sunnuntai 21. maaliskuuta 2021

Kevään pihatöiden listaus

Nyt kun kevät tulee näin myöhään ja on vieläkin paljon lunta, niin pihanhoidon kannalta "kevät" tulee olemaan lyhyt aika. Joten listasin nyt jo ne tärkeimmät pihatyöt, jotta ne varmasti tulee tehtyä oikeaan aikaan. Ja vielä kun ajoitan kuun mukaan, niin on hyvä näin etukäteen katsella hyviä päiviä. Silloin kaikki on valmiina, eikä hyvä aika pääse livahtamaan ohi.


Omenapuiden ja pensaiden leikkaus...

Nythän ei ole hyvä aika leikata puita eikä pensaita kuun mukaan. Seuraava ajankohta on vasta pääsiäisen aikaan eli 2.-3.4.2021. Ne, jotka ovat Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla, löytävät nämä kaikki vuoden hyvät leikkauspäivät kurssialustalta. 

Itse aion leikata hieman omenapuita ja marjapensaita. Todennäköisesti myös pensasaidat kaipaavat jonkinlaista leikkaamista, sillä rusakot ovat järsineet ja katkoneet niiden versoja. Vielä ei näy kunnolla, kuinka paljon ne vaativat leikkaamista, koska lunta on niin paljon. Nämä kaikki leikataan ennen kuin lehdet puhkeavat.


Talvetetuille kesäkukille mullanvaihto...

Yleensä teemme mullanvaihdon vasta keväällä ja osalle vasta silloin, kun ne istutetaan piharuukkuihin. Se on aika iso operaatio, joten sillekin on hyvä varata pari päivää. Kuvan valkokukkaiselle sinisarjalle on lisäksi etsittävä uusi aurinkoisempi paikka, jotta se tekee kukkia kunnolla. Kuva on toissa vuodelta, kun se kukki näin runsaasti.


Kasviryhmän kunnostus...

Tässä kasviryhmässä on tummakurjenpolvea, joka on tehnyt paljon siementaimia. Nyt keväällä on tarkoitus kaivaa taimet pois päivänliljan seasta ja samalla voisi hieman jakaa päivänliljaa. Siinä aion olla ajoissa liikkeellä, jotta homma on helppoa. 
Pidän päivänliljoista ja niiden kauniista lehdistä. Ne on myös pihasuunnittelun näkökulmasta erittäin suositeltavia perennoja. Tässä ne eivät nyt pääse oikeuksiinsa noiden tummakurjenpolvien taimien seassa. Oikein odotan, että tämä kohta on jälleen selkeän kaunis.

Daalioille ehkä lisää tilaa...

Viime vuonna siemenistä kasvatetut daaliat kaipaavat nyt enemmän tilaa. Kuva on siis viime kesältä. Kun lumet sulavat, niin nähdään, miten kohdan muut uudet kasvit ovat talvehtineet. Jos ne ovat hyvässä kunnossa, daalioista mahtuu tähän vain pieni osa. Siis mikäli nämä uudet daaliat ovat säilyneet hyvin kellarissa.
Näissä daalioissa oli pari hyvin erikoisen näköistä. Jännään miten ne ovat talvehtineet, toivottavasti hyvin.

Kevään pihatöiden isoin homma - kukkaniityn "kunnostus"...

Meillä on monilajinen kukkaniitty, joka on jäänyt heikommalle hoidolle parina viime vuonna. Viime elokuussa oli kerrankin aikaa tutkia sitä tarkemmin ja huomasin, että sieltä on hävinnyt paljon upeita kukkijoita. Syynä voi olla siruetanat, jotka syö keväällä tiettyjen kasvien alkuja. Yksi syy on se, että vuohenputki on taas lisääntynyt kukkaniityllä. Eli keväällä pitää tehdä niitylle "kunnostus".  Mitä silloin tehdään, niin sen näkee tarkemmin vasta kun lumi on sulanut.

Kastelualtaat multasäkkeineen aurinkoon...

Koska puut ja pensaat ovat kasvaneet isommiksi, niin näille seinänvierustan sepelin kastelualtaille suunniteltiin aurinkoisempi paikka. Se on onneksi helppo homma, sillä toisella seinustalla sepeliä vain hieman tasoitetaan niiden alta, sitten toukokuussa. Nythän laatikot on odottamassa varastossa ja ne tuodaan ulos vasta toukokuun puolella.

Taimien kasvatusta keväällä...

Ikkunalla on jo kasvamassa rimpsureunaiset orvokit, punahatut ja kärsämöt. Kohta kylvän lisää kesäkukkia, kuten taas väriä muuttavaa samettikukkaa. Se kukki toissa kesänä niin runsaasti, että päädyin taas siihen. Tomaatin taimet ostan meidän lähipuutarhalta, sillä oma kasvatusikkuna on liian kylmä niille pakkasilla.

Iso osa kasvimaan taimista kylvetään suoraan maahan ja joitakin siruetanoille mieluisia taimia, kuten auringonkukkaa, kasvatetaan taimiksi kylvöpöydällä pihalla. 
Eli näiden eri kasvien kylvöpäivät olen jo merkannut omaan kalenteriini, koska teen kylvöt ja taimienkasvatuksen aina kuun mukaan. Nämäkin ajat löytyvät myös kurssialustalta.

Kevään pihatöiden listaus...

Maaliskuu

Huhtikuu

Toukokuu

Kesäkuu 



Jotain tuosta listasta taisi jäädä nyt pois..... ihan sellainen tunne. 
Vinkkaa, jos keksit mitä siitä puuttuu 😊

Kevätterkuin Sari


10 kommenttia:

  1. liikaa kun ehtii ajatella väsyy ennen kun ehtii tehdä.minä ajattelen usein: sitten kun 2v3kk jään eläkkeelle niin sitten,nyt kun van kaikki säilyisi hengissä siihen asti.eilen kyllä 3 isoa rusakkoa kävi auttamassa kevätleikkauksissa.ei kyllä ollut ihan puutarhaoppikirjan mukaantehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ihmiset ollaan niin hauskasti erilaisia :) Minä taas tykkään suunnitella etukäteen ne tärkeimmät pihatyöt ja merkata kalenteriin, niin ne tulee myös tehtyä. Silloin ei tarvitse stressata tai tuskailla viime tipassa. Toki sää aina vaikuttaa eli välillä jokin homma siirtyy eteenpäin.
      Meillä on sama homma noiden rusakoiden kanssa. Olisipa mukavaa, jos rusakot osaisivatkin leikata oikein, puutarhaoppikirjan mukaan :)

      Poista
  2. Kiitos hyvästä listasta! Ihana tuo niitty, tulee mieleen tanskalaisen maajussin sarja Haluamme luonnon takaisin, se oli kiva ja avartava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitty on minustakin tosi ihana, etenkin silloin kun siinä on runsaasti kukkia. Se on yllättävän helppo. Siinä on sekin kivaa, että se muuttuu joka vuosi.
      Se sarja on aivan ihanasti hurmannut ja innostanut ihmisiä. Tänä vuonna taitaa tulla oikein kukkaniittyvillitys ja mikäs sen upeampaa :)

      Poista
  3. Kiitos listasta.Itse tykkään suunnitella puutarhatöitä .Joskus mietin niitä ennen nukkumista tarkoituksella koska koen sen rentouttavana ja saan ajatukset pois jostain stressaavasta.Oma puutarhanhoitoni on siis hyvin pienimuotoista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhanhoito on tunnetusti rentouttavaa, myös hoitotöiden suunnittelu. Tosin ei kaikille ;) Kun suunnittelee töitä, niin ainakin minä samalla ikään kuin näen työt jo tehtynä ja nautin hyvästä lopputuloksesta. Niin kun nyt tuo päivänliljakohta... kun ajattelenkin sitä hommaa, niin näen jo päivänliljojen runsaat lehdet kauniisti kaartuvan nurmikon reunaan. Se on muuten tosi kaunis kohta silloin :)

      Poista
  4. Tarkoitatko kompostin kääntöä keväällä. Sen taitaa monet tehdä juuri kevään aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, monet kääntävät puutarhakompostin keväällä. Me emme nykyään enää käännä sitä lainkaan, joten sitä hommaa ei ole.
      Mietin tässä, että mitä työtä meillä keväällä on komposteissa... taitaa olla kompostimullan kärrääminen vähitellen kasveille ja maanparannukseen sekä uusimman kompostikasan peitteleminen lepoon. Osuuko ne huhtikuulle vai toukokuulle, niin riippuu paljon säästä ja muista pihatöistä.

      Poista
  5. Kysyisin puiden leikkauksesta. Istutimme viime syksynä omenapuita. Eikö niiden leikkausaika olisi nousevalla kuulla, jolloin puut lähtisi hyvään kasvuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapuut lähtevät hyvään kasvuun, jos niillä on oikea kasvupaikka ja eivät kärsi kuivuudesta. Eli leikkaisin ne samaan aikaan kuin vanhatkin omenapuut.

      Poista