tiistai 15. maaliskuuta 2022

Ekologinen multa - helppoja valintoja

Kaupallinen yhteistyö - Biolan Oy
Ekologinen multa on monen kotipuutarhurin toiveena. Tosin osa on siinä harhaluulossa, että kaikki multa olisi ekologista. Itsellekin tuli uutena tietona isoin syy, miksi turve ja sen nosto suosta on niin hurjan epäekologista. Ei siis ihme, että Biolan on jo pitkään tuonut multatuotteisiinsa muita raaka-aineita turpeen sijaan. Nyt heillä on lisäksi Ekomittari, joka helpottaa valitsemaan ekologisemman mullan.

Turvesuo tärkeä hiilivarasto globaalissa mittakaavassa...

Vasta nyt ymmärsin, miten iso merkitys soilla on ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Turvesuot toimivat tärkeinä ja tehokkaina hiilivarastoina. Ja kun suo ojitetaan tai siitä aletaan ottaa turvetta, suo alkaa vuotaa hiilidioksidia ilmakehään eli lisää ilmastonmuutosta. Siksi turpeen noston lopettaminen ja suon ennallistaminen on iso ekoteko ilmastonmuutoksen hillinnässä ihan globaalisti. 

Mullan raaka-aineet helppo tarkistaa...

Tästä eteenpäin aion valita tarkemmin, mitä multatuotteita käytän!  Jokaisessa multapussissa tulee jo lain mukaan olla tuoteseloste, josta näkee mistä multa on tehty. Itse katson ne tiedot valmistajan nettisivuilta, ennen ostosreissua.
Esimerkiksi tämän kevään uutuudessa Biolan Yrttimullassa on enää 30 % turvetta ja 70 % uusiutuvia ja kierrätettyjä raaka-aineita. Turvetta on siis vähän, verrattuna moneen markkinoilla olevaan multaan. 
Tästä Yrttimullasta kirjoitinkin jo Biolan Yrttimulta - uuden ajan multa -postauksessa.

Mullan yksi oivallinen ainesosa on biohiili, kuten kesäkukille tarkoitetussa Kesäkukkamullassa. Sitä löytyy useasta muustakin Biolanin mullasta, aivan kuten linkin kuvasta näkyy. Biohiili pidentää kasteluväliä, sitoo ravinteita kasveille ja parantaa mullan mikrobitoimintaa.

Toinen kasveille tärkeä ainesosa on mykorritsat, joita on lisätty johinkin multiin ja sitä myydään myös erikseen. Lisäksi kompostoitu raaka-aine, mikä on Biolanilla monen mullan raaka-aineena, tuo multaan ne kasveille tärkeät mullan mikrobit. 

Biolan on lopettamassa turpeen käytön kokonaan...

Biolan lopettaa turpeen käytön tuotteissaan kokonaan vuoteen 2040 mennessä. Ennen ja vielä edelleenkin turve on käytetyin raaka-aine niin ammattilaisten kuin puutarhaharrastajien  multatuotteissa. Kyse on siis todella isosta muutoksesta ja kehitystyöstä löytää turpeelle korvaavia raaka-aineita. Nyt heillä on jo sammal, järviruoko sekä erilaisia maa- ja metsäteollisuuden sivuvirtoja. Osa näistä aineista kompostoidaan mullan raaka-aineeksi. Kompostoinnista onkin heillä pitkä kokemus jo vuodelta 1985. 

Lisäksi Biolan on parhaillaan rakentamassa uutta isoa biokuitulaitosta, jonka avulla voidaan käyttää entistä monipuolisemmin uusiutuvia ja kierrätettyjä raaka-aineita, siis korvaamaan turvetta. Viime vuonna kirjoitinkin Multien valmistus - mielenkiintoista -postauksessa, miten Biolanilla tehdään näitä multatuotteita.


Biolanilla selkeä Ekomittari - helpottaa valintoja...

Ekomittari näyttää tuotteen turpeen osuuden raaka-aineista, kuten alla Sammalnappien kohdalla. Mittari näyttää myös uusiutuvien ja kierrätettyjen raaka-aineiden prosenttiosuuden. Nämä näkyvät siis samassa mittarissa. Tämä Ekomittari on jo Biolanin nettisivuilla tuotteiden kohdalla ja tulevaisuudessa myös multapakkauksissa. Tosi kätevä ja helpottaa tekemään ekologisia valintoja!
Sammalnapeista on uutuutena 48kpl pakkaus, sen tutun 12kpl pakkauksen lisäksi.

Ekologinen turpeeton multa - Sammalnapit ja Kasvusammal...

Nämä Biolan Sammalnapit ovat 100% rahkasammalta, jota nostetaan nykyään metsäojitetuilta soilta ja turvetuotantoalueen reuna-alueilta eli jo ns. häiriintyneiltä soilta. Tulevaisuudessa rahkasammalta voidaan jopa kasvattaa, kuten mitä tahansa hyötykasvia. Tosin kasvatusmaat ovat esim. käytöstä poistettuja kosteita turpeentuotantoalueita tai vastaavia. Siitä on parhaillaan menossa tutkimus. Aika jännää😊

Olen edelleen ihastunut näihin Sammalnappeihin, sillä siemenet lähtevät niissä nopeasti kasvuun. Lisäksi sammaleen ominaisuuksiin kuuluu se, että sammal ei kuivu herkästi rutikuivaksi. Se helpottaa paljon taimien hoitoa kevään aurinkoisina päivinä. Kuvassa kasvaa punahattujen taimia ja tällä kertaa punakukkaisina.
Olen kirjoitellut näistä Kokemuksia sammalnapeista ja Pienoiskasvihuoneesta -postauksessa jo muutama vuosi sitten. Pienoiskasvihuone on kestävää muovia, sillä ne ovat olleet minulla käytössä koko ajan.
Sammalnapit ovat myös käteviä pistokkaille, kuten näkyy Pistokaslisäys ja Sammalnapit -postauksen kuvista.

