sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Punahatun kasvatus siemenistä

Punahatun kasvatus siemenistä onnistui viime vuonna niin hyvin, että kylvän niitä lisää. Ja tietysti kuun mukaan eli ei vielä viikkoon. Punahattu on siitä kiva kasvi, että se kukkii pitkään kesän jälkipuoliskolla ja on yksi parhaimmista kukista perhosille ja pölyttäjille. Joten laitan nyt tähän kylvöohjeetkin, jos joku muukin innostuu kasvattamaan niitä.

Punahattu, kaunopunahattu, tarhapunahattu...

Punahatut on niin suosittuja perennoja, että niitä myös jalostetaan paljon. Usein silloin suomenkielinen nimi voi vaihdella monestakin syystä. Nämä kummatkin taitavat olla kaunopunahattuja (Echinacea purpurea), toinen keltakukallinen ja toinen valkokukallinen. 

Niillä on aika isot siemenet eli helppoja kylvää 😊



Viime keväänä kylvetty valkoinen kaunopunahattu `White Swan`...

Koska meidän pihalla on espanjansiruetanoita, jotka syövät nopeasti pienet juuri itäneet taimet, esikasvatin punahatut sisällä. 
Alla kuva elokuun lopulta, jolloin ne olivat jo päässeet Kuupuutarhaan, siis kunnostettuun perennaryhmään. Jännityksellä seurasin, syövätkö siruetanat taimet. Onneksi syöntijälkiä oli tosi vähän.


Taimet olivat päässeet kesäkuussa ulos vahvistumaan ja tottumaan ulkoilmaan. Silloin niitä ei vielä istutettu maahan, vaan saivat olla ruukutuspöydällä, turvassa siruetanoilta.

Tältä taimet näytti toukokuussa, kun ne oli istutettu omiin ruukkuihinsa. Ruukut oli sitkeitä bioruukkuja ja multana käytin kasvusammalta.

Siemenet oli kylvetty sammalnappeihin, mitkä myös ovat 100% sammalta.  Kuva on huhtikuun lopulta. Harmikseni en enää muista, milloin ne kylvin. Nimilaputkin ehdin jo putsata uudelleenkäyttöön. Saattaa olla, että se oli maaliskuuta, koska siemenpussissa suositellaan maalis-huhtikuuta.

Nyt jännään, selvisivätkö talvesta. Todennäköisesti kyllä, sillä meidän Kuupuutarhan läpäisevä maa ja runsas auringonpaiste pitäisi olla niille mieleen.

Punahatun kasvatus siemenistä...

  • Punahatun siemenet kylvetään ulos touko-kesäkuussa tai esikasvatetaan sisällä, jolloin siemenet kylvetään maalis-huhtikuussa. 
  • Siemenet peitetään kevyesti mullalla, tai kuten minä tein, sammalkasvualustalla. 
  • Multa kastellaan, ei kuitenkaan litimärkänä. 
  • Kylvöastia peitetään läpinäkyvällä muovilla, jotta mullan pinta ei kuivu ja siemenet lähtevät kasvuun. 
  • Kylvöastia pidetään 15-20 lämpöasteessa., siemenpussin ohjeen mukaan. Itse olen huomannut, että itävät nopeammin, jos astia on lämpimämmässä.
  • Kun taimet ovat tulleet näkyviin, voi muovin poistaa. 
  • Mullan pinta saa kevyesti kuivahtaa, ennen kastelua. Se auttaa estämään harsosääskiä. Omissa kylvöissäni niitä ei ole näkynyt, ehkäpä sen takia, että käytän sammalkasvualustoja taimikasvatuksessa.
  • Kun ensimmäisten lehtien jälkeen ilmestyy toisenlaiset lehdet, viimeistään silloin on aika aloittaa lannoittaminen. Aluksi miedolla lannoitteella.
  • Kun yöpakkaset ovat ohi, voi esikasvatetut taimet istuttaa ulos.
Joillakin punahatut ovat tehneet siementaimia ja sitä odotan itsekin. Olisi aivan mahtavaa, jos nämäkin leviäisivät perhosten ja pörriäisten iloksi 😊

Valmistautumista kylvöön...

Aion siis kylvää vielä lisää näitä punahattuja. Nykyään valmistaudun kylvöihin jo ajoissa eli nytkin kaikki tarvikkeet ja siemenet on ostettu aikaa sitten. Kylvän siemenpussien loput siemenet sammalnappehin, heti kun kuu vaihtuu tai siis heti kun tulee näille hyvä kylvöpäivä.
Kuvan otin tänään eli kuvassa näkyy helmikuun lopulla kylvetyt punahatun taimet. Ne ovat tulleet näkyviin tällä viikolla.


Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:


14 kommenttia:

  1. Mitä, onko niitä tosiaan keltasinakin? Olen nähnyt vain noita punaisia.
    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nyt törmäsin tähän keltaiseen ensimmäistä kertaa ja näyttää tosi kauniilta siemenpussin kuvassa. Netistä löytyi lisää kuvia keltaisista päivänhatuista eli kyllä niitä on. Punakukkaiset on toki kaikkein yleisimpiä :)

      Poista
  2. Oi, nuo ovat niin kauniita ja etenkin kun perhosia on kukissa. Olen aina ihaillut niitä naapurin pihalla. Nyt taidan rohkaistua kylvämään niitä itsekin. Mistä löysit sen siemeniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä niiden kylvämistä, sillä siemenet näyttävät itävän ja kasvavan hyvin, ilman erikoisia toimia. Ne voi kylvää huhtikuussakin, niin kasvatusaika sisällä lyhenee.
      Valkoisen löysin muistaakseni puutarhamyymälästä ja keltainen on Korpikankaalta.

      Poista
  3. Hei Sari, millä lannoitat ja miten paljon esimerkiksi näitä punahattuja? Tarvitaanko erillistä lannoitusta vai riittääkö hyvä multa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iisa, lannoitan niitä miedolla kastelulannoitteella, koska ovat vielä niin pieniä. Eli noin puolet lannoitteen ohjeen annostelumäärästä. Kun taimet alkavat kasvattaa lisää lehtiä, lannoitan ohjeen mukaan. Riippuu paljon mullasta, kuinka kauan siinä riittää ravinteita. Yleensä esim. kylvömullassa riittää ravinteet ensimmäisiksi viikoksi.

      Poista
  4. Itselläni pikku taimet heliotrooppia, daalioita, jättiverbenaa, pelargonioita ja punahattua, ja mietin sopiiko kaikille sama lannoitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille sopii sama lannoite. Itse lannoitan taimia ja huonekasveja usein samalla lannoitteella. Vain orkideoille on eri lannoite, siis orkidealannoite :)
      Ja amppelisoilikille testaan edelleen fermentoitua uutuus lannoitetta.

      Poista
  5. Moi, ymmärsinkö kuvasta oikein, ettei punahattu kuki ensimmäisenä vuotena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ymmärsit oikein. Monet siemenistä kylvetyt perennat kukkivat vasta toisena vuotena ja osalla, kuten pionit, kukintaa saa odottaa vielä kauemmin.
      Viime keväänä kylvettyjen taimien yhdessä taimessa oli kylläkin kukkavarren alku, mutta vasta syksyllä. Se ei siis ehtinyt kukkia, koska syksyn kylmyydessä kasvu pysähtyy.

      Poista
  6. Onnistuin siemenistä kasvattamaaan punahattuja. Ne kukkivat viime kesänä ensimmäistä kertaa. Olin todella yllättynyt miten upeita ja kookkaita ne ovat.Kasvoivat noin 1-1,3m korkuisiksi ja kukka oli myös kookas n10cm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että onnistuit hyvin. Punahatut ovat tosiaan helppoja kasvattaa siemenistä. Niissä on paljon eri lajikkeita ja korkeus tulee aina lajikkeen mukaan.
      Tänä vuonna aion esikasvattaa 120 cm korkeita punahattuja, kun taas jutun valkokukalliset ovat vain 60-80 cm korkeita, siemenpussien tietojen mukaan. Ovatkin kivasti erikorkuisia :)

      Poista
  7. Tarkoitus olisi kerätä punahatuista siemenet talteen (koska eivät ole juurikaan kylväytyneet itsekseen). Ja kylvää ensi keväänä sisälle. Tarvitseekohan punahatun siemenet kylmäkäsittelyä että itävät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea esikasvattaa taimet :) Punahatun siemenet eivät yleensä vaadi kylmäkäsittelyä, vaan itävät hyvin ilman sitä. Itse olen kylvänyt siemenet suoraan sisälle ihan asuinhuonelämpötilaan ja ne ovat itäneet hyvin.
      Jos kävisi niin, että taimia ei ala näkyvä noin 16 vrk kuluttuakaan, niin silloin kylvöksen voi siirtää 2-3 viikoksi jääkaappiin.

      Poista