torstai 11. toukokuuta 2023

Magnolia `Vanha Rouva` kukkii parhaillaan

Magnolia `Vanha Rouva` kukkii nyt parhaillaan meidän pihalla. Siinä on vielä paljon nuppuja avautumatta, joten vähän jännään saadaanko nauttia ennätyksellisestä kukinnasta. Nimittäin sääennuste lupaa sadetta vasta sunnuntaiksi eli rankkasade ei nyt ainakaan pilaa sen avautuneita kukkia lähipäivinä. Eikä rakeitakaan ole onneksi luvassa 😊


Japaninmagnolia `Vanha Rouva` kukkii toukokuussa...

Tämä aloittelee kukkimisen siis näin toukokuun alun tietämillä, samaan aikaan kuin rusokirsikka ja valkovuokot kukkivat. Mitä aurinkoisempi paikka, sitä enemmän kukkia. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että  kukkiakseen sillä tulee olla sellainen kasvupaikka, jossa se viihtyy. Siitä enemmän postauksen lopussa.
Sen yksittäinen iso kukka on hyvin erikoinen, jopa taiteellisen persoonallinen. Aivan mykistