maanantai 17. joulukuuta 2018

17. luukku - Hups, miten kävi amaryllikselle

Välillä sattuu vahinkoja, vaikka kuinka yrittää olla "ihmisiksi". Ja välillä sattuu vahinkoja ihan itsekseenkin. Ja joillekin koko ajan. Tälle amaryllikselle kävi myös hassusti, ja aavistinkin, että niin tulee käymään.

Amarylliksen huonot ja hyvät juuret...

Muistatte varmaan sen vahatun amarylliksen, jonka juuretkin oli vahattu. Siitä näki hyvin, miten amarylliksen juuret menee.
Tämä superhalpa punainen amaryllis kupsahti ruukusta pöydälle. Sen sipuli ei ollut juurtunut multaan eli multa oli edelleen ruukussa.
Kuvasta näkee hyvin, miten juuret menee sipulin ympärillä eikä kohti multaa. Syy on kasvatustavassa. Näin tämän ketjun ulkomaiset amaryllikset käyttäytyivät viime vuonnakin.

Vertailun vuoksi otin kotimaisen amarylliksen ruukusta. Siitä näkee, miten juuret ovat kasvaneet multaan ja multapaakku pysyy kasassa. Eli kannattaa suosia kotimaisia ruukussa kasvavia amarylliksiä. Niiden sipulit tuodaan ulkomailta, ja kasvatetaan kukkivaksi ruukkukukaksi täällä Suomessa.

Amaryllis leikkokukkana...

Onneksi tämä ei ollut mikään upea erikoisamaryllis vaan tavis punainen. Joten ei harmittanut yhtään. Leikkasin varret maljakkoon ja nyt ne kukkivat jo kivasti.
Varren alaosaan kannattaa laittaa kumilenksu, niin varsi ei ala aukeamaan.

Tästä tulikin aika upea näin kahdessa maljakossa

Mukavaa viikkoa!

Jouluterkuin Sari

12 kommenttia:

  1. Leikkokukkana ne jopa kestävät kauemmin kuin sipulissaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanko totta... täytyypäs seurata :) En ole lainkaan huomannut seurata sitä asiaa, vaikka kaikenlaista kokeilenkin.

      Poista
  2. Noin käy silloin tällöin ihan kotimaisillekin rylliksille, jos ostaa marketin halvimpia eikä esim. kukkakaupasta. Minä vasta kotona katsoin, missä omani oli kasvatettu ja suomalaisia olivat molemmat. Asetelmia tehdessäni huomasin, että toinen oli kasvattanut juurensa juuri tuolla lailla kuin sinunkin kaatunut kaverisi. Ovatkohan sitten jonkun huolimattoman kausiapulaisen istuttamia tai muuten vain haluavat päästä näkemään maailmaa ruukun ulkopuolella :D Onneksi ovat hienoja ja melko kestäviä leikkoinakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle ei ole koskaan osunut noita irti lähteviä kotimaisissa amarylliksissä. Ja piti ihan käydä kevyesti nykäisemässä sitä marketista ostettua tumman pinkkiä amaryllistä, ja sekin pysyi tiukasti ruukussaan. Yleensä minulla onkin meidän torin Ruotin puutarhan amarylliksiä tai sitten Huiskulan Puutarhan.
      Itse kasvatetut amaryllikset, joiden sipulit ovat olleet Korpikankaalta, ovat myös tukevasti juurtuneita. Olikohan viime jouluna, kun ostin yhdestä toisesta paikasta useamman, ja ne taas kaatuilivat sipuleineen päivineen. Se vähän ärsytti, kun joutui virittelemään kaikenlaisia tukisysteemejä ;)
      Silloin ei kuitenkaan niin paljon ärsyttänyt, että olisin leikannut ne maljakkoon ;)

      Poista
  3. Kivalta näyttää amarylliksen kukat leikkoinakin, varsinkin noin kahteen eri tasoon aseteltuina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin ne näyttävät noin paljon kauniimmilta. Kokeilin ensin samaan maljakkoon, mutta ei näyttänyt hyvältä ;)

      Poista
  4. Hyvin sait pelastettua :)
    Tuo punertava jouluruusu vanhemmassa postauksessa on aivan huikea. Ei ole koskaan tullut eteen kaupoissa muita kuin valkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain pelastettua, eikä yhtään kukkaa onneksi mennyt rikki :)
      Marketeissa olen nähnyt vain noita valkeita. Mutta esimerkiksi meidän torimyyjällä oli nytkin aavistuksen vaaleanpunertavia. Ja joulukuun alkupuolella yleensä näitä punaisia näkee myös kukkakaupoissa, tosin ihan pieniä eriä. Kevään puutarhamessuilla niitä näkee enemmänkin.

      Poista
  5. Tänä vuonna osa amarylliksistäni on kasvattanut hurjan pitkän varren. Kun nuput avautuvat, kärkeen tulee paljon painoa ja varsi taipuu. Parista amarylliksestä olen leikannut kukat maljakkoon. Aiemmin ei amarylliksilleni ole näin käynyt, vaikka usein niitä joutuu vähän tukemaan. Kotimaisia ovat kaikki amaryllikseni ja ihan kukkakaupasta ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin nyt osa amarylliksistä on kasvattanut pitkät kukkavarret. Ja yksi sipulista kasvatettu teki ekaksi tosi pitkät lehdet ja niitä on monta. Siinä on niin hyvät lehdet, että ajattelin jopa kokeilla sen säilytystä.
      Kukkavarsien pituuteen vaikuttaa moni asia. Yleensä korkea huoneenlämpö, pimeys ja reipas kastelu. Todennäköisesti myös lajike ja sipuliviljelyksellä kasvatusolot yms. Eli monta tekijää, joita ei aina edes tule ajatelleeksi :)

      Poista
  6. Pimeää meillä on viime päivinä ollut. Aika vähän kastelen amarylliksiä juuri sen vuoksi, että tiedän niiden kasvattavan vartta. Olisikon tällä kertaa syynä eri lajike, sillä olosuhteet ovat samanlaiset, kuin muinakin jouluina. Nyt vain kaikki hurauttavat pitkää vartta ja romahtavat. Onneksi amaryllikset ovat kauniita myös leikkoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syy voi hyvinkin olla siinä eri lajikkeessa. Ja välillä syynä voi olla monen tekijän summa :)
      Onneksi amaryllikset ovat loistavia leikkokukkina. Samalla voi myös tehdä kauniita maljakkoasetelmia. Eikä kukat tarvitse enää rumia tukikeppejäkään ;)

      Poista