perjantai 3. toukokuuta 2019

Kuun vaiheet ja toukokuun pihatyöt

Pihatyöt kannattaa aina ajoittaa kuun vaiheet huomioiden. Tämä on varmasti jo monelle tuttua omastakin kokemuksesta. Eli näin tehden kasvit lähtevät hyvään kasvuun ja esimerkiksi rikkaruohojen kitkeminen vähenee. Yllättävän monelle suurin etu tuntuu olevan pihatöiden selkeän rytmityksen tuoma helppouden tunne. Ei tarvitse enää tuskaille tekemättömiä pihahommia, kun niille on vain tietyt ajat.

Kasvien istutus pihalle ja kuun vaiheet...

Paras aika istuttaa kasveja pihalle on kasvavalla kuulla eli yläkuulla. Ja se on kahden viikon jakso uudenkuun päivästä täysikuun päivään eli nyt toukokuussa se alkaa maanantaina 6.5.2019. Päivämäärät näkyvät myös ylävalikon Kastelupäivät-sivulla.
Itse odotan ilmojen lämpiämistä, joten ehkä pääsen siirtämään perennoja toisille paikoille vasta viikon päästä. Ekan kuvan esikot ovat lähteneet hyvin kasvuun niiden uudessa paikalla, joten siirrän niiden luokse lisää esikoita. Lisäksi kasviryhmistä löytyy taas liuta siementaimia, joita sitten siirrellään oikeille paikoille 😊
Daalian juurakot odottavat myös maahan pääsyä. Sitä vähän vielä mietitään, että istutetaanko ne heti vai odotetaanko parempaa istutuspäivää. Daalian istutus ja talvisäilytystesti -postauksessa lisää juurakoiden istuttamisesta.

Mullanvaihdot ja ruukun vaihto isompaan...

Maanantaina alkaa siis myös mullanvaihtojen ja ruukun vaihdon aika. Nyt vielä mietin, istutanko tämän minipuuksi leikatun kartiovalkokuusen pihalle vai istutanko sen isompaan ruukkuun parvekkeelle. Sen multa nimittäin kuivuu nyt liian nopeasti. Ruukkukin vielä puuttuu... hmm.
Kartiovalkokuuseen on kasvanut jo uusikasvu, niin keväisen heleänvihreä.

Koulimista ja ruukutusta...

Nämä samettikukan taimet täytyy koulia omiin ruukkuihinsa.  Vielä niitä ei uskalla istuttaa piharuukkuihin, etenkään kun on luvattu yöpakkasten jatkuvan. Ehkäpä sitten kesäkuun alussa, kun seuraavan kerran on kasvavan kuun jakso.

Tammikuun lopulla kylvetyt pelargonin taimet tekevät jo kivasti nuppuja. Ja ovat edelleen kylvölokerikossa. Ne aioin istuttaa sitä mukaa omiin ruukkuihinsa, kun näen kukkien värin. 
Näitä pelakuita on niin kiva kasvattaa, kun onnistuvat aina. Siitä juttua Pelargoinin kasvatus siemenestä on helppoa. Postauksesta näkee myös, miten pienessä multatilassa nämä taimet kasvavat.

Kasvimaan ja viljelylaatikoiden kylvöt...

Kun kylvetään kuun vaiheiden mukaan, niin juurekset yms kylvetään vähenevällä kuulla ja maan päälle satoa tuottavat kasvavalla kuulla. Tietenkin pitää ottaa aina huomioon kasvilajin lämpövaatimus!
Eli ensi viikolla pääsee jo varmaan kylvämään ensimmäisiä siemeniä, etenkin jos ilmat lämpiävät. Ja toukokuun esikasvatettavat pitää myös kylvää. Sen sijaan pavut kylvetään vasta kesäkuun puolella, kun maa on jo lämmintä ja yöpakkasten uhka on ohi.
Lisää Toukokuun kylvöjä -postauksessa.

#kitkemispäivät... se tärkeä toukokuun pihatyö

Koko vähenevä kuu eli alakuu on hyvää kitkemisaikaa, mutta siellä on  myös erityisen hyviä kitkemispäiviä. Sellainen on tänään ja huomenna sekä 22.-23.5.2019, iltapäivästä. Ne kannattaa aina hyödyntää jos vain voi.
Kesäkuussa on se vuoden paras kitkemispäivä eli Suuri Kitkemispäivä 18.6.. Se taas on aamusta klo 12.00 asti. Ja on niitä vielä monta muutakin erityisen hyvää päivää kitkemiseen 😊
Tänään ja huomenna on loistava aika lannoittaa pihan kasveja ja nurmikkoa. Siitä lisää vinkkejä Paras lannoite ja lannoitusaika -postauksessa.


Jos kiinnostaa oppia lisää kuun vaiheesta puutarhanhoidossa, siitä on oma Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssinsa. Tietoa kurssista löytyy Puutarha Studion sivulta.

Tuoksuva orvokki...

Olin jo siirtämässä parvekkeelta orvokit piharuukkuihin, mutta huomasin tämän orvokin tuoksuvan todella vahvasti. Joten ne saivat jäädä toistaiseksi parvekkeelle. 
Muun värisissä on paljon miedompi tuoksu. Nyt otin yhden näistä sisälle tuoksumaan ja heti tuli kesäisempi fiilis 😊 

Lisää vinkkejä siementen kylvöihin ja taimien jatkohoitoon:


Mukavaa viikonloppua!

Terkuin Sari 

Ps. Se nuppuja täynnä oleva puupioni suojattiin pakkasilta pari päivää sitten, ihan varmuuden vuoksi. Saas nähdä, kärsiiköhän se tästä kylmästä kaudesta, kun siinä oli jo niin komeat uudet kasvut.

tiistai 30. huhtikuuta 2019

Pienet sitruspuut parvekkeelle

Blogiyhteistyö - Huiskula 
Suunnittelin vieväni pienet sitruspuut jo parvekkeelle, mutta viikonlopuksi onkin ennustettu pakkasta. Joten suunnitelmiin tuli muutos. Minulla on se yli vuoden vanha sitruspuu ja nyt sain tämän suloisen pienen minisitruunan. Tämä on kyllä supersöpö ja sopii niin hyvin vanhemman kaveriksi parvekkeelle.
 

Minisitruunat syötäviä...

Uusi minisitruunapuu on viljelty Portugalissa myrkyttömästi eli sen hedelmiä voisi syödä. Ja itseasiassa se on tarkoitettukin syötäväksi. Eli sopiva keittiökasviksi tai keittiön terassille.
Yksi sitruuna tipahti puusta pöydälle, joten pakkohan sitä oli maistaa. Se oli todella mehukas ja sisällä oli aika isot siemenet. Maku oli sitruunaisen kirpakka, kuten arvata saattoi 😋

Kaksi erilaista sitruspuuta...

Tässä nyt nämä kaksi sitruspuuta odottamassa parvekkeelle pääsyä. Kivasti ovat kasvutavaltaan erilaisia ja hedelmien värikin on erilainen. Oikein odotan, että pääsen sommittelemaan ne paikalleen. Minisitruunaan täytyy vielä etsiä uusi ruukku... keltainen ei oikein sovi muuhun sisustukseen. Heinämäinen kasvi näiden vieressä on se ihana kympidi orkidea.

Voimakkaasti tuoksuvat kukat...

Kaikkien sitruskasvien valkeat kukat tuoksuvat todella voimakkaasti. Se on yksi syy, miksi pidän näistä niin paljon. Tällä hetkellä kumpikaan puu ei kuki, joten odotan niin innolla kesää ja tuoksuvia kukkia.

Viime keväänä tämä vanhempi sitruspuu kukki näin runsaasti. Ja voitte varmasti kuvitella, miten ihana tuoksu siitä levisi ympäriinsä. Siinä muuten oli nuo hedelmät jo silloin, tosin vihreinä raakileina.

Viime kesän parvekkeella...

Se viihtyi erittäin hyvin lasitetulla parvekkeella, eikä siihen tullut edes ötököitä. Kuten kuvasta näkyy, se kasvatti silloin nuo uudet versot latvaan.
 Kuvassa näkyy myös harmahtavalehtinen eukalyptus. Siitä postaus kesältä Tuoksuva eukalyptus kuumalla parvekkeella.

Leikkaaminen ja mullan vaihto edessä...

Nyt se siis näyttää tältä. Olen jo monta kertaa meinannut irrottaa siitä yhden hedelmän ja tutkia, olisiko se jo kypsä. Ne ovat kuitenkin kovia, joten ehkä ne ovatkin raakoja.
Ensi viikolla, kun kuun vaihe on oikea, leikkaan sen versoja lyhemmiksi ja vaihdan sille mullan. Nämä pienet sitruspuut on siitä kivoja, että niitä voi pitää leikkaamalla pieninä ja siroina puina. Mahtuvat siis hyvin talvella talvisäilytykseen ikkunalle 😊


Pienten sitruspuiden hoito-ohjeet...

Sitruspuille suositellaan aurinkoista, lämmintä ja tuulilta suojattua paikkaa. Niitä kastellaan säännöllisesti keväästä syksyyn lannoitevedellä. Talviaikaan kastellaan hieman vähemmän, paikan lämpötilasta riippuen. Sillä mitä viileämpi paikka, sitä vähemmän ne kastelua tarvitsevat. 
Ne kestävät syksyllä viileää hyvin eli jopa +5 astetta. Tosin nyt keväällä ne kannattaa totuttaa vähitellen ulkoilman viileyteen.
Vain tarvittaessa niille vaihdetaan hieman isompi ruukku. Itse aion pitää vanhan sitruspuuni samassa ruukussa, vaihdan vain nyt multaa.
Sitruspuut pidetään leikkaamalla pieninä ja leikkausajaksi suositellaan kasvukautta eli kevättä tai kesää.
Paras talvisäilytyspaikka niille on viileähkön huoneen valoisa ikkuna. Tavallisessa huonelämmössäkin ne pysyvät hengissä, kunhan saavat paljon valoa talvella.

Sain uuden pienen sitruspuun Huiskulasta, blogijutun tekoon. Kiitos siitä jälleen heille!

Hauskaa ja iloista vappua!

Terkuin Sari

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Paras lannoite ja lannoitusaika

Blogiyhteistyö - Biolan
Moni miettii nyt, mikä olisi paras lannoite ja mikä hyvä lannoitusaika. Ehkäpä jo arvaattekin vastauksen - paras lannoite on aina luonnonmukainen eli luomulannoite. Lannoitusajan katson aina kuukalenterin mukaan ja tietysti kasvin mukaan.

Paras lannoite luomulannoite...

Miksi sitten luomulannoite on paras, niin ihan sen takia, että maan pieneliötoiminta ja maan mykorritsat voivat silloin paremmin. Ja nehän ovat huipputärkeitä kasvien ja maan hyvinvoinnille. Ja suurin osa luomulannoitteista on kierrätetyistä raaka-aineista eli kiertotalouslannoitteita. Senkin takia luomulannoitteen valitseminen on ekoteko.

Eläinperäisiä ja kasviperäisiä luomulannoitteita...

Kummatkin ovat hyviä, mutta esimerkiksi jos pelkää parvekkeelle tulevan hajuja, niin silloin kannattaa valita kasviperäinen lannoite.
Eläinperäisiä on kaikki ne, joissa raaka-aineena on eläimen lantaa, virtsaa, luujauhoa tai verta. Kasviperäisiä taas ne, mitkä on yleensä tehty rypsirouheesta tai muusta elintarviketeollisuuden sivutuotteesta tai merilevästä.
Kuvassa kevään uutuudet Biolanilta eli Kasviperäinen lannoite sekä eläinperäinen Yrtti- ja taimilannoite, mikä on tehty mm. kotisirkkojen lannasta. Nämä pienet kannelliset pakkauskoot ovat käteviä parveke- ja terassiviljelijöille.

Tomaatit, marjakasvit, kasvilavat ja kasvimaat...

Nykyään luomulannoitteissa löytyy eri kasviryhmille omat lannoitteensa. Mikä on loistojuttu, kun viljelyksiä on paljon tai haluaa maksimoida hyvän sadon. Sillä nämä erikoislannoitteiden ravinnetasot eli N-P-K on suhteutettu kasviryhmälle sopivaksi. 

Hyvä käytännön esimerkki sattui viime kesänä, kun säästeliäs "puutarha-apulainen" käytti vanhojen verenpisaroiden lannoittamiseen lannoitetta, joka oli "jäänyt minulta käyttämättä". Kesällä ihmettelin, miksi verenpisaroihin ei tule nuppuja lainkaan. Tietysti osasin heti epäillä lannoitusta ja syynähän oli se lannoite, sillä siitä puuttui kokonaan P (fosfori). Vaihdettiin lannoite heti toiseen ja vanhat verenpisarat alkoivat välittömästi kasvattaa runsain mitoin nuppuja. 

Yleislannoitekin on hyvä valinta...

Jos haluaa lannoittaa kaikki yhdellä lannoitteella, niin sekin on ok. Niitäkin löytyy luomuna, kuten kuvan Biolan Luonnonlannoite, jossa on kanankakan ohella myös merilevää. Näitä yleislannoitteita voi käyttää siis kasvimaalle, kesäkukille, marjapensaille, koristekasveille ja nurmikolle.

Nurmikollekin oma luomulannoite...

Ne, jotka vaalivat nurmikkoaan eli haluavat sen pysyvän tuuheana ja rikkaruohottomana, lannoittavat sitä nurmikon erikoislannoitteella. Osaan niistä on lisätty kalkki, joten sitä ei erikseen tarvitse ostaa. Tällainen on Biolanin Nurmikkolannoite. Siinä ei muuten ole lainkaan kanankakkaa, vaan se on tehty muista eläinperäisistä raaka-aineista.
Jos haluaa sammalen pois nurmikosta, niin nurmikkoa tulee lannoittaa! Pelkkä kalkitseminen ei todellakaan auta.
Sammaleen poistoon on myös erikoistuote Sammalsyöppö, josta postaus Sammal pois nurmikosta eli testissä Sammalsyöppö.

Testauksessa taas kukkarunsautta...

Viime kesänä testasin Biolanin Tomaatti- ja vihanneslannoitetta daalioille ja ryhmäruusuille. Daaliathan kukki ihan ennätyksellisesti ja ruusutkin hyvin. Nyt jatkan testaamista samalla lannoitteella. Saa nähdä, tuleeko yhtä komea kukinta. Nimittäin tomaattilannoite kukittaa 😊
Tätä ruusuryhmää aiomme uusia nyt tänä keväänä. Kuun vaihe vain on siihen vielä väärä, joten odotellaan oikeaa aikaa.

Paras lannoitusaika kuukalenterin mukaan...

Ensinnäkin kevät on paras aika lannoittamiselle. Toiseksi kasvien on hyvä jo olla jonkun verran kasvussa eli liian aikaisin ei ole syytä levittää lannoitteita. Minimoidaan siis ravinteiden huuhtoutuminen pohjavesiin ja vesistöihin.
Vähenevä kuu on hyvää aikaa lannoittamiselle, toki voi katsoa ajankohdan vielä tarkemminkin ihan päivälleen. Senkin oppii itse valitsemaan Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla. 


Olen saanut kuvissa näkyviä Biolanin luomulannoitteita testailuun vuosien varrella Biolanilta. Kiitos siitä heille!


Maanparannuksesta on tulossa postaus reilun viikon päästä eli 6.5.. Silloin on taas Omavaraisuus yhteispostauksen aika.


Kevätterveisin Sari


Ps. Muistathan, että liikaa ei saa antaa lannoitteita. Liikalannoituksesta kasvit kärsivät ja ravinteita huuhtoutuu vesistöön. Eli lue lannoitepakkauksesta ohjeet, ja noudata niitä!

torstai 25. huhtikuuta 2019

Ihania ylläreitä!

Nyt löytyi pihalta ihania ylläreitä! Puuvartisessa pionissa on ainakin seitsemän nuppua, jee! Viime vuonna se kukki yhdellä kukalla ja sitä ennen ehkä 10 vuotta sitten. Joten nyt olen ihan täpinöissäni. Ja hieman jännittää, kehittyvätkö kaikki nuput kukaksi.

Puuvartinen pioni...

Näiden puupionin versojen päissä on lehtitupsut, joiden keskellä on nuppu piilossa. Sen keväiset lehdet ovat kivasti punertavat, mutta muuttuvat vihreiksi.
Kukka on aika erikoinen pioniksi. Kuva kukasta ja juttua viime kesältä Ihana puupioni kukkii pitkästä aikaa, jee!

