keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Trendikkään värinen talvikaktus - 7. luukku


Vaalea trendikkään värinen talvikaktus kukkii nyt parhaillaan. Se on itse asiassa marraskuunkaktus, joka kuuluu talvikaktuksiin kuten joulukaktuksetkin. Nämä ovat helppoja viherkasveja jopa nykyasunnoissakin. Ja ne saa kukkimaan kahdella tavalla.

Talvikaktus sopii amppeliin...

Talvikaktukset (marraskuunkaktus ja joulukaktus) kasvattavat riippuvia oksia, joten ne sopivat hyvin amppelikasviksi. Itse en ole ihastunut amppeleihin, joten olen laittanut kaktusruukun alle ison saviruukun ylösalaisin. Näin kaktuksen versot eivät osu pöydän pintaan.


Trendikkään värinen marraskuunkaktus ja syystähti...

Tällaiset vaalean toffeen sävyt tuntuvat edelleen olevan trendikkäitä, jopa joulukukissa. Marraskuunkaktus on minulla jo yhdeksättä joulua, joten tämä ei ole lainkaan trendiostos 😊 
Tämä minun marraskuun kaktukseni on läpi vuoden huoneen pöydällä, johon ei paista aurinko, kuin ihan keskikesällä. Se on edelleen ostoruukussakin. Toki olen kastellut sitä kesällä muutaman kerran lannoitevedellä, mutta muuten merilevävedellä.

Talvikaktusten hoito-ohje...

  • Kummatkin talvikaktukset viihtyvät huoneenlämmössä valoisalla paikalla. Kuuma paahteinen ikkuna ei ole niille paras paikka.
  • Kun talvikaktus kukkii, sitä kastellaan säännöllisesti, kuun mukaan kastelupäivinä. Mutta kukinnan jälkeen kastelua vähennetään siihen asti, kunnes kaktus alkaa keväällä kasvattaa uusia lehtiä. Sitten onkin mullan vaihdon aika, tosin joka vuosi sitä ei tarvitse tehdä.
  • Kun talvikaktus kasvaa, sitä lannoitetaan miedolla lannoitteella ja kastellaan säännöllisesti.
  • Kesällä, yöpakkasten mentyä, talvikaktus siirretään pihalle tai parvekkeelle puolivarjoiseen paikkaan. Se kyllä viihtyy kesän myös sisällä.
  • Syksyllä ennen pakkasia, se otetaan takaisin sisälle. Joidenkin viikkojen kuluttua kaktus alkaa sitten tehdä nuppuja.
  • Talvikaktukset kukkivat varmimmin, jos ne saavat syksyllä viileän jakson, jolloin lämpötila on 10-15 astetta. Se onnistuu luonnostaan pihalla ja parvekkeella.
  • Kesän sisällä olleet talvikaktukset tekevät nuppuja, kun syksyllä huoneessa on valoisaa aikaa max 10-12 tuntia. Paras huone onkin sellainen, jossa ei pidetä valoja päällä. Tai kasvin voi siirtää pimeään komeroon alkuillasta ja ottaa sen aamulla takaisin valoon syksyn ajan, siihen asti kunnes versoissa näkyy nuppujen alut.

Jouluterkuin Sari


4 kommenttia:

  1. Kiitos tyylikkäästä joulukalenterista. Seuraan Sarin puutarhat ja ylen Pentulive (livenä n klo 11.00) joulukalentereita, tuovat iloa pimeyteen. 🌹🐶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteesta :) Se kannustaa jatkamaan, sillä työprojekti meinaa nyt napata joulukalenterin teosta aikaa.
      Kävin kurkkaamassa Pentuliveä ja voi miten suloisia pennut on.

      Poista
  2. Kiitos hyvää tietoa antavasta joulukalenterista. Minulla on parikymmentä vuotta vanha pinkki talvikaktus. Vien sen kesäksi ulos ja syksyllä ennen pakkasia sisälle. Se kukkii joskus jopa 3 eri kertaa vuodessa. Syksyllä, talvella ja keväällä. Ihmettelen sitä itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin ihanasta palautteesta :) Koetan tässä blogissa tosiaan jakaa myös tietoa aina välillä.
      Vau, miten usein talvikaktuksesi kukkii! Se selvästi viihtyy hyvin sinulla eli olet keksinyt sille hyvän hoitorytmin ja mieluisat kasvupaikat.

      Poista