Aamulla aion vielä istuttaa nämä uudet minikasvit Biolan Kasvusammaleeseen, joka on myös 100% sammalta. Suunnittelin laittavani ne lasikupuun. Siitä kirjoitan oman postauksen myöhemmin.

Vanhat amaryllikset ja ekologinen multa, siis sammal...

Kasvusammal sopii jopa amarylliksille, vaikken silloin aluksi epäröin. Tämän kuvan otin tänään, kun nämä vanhat amaryllikset kukkivat. Sammal pitää niiden juuret hyvässä kunnossa kuivana lepokautena. Siinä on iso ero, verrattuna perinteisessä turvehiekkamullassa kasvaneisiin. 
Kasveille paras "multa" on aina sellainen, missä kasvit kasvavat parhaiten. Näillä se on 100% sammal.

Kevätterveisin Sari

6 kommenttia:

  1. Vautsipautsi noita sinun amarylliksiäsi! Ihan mielettömiä!
    Minusta on ollut ihmeellistä, kuinka vähän aikaa Suomessa on vasta puhuttu turpeen korvaamisen tarpeesta. Kun Britanniassa turpeettomat mullat ja niiden tärkeys oli iso aihe jo 90-luvulla. Hirveän hidasta on muutos meillä ollut, mutta varmaan siksi, kun turve on ollut niin iso ja tärkeä bisnes, elinkeino monelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ihan ällistyneenä ihailen niitä. Ja samalla ihmettelen, miten voi niin surkean näköisistä sipuleista tulla kukkivia, jopa kahdella kukkavarrella :)
      Meillä varmaan yksi syy turpeen suosioon kasvualustassa on se, että meillä on paljon soita ja niistä turvetta on helppo ottaa. Ja se on myös edullinen ja tuttu materiaali. Onneksi nyt meilläkin on muutos turpeettomiin kasvualustoihin. Ja oikeastaan jännä nähdä, millaisia ne tulevat sitten olemaan.

      Poista
  2. Vau mikä kukinta amarylliksissäsi!
    Hyvä että Biolan aikoo lopettaa turpeen käytön, varmaan muutkin seuraavat perässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden vanhojen amaryllisten komea kukinta osoitti selvästi, miten tärkeää on pitkä lepojakso. Ja lannoittaminen.
      Biolan on tunnetusti edelläkävijä näissä ekologisissa lannoite- ja multatuotteissa sekä kompostoreissa. Onneksi muutkin sitten seuraavat perässä, niin puutarha-ala kehittyy hyvään suuntaan :)

      Poista
  3. Amarylliksesi ovat kyllä mahtavan näköisiä! Tuo matalin, punaraitainen on hirmuisen söpö.
    Olen hyvilläni siitä, että kasvualustoista löytyy turpeettomia vaihtoehtoja. Ympäristönäkökulma on tietysti tärkeä, mutta minulla kasvusammal myös toimii selvästi paremmin kuin turvetta sisältävät kasvualustat. Unohdan välillä kastelun pitkäksikin aikaa ja turpeen kanssa se ei toimi lainkaan; vesi vaan jää ruukun pinnalle lillumaan lammikoksi. Sammalen kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole. Suurimmalla osalla huonekasveista minulla on vielä turvetta sisältäviä kasvualustoja, mutta vaihdan niitä hiljalleen kasvusammaleeseen. Taimikasvatuksissa en enää muuta käytäkään.
    Vielä kun Biolan (tai joku muu) kehittelisi turpeettoman, mieluusti biohiiltä ja kasvusammalta sisältävän kesäkukkamullan. Pelkässä kasvusammalessa ei taitaisi riittää ravinteet kesäkukille koko kesän ajaksi enkä osaa kastelun lisäksi lannoittaakaan kasvejani tarpeeksi rohkeasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punavalkoinen amaryllis on kivan pirtsakka ja kerrottuna herkän kaunis :)
      Minäkin suosin nykyään kasvusammalta ja sammalnappeja kaikissa kylvöissä ja pistokaslisäyksissä. Monet, kuten amarylliksen sipulit ja pelargonit, istutan nykyään myös kasvusammaleeseen juurikin mainitsemisista syistä. Sammal on niin paljon helpompi, verrattuna perinteiseen turvepohjaiseen multaan.
      Oletko kokeillut ns. varastolannoitusta? Se on näppärä tapa ja silloin voi kastella pelkällä vedellä. Toki silloin se pitää muistaa tehdä useamman kerran kesässä. Itse olen siihen tykästynyt.
      Lähivuosina tulee varmasti uusia turpeettomia multatuotteita, joten jäädään mielenkiinnolla odottamaan :)

      Poista