Tuoksuorvokki kukkii päärynäpuun alla...

Olen ostanut useamman kerran tuoksu- ja perhosorvokkia, mutta ne eivät ole oikein viihtyneet. Viime kesänä siirsin jäljellä olevat ihan uusille paikoille, jotta löytyisi niille mieluisat paikat. No nyt yksi sinikukallinen tuoksuorvokki kukkii tosi upeasti alempana pihaa, päärynäpuun alla.

Kukkien sininen väri ja vihreät lehdet on niin suloisen kaunis yhdistelmä.

Vanhat ja uudet laventelit...

Kuvassa "uusi" laventeli eli siihen itse siemenestä levinnyt. Kuvan ylälaidassa vähän pilkistää ne tosi vanhat tähkälaventelit, joiden siementaimia putkahtelee lähistöltä. En olisi uskonut, että tämä taimi on näin rehevä ja talvehtinut hyvin. Se kasvaa nimittäin ryhmäruusujen välissä, ja ruusuja lannoitetaan aika reippaasti. Olen ihan olettanut, että laventelit eivät viihtyisi niin ravinteikkaassa maassa. Näytän siis olleen väärässä 😉
Laventeleja ei vielä ole leikattu, mutta heti kun kuu vaihtuu, niin on aika siistiä ne.

Vaaleansininen kevätkaihonkukka...

Pihallamme kasvaa kahdessa kohtaa kevätkaihonkukkaa. Huomasin viime keväänä, että toisessa kohtaa on muutama vaaleansininen kukka. Nyt sitä vaaleansinistä on jo kunnon mätäs. Aika jännä!
Seassa näyttää olevan tavallinenkin sininen kukka, josta huomaa hyvin tämän sävyeron.

Keisarinpikarililjassa on komeat nuput...

Muutamaan vuoteen nämä keisarinpikarililjat eivät ole kukkineet, joten olipa ihana huomata penkissä komea nupullinen yksilö. Heti lannoitettiin tätä. Muu piha odottaa vielä hetken lannoittamista... siitä kerronkin sitten seuraavassa postauksessa. Ei nimittäin kannata lannoittaa liian aikaisin ja kannattaa siihenkin valita oikea kuun vaihe.  Lisää kuun vaiheista puutarhanhoidossa Puutarha Studion nettisivuilla.

Kevätterkuin Sari


Ps. Tämä nopea kevääntulo toi niin vauhdikkaasti työpöydälle pihasuunnittelukohteita ja neuvontakäyntejä, että blogiin meinasi tulla pitkä tauko. Onneksi ei kuitenkaan tämän pidempi. Tätä blogia on tullut kirjoitettua jo niin pitkään, että tämä on osa elämää aivan kuten pihakin 😊

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Daaliat odottaa vielä kellarissa ja muita pihakuulumisia


Daaliat ja muut juurakot odottavat vielä kellarissa oikeaa kuun vaihetta ja ulosistutusta. Siihen menee vielä parisen viikkoa, joten tässä välissä maakin ehtii lämmetä sopivasti. Sillä mitä lämpimämpi maa, sitä nopeammin daaliat lähtevät kasvuun. Ja mitä parempi kuun vaihe istutukseen, sitä nopeampi kasvu ja kukinta. Eli eipä kannata hosua!

Daaliat kellarin viileydessä...

Daalian juurakot voivat hyvin ja yhtään ei taaskaan ole mädäntynyt. Eli meidän kosteaan kellariin kalkitsematon ja lannoittamaton turve on ihan ehdoton daalian talvisäilytyksessä.
Kuvassa pieni juurakko, sillä tähän laatikkoon kerättiin niitä pienimpiä oranssikukallisen daalian juurakoita.
Lisää näiden talvisäilytyksestä vanhemmassa postauksessa Daalian istutus ja talvisäilytystesti

Rusakot liikkeellä...

Pihalta lähti rusakko vauhdikkaasti, kun tein pihakierrosta. Kerrankin oli kamera kädessä ja sain siitä otettua kuvan. Edelleen siis täytyy pitää verkot hedelmäpuiden suojana. Huomasin muuten, että rusakko on taas tänäkin keväänä lyhentänyt syyshortensian versot. Joten saas nähdä, lähteekö hortensia tekemään uusia versoja alhaalta.

