perjantai 23. joulukuuta 2022

Upea kerrottu `Cherry Nymph` amaryllis - 23. luukku

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Tämän kerrotun `Cherry Nymph` amarylliksen kukan värisävy on upea. Se on hieman kylmään taittuva punainen, ei siis se tavallinen joulunpunainen. Ja näin kerrottukukkaisena se onkin  huikean kaunis. Olen kasvattanut eli hyötänyt sen sipulista kukkaan ihan itse. 

Sipulista kukkivaksi...

Tämän sipulin istutin kuun mukaan lokakuun lopulla saviruukkuun ja mullaksi valitsin tuttuun tapaan kasvusammalta. Se on ollut ikkunalla siitä lähtien. Se aloitti kukkimisen tällä viikolla. Eli istutuksesta kukinnan alkamiseen meni reilu 1,5 kuukautta.
Kuvia ja ohjeita tämän sipulin istuttamisesta Amarylliksen sipuli istutettu -postauksessa. 

Kerrottu punainen `Cherry Nymph`amaryllis...

Tämä kerrottu `Cherry Nymph` on minusta huikean kaunis. Olen selvästikin ihastunut näihin kerrottuihin amarylliksiin tänä vuonna. Yleensä punainen ei kuulu jouluuni, mutta tämän kylmän punaiseen taittuva värisävy on hieno. 

Näillä kerrotuilla amarylliksillä avautuva nuppu on myös tosi koristeellinen ja kaunis.

Sain tämän amaryllis `Cherry Nymph` sipulin Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos siitä heille!

Lisää postauksia amarylliksistä...

  • Amaryllis `Nymph` lajikkeella on myös kerrottu kukka. Se muistuttaa polkkakarkkia, sillä kukka on valkoinen ja siinä on kapeita punaisia raitoja.
  • Amaryllis `Samba` lajikkeella on punavalkoinen yksinkertainen kukka. Sen joulunpunaisissa terälehdissä oli leveä valkoinen raita.
  • Amaryllis `Bogota` lajikkeella kukat ovat myös punaiset, mutta terälehdet kapeat. Se onkin todella veikeän näköinen kukkiessaan.
  • Amaryllis `Picotee` lajikkeella sen sijaan on valkoinen kukka ja kukan terälehtien reunassa on kapea punainen raita. Herkän kaunis!
  • Amaryllis `Cape Horn` lajikkeella kukka on pinkki ja sen keskus on valkoinen. Huomasin silloin, että senkin kukissa oli mieto hyvä tuoksu.
  • Amaryllis `Luna` lajikkeella kukka on valkoinen, jossa on vihertävä sävy. Se olisi upea kevätamarylliksenä 😊

Amaryllikset eivät ole kertakäyttökukkia, vaan niistä voi saada monivuotisen ruukkukukan. Sillä on vain omat hoito-ohjeet. Siitä lisää Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksessa.

Jouluisin terveisin Sari


2 kommenttia:

  1. Todella kaunis! Voi kun tuota löytäisi kukkakaupasta, ostaisin heti. Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaista en itsekään ole nähnyt ruukkukukkana. Sen takia olenkin innostunut kasvattamaan eli hyötämään kukkaan näitä joitakin erikoisempia amarylliksiä. Nimittäin niiden sipuleita löytyy hyvin verkkokaupoista, esim. Korpikangas Siemen-Fröltä.

      Poista