keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Pinkki amaryllis ja pikkukärpäset

Huikean upea vahvan pinkki amaryllis kukkii parhaillaan. Ihana ylläri! Nimittäin sain tämän nupullisena ja oletin sen olevan vaaleanpunainen, kuten kuvassa taaimmainen amaryllis. Hennon vaaleanpunainen on myös kaunis, mutta tämä vahvanpinkki on ihan super ihana!


Pinkki yksinkertainen amaryllis...

Tänä jouluna suurin osa amarylliksistä on kerrottukukkaisia, joilla on muhkean isot kukat. Niiden rinnalla tämä näyttää niin siron kauniilta yksinkertaisine kukkineen ja heteineen.

Tämän vahvan pinkin amarylliksen aioin säilyttää ja kukittaa sen uudelleen ensi vuonna.
Amarylliksen säilyttäminen ja hoito -postauksessa ohjeita siihen.

Pinkki joulutähti pinkin amarylliksen kanssa...

Yksivärinen raikkaan pinkki joulutähti on aika saman värinen kuin tämä pinkki amaryllis. Toivottavasti ensi vuonnakin tämän värisiä joulukukkia on myynnissä, sillä tästä taisi tulla uusi jouluvärini. Kuten aiemmin olen kertonut, joulunpunainen ei kuulu suosikkeihini.

Pikkukärpäset joulukukkien harmina...

Joulun aikaan tuntuu sisäkukissa olevan pieniä pikkukärpäsiä. Niitä näkee tietyissä ruukuissa, ei siis kaikissa joulukukissa. 
Itse olen käyttänyt silloin ruukkuun laitettavia keltaisia hyönteisansoja. Nämä on käteviä, koska ne ovat sopivan pieniä. Ennen käytin perinteisiä kelta-ansoja, jotka on ihan samanlaisia, mutta isoina ne laitetaan roikkumaan lähelle kasveja. 

Kelta-ansassa on tarrapinta, johon pikkukärpäset tarttuvat ja kuolevat. Niissä on kummallakin puolella tarrapinta ja olen tehnyt niin, että poistan ensin vain toiselta puolelta suojapaperin. Kun siinä alkaa olla paljon pikkukärpäsiä, otan vasta sitten toiseltakin puolelta suojapaperin pois.
Tarrapinta pysyy pitkään toimivana, mikä tekee näistä niin hyviä. Tämäkin kelta-ansa on ollut jo useammalla kukalla.


Puutarhaterveisin Sari


10 kommenttia:

  1. Hei. Jutussasi kerrot kärpäsistä joita pyydät kelta-ansoilla. Olisi kiinnostavaa tietää lisää, koska harsosääsket ovat se yleisempi riesa. Kärpäset ja sääsket ovat aivan eri eliölajeja. Puutarha-alan ammattilaisena tietänet tämän. T. Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitin pikkukärpäsistä, mikä on ns. kansanomainen yleisnimitys asuinhuoneissa lenteleville pienille kärpäsen tapaisille. Postaus on kirjoitettu ihan tavallisille harrastelijoille avuksi, miten niistä pikkukärpäsistä pääsisi eroon nyt helpoiten. Joulukukilla kun mullanpinnan kuivahtaminen ei tunnu auttavan.

      Poista
  2. Kaunis amaryllis! Minulla on myös noita pieniä keltaisia hyönteisansoja ja ovat toiminet hyvin. Bongasin ne messuilta keväällä. Tiedätkö, mistä niitä voi ostaa lisää? Kevään messuille kun on vielä pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin pidän siitä :) Kiva kuulla, että olet kokenut nuo keltaiset hyönteisansat toimiviksi. Ne on tosiaan tehokkaita ja pysyvät pitkään toimivina. K-raudassa niitä on ainakin näkynyt. Aina kannattaa kysyä myyjältä, sillä erikoisemmat tuotteet voi olla myymälässä vähän oudossa paikassa. Toivotaan, että löydät niitä!

      Poista
  3. Meillekin ilmaantui joulukukkien myötä pikkukärpäsiä. Pitääpä selvittää, mistä tuollaisia pieniä ansoja löytyy. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Pikkukärpäset tuntuvat ilmaantuvan joidenkin joulukukkien mukana, joka joulu. Onneksi on näitä kelta-ansoja, joita muuten ammattilaisillakin on käytössä.
      K-raudan lisäksi niitä saattaa olla ainakin isommissa puutarhamyymälöissä ja kevään puutarhamessuilla.

      Poista
    2. Tsekkasin tahoja, jotka myyvät noita pieniä kelta-ansoja. Hyvinkään Krauta taisi olla lähin, jossa niitä vielä on. Turhan kaukana. Plantagenistäkin oli myyty loppuun. Jatkan etsintää.

      Poista
    3. Nämä pienet kelta-ansat on aika uusi tuote, mikä voi taas selittää niiden huonon saatavuuden. Menee aikansa, että isot kauppaketjut huomaa ottaa ne valikoimiinsa. Näin on valitettavan monen uutuuden hyvän kanssa.
      Yksi tapa on toivoa niitä lähipuutarhamyymälän / vakkari ostospaikan valikoimiin ja sähköpostilla, niin toive tavoittaa parhaiten oikean ihmisen.
      Toivotaan, että löydät pieniä kelta-ansoja :)

      Poista
    4. Kelta-ansoja olen löytänyt tosi monesta kaupasta, Prismasta, Tokmannilta, Biltemasta,…

      Poista
    5. Kiitos vinkistä! Näköjään niitä on hankala etsiä myymälöiden nettisivuilta, jos ei tiedä oikeita hakusanoja.
      Toki voi lähteä myymäläkierroksellekin, jos aikaa löytyy sopivasti :)

      Poista