Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle joulukukat. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit
Näytetään osuvuuden mukaan lajitellut viestit haulle joulukukat. Lajittele päivämäärän mukaan Näytä kaikki viestit

tiistai 15. joulukuuta 2020

Luukku 15 - Itse kasvatetut joulukukat tuo joulun odotusta

 
Itse sipuleista kasvatetut joulukukat tuovat minulle ihanaa joulun odotusta. Sipulien istuttaminen oikeaan aikaan sekä kasvun seuraaminen on hitaasti jouluun valmistautumista. Onnistuuko saamaan ne kukkaan jouluksi tai uudeksi vuodeksi, on jännittävää. Ja vaikka ne kukkisivat vasta Nuutin päivänä, niin silloinkin ne ovat niin kauniita ja ihania. Tältä nämä itse kasvatetut joulukukat näyttivät tänään.


Sipulista itse kasvatetut hyasintit...

Nämä kolme hyasinttia ovat olleet jääkaapissa juurtumassa. Vihreä on päässyt ikkunalle jo jokin aika sitten ja loput kaksi tänään. Vihertävä nimittäin kasvoi nopeammin, kuin kaksi muuta. Saas nähdä, milloin nämä kukkivat. 

Sipulin väristä näkee, että ensimmäisenä vihertymään päässyt on todennäköisesti valkokukkainen. Hyötöön tarkoitettuja hyasintin sipuleita oli pakkauksessa kolme ja kukkien värit voivat olla mitä tahansa. Lisää jännitystä eli saas nähdä, minkä värisiä noista kahdesta tulee 😊


Itse kasvatetut amaryllikset eli ritarinkukat...

Punavalkokukkaisen amaryllis `Samba` sipulin istutin lokakuun jälkipuoliskolla. Silloin sen sipulista pilkotti jo nuppuvarren kärki. Nyt kukkavarressa on menossa viimeinen kukka ja sipulista työntyy jo uusi kukkavarsi. Saas nähdä, milloin se kukkii. Siitä lisää Amaryllis `Samba`-postauksessa.
Valkoisessa ruukussa on tosi iso amarylliksen sipuli. Sen istutin marraskuun lopulla ja se kasvatti pitkät varret. Muistaakseni sama lajike oli viimeksikin järkyn korkea. Nämä on kyllä hauskan persoonallisia. Laitan siitä oman jutun, kun se kukkii.

Itse kasvatetut joulukukat on  niin ihania...

Tämä on ehkä viimeinen sipulina ostettu amaryllis eli jonka kasvatan itse kukkaan. Nimittäin nupullisella amarylliksen sipulilla kestää noin kuukausi kukkimiseen. Joten loput amaryllikset ostan lähes jo kukkivina kaupasta.
Tähänkin on tulossa kaksi nuppuvartta ja todennäköisesti kukkivat samaan aikaan. Näitä on niin ihana kasvattaa, että pitää oikein hillitä itseään, ettei osta taas uutta sipulia 😊

Viime joulun amaryllis kukki jo uudelleen...

Amarylliksen lehdet on kauniit, joten pidän tätä edelleen esillä. Eli tämä on se viime joulun amaryllis, joka kukki uudelleen vähän aikaa sitten. Siitä enemmän Vanha amaryllis kukkii -postauksessa.
Koetan saada sen nyt vahvaksi, jotta se jaksaisi kukkia vielä ensi vuonnakin. Ohjeet olen laittanut Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postaukseen.

Joulukielojen kanssa suurin jännitys...

Joulukielojen kasvatus on helppoa, mutta pitää vain olla huolellinen. Tänä vuonna joulukuu on minulla poikkeuksellisen hektinen, joten unohdin ottaa kaikessa hässäkässä joulukielot sisälle ajoissa. Ja pari kertaa multa on päässyt hieman kuivahtamaan liikaa. Joten saas nähdä, mitä näistä aluista tulee. Pidetään peukkuja, että jaksavat kukkia 😊
Olen koonnut ohjeita Kasvata joulukukat itse ajoissa -postaukseen. Siellä on myös tasettien kasvatuksesta. Niitä ei minulla ole tänä vuonna kasvatuksessa, mutta ehkäpä ensi vuonna.

