perjantai 4. joulukuuta 2020

Luukku 4 - Valkoinen amaryllis maljakkoon

Taas kävi vanhanaikaisesti ja tämän valkoisen amarylliksen upea kukkavana piti laittaa maljakkoon. Nimittäin ruukussa sen kukkavana oli kasvanut aika vinoon ja vaati tukikeppiä. Lähdin hakemaan tukea ja siinä samalla ruukku putosi lattialle. Nyt on sitten upea valkoinen amaryllis maljakossa.


Amaryllis vaatii tukevan ruukun tai tukikepin...

Amaryllis on siitä erikoinen, että sen kukkavana taipuu itsekseen välillä johonkin suuntaan ja jonkun ajan päästä toiseen suuntaan. Se on hauska ominaisuus, mutta se voi myös kaataa koko kasvin nurin. Ja niin kävi tälle kaunottarelle.


Amarylliksen varren ympärille kumirenksu...

Kukkavarren alaosa sai ruhjeen, joten ei auttanut muu kuin leikata kukkavarsi maljakkoon. Laitoin taas kumirenksun varren alaosaan, jotta varsi ei lähde purkautumaan kiemuroille. Se on nimittäin myös hyvin tyypillistä amarylliksille maljakossa.

Sipuli säilyi ehjänä samoin toinen nupuvarren aluista. Pienempi niistä oli taittunut ja kohta näkee, toipuuko se vai lähteekö kellastumaan. Onneksi jäi edes yksi nuppuvarsi, sillä sen kukat ovat niin upeat.


Valkoinen kerrottu amaryllis - suosikkini...

Tämä kerrottukukkainen valkoinen amaryllis on edelleen niin ihana, että niitä pitää saada joka joulu. Kukissa on myös mieto hyvä tuoksu. 
Kukat painat yllättävän paljon, joten en nyt löytänyt kaapeistani tukevaa pientä maljakkoa sille. Sen sijaan vanha lasipurkki olikin yllättävän tukeva. Näin upealle kukalle piti hieman kaunistaa lasipurkkia kangasnauhalla.
Kyllä amaryllikset on hurmaavan kauniita, etenkin tämä kerrottu valkoinen 😍


Jouluterveisin Sari


8 kommenttia:

  1. Onpa harmillista! Mutta kaunis leikkokukkakin siitä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, hieman kyllä harmitti. Mutta onneksi amaryllis kestää pitkään näin maljakossakin. Eikä enää ole kaatumisvaaraa ;)

      Poista
  2. Kerrottu valkoinen amaryllis on kaunis.
    Noin on käynyt minullekin. Harmittaa ilman muuta. Onneksi amaryllis kestää aika pitkään leikkonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten jännä, ettei tähän kerrottuun valkoiseen amaryllikseen kyllästy, vaikka sitä on ollut jo vuosia joulukukkana. Nytkin minulla on niitä kukassa kolme. Ja edelleen ihastelen niitä vähänväliä :)
      Saa olla kyllä tarkkana, että huomaa ajoissa tukea kukkavarren. Tänä aamuna huomasin, että yksi amaryllikseni oli taas taivuttanut kukkavarret vinoon. Onneksi tällä kertaa olin jo illalla laittanut sen lattialle lipaston viereen ja aamulla kukkavarret nojasivat lipastoon. Sekin amaryllis täytyy siis kohta tukea.

      Poista
  3. Eipä hätiä mitiä! Noinhan se menee luultavasti yhtä kauan kuin ruukussakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, taitaa tosiaan kestää kauniina yhtä kauan maljakossa kuin ruukussakin. Näin maljakossa se on myös matalampi, joten saa kivoja asetelmia eri korkuisista amarylliksistä :)

      Poista
  4. Onneksi amaryllis kestää hyvin leikkonakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ja kestää pitkään kauniina maljakossa. Minulla on aina joskus leikkokukkana myytäviä amarylliksiä ja niillä on hyvä maljakkokestävyys. Niissä on myös erikoisia värejäkin. Mutta tämä valkoinen kerrottu on ehkä se kaunein amaryllis :)

      Poista