Suloisia sinisiä kukkia...

Keskiviikon postauksessa Pienet kevään kurjenmiekat oli kuva pikkusinililjoista (Scilla bifolia) nupullisena. No nyt niiden kukat ovat avautuneet. Ovat kyllä niin suloisen kauniita 😊

Kevätkaihonkukka kukkii jo myös. Sen vanhat lehdet ovat menneet ruskeiksi, enkä ota niitä pois. Ne saavat jäädä uusien lehtien alle mullaksi.

Luonnonvaraista imikkää on kasvanut pihallamme aina, sillä alue on lehtoa. Nyt tänä keväänä se kukkii runsaasti kevätkaihonkukan seassa. Tämäkin on niin kaunis kevätkukka.

Mitä kuuluu sipulikukille terassin termoruukussa…

Mullasta pilkistää vasta tosi pienet alut. Tätä ei siis ole suojattu mitenkään talvella. Keväällä paikka on varjoinen ja katoksen alla. Multa vaikutti aika kuivalta, joten kastelimme sitä hieman. Mullan pinnalla näkyy mustia biohiilen paljoja, sillä multana ruukussa on Biolanin Istutusmultaa, jossa on biohiiltä. Parin sentin syvyydeltä multa tuntuikin kosteammalta. Jännä nähdä, mitä ruukusta nousee, sillä olen täysin unohtanut mitä sipuleita siihen istutin... siis tiedossa taas yksi ylläri 😄

Seuraava hyvä istutusaika kukkien mukuloille on 

7.-8.5.2019, kuun mukaan.


Lisätietoa löytyy Puutarha Studion sivulta sekä Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilta.

Leppoisaa pyhien jatkoa!

Terkuin Sari

Ps. Ensimmäisessä kuvassa on vanhoja ruostekukkia, jotka ovat jo kovassa kasvussa, kuten aina tähän aikaan. Niille vaihdetaan uusi multa ja ruukku myös toukokuun alussa. Ja samalla niiden välistä otetaan voikukka juurineen pois 😊

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Pääsiäiskukkia sisällä ja ulkona

Nyt on keltaisia pääsiäiskukkia niin sisällä kuin ulkona pihallakin. Vaikka keltainen ei ole ihan suosikkivärini kukissa, niin näin pääsiäiseen se sopii hyvin. Aika kivasti pihalla näiden narsissien kukinta alkoi juuri sopivasti pääsiäispyhiksi.

Vanhat tetenarsissit kukkivat pihalla...

Nämä tetenarsissit on istutettu pihalle ehkä 2016 ja vieläkin kukkivat näin hyvin. Sen sijaan tästä ryhmästä krookusten ja lumikellojen kukat ovat jo lakastuneet. Maa vaikuttaa tosi kuivalta, joten toivottavasti kohta tulee sateita. 
Vanhat tete-a-tete narsissit pihalla -postauksessa näkyy tetejä toisessa kohtaa pihalla, ja postauksesta löytyy myös istutusohjeet.


Pääsiäishyasinttejä eli ihanat keltaiset hyasintit...

Pidän paljon tuoksuvista kukista, joten näistä keltaisista hyasinteista tuli heti suosikkejani, niiden kerrottujen tetenarsissien ohella. Olen aiempina vuosina hyötänyt eri värisiä hyasinttejä kukkaan, mutta nyt en ole enää ehtinyt. Joten on superihanaa, että niitä saa ostaa nyt ruukkukukkana myös keväällä. 

Istutin kaksi pääsiäishyasinttiä tähän kuparikasariin. Niissä on kivasti pieniä kukkavarsia, joten muuta koristusta ei tarvittukaan. Helppo ja nopea pääsiäiskoriste 😍

Vielä yksi pääsiäishyasintti piti hankkia ja laitoin sen vanhaan kukkakoriin. Kori on niin kaunis, että säilytän sitä huolella. Se sopii nimittäin loistavasti myös joulukukille ja kesäkukille, ja vaikka syyskukille.

Lisää pääsiäiskukkia ja -asetelmia...


Iloista pääsiäisen aikaa!