Olisi kiva kuulla, miten teillä itse kasvatetut joulukukat voivat nyt?


Jouluterkuin Sari

tiistai 18. joulukuuta 2018

18. luukku - Joulukukat kissaperheessä lasisylinteriin

Monella teistä tuntuu olevan haasteena joulukukat ja kissat, joten tässä pari vinkkiä kissaperheeseen. Aika moni joulukukka on enemmän tai vähemmän myrkyllinen syötynä, ja osalla kissoista on tapana maistella kasveja. Joten kissaperheessä on kissat pidettävä erossa joulukukista, vaikka lasisylinterin avulla.

Lasisylinteri ja hyasinttiasetelma...

Tein pestyistä hyasinteista hyasinttiasetelman tähän lasisylinteriin. Siitä tuli tosi kaunis, jo ilman mitään joulukoristuksia. Sammal on niin hienoa! Olenkohan nyt ollut liikaa kukkien kanssa tekemisissä, kun pelkkä vihreys miellyttää näin paljon 😊

Laitoin kokeeksi kaksi vihreää peuraa asetelmaan. Ehkä ne ovat vähän liian isot sinne... hmm.

Kanneksi tähän sylinteriin näytti sopivan vanha leipäkori. Asettui siihen tosi tukevasti ja tiukasti, estäisi kyllä kissan pääsyn.

Myrkylliset joulukukat kissalle...

Vaarallisen myrkylliset joulukukat kissoille on amaryllis eli ritarinkukka, hyasintti, jouluruusu ja joulutulppaanin sipuli Evidensian mukaan. Linkin juttu on hyvin selkeä ja tietopuolinen, ja luotettava. On nimittäin hyvä erottaa vaarallisen myrkylliset kasvit lievästi myrkyllisistä niin kissoilla, kuin ihmisilläkin. 

Kukat lasitölkin suojaan...

Toinen tapa pitää kissat pois kukista, on laittaa joulukukat isoon lasitölkkiin. Kansi on aika painava, ja se pysyy hyvin paikoillaan raollaankin. Postaus tästä - Pesty hyasintti lasipurkkiin.

Tai turvaan lasikuvun alle...

Nämä ihanat lasikuvut ovat kauniita ja aivan loistavia kissaperheessä. Lisäksi hyasintin tuoksu ei tunnu niin voimakkaalta, vaikka lasikupu olisi raollaan.

Tietenkin isot kynttilälyhdyt toimivat samalla tavalla kuin lasipurkki ja lasikuvut.

Niin, minulla siis ei ole kissaa. Olen enemmän koiraihminen... vaikkei nyt koiraakaan löydy enää kotoa 😊

Jouluterkuin Sari



lauantai 2. tammikuuta 2021

Miten onnistui itsekasvatetut joulukukat

Miten onnistui itsekasvatetut joulukukat? Hyvin tietysti, sillä niiden kasvatus on aika helppoa. Olen kasvatellut niitä jo vuosia, joten kasvatusohjeita löytyy täältä useastakin blogijutusta. Jopa kielot onnistuivat, vaikka kaiken touhun keskellä unohdin kastella niitä. Osan näistä aion taas säilyttää, koska ne ovat monivuotisia, eikä kertakäyttökukkia.


Hyasintin kasvatus onnistui...

Nämä kolme hyötöön tarkoitettua hyasintin sipulia oli Mixed eli kukat voivat olla minkä värisiä tahansa. Sipulien värit oli erilaisia, joten odotin yhtä valkoista ja kahdesta muusta värikkäämpiä. Nupulliset eli ne värikkäämmät ovat olleet viileän huoneen ikkunalla, joten vielä kukkien värisävy ei näy. Jännä nähdä, mitä niistä tulee.
Ohjeet mullassa ja maljakossa kasvatukseen löytyvät Onnistuuko hyasintin kasvatus sipulista jouluksi? postauksessa.

Itsekasvatetut joulukielot tuoksuu ihanasti...

Joulukielojen kasvatus on tosi helppoa, mikäli saa luvan kaivaa kielojen juuria. Meillä onkin pihalla oma joulukielopenkki, josta joka vuosi kaivan kielojen juuria joulukieloiksi. Täältä blogista löytyy Ohjeet joulukielojen kasvatukseen.

Tosiaan unohdin kastella näitä silloin, kun olivat vasta parin sentin mittaisia alkuja. Todennäköisesti sen takia kukkaan tuli vain pari kieloa. Kastelu on aina tärkeää, sillä jos kasvi kärsii kuivuudesta, ensimmäisenä kuivuu kukat ja nuput, tai niiden alut.
Onneksi jo muutamakin itsekasvatettu joulukielo tuo herkkää ja lumoavaa joulutunnelmaa, tuoksun ohella 😍

Uusista sipuleista kasvatetut amaryllikset on helppoja...

Ehkä kaikkein helpoin ja varmin kukkija itsekasvatetuista joulukukista on amaryllis. Niiden sipuleita on myynnissä syys-marraskuussa. Minulla oli kolme sipulia, jotka istutin eri aikaan. Ohjeet amarylliksen kasvatukseen Eka amarylliksen sipuli istutettu -postauksessa.

Kuvassa kukkivasta amarylliksestä on postaus Veikeä amaryllis `Bogota` joulukalenterissa. Siinä on siis kaksi kukkavanaa, joista toinen on nyt lakastumassa ja toinen availee kukkia.
Oikean puoleiseen amaryllikseen on tulossa toinen kukkavana ja siitäkin on postaus Amaryllis `Samba` joulukalenterissa. Sen kukat ovat jännän kaksiväriset.
Keskimmäisen amarylliksen sipulin istutin viimeisenä ja laitan siitä oman postauksen, kun kukat avautuvat.

Edellisen joulun amaryllis kukki myös...

Kuvassa keskimmäinen amaryllis on edelliseltä joululta. Sillä oli varhainen lepojakso ja se yllätti ihanasti kukkavarrella joulukuun alkupuolella. Siitä postaus Vanha amaryllis kukkii joulukalenterissa. 
Nyt sillä on jo pitkät lehdet ja kastelen sitä lannoitevedellä. Sen sipuli on tosi napakka ja hyväkuntoinen, joten aioin edelleen säilyttää sen.

Joulukukat on monivuotisia, joko pihalla tai sisäkukkana...

Amaryllikset aion taas säilyttää eli kukkimisen jälkeen aloitan lannoittaa niitä. Säilyttämisen perusohje löytyy Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksesta.
Parhaillaan minulla on vielä pari edellisen joulun amaryllista levossa, sillä eivät millään suostuneet siirtymään aikaisemmin lepotilaan. Joten niistä taitaa tulla kevätamarylliksiä 😊

Hyasintit säilytän myös kukinnan jälkeen joko viileässä kellarissa tai pidän niitä hetken sisäkukkina. Niillä on niin ihanan keväiset lehdet. Sisällä tietysti lannoitan niitäkin ja ehkä siirrän nekin sitten kellariin odottamaan kevättä.  Lisää ohjeita Säilytä hyasintit kevätkukaksi -postauksessa.

Jouluruusut ovat monivuotisia perennoja yllättävän pohjoisessakin. Oleellista niiden menestymiseen ulkona on sopivan paikan löytäminen. Lisää ohjeita Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksessa.


Puutarhaterveisin Sari


tiistai 10. joulukuuta 2024

Pitkäikäiset joulukukat

 

Pitkäikäisiä eli monivuotisia joulukukkia on useita. Osa niistä on helppo saada kukkimaan uudelleen. Osa taas vaatii tietynlaiset olosuhteet, jotta ne yleensäkin viihtyvät kotona. Tällaiset pitkäikäiset joulukukat on ekologisempia, koska ne eivät ole kertakäyttökukkia. Osalla niistä kasvatusaika on myös lyhyt, mikä lisää kukan ekologisuutta, samoin kuin kotimaisuus.

