keskiviikko 29. tammikuuta 2025

Ukonhattu - ei lasten leikkipaikan luo

 
Ukonhattu on upea ja helppohoitoinen perinneperenna. Meidän puutarhassa sitä on kahdenlaista. Sen sijoittamisessa on tärkeää muistaa, että sitä ei kannata laittaa lasten leikkipaikan viereen tai edes lähistölle. Muuten se on aivan loistava kasvi esimerkiksi tällaiseen kerrokselliseen kasviryhmään.

Olisikin kiva kuulla, kasvaako tätä enää kenenkään pihalla? Vai onko tämä jo häviämässä pihoilta.

Aitoukonhattu helppo perinnekasvi...

Tummansinikukkaista aitoukonhattua näkee usein vanhoilla pihoilla ja se onkin sitkeä perinnekasvi. Eli aika vaatimaton kasvupaikan suhteen ja pärjää jopa ilman hoitoa. Sillä on vahva juuristo, joten se leviää vähitellen isommaksi alueeksi.

Tässä kuvassa se kasvaa kerroksellisen kasviryhmän keskiosassa, jolloin sen ympärillä on muita kasveja estämässä lapsia ulottumasta siihen. 
Sen kukat on kyllä aika vaaleat. Tajusin sen vasta nyt, kun kirjoitin tätä postausta. Onko teillä muilla tummemmat kukat ukonhatuissa?


Aitoukonhatun kukat ovat yleensä pitkin verson latvaa. Sen sijaan tarhaukonhatulla ja kirjoukonhatulla kukkaterttu on haaroittunut. Ne kukkivat samaan aikaan syysleimujen kanssa eli heinä-elokuun tietämillä.

Erikoisen malliset kukat... 

Ukonhattujen kukan muoto on erikoinen, ikään kuin kypärän mallinen. Siitä näkee usein sanottavan, että sen kukat kelpaavat etupäässä kimalaisille, kukkien muodon takia.

Kirjoukonhattu myös perinnekasvi...

Tätä sinivalkokirjavaa kirjoukonhattua näkee myös usein vanhoilla pihoilla. Kuvasta hyvin huomaa, miten sen kukkaterttu on haaroittunut. Sen kukan tummansininen sävy on sama kuin tavallisilla ukonhatuilla.
Meidän pihalle nämä kummatkin ukonhatut on saatu muistaakseni mummolasta.  Ne kasvavat nykyään tässä samassa ryhmässä vierekkäin.

Ukonhatut vaarallisen myrkyllisiä syötynä...

Syy, miksi ukonhattuja ei kannata laittaa lasten leikkipaikan viereen tai lähelle, on niiden myrkyllisyys. Koko kasvi eli sen kaikki osat ovat syötynä vaarallisen myrkyllisiä.
Näin myrkyllisiä kasveja meillä on onneksi vähän puutarhan koristekasveissa. 
Muita vaarallisen myrkyllisiä kasveja näet Todella myrkylliset kasvit -postauksessa.

Ukonhatun hoito-ohjeet...

Ukonhatut viihtyvät auringosta puolivarjoon, kun maa on tuoretta tai kosteaa. Liian kuivalla tai kuumalla paikalla niihin tulee herkästi kirvoja. Kun maa on ravinteikasta, niin ne kasvavat rehevästi.
Oikeanlaisella paikalla ukonhattuja ei siis tarvitse hoitaa sen kummemmin.

Lisää perinnekasveista eli maatiaiskasveista...

Perinnekasvit ovat ihanan helppoja, joten meidän vanhassa puutarhassa niitä on paljon. 


Puutarhaterveisin Sari




3 kommenttia:

  1. Kaunis kasvi kukkapenkkiin juurikin leimujen kanssa. Minun pihallani kasvaa kumpaakin sinistä ja sinivalkoista. Helppoja kuin mitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi :) Ukonhattu sopii hyvin syysleimujen kanssa vierekkäin, kun ovat eri korkuisia. Ja väritkin sointuvat kauniisti yhteen.

      Poista
  2. Minulla on useampaa sorttia ukonhattua, myös tuota maatiaista, mutta sen kukka on tummempi. Kukinta-ajaltaan ukonhatuistani on ametistiukonhattu, joka kukkii vasta juuri ennen lumen tuloa (joka vuosi ei ehdi).

    VastaaPoista