keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Unelmointia ja puutarhan suunnittelua

 
On aika unelmien puutarhan suunnittelulle ja se tietysti alkaa ihanien kesäkuvien katselulla. Ja toki myös keväinen sipulikukkien väriloisto kuuluu ainakin omaan unelmien puutarhaani. Kuvista näkee hyvin, mikä itseä viehättää eniten ja mitkä värit miellyttää omaa silmää. Eli puutarhan suunnittelu onkin kiva aloittaa unelmoinnilla ja kuvien katselulla.

Itse olen viehättynyt näihin vaaleankeltaisiin kurjenmiekkoihin. Olenkin siirtänyt nämä omaksi alueeksi, jotta ne tulevat paremmin esiin. Jotain tämän tyyppistä voisin lisätä vielä entisestään.

Kukkia ja värikkäitä perhosia...

Omassa unelmien puutarhassani lentelee paljon värikkäitä päiväperhosia. Joten suunnitelmissani on taas lisätä perhoskasveja, kuten jo aiemmin kirjoittelin. Usein perhoskasvit on myös loistavia muillekin pölyttäjille ja toki myös yöperhosille. 
Kuvassa on nokkosperhonen ja neitoperhonen syyssyrikän kukkatertulla.

Unelmointia puutarhan tunnelmasta...

Unelmien puutarhaan halutaan usein tietynlaista tunnelmaa. Eri ihmisille toiveena voi olla hyvinkin erilainen puutarhan tunnelma eli fiilis. Tässä täytyy kyllä mainita vielä sekin, että osa meistä ei huomaa tunnelmaa lainkaan eikä kaipaa sitä pihalleen.
Oleellista onkin, kaipaako itse tunnelmallista puutarhaa ja mikä olisi se tunnelma. Oletko muuten miettinyt tätä koskaan?

Kirsikkapuiden kukkaloistoa ja kirsikkasatoa...

Kirsikat on kevään ensimmäisiä kukkapuita ja siksi niin ihania. Meidän suunnalla kirsikkapuita on selvästi vähemmän ja ehkäpä siksi ne ovat monella unelmana. Muut hedelmäpuut kukkivat heti kirsikoiden jälkeen, joten nekin luovat upeaa toukokuun kukintaa. Ja niistäkin saa tietysti maukasta satoa, joko suoraan puusta syöden tai herkullisena hillona ja mehuna.


Puutarhan suunnittelua kurssin avulla...

On hyvä olla näin ajoissa puutarhan suunnittelussa, kun on vielä aikaa reilusti miettiä ja suunnitella kaikessa rauhassa, ilman kiirettä ja hoppua. Ja voi välillä pitää pitkiä taukoja, niin saa ajatukset nollattua. Koska pienen nollauksen jälkeen saa yleensä loistoideoita😊


Rauhassa suunnitellen, ilman kiirettä ja hätiköintiä, välttää myös ne pahimmat ja harmillisimmat epäonnistumiset valinnoissa. Samoin ajoissa aloitettu suunnittelu myös valmistuu ajoissa, kun tekee suunnittelun itse. Silloin pääsee myös ajoissa pihatöihin keväällä.

Jos kaipaat apua ja tukea puutarhasi suunnittelussa, Sarin pihasuunnittelun verkkokurssilla on tammikuussa alkamassa keväälle kestävä live-tapaamisten sarja, joka etenee kurssin aiheiden mukaan.
Kaikki varsinainen kurssimateriaali on jo katsottavissa ja live-tapaamiset ovat lisänä tukemassa oman pihasuunnitelman etenemistä. Niissä keskustellaan moduulin aiheesta ja samalla voi kysyä omaan suunnitteluun liittyvää. 

Nyt on siis hyvä mahdollisuus päästä suunnittelemaan omaa pihaa, livekeskustelut ja suunnitteluhortonomi tukena.

Sarin pihasuunnittelukurssi verkossa on yritykseni Puutarha Studion ja löytyy www.sarinpuutarhakurssit.fi -verkkokurssialustalta.



Puutarhaterveisin Sari 





1 kommentti:

  1. Ihana kuva iiriksistä 😃 Mikä lajike se on? Tuollaista vaaleankeltaista ihanuutta olen etsinyt jo pidempään. Se kuuluisi ehdottomasti unelmien puutarhaani 😃

    VastaaPoista