lauantai 8. joulukuuta 2018

8. luukku - Jouluruusu kuparipannussa

Jouluruusut ovat suosikkejani joulukukissa, niin näin lehdettömänä kuin lehdellisenäkin. Tällä kertaa laitoin tämän jouluruusun yksinkertaiseen kuparipannuun, joka on ollut aiemminkin suojaruukkuna. Siinä on jo kivasti patinaa pinnassa, joten sopii tähän mainiosti.

Sammalta omalta pihalta...

Bloggaajana tunnen suurta vastuuta, miten juttuni ohjaavat ihmisten toimintaa. Ja siksi en tänä vuonna käytä metsästä haettua sammalta. Sillä pääkaupunkiseudulla ja tiiviissä taajamassa metsät ovat jo muutenkin kovalla koetuksella. Joten otin nämä sammalet meidän pihalta. sitä löytyikin kivasti katoksen sepelipenkasta.
Sammaltahan saa ottaa vain maanomistajan luvalla.


Jouluinen somistus jouluruusulle...

Tästä sai heti paljon juhlavamman ja jouluisemman, kun laittoi kaksi lasista joulupalloa sammaleen päälle. Pieni, helppo ja nopea konsti 😊
Vastaavia helppoja vinkkejä löytyy Joulukukkia ja kransseja -verkkokurssilta.

Jouluruusut kannattaa säilyttää talven yli...

Jouluruusu kukkii pidempään viileässä eli nytkin kun tulen kotiin vasta myöhään illalla, vein jouluruusun parvekkeelle. Meille sääennuste lupaa plusasteita.

Aion taas säilyttää tämän talven yli ja istuttaa sen keväällä pihalle. Se tulee kukkimaan seuraavina vuosina, kun paikka on puolivarjoinen ja maassa on läpäisevyyttä. Jouluruusu nimittäin kestää paremmin kuivahkoa kuin litimärkää multaa. Lisää ohjeita Jouluruusun säilytys ja hoito -postauksessa.

Edit - uudempi postaus punaisesta jouluruususta - Se hurmaavin jouluruusu 


Jouluisin terveisin Sari

6 kommenttia:

  1. Ihanan kaunis ja yksinkertainen asetelma, vanha pannu, sammal ja jouluruusu ovat täydellinen kolmikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän yksinkertaisilla jutuilla saa tosi tyylikkään asetelman. Ja tässä itse kasvi ja kukat on se ykkösjuttu eli tulevat hyvin esiin.

      Poista
  2. Kestääkö jouluruusu suuria lämpötilan vaihteluita?Tarkoitan,että jos päivisin pidän huoneenlämmössä ja yöksi laitan sen lasiterassille,niin kuinka kauan kestää hyväkuntoisena kukkivana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu näyttäisi kestävän hyvin päivät sisällä ja yöt viileässä. Tosin, jos yöllä on ollutkin pakkasta, niin silloin jouluruusua ei kannata ottaa suoraan lämpimään sisätilaan.
      Kauanko jouluruusu kestää kukkivana, niin siihen vaikuttaa tosi moni asia mm. asuinhuoneen lämpötila. Ja pakkasilla, en ole laittanut jouluruusua enää parvekkeelle, koska pakkanen vioittaa kukkia.

      Poista
  3. Kauniisti nuo pallojen sävyt sointuvat kukkavarsiin ja sammaleen sävyihin. Meillä on tontilla niin paljon sammalta, että en ole tullut edes ajatelleeksi tuota mainitsemaasi asiaa keräämisestä. Lisäksi suvussa on metsiä joista olen sammalta hakenut. En kuitenkaan koskaan henno kerätä sitä kivien päältä vaan otan sieltä täältä suoraan maassa kasvavaa tai sitten hakkuun jäljiltä jääneiden oksakasojen ja kantojen päältä. Tänä vuonna ajattelin myös kokeilla kiikuttaa sammalaskartelut lammikon kosteuteen, jospa ne vaikka siellä säilyisivät elävämpinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo joulupallot sopivat ihanasti asetelmaan ja sen värimaailmaan. Ja ovat jouluisia, vaikka eivät olekaan punaisia :)
      Meillä bloggaajilla on ihan yllättävä vaikutus lukijakuntaan, sitä ei itse edes tule ajatelleeksi. Eikä varmaan lukijatkaan sitä huomaa. Itse havahduin tähän sammal-asiaan, kun keskustelin muutaman blogin lukijan kanssa, jotka ovat pääkaupunkiseudulta. Tilanne on tietysti ihan eri haja-asutusalueen isoilla tonteilla ja jos tosiaan omistaa metsää. Aiemmin minäkin sain hakea sammalta sukulaisten metsästä ja välillä meidän mökiltä.
      Niiden keskustelujen jälkeen meinasin jättää kokonaan sammaleen käytön. Sitten huomasin, että kyllä ihan kotipihallakin kasvaa sammalta :)

      Poista