Amaryllis helppo kukittaa uudelleen...

Amaryllis eli ritarinkukka on pitkäikäinen joulukukka ja se on helppo saada kukkimaan uudelleen. Joten ei kannata heittää pois kukkinutta amaryllista, vaan hoitaa sitä huonekasvin tapaan kukinnan jälkeen.
Sen sipuli vaatii syksyllä lähes kolmen kuukauden lepojakson, jotta se kykenee kukkimaan uudelleen.
Tarkemmat ohjeet löydät Upea kerrottu `Cherry Nymph` amaryllis -postauksesta.

Nämä kuvan amaryllikset on kaikki vanhoja, jotka olen saanut kukkimaan uudelleen.


Joulu- ja marraskuunkaktus pitkäikäiset joulukukat...

Joulun aikaan myydään vielä marraskuun- tai joulukaktuksia. Ne näyttävät hyvin samanlaisilta ja niiden kukkien väritys vaihtelee.
Ne ovat erittäin pitkäikäisiä huonekasveja, joten niitäkin hoidetaan huonekasvien tapaan. Ne kukkvat joka vuosi uudelleen, joko viileän jakson tai tietyn valonmäärän jälkeen.
Siitä löydät ohjeet Trendikkään värinen talvikaktus -postauksesta.


Jouluruusut pitkäikäisiä sisällä ja ulkona...

Suurin osa jouluruusuista on pitkäikäisiä ulos istutettuna, kunhan valitsee niille sopivan paikan pihalta. Ne viihtyvät puolivarjossa ja läpäisevässä multamaassa.
Jouluruusun voi myös saada monivuotiseksi ruukussa, jolloin se kukkii uudelleen joulun aikaan.
Lisää hoito-ohjeita näet Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksesta.
Jouluruusuja on valkokukallisia ja erilaisia punertavakukallisia.


Joulutähti vaatii hyvät olosuhteet...

Joulutähdet on pitkäikäisiä, jos huoneessa on niille hyvät olosuhteet. Ne viihtyy loistavasti huoneenlämmössä ja hyvin valoisalla paikalla. Nyt pimeimpään aikaan jopa eteläikkunalla. 
Sen sijaan joulutähdet on herkkiä vedolle eli ne eivät kestä sitä! Niitä ei kannata laittaa ikkunalle, jos ikkunasta vetää. Ja jos tuulettaa talvella, niin joulutähdet on syytä siirtää toiseen huoneeseen.
Joulutähden uudelleen kukittaminen eli ylälehtien värittyminen vaatii lyhyen valoisan ajan. Siitä ja joulutähden hoidosta on enemmän Raikkaan pinkki joulutähti -postauksessa.


Ludisia ja muut orkideat pitkäikäisiä...

Orkideat ja etenkin orkideoista jouluna kukkiva ludisia on monelle ainoa joulukukka. Tavalliset perhosorkideat on helppoja saada kukkimaan uudelleen joka vuosi. Ne ovat huonekasveina pitkäikäisiä.
Kuvan ludisia on myös pitkäikäinen orkidea, joka kukkii luonnostaan aina joulun aikaan. 
Ludisiasta lisää Viime joulun ludisia kukkii uudelleen -postauksessa.


Hyasintti kukkii uudelleen pihalla...

Joulun hyasintit kannattaa istuttaa keväällä pihalle. Joskus niistä saattaa tulla kukkavarsi jo samana kesänä. Jatkossa ne kukkivat keväisin, kun paikka on niille hyvä.
Siitä lisää Säilytä hyasintit kevätkukaksi -postauksessa.

Hoitotoimet ajoitan kuun mukaan...

Itse hoidan ja istutan kaikki kasvit kuun mukaan hyvinä päivinä. Eri hoitotoimille on tietysti eri päivät. Kuun liikkeet on yksi luonnonrytmi, joka vaikuttaa moneen asiaan. Kuun mukaan ajoittaminen onkin osa luonnonmukaista puutarhanhoitoa.