Terkuin Sari

Ps. nyt ei sitten kannata pariin viikkoon vaihtaa kukille multaa, istuttaa mukuloita eikä kylvää esikasvatettavia - kuun mukaan Lisätietoa Puutarha Studion sivulta.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Pienet kevään kurjenmiekat

Blogiyhteistyö - Korpikangas Siemen-Frö 
Nämä kevään pienet kurjenmiekat ovat niin suloisen kauniita. Joka kevät niiden paikkaa, vanhan kanukan oksien alla, tulee seurattua heti kun lumet sulavat. Ja aina yhtä yllättäen ne avaavat nuppunsa. Kuvassa on kevätkurjenmiekka (Iris reticulata) ja se on siis sipulikasvi, kuten nämä muutkin kevään pienet kurjenmiekat. Niiden sipuleja on myynnissä syksyisin, jolloin ne myös istutetaan maahan.

Tumma lumikurjenmiekka...

Tämä hyvin tummakukkainen pikku iiris on nimeltään lumikurjenmiekka  (Iris histrioides `George`). Sen kuvaamiseen meni paljon aikaa, sillä pensaan oksat olivat koko ajan tiellä. Sain onneksi lopulta kuvan, sillä tämän väritys on tosi upea.

Se hempein kurjenmiekka...

Vaaleansininen kurjenmiekka (Iris `Katharine Hodgkin`) on pitkään ollut suosikkini näistä pienistä kurjenmiekoista. Ja ihanasti se on myös tehnyt sivusipuleita ja kukkii joka kevät hieman enemmän. Nyt sillä oli vasta kaksi kukkaa avautunut ja varmasti parin päivän sisällä niitä on jo useita lisää 😊

Kaikki nämä aikaisin keväällä kukkivat kurjenmiekat vaativat hyvin läpäisevää maata ja aurinkoa. Eli pitääkin muistaa nyt leikata pensasta pienemmäksi. 

Mitä ihmettä - kukkiiko nyt syysmyrkkyliljat...

Näitä vaaleanpunaisia kukkia ollaan ihmetelty, sillä ne ovat ihan oudon näköisiä. Jos olisi syksy, niin luulisin niitä syysmyrkkyliljoiksi. Mutta nyt on kevät... ja ne syysmyrkkyliljat, mitkä tässä ovat kukkineet, ovat isokukallisia. Joten mitä ihmettä on tapahtunut, hmm.


Nuputkin on niin suloisia...

Pikkusinililjalla on nuput hienosti jonossa järjestyksessä. Tämä on kyllä hauska scilla. Sen tieteellinen nimi on siis Scilla bifolia. Kuvan ylälaidassa himmeästi näkyy lisää niitä. Olisikohan ne jo lisääntyneet niin siemenistä, tai sitten jokin eläin on siirrellyt niiden sipuleita. Hmm, pihalla tuntuu nyt tapahtuvan kaikenlaista outoa.

Olen saanut nämä pikkusinililjojen ja muutaman kurjenmiekan sipulit joitakin vuosia sitten Korpikangas Siemen-Fröltä.
Oletteko muuten huomanneet, että Korpikangas Siemen-Frö täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja heillä on meneillään synttäritarjous daalian juurakoista.

Pioni se vain komistuu...

Viime kesänä tämä pioni kukki neljällä kukalla ja nyt siihen on tulossa näin monta varrenalkua, vau! Se todellakin näyttää viihtyvän paikallaan, vaikka lumet tulevat katolta sen päälle. Se on aurinkoisella ja kuivalla paikalla, eikä sitä tietenkään viime kesänä kasteltu. Kuvia kukinnasta näet Kuivuus jatkuu, kasvivalinta kaiken a ja o -postauksesta.

Kublon Puutarhalauantai Keravalla...

Luomulaakso-blogin Maria, Villa Kotiranta -blogin Satu ja minä olemme lauantaina 27.4. klo 12-14 Keravan Suomalaisessa Kirjakaupassa. Parin tunnin aikana on jännää puuhailua sekä mahdollisuus tavata meitä puutarhabloggaajia. Tulkaahan siis moikkaamaan ja tekemään vaikka persoonallisen taimikyltin.


Puutarhaterkuin Sari