perjantai 18. lokakuuta 2019

Eka amarylliksen sipuli istutettu

 Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö
Jos haluaa näitä erikoisemman värisiä amarylliksiä, niin ne kannattaa kasvattaa itse sipulista. Se on todella helppoa, sillä kasvupaikaksi sopii hyvin ihan tavallinen huoneen ikkunalauta. Lisäksi kasvatus onnistuu aina. Kuvassa kerrottukukkainen valkopunertava lajike.

Milloin kannattaa istuttaa amarylliksen sipuli...

Hmmm... hyvä kysymys!  Kaikki Korpikangas Siemen-Fröltä tulleet amarylliksen sipulit ovat aina kukkineet noin kahden kuukauden kuluttua. Ne juurtuvat ensimmäisenä kuukautena ja toisena kasvattavat nuppua kukkaan. Itse pidän siitä, että sipuli on juurtunut kunnolla, koska silloin amaryllis pysyy paremmin pystyssä. 
Ja istutusaika kannattaa ehdottomasti valita myös kuun mukaan eli kasvavalla kuulla.

Välillä puutarhamyymälöissä näkyy myynnissä myös sellaisia sipuleita, joista pilkistää jo nuppu. Ne kukkivat todennäköisesti kuukauden kuluttua istutuksesta ja juurtuvat vasta kukkimisen jälkeen.

Amarylliksen sipulin istutus ruukkuun...

Tältä näytti amarylliksen eli ritarinkukan sipuli, kun avasin Korpikankaalta tulleen postipaketin.

Ensiksi liotin juuria matalassa vedessä noin 15 minuuttia.

Sen jälkeen oli helppo nyppiä huonot juuret pois sipulin pohjasta. Samalla leikkasin elävien paksujen juurien päistä kuivat osat pois. Teen putsauksen aina näin huolella, koska kasvien kanssa on niin kiva puuhailla 😊

Amarylliksen sipuli istutetaan niin, että sen pääliosa jää näkyviin. Tällä kertaa ruukku oli aavistuksen verran liian pieni, joten sipulia jäi enemmän näkyviin.
Kuten viime vuonnakin, niin myös nyt istutin sipulin kasvusammaleeseen. Oli vähän hankala saada kasvusammalta sipulin ja ruukun väliin, mutta lopulta kahvilusikan avulla se onnistui.
Kun sipuli oli istutettu, kastelin "mullan" eli kasvusammaleen ja vein ruukun aurinkoiselle ikkunalle.

Sain amarylliksen sipulin Korpikangas Siemen-Fröltä. Kiitos siitä heille! 
Heillä näyttää olevan vielä hyvä valikoima erikoisia lajikkeita verkkokaupassaan, pienenä vinkkinä.


Amarylliksen jatkohoito ja säilyttäminen...

Periaatteessa amaryllis eli ritarinkukka on monivuotinen huonekasvi. Se vaatii kuitenkin lepokauden, jotta se jaksaa kukkia. Ohjeet löytyvät vanhasta postauksesta Amarylliksen säilyttäminen ja hoito.




Amaryllikset ovat lemppareitani joulukukista, jouluruusun ohella. Joten lisää postauksia amarylliksistä alla...

Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

Kukkaterkuin Sari

10 kommenttia:

  1. Ihanan värisiä amarylliksiä! Ystävän pari vuotta sitten kasvattama ja lahjaksi tuoma amaryllis ilostutti viime talvena tekemällä kukkavarret keskellä talvea. Ihan mahtavaa! Se on sellainen vaaleanvihreäkukkainen, ne ovat raikkaita ja kauniita. En raaski heittää amarylliksen sipuleita pois, minulla onkin niitä kolme kappaletta ruukkukasveina, mutta ne kukkivat todella harvoin. Voisin olla järjestelmällinen ja laittaa ne kuivalle kaudelle yms, mutta en ikinä muista tehdä sitä. Kastelen kyllä todella harvoin, nytkin yksi kuivatti lehdet ja se saa olla lähes kuivana jonkin aikaa. Jos se auttaisi kukkimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä erikoisvärit on minustakin niin herkullisen värisiä :)
      Oih, olipas se ihana yllätys. Amaryllikset on hyvin yksilöllisiä, oikeita diivoja. Ne kukkii silloin kun niille sopii, ei silloin kun puutarhuri haluaisi.
      Kuulostaa tosi lupaavalta, jos amaryllisesi kuivatti lehdet. Se ymmärsi siis mennä jo talvilevolle, eikä sitä tarvinnut edes pakottaa siihen.
      Minäkin säästin kaksi amaryllista viime joululta ja pakotin ne lepoon ;)
      Pidetään peukkuja, että vanhat amaryllikset kukkivat, vaikka sitten kevättalvella.