Ajoitan esimerkiksi amaryllisten uudelleen kukittamisen kaikki hoitotoimet tarkasti kuun mukaan. Siitä on enemmän Huonekasvien hoito kuun mukaan -verkkokurssilla, joka on yritykseni Puutarha Studion.


Olisi kiva kuulla, mitä joulukukkia sinä olet säästänyt ja ehkä uudelleen kukittanut?


Jouluterveisin Sari




perjantai 4. lokakuuta 2024

Kasvata itse joulukukat eli hyödä kukkaan

 Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö

Joulukukat on helppo kasvattaa sipuleista kukkiviksi ihan kotioloissa. Sitä muuten sanotaan hyötämiseksi. Olen istuttanut jo punakukallisen hyasintin sipulit ruukkuihin ja yhden laittanut hyasinttimaljakkoon. Niiden kasvun seuraaminen tuo jännää joulunvalmistelun tunnelmaa. Kohta on myös aika istuttaa amarylliksen sipulit ja joulukielojen juurakot. Sekä ne ihanat pikkuiiristen sipulit kevättalven kukiksi.

Kasvata itse jouluhyasintit sipuleista...

Jouluhyasinttien sipulit istutetaan niin, että sipulin yläosa jää näkyviin mullan pinnalle. Multaa hieman kastellaan ja ruukut viedään viileään kellariin, varastoon tai jääkaappiin. Siellä ne saavat olla joulukuulle asti. Jos multa on kuivaa, sitä kastellaan vain vähän.

Nämä vahvan punaisen jouluhyasintin sipulit ovat nyt jääkaapin viileydessä.

Tässä kuva joltain edelliseltä joululta. Valkokukallinen on tasetti, joka on vielä helpompi hyötää sipulista kukkivaksi. Kummallakin on ihanan vahva tuoksu. Tasetin hyötö kukkaan -postauksessa lisää sen hyötämisestä.

Joulukielojen hyötäminen kukkaan on myös helppoa...

Minulla on joulukielopenkki pihalla, josta aina myöhään syksyllä kaivan joulukielojen juurakoita. Ne ovat siis ihan tavallisia kieloja. Katsoinkin jo kohdan valmiiksi, mistä sitten marraskuussa kaivan kukkivia juurakoita, mikäli talvi ei tule aiemmin.
Niiden hyötämisestä kukkaan on monta tapaa. Yksi helpoin tapa, jolla saa ne tekemään tuoksuvia kukkia löytyy Joulun salainen kukkaresepti -postauksesta.

Kasvata itse amaryllis joulukukaksi...

Näiden erikoisempien amaryllisten eli ritarinkukkien kasvatus kukkivaksi on super helppoa! Sipuli istutetaan vain ruukkuun huoneenlämpöön valoisalle paikalle. Sitten vain jäädään odottamaan kukkavarren ilmestymistä. 
Istutuksesta kukinnan alkamiseen kestää yleensä 6-8 viikkoa. Joskus sipuli on nopeampikin. Kuvat istuttamisesta näet Eka amarylliksen sipuli istutettu -postauksesta.

Amaryllis ei ole kertakäyttökukka, vaan sen voi säilyttää ja kukittaa uudelleen seuraavana talvena. Alla kuva vanhoista amarylliksistä, jotka olen säästänyt ja kukittanut ne taas uudelleen. Nytkin useampi vanha sipuli viettää lepojaksoa, ennen uutta mullanvaihtoa.

Amarylliksen iso sipuli ja pienet iiriksen sipulit...

Sain tämän sipulin Korpikangas Siemen-Fröltä ja heillä onkin laaja valikoima näitä amarylliksen sipuleita aina syksyisin.
Vielä en kuitenkaan sitä istuta, vaan ehkäpä ensi viikolla. Nimittäin lokakuun hyvää istutusaikaa eli kasvavaa kuuta on vielä 16.10.2024 asti.
Kuvassa pienet sipulit on pikkuiiristen eli kevätkurjenmiekkojen sipuleita. Niitäkään en vielä istuta, sillä ne on tarkoitettu kevätkukaksi... kuten ehkä olet nähnytkin täällä blogissa keväisin.

