sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Krookuksia ja lumikelloja, jee!

Krookuksia ja lumikelloja jo kukkimassa, jee! Aivan mahtavaa! Olin kyllä huomannut aiemmin ne tiukassa nupussa, mutta silti yllätyin, että ne kukkivat jo. Niiden paikka on lämmin näin kevätauringossa ja siitä on lumi sulanut aikaa sitten. Meillä on siis lunta vielä 30-50 cm muualla pihaa. Nämä saa aikaan niin ihanaa kevätfiilistä.


Krookuksia maaliskuussa ja rusakko...

Tänään käväisin kurkkaamassa, mitä näille kevään sipulikukille kuuluu. Ensimmäisenä säikäytin ison rusakon. Se oli syömässä tietysti näitä krookuksia, ja ihan keskellä päivää.  Onneksi ei ehtinyt syödä kaikkia ja sain otettua kuvia krookuksista. Nimittäin krookukset ovat tunnetusti rusakoiden suurinta herkkua keväällä.

Nämä krookukset ovat säilyneet kokonaan ehjinä. Ehkäpä rusakko ei oikein pääse syömään niitä, kun kukkien päällä on noita melkeinpä puumaisia perennojen varsia. 


Lumikelloja kukassa ja nupulla...

Lumikellot kukkivat aina ensimmäisenä muutamassa kohtaa. Ne ovat yksittäin aika vaatimattoman näköisiä kukkia. Kun niitä on isompina mättäinä, ne ovat näyttäviä ensimmäisiä kevätkukkia. Olen joskus aiemmin jakanut muutaman ison mättään useammaksi pieneksi rykelmäksi. Ne leviävät aika hitaasti, joten vielä menee useampi vuosi, että rykelmät ovat isoja mättäitä.

Tästä lumi on sulanut vasta vähän aikaa sitten, joten lumikellotkin ovat vielä nupulla. Niiden kukat avautuvat varmastikin lähipäivinä.


Narsissit myös nupulla...

Näitä narsisseja ihmettelen joka kevät. Ne ampaisevat tällaisiksi hyvin aikaisin keväällä. Ja myös kukkivat aikaisin huhtikuussa. Saas nähdä, milloin ne kukkivat tänä keväänä. Ensi viikoksi on luvattu aika lämmintä ja se tietää sitä, että nämäkin kasvavat vielä enemmän. 

Tämä aika keväästä on niin super ihana! Nyt joka päivä tulee seurattua näiden kehittymistä ja uusien alkujen ilmestymistä mullasta. Samalla lumi sulaa kohisten ja maata paljastuu lisää näkyviin.... ja sieltä uusia sipulikukkien piippoja. Ihan mahtavaa!


Lisää kevään ensimmäisistä kukkijoista...

Meidän pihalla on paljon erilaisia sipulikukkia, koska ne ovat niin upeita ja helppoja. Ja lisäksi tärkeitä pölyttäjille. 

Aurinkoisin kevätterkuin Sari


12 kommenttia:

  1. Ihania kevääntuojia! Minulla ei krookukset menesty,koska sipulit käy joku hiiri/myyrä tms syömässä jo istutuksen jälkeen.Yhtenä aamuna näin lumikon takapihallamme,oli kyllä kaunis eläin,ehkä se oli myyrien perässä tullut vierailulle.Narsissien ja tulppaanien piippoja nousee kyllä ilahduttavaan tahtiin aurinkoiselle takapihallemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookukset vaikuttaa olevan monen luonnoneläimen herkkua. Vähän sama juttu on tulppaanien kanssa.
      Varmasti upea kokemus nähdä lumikko, ja vielä omalla pihalla. Itse en ole sitä koskaan nähnyt, asun sen verran tiiviisti rakennetulla alueella.
      Oletko ajatellut kokeilla lumikelloja tai muita aikaisia pikkusipulikukkia, jotka kukkivat ennen narsisseja ja tulppaaneja? Nämä ensimmäiset kukkijat on nimittäin super ihania :)

      Poista
  2. Ai että, nämä ensimmäiset ovat niin ihania!
    Meillä on ensimmäinen jouluruusu nupulla omenapuun alla, täytynee laittaa ihan sinne viereen näitä pikkusipuleitakin.
    Samoin muuallekin, mistä nyt on lumi ekaksi sulanut. Kunhan muistaisi sitten nämä paikat, kun on kukkasipuleiden istuttamisen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannatta laittaa jouluruusun luokse pikkusipulikukkia. Siitä saa kauniin aikaisin kukkivan ryhmän. Toivottavasti nyt muistat paikan sitten syksymmällä :)
      Meillä jouluruusujen päällä on vielä paljon lunta. Ehkäpä loppuviikosta muutama on jo tullut näkyviin.

      Poista
  3. Hyvä, ettei rusakko ehtinyt kaikkia krookuksia popsia. Näistä kevään ensimmäisistä kukkijoista jaksaa iloita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta. Itse asiassa kävi hyvä tuuri, kun säikytin sen pois selvästi ruokailun alkuvaiheessa ;)
      Se on jännä, miten nämä samat kukat jaksaa ilahduttaa vuodesta toiseen. Ja vielä niin suuresti.

      Poista
  4. Ihania löytöjä! Ohhoh, narsissejakin jo! On ihan ihmeellistä, miten sipulikukkia alkaa heti nousta, kun lumi päältä sulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä sipulikukat on siksi niin super ihania, kun heti lumen sulettua nousevat pintaan kevään tulon merkiksi. Olen vuosia ihmetellyt niitä narsisseja, ne kukkivat aina tosi aikaisin. Siinä paikassa on selvästi jotain erikoista, tai sitten ne narsissit ovat vaan niin innokkaita kukkijoita ;)

      Poista
  5. Ihanat ja niin erityiset on joka vuosi nämä ensimmäiset💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ensimmäiset on ne ihanimmat! Seuraavaksi alan sitten silmäillä erikoisempien sipulikukkien alkuja, kuten pienten iiristen. Toivottavasti selvisivät talvesta... ja toivottavasti rusakot jättävät ne rauhaan!

      Poista
  6. Kevätkukkia! Oivoi, meillä täälä itärajalla on kaikkialla niin paljon lunta (parhaissa paikoissa 100 cm, paremmissa 65 cm), ettei ole toivoakaan kukkien esiinnousemiselle vielä pitkiin pitkiin aikoihin. Hädin tuskin isommilta maanteiltä on enin lumi hävinnyt. On se niin outoa, kun Suomi on pitkä maa, ja joka kevät huomaa aina uudelleen, miten kasvit kasvavat aivan eri tahtia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomi on tosiaan pitkä maa :) Länsirannikon ja itärajan välillä on myös jännästi iso ero lumisuudessa.
      Meillä tuuli kinosti lunta. Vaikka pihalla oli 50 cm lunta, niin parilla seinustalla oli sepeli näkyvissä ja heti sen jälkeen oli korkea kinos. Se oli hassun näköistä :)
      Näiden kukkivien sipulikukkien kohdalla oli myös tosi vähän lunta ja se suli nopeasti. Siksi ne ovat nyt kukassa, vaikka muut sipulikukat ovat vielä lumen alla.

      Poista