      Poista
  2. Voi mitä amarylliskaunottaria. Minä kaivoin viime vuotisen amarylliksen sipulin kesäksi kukkapenkkiin voimaa keräämään. Nyt se odottaakin jo istutusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin... olen niin ihastunut näihin erikoisempiin väreihin.
      Tuota kukkapenkissä kesäkasvatusta en olekaan kokeillut. Moni on kehunut, että sillä amarylliksen sipuli on innostunut kukkimaan. Osalla heti, kun sipuli on tuotu sisälle. Täytyykin muistaa ensi kesänä kokeilla itsekin.

      Poista
  3. Kaunis tuo kerrottu amaryllis! Minä kasvatin viime joululta säästämääni amaryllistä kesän kukkapenkissä ja syyskuun alussa huomasin sen kuivattaneen lehtensä. Nostin sen ensin varaston kaappiin, mutta säiden viilennyttyä toin sen sisälle viileään huoneeseen. Sipuli oli kesän aikana kasvanut ihan mukavasti kokoa, joten toivon, että se ymmärtäisi myös kukkia. En ole koskaan ennen saanut amarylliksiä kukkimaan uudelleen, sillä ne ovat kuihduttaneet lehtensä ennen aikojaan ja sipulit ovat jääneet pieniksi. Nyt mietinkin, milloin se olisi paras istuttaa ruukkuun: odottelenko, että sipulista alkaa työntyä vihreää vai istutanko sen tuollaisena, mitä tämän postauksen alussa? Se on nyt ollut lepotilassa 7-9 viikkoa. Mikä ero on kaupasta ostetuilla lepotilaisilla sipuleilla verrattuna itse kasvatettuihin sipuleihin? Minusta tämän postauksen ohjeet sipulin istutusajan suhteen ovat ristiriidassa tuohon vanhaan Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postaukseesi verrattuna. Miksi toinen istutetaan vasta sitten kun sipuli alkaa puskea vihreää ja toinen lepotilaisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että amarylliksesi kasvoin komeasti kukkapenkissä! Olen muiltakin kuullut samaa. Aion ensi kesänä kokeilla itsekin, sillä se on jäänyt minulta kokeilematta :)
      Kaupasta ostetut sipulit on ammattilaiset kasvattaneet niin, että ne voi heti istuttaa ja ne kukkivat varmasti. Eli viljelytekniikka on hiottua tarkasti. Ja jokainen sipuli kukkii.
      Itse vanhasta sipulista kasvatetuilta puuttuu se ammattilaisten tarkkaan hiottu viljelytekniikka eli ei ole tietoa, milloin sipuli kukkii vai kukkiiko yleensäkään. Siksi ohjeet ovat erilaiset. Uudelleen kukitusohje on yleisohje.
      Nyt kun sinulla on sipuli, niin voit lähteä kokeilemaan sillä. Tärkeää on riittävän pitkä lepovaihe. Käytännön testailulla oppii löytämään omiin kasvatusolosuhteisiin ja tapoihin sopivan lepoajan pituuden ja istutusajankohdan. Tsemppiä mielenkiintoiseen amarylliksen kasvatukseen!

      Poista
    2. Ahaa, tämähän onkin mielenkiintoista. Taidan sitten tehdä niin, että sipuli saa köllötellä vielä kuukauden verran viileässä, jos ei ala sitä ennen itse heräillä. Jouluksi ostan joka tapauksessa uuden amarylliksen, kukkipa vanha tai ei. Kiitos vastauksesta :)

      Poista
    3. Amarylliksen kasvatus on tosi mielenkiintoista :) Ne kun on vielä kaiken lisäksi yksilöitä eli samassa kasvatuspaikassa kasvavat alkavat kukkia vähän eri aikaan. Ja kun sipulista vihdoin pilkistää nuppu... tekee mieli melkein hyppiä ilosta.

      Poista
  4. Kiitos hyvistä istutusohjeista! Heti tekee mieli alkaa istuttamaan omatkin amaryllikset. Mukavia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Itse tässä melkein jo tilaisin lisää amarylliksen sipuleita, mutta taidankin käydä ostamassa niitä suoraan myymälästä. Pääsisi heti jo ensi viikolla istuttamaan taas ainakin yhden ;)
      Ihanaa syksyä sinullekin!

      Poista