Ihanat kevätkurjenmiekat helppo hyötää kukkaan...

Nämäkin on tosi helppoja kasvattaa sipulista kukkiviksi. Aion taas istuttaa niiden sipulit joulukuun keskivaiheilla. Silloin ne eivät aloita kukkimista liian aikaisin tammikuussa.

Kevätkurjenmiekat ja vastaavat ovat aivan loistavia kevätkukkia lasitetulle terassille tai parvekkeelle helmi-maaliskuussa. Ja miksei myös sisällekin. Tosin viileässä  kukinta kestää pitkään.
Tarkemmat ohjeet ja kuvia tästä kurjenmiekasta Siro lumikurjenmiekka `Pauline` -postauksessa. Jutussa on myös lisää muita pieniä kurjenmiekkoja, joita olen hyötänyt kukkaan. 

Olen siis aivan ihastunut näihin pieniin kurjenmiekkoihin kevätkukkana! Ja aion muuten säästää kaksi punaista jouluhyasinttia kevätkukaksi eli pidän ne jääkaapissa helmikuun tietämille asti.


Sipulit sain Korpikangas Siemen-Fröltä, mistä kiitos heille! 
Huomasin tässä, että heillä on nyt kukkasipuleita jo alennuksessa, kuten näitä ihania iiriksiä ja jouluhyasintteja.



Olisi kiva kuulla, aikooko teistä joku kasvattaa itse näitä  joulukukkia? Vai olenko ainoa.


Puutarhaterveisin Sari



torstai 5. joulukuuta 2019

Luukku 5. Venuksenkenkä omavaraisen joulukukka

Venuksenkenkä on omavaraisen joulukukka, koska se kukkii näin joulukuussa. Muun ajan se toimii hyvin viherkasvina, sillä se on monivuotinen orkidea. Tämän omani sain viime vuonna ja se kukkii nyt kahdella kukalla. Tai siis toinen nupuista on vasta auennut.

Venuksenkenkä jouluasussa...

Tämän kukka ei ole mielestäni kovinkaan jouluinen, joten laitoin sen isolle vadille muutaman joulupallon kera. Heti asetelma muuttui jouluisemmaksi. Viereisenkin orkidean lautaselle laitoin samoja palloja, niin kokonaisuus tuli vielä paremmaksi 😊

Erikoisen mallinen kukka...

Vuosia mietin onko tämä kaunis vai ruma kukka. Edelleen huomaan suhtautuvani siihen hyvin ristiriitaisesti. Venuksenkenkiä on myös muitakin värejä olemassa ja kukan muoto vaihtelee. Jokin tässä kuitenkin viehättää.


Vielä vähän jouluisempi asetelma...

Tonttu tuo aina joulun, niin tässäkin asetelmassa 😊

Omavaraisen joulukukat...

Omavaraisen joulukukat ovat siis sellaisia, että ne löytyvät omasta takaa. Niitä ei tarvitse ostaa. Toki tämä venuksenkenkä pitää kyllä ensin ostaa, ellei sitten saa joltain tainta.
Toinen hyvä omavaraisen joulukukka on tietysti ne kielot - joulukielot 😍

Venuksenkengän hoito-ohjeet...

Kuvassa näkyy kellertävä lehti, se kuuluu asiaan. Nimittäin viime vuonna kukkinut lehtiruusuke kuolee ja tekee tilaa uusille. Siinä nytkin on jo kasvamassa uudet lehtitupsut.

Jouluterkuin Sari

lauantai 20. joulukuuta 2025

Joulukukkien istutusaika kuun mukaan

Tykkään käyttää joulukukkina ja jouluistutuksissa monivuotisia kasveja, kuten jouluruusuja, hyasintteja ja amarylliksia sekä huonekasveja. Jotta saa kasveille parhaimman keston ja tulevan kasvun, myös joulukukat istutetaan hyvänä istutusaikana kuun mukaan. Tämä on siis vanhaa perinnetietoa ympäri maailmaa, ja se pätee edelleen myös nykyaikana.


Hyvä istutusaika kuun mukaan - juurista multaa pois...

Punainen hyasintti oli niin kaunis, että päätin tehdä siitä pienen istutuksen lasipurkkiin. Siltä piti tietysti poistaa multaa juurten seasta, mikä on hieman raju toimenpide hyasintille, etenkin jos haluaa säilyttää sen istutettavaksi puutarhaan.
Siksi juurien putsaus mullasta kannattaa tehdä vain hyvänä istutusaikana kuun mukaan. Silloin se kestää myös juurien katkeilun ja todennäköisimmin siitä saa monivuotisen kevätkukan pihalle.

Hyasintti lasipurkkiin - multaa juurten alle ja päälle...

Seuraavaksi laitoin irtonaisen mullan lasipurkin pohjalle ja sen päälle hyasintin. Levitin sen juuret mullan pinnalle sekä lisäsin loput mullat juurten päälle. Multa oli hieman kosteahkoa, joten sitä ei nyt tarvinnut kastella.

Mullan päälle sammalta ja koristeet...

Seuraavaksi pääsinkin viimeistelemään jouluista lasipurkkiasetelmaa. Mullan päälle laitoin sammalta niin, että se peitti kokonaan mullan.
Sen jälkeen lisäsin lasipurkkiin muutaman mustikan varvun ja jäkäläisen kuivan männynoksan.  
Siis helppo ja nopea joulukukka-asetelma. Jos ei ole sammalta käytössä, niin mullan voi peittää myös perennojen lehdillä, pikkukivillä, hiekalla tai mitä löytyy omalta pihalta. Toki askartelukaupoissakin voi olla siihen sopivaa materiaalia myynnissä. 

Sammal reunoilta tiivistetty sormilla...

Lasipurkin reunoilta painoin sammaleen tiiviiksi ihan käsin sormilla. Siten sen sai asettumaan niin, että multa jäi piiloon. Onkin hyvä olla sen kokoinen lasipurkki, että käsi mahtuu hyvin sen sisälle😊

Pieni joulukukka-asetelma lasipurkissa - suojassa lemmikeiltä...

Tässä on siis yksi punakukallinen hyasintti, sammalta, mustikanvarpuja ja jäkäläisiä puun oksia. Tästä tuli aika kiva pieni joulukukka-asetelma. 
Lasipurkissa kasvit ovat kätevästi suojassa lemmikeiltä ja pieniltä lapsilta. Purkin kannen voi myös sulkea, jolloin hyasintista ei leviä tuoksua niin huoneilmaan.

Vielä näyttävämmän tästä sai, kun laitoin lasipurkin matalalle vadille, jossa oli samoja koristeita kuin lasipurkin sisälläkin.


Joulukukkien istutusaika kuun mukaan alkaa...

Tänä vuonna joulukukkien istutusaika alkaa vasta näin lähellä joulua, tosin se oli myös jo ihan joulukuun alkupäivinä. Koska nämä katsotaan kuun mukaan, eri vuosina ne osuvat eri kohtaan kuukautta. Lähimmän istutusajan näet aina täältä blogista Kastelupäivät ja kuu -sivulta.

Joulukukkien hyvä istutusaika alkaa 21.12.2025 kuun mukaan

Se on myös hyvä joulukuusen kaatoaika. Siitä lisää Joulukuusen kaato kuun mukaan 2025 -postauksessa.


Jouluisin terveisin Sari



keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kasvata joulukukat itse, ajoissa

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Joulukukat on helppo kasvattaa itse. Kukinnan ajoittaminen jouluksi vaatii hieman onnea ja tietoa. Toisaalta vaikka ne kukkisivat jo marraskuun lopulla tai tammikuussa, niin ne ovat tosi ihania silloinkin. Nimittäin joulukukkien kasvatus ja kasvun seuraaminen tuo sitä aitoa joulun odotusta ja jännitystä. Kannattaa vain muistaa aloittaa kasvatus ajoissa.


Amaryllis on helpoin kasvattaa itse...

Amaryllis eli ritarinkukka on helpoin kasvattaa. Kun sipuli on ostettu, sen voi istuttaa vaikka heti ruukkuun tai tehdä se myöhemmin. Istutuksesta kukintaa kestää 1-2 kuukautta. 

Tänään istutin yhden amarylliksen sipulin ruukkuun. Se saa kasvaa huoneen ikkunalla.  Ohjeet istuttamiseen ja jatkohoitoon löytyy Eka amarylliksen sipuli istutettu -postauksesta.

Kun itse kasvattaa amarylliksiä jouluksi, niin voi valita näitä erikoisempia lajikkeita. Niiden sipuleita on hyvin tarjolla verkkokaupoissa. Upea punertava `Bogota` on viime joululta. Ja alla pitkäaikainen suosikkini `Picotee`. 

Kummatkin amarylliksen sipulit olen saanut Korpikangas Siemen-Fröltä.


Vanhat amarylliksen sipulit kukkaan...

Amarylliksen sipulin voi saada uudelleen kukkimaan seuraavana vuonna. Sitä pitää muistaa lannoittaa kukinnan jälkeen. Sipuli tarvitsee myös riittävän lepoajan. 

Lisää ohjeita ja vinkkejä uudelleen kukittamiseen Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksessa

Vasta tällä viikolla `Bogota` kellastutti viimeiset lehtensä eli siirtyi lepotilaan. Otin ihan mielenkiinnosta sen pois ruukusta, jotta näin juuret. Se on nimittäin istutettu kasvusammaleeseen eli 100% sammaleeseen. Näyttää viihtyneen siinä, kun juuret on noin komeat.



Hyasintin sipulit juurrutetaan viileässä...

Hyasinttien kasvatus jouluksi on myös helppoa, jos niille on kellari tai kylmiö tai jääkaappi. Ne nimittäin vaativat istutuksen jälkeen viileän tilan noin pariksi kuukaudeksi, jotta ne kasvattavat hyvät juuret ja sen jälkeen vasta alkaa kukkatertun kasvu.
Ohjeita hyasintin kasvatukseen Onnistuuko hyasintin kasvatus jouluksi.

Koska rakastan jouluntunnelmaa, niin aloitan joulun hyvin aikaisin. Siksi nämäkin hyasintit ovat olleet jo ainakin kuukauden verran jääkaapissa. Niille paras multa taitaa olla hiekkapitoinen kaktusmulta.

Tämän sinisen hyasintin kasvatin hyasinttimaljakossa. Samalla tavalla sekin oli viileässä, tosin kellarissa. 

Joulukielot helppoja kasvattaa...

Kielojen juurakoista on helppo kasvattaa joulukieloja. Pitää vain muistaa, että kielojen juuria saa kaivaa maasta ainoastaan maanomistajan luvalla. Onneksi minulla on meidän pihalla joulukielopaikka 😊

Kaivan joulukielojen juuret ruukkuihin viimeistään marraskuun lopulla. Ruukut otan sisälle pimeään komeroon. Tarkemmat ohjeet Joulun salainen kukkaresepti -postauksessa.


Tasetti kasvaa nopeasti kukkaan...

Tasetti voi kukkia jo 3-4 viikon kuluttua sipulien istuttamisesta ruukkuun Ruukkuja voi pitää ihan huoneenlämmössä ja valossa. Se on nopein joulukukka. Sen kanssa kannattaa vain muistaa, että se tuoksuu todella vahvasti. Sen pienet kukat on kyllä tosi kauniit.


 Olisi kiva kuulla, kasvattaako teistä kukaan joulukukkia itse? Ja mitä joulukukkia?


Sadeterveisin Sari