maanantai 6. kesäkuuta 2022

Helppoa omavaraisuutta parvekkeella

Helppoa omavaraisuutta parvekkeella eli miten siellä tai terassilla saa kätevästi kasvatettua syötävää. Kasvien valintaan vaikuttaa se, paistaako parvekkeelle aurinko koko päivän, puolipäivää vai onko parveke varjossa. Kaikille parvekkeille ja terasseille löytyy kyllä siellä viihtyvät hyötykasvit. 

Tämä kirjoitus kuuluu Suuntana omavaraisuus -yhteispostausten sarjaan, josta lisää jutun lopulla.

Altakasteluruukuilla helppoa viljelyä parvekkeella...

Ruukuissa kasvattamisen isoin haaste on kastelu, etenkin hellekesänä. Nimittäin ruukut vaativat kastelua hellepäivinä joka päivä, myös lomareissuilla.
Siksi erilaiset altakasteluruukut ovat tosi käteviä ja helpottavat parvekkeella viljelyä. Niissä on siis pohjalla vesisäiliö, josta vesi nousee hiljalleen multaan kasvien käyttöön.

Eilen tein parvekkeelle pienen hyötykasvialueen sivupöydälle, kun kuun vaihe oli hyvä näiden kasvien istuttamiseen. Löysin isomman laatikkomallisen altakasteluruukun eli Biolanin Planter Kasvatusaltaan, jossa on altakastelupohja. Sen lisäksi olin varannut pyöreitä Orthexin Altakasteluruukkuja. Mullaksi valitsin Biolan Yrttimaata, jota olemme käyttäneet pihalla Kastelualtaiden multasäkkeinä yrteille.

Altakasteluruukkujen pohjalevyssä on koloja, jotka täytetään aina mullalla huolellisesti. Niistä vesi nousee multaan. Kuva on nyt Planterin pohjasta.
Meillä on siis pihalla seinustalla Biolanin Kastelualtaan, jotka on myös tosi käteviä niiden vesisäiliön takia. Niistä näet kuvia Hyötytarha sokkelin viereen - hyödynnä koko piha -postauksessa. 
Ne Kastelualtaat on kooltaan liian isoja parvekkeen sivupöydälle, mutta tämä Planter on juuri sopiva. Lisäksi tämä on helpompi siirtää, jos haluan muuttaa järjestystä vielä kesällä 😊

Istuta oikein - kasvit ponkaisevat kasvuun...

Jotta hyötykasvien kasvatus onnistuu parvekkeella, niin kasvattamisen perusasiat pitää olla oikein. Eli hyvä multa ja  hyvät taimet, joiden juuripaakku on kasteltu ennen istuttamista.
Kuvassa vasemmanpuoleinen timjamin juuripaakku oli selvästi jäänyt illalla kastelematta. Sen huomasi jo mullan väristä.
Taimet istutetaan niin, että uusi multa peittää niiden juuripaakun. Vain tomaatti voidaan istuttaa tosi syvään eli sen varsi voidaan upottaa multaan, jos tomaatin taimi on liian pitkä.
Tärkeää on myös totuttaa taimet ulkoilmaan, etenkin aikaisin keväällä ja lasittamattomilla parvekkeilla ja terasseilla.

Säästä taimiruukut - ekologisia taimien kasvatukseen...

Jos haluat tehdä ekologisia valintoja, säästä taimiruukut kevään kylvöruukuiksi. Ne on paljon ekologisempia, mitä maitopurkit tai vastaavat. Siitä olenkin kirjoittanut aiemmin Ekologiset taimiruukut ja kierrätys -postauksessa.
Kuvassa vihreät ruukut on biohajoavia ja uusituvista raaka-aineista valmistettuja Vefi-bioruukkuja. Ne on sitkeitä, eivätkä halkea ja kestävät vuosia taimikasvatusruukkuina. Suosikkejani!
Valkoiset ruukut on taasen valkoisista jouluhyasinteista. 

Parvekkeella helppoa ja tyylikästä omavaraisuutta...

Altakasteluruukut tekevät viljelyn helpoksi parvekkeella. Niiden avulla kasvien multa ei pääse kuivahtamaan liikaa ja siten esim. basilikan maku pysyy hyvänä. Toki altakasteluruukut sopivat myös kesäkukille.

Haluan tehdä parvekkeesta kauniin näköisen, joten vaihdoinkin sen valkoisen altakasteluruukun Orthexin mustaan altakasteluruukkuun. Kokonaisuudesta tuli näin kaunis ja tyylikäs, kun ruukuissa on sama väritys. Näyttää hyvältä 😍

Yrtit - helppoa omavaraisuutta parvekkeella...

Yrtit on helppoja kasvattaa parvekkeella. Ne on terveellisiä, mutta muutamat hintavia ostaa, etenkin kun kasvista tulee käytettyä vain pieni osa. Ja jäljelle jäänyt yrtti lakastuu sisällä nopeasti. Joten yrttien viljely parvekkeella on ehkä helpoin tapa lisätä omavaraisuutta.

Kuvan rosmariini on se sama ruokakaupasta ostettu, jonka istutin ruukkuun maaliskuun alussa. Se on kasvattanut sivuversoja runsaasti, koska olen napsinut siitä latvoja ruokaan. 
Istutin sen nyt altakasteluruukkuun, koska aion kokeilla sen talvettamista sisällä.

Ruohosipulin olen esikasvattanut siemenistä ja nyt se pääsi Planterin kulmaan, pienen tomaatintaimen viereen.

Tämä timjami on kasvanut yllättävän tuuheaksi. Sen olen myös esikasvattanut siemenistä, samaa aikaa kuin ruohosipulin. Sen paikka on Planterin aurinkoisimmalla kulmalla.

Matalakasvuiset tomaatit parvekkeella...

Planterin etureunassa on matalana kasvavia tomaatin taimia, jotka esikasvatin. Vanhimmissa taimissa on jo pieniä tomaatin raakileita.
Näitä matalakasvuisia tomaatteja ei tarvitse yleensä tukea. Ne tekevät satoa jo nuorina ja usein miten  runsaasti. Toki tomaatin koko on pieni.
Muissa kuvissa näkyy myös Planterin takareunalle istutetut korkeammat tomaatin taimet. Ne ovat toista lajiketta ja kasvavat selvästi korkeammiksi eli noin 50 cm korkeiksi.
Laatikossa on myös yksi iso basilikan ja persiljan taimi sekä yhden persiljan jämät. 

Planteri on nyt istutettu todella täyteen. Eli pitääpäs napsia siitä basilikaa ja persiljaa enemmänkin, jotta tomaateilla on riittävästi valoa ja tilaa. 

Lisää omavaraisuutta parvekkeella...

Kannattaa rohkeasti kokeilla hyötykasvien kasvattamista parvekkeella ja siten lisätä omavaraisuutta. Eri kasvit viihtyvät hieman erilaisissa oloissa. Jos et tunne oman parvekkeesi olosuhteita, niin sen oppii kyllä seuraamalla ja kokeilemalla eri kasveja. Tässä nyt joitakin esimerkkejä erityyppisille parvekkeille:
  • aurinkoiselle ja kuumalle parvekkeelle - tomaatti, chili, timjami yms.
  • puoliaurinkoiselle parvekkeelle - ruukkukurpitsa, ruukkupavut, salaatti, persilja yms.
  • varjoisalle ja viileälle parvekkeelle - salaatti, retiisi, pyöreä porkkana yms.


Tuoksujen huumaa ja mustarastaiden laulua...

Parvekkeella on kyllä nyt tuoksujen huumaa, kun rosmariini, basilika ja timjami tuoksuvat, kun niitä vähän hipaisee. Sen lisäksi siellä on aivan ihania punaisia tuoksuvia ´Pink Kisses` neilikoita, joissa on lämpimän neilikkainen tuoksu.
Iltaisin vahvan huumaavasti tuoksuva tähtijasmiini täyttää parvekkeen tuoksullaan. Se kasvaa ruukussa pöydällä, valkoisessa köynnössäleikössä.
Tuolilla onkin aivan sykähdyttävän ihanaa istuskella tuoksujen keskellä ja kuunnella mustarastaiden laulua😍


#suuntanaomavaraisuus -sarjan yhteispostaukseen osallistuivat myös seuraavat blogit...


Kasvuvyöhyke 1

Jovela https://www.omavarainen.fi/l/kerkka/

Korkeala https://www.korkeala.fi/metsan-antimet-omavaraisuudessa/



Sarjaa luotsaavat Satu https://tsajut.fi ja Heikki https://korkeala.




Puutarhaterveisin Sari





6 kommenttia:

  1. Itse säästän kaikki taimipurkit uudelleen käytettäviksi. Kun Vedin lapsille kasvihuonekerhoa, he ihmettelivät, miksi toin vanhoja ja likaisia purkkeja kerhoon. No, pistin muksut pesemään purkit. Ei ollut likaisia enään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, miten ihanalta kuulostava kerho! Monella aikuisella on ihan sama ajattelutapa, mitä he tuskin itse edes tiedostavat. Automaattisesti heittävät taimien ruukut roskiin ja ostavat keväällä uusia puhtaita ruukkuja taimien kasvatukseen.
      Itse aina säästän kaikki ehjät ruukut ja pesen ne ruukkuvarastoomme, joka on oikea aarrearkku puutarhurille :)

      Poista
  2. Voi miten kaunis tuo tähtijasmiini on! Ja upeat istutukset muutenkin. Todella kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos :) Koetan saada parvekkeen, ja pihankin, näyttämään kauniilta. Sillä kauneudella on todella suuri vaikutus meihin ihmisiin.
      Tähtijasmiinissa on minustakin jotain yksinkertaisen kaunista, kun sen versot ovat sirosti kiertyneet säleikköön. Se on kivasti myös sopivan kokoinen talvisäilytykseen, tai ainakin siltä se vaikuttaa tässä vaiheessa.

      Poista
  3. Mikä tomaattilajikkeesi on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en muista niitä, sillä esikasvatin kahta eri lajiketta. Laitan lajikkeiden nimet myöhemmin tänne, kunhan tutkin ensin siemenpussilaatikkoni.

      Poista