sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kuun vaiheet ja siementen kylvöjä

Taas alkoi kasvava kuu uudenkuun päivän jälkeen, joten on aika kylvöjen ja istutusten. Koska kuun lisäksi otetaan aina huomioon kasville sopiva kylvöaika, niin odottelen reilun viikon. Sillä liian aikaisin kylvetyt kasvit kasvavat asuinhuoneessa hontelosti ja myöhemmin kylvetyt ovatkin parempia taimina.
Pääsiäisruohot olen kyllä jo kylvänyt ja taidanpa kylvää vielä lisää. Tämä valkovihreä on niin veikeän näköistä, kuten viime pääsiäisen kuvista hyvin näkee Kissanruohoa vai pääsiäisruohoa -postauksessa.

Hyvä ajankohta kylvää ja istuttaa kukkia sekä lehtikasveja on 6.-18.4.2019. Osa päivistä sopii erityisen hyvin kukille ja osa hedelmille. Ja osa on muuten loistavan hyviä. Lisää tietoa kuun vaiheista puutarhanhoidossa täällä.

Samettikukan eli samettiruusun siemenet...

Kylvän siis samettikukkaa ja kosmoskukkaa, joille suositellaan esikasvatuksen aloittamista huhtikuussa. Taimien istutus ulos on vasta yöpakkasten loputtua eli touko-kesäkuun vaihteessa täällä eteläisessä Suomessa.
Erikoiset siemenet näillä samettikukilla.

Jättikurpitsan siemenet...

Ensimmäistä kertaa kokeilen jättikurpitsan kylvöä ja kasvatusta. Siemenpussissa luki, että taimikasvatus kestää 3-4 viikkoa. Ja jos taimet pääsee istuttamaan ulos vasta touko-kesäkuun vaihteessa, niin kylvän nämä reilun viikon päästä. Kurpitsat paleltuvat tosi herkästi, joten voi olla, että ne saa istutettua ulos vasta kesäkuun toisella viikolla. Saas nähdä, millainen kevät tulee olemaan

Mitä muita kannattaa kylvää nyt huhtikuussa siemenistä, siitä Huhtikuun kylvöjä -postauksessa.

Pelargonin taimet ruukkuihin...

Vielä näillä taimilla ei ole kiire isompiin ruukkuihin. Mutta osassa on kaksi tainta, ja niiden erottamien toisistaan kannattaa tehdä mahdollisimman pieninä. Joten se homma on tässä edessä. Näiden siemenet oli kylvetty maaliskuun alussa. 

Näilläkään tammikuun lopulla kylvetyillä pelargoneilla ei ole mikään kiire isompaan ruukkuun. Olen kasvattanut pelargonin taimia näissä kennoissa ihan kesälle asti ja hyvin toimi.
Kuten taimista näkyy pelargonin kylvöt onnistuvat aurinkoisella ikkunalla ilman lisävaloja, siitä lisää Pelargonin kasvatus siemenestä on helppoa -postauksessa.

Olisi tosi kiva kuulla, mitä aiot kylvää nyt huhtikuussa esikasvatukseen? Vai keskitytkö suoraan maahan kylvettäviin?
Vielä nimittäin ehtisi kylvää vaikka mitä 😊


Lisää vinkkejä siementen kylvöstä ja kasvatuksesta:



Kevätterkuin Sari

6 kommenttia:

  1. Onpa söpöjä nuo pelargonipien okaiset ♥
    Luulen, että en taida esikasvattaa mitään... kylvin jotakin laukkaa viime kuussa, mutta se ei itänyt, niinpä pistin purkin ulos saamaan kylmäkäsittelyä. Toivottavasti se tepsii. Loput siemenet saavat luvan odotella vielä. Tuoksuherneistä olisi toisaalta kiva saada kukkia mahdollisimman aikaisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit ovat tosiaan söpöjä terhakoine lehtineen. Nyt jäänään, minkä värisiä kukkia niihin tulee... tai siis kukat tulevat vasta aikaisintaan kuukauden kuluttua ehkä parinkin.
      Laukat ja sipulit tuntuu olevan vähän hankalia kylvettäviä. Ainakin jättisipulit vain junnaavat edelleen.
      Tuo onkin hyvä idea kylvää tuoksuherneistä osa esikasvatukseen. Muutenhan niiden kukinnan aloitusta saa odottaa niin kauan ;)

      Poista
  2. Samettikukkaa ja krassia ajattelin kylvää viikonloppuna sekä laittaa daalian esikasvatukseen.Oikein odotan että pääsen kylvöpuuhiin.Keijunmekot ja verbenat kylvin edellisinä kylvöpäivinä ,ihan mukavasti itivät.Keijunmekot näyttävät selviytyneen myös isompaan ruukkuun siirrosta,vaikka taisin nyt olla liian innokas siirtämään.Pelargonit ostan nyt kesällä "valmiina" ,talvetus ei onnistunut eikä lähipuutarhassa ollut mieleisiä pikkutaimia.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunmekot onkin sitkeitä kasveja, ja yllättävän helppoja kylvää siemenistä. Sain sen myös talvehtimaan vähän viileämmässä huoneessa. Mikä yllätti, koska se ei ollut edes ikkunalla, vaan hieman sivussa ikkunasta.
      Harmi, ettei pelargonin talvetus onnistunut! Minäkin aion ostaa heti pelargonin tai pari, jos löydän mieluisia värejä. Messuilla niitä ei ollut, joten täytynee myös odottaa sitä varsinaista kesäkukkien myyntikautta :)

      Poista
  3. Yhtä tomaattilajiketta esikasvatan vielä ja erilaisia basilikoja laitan lauttalle itämään huhtikuun aikana, auringonkukat jää ehkä toukokuulle. Suurimman osan esikasvatettavista olen laittanut jo maaliskuun kylvöinä, tomaatit, samettikukat ja yrttejä. Pitää viedä taimia mukana seuraavalla reissulla, joten kylvin jo aiemmin ja taimien istuttamisurakka isompiin ruukkuihin alkoi eilen. Pitää olla peukut pystyssä, ettei tule kovin epävakainen ja kylmä loppukevät ja alkukesä Ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa niin ihanalta kevätkylvöjen touhulta! Sinulla on aika paljonkin kylvettäviä :)
      Minäkin kylvän auringonkukat ja tuoksuherneet vasta toukokuussa, koska ne pääsee istuttamaan pihalle ehkä touko-kesäkuun vaihteessa.
      Toivottavasti tulisi kohtalaisen lämmin kevät, eli pidetään peukkuja :)

      Poista