia, se on ihanaa. Harmi vaan, kun ei sinne oikein täältä toiselta saarelta pääse helposti. Toivottavasti toreilla riittää asiakkaita! Luulisi, että lähiruokatrendi ja muut kivat suuntaukset ovat saaneet asiakkaat miettimään lähellä tuotettua ja paikallisia yrittäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torit on minustakin niin ihania paikkoja! Siellä on kivan kiireetön tunnelma ja leppoisaa jutustelua. Siis aito kesäfiilis :)
      Luulen vähän, että monille tori on vieras paikka, koska ne on yleensä kaukana isoista marketeista... kunnes kerran eksyy torille, niin sinne tulee mentyä taas uudelleen.
      Toivotaan, että pääset nyt kesällä käymään siellä Korppoon torilla ja teet super kivoja löytöjä :)

      Poista
  3. Minun tulee aika harvoin käytyä torilla, mutta ehdottomasti pitäisi käydä enemmän katsastamassa tarjontaa. Hieno tuo musta chili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torilla on ihan oma kesätunnelmansa, kannattaa kyllä piipahtaa siellä. Ainakin meidän torilla on kerran viikossa ollut päivä, jolloin on enemmän torimyyjiä. Mutta silti tulee ostettua kukat tutulta Ruotin puutarhan torikukkakojulta :)
      Musta chili oli tosiaan hieno, ja menisi hyvin koristekasvinakin.

      Poista
  4. Ihanaa, kun on tuollainen puutarha lähellä. Tuo chili oli upea. Kiitos vinkistä, istutellaan lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotin puutarha on kyllä oikea aarreaitta. Koska heidän torikoju on lähellä, niin eipä ole tullut vielä käytyä heidän puutarhallaan. Se kun tuntuu olevan niin kaukana ;)
      Ole hyvä! Minullakin on tässä jo monta kasvia odottamassa lauantaita.

      Poista
  5. Hyvinvoivan näköisiä kasveja!
    Itse en olekaan oman kaupungin torilla käynyt kasviostokset mielessä. Tokkopa siellä kahvin, porkkanoiden ja mansikoiden lisäksi muuta olisi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hyviä taimia, ihan kuin keräisivät puutarhalta aina parhaimmat taimet torille :)
      Ilman muuta kannattaa pistäytyä torilla myös näissä torikukkakojuissa. Siellä voi tehdä vaikka mitä löytöjä. Nytkin tästä olen lähdössä käymään tuolla meidän torilla hakemassa sitä vahvasti tuoksuvaa kääpiösamettikukkaa ja jotain muuta kivaa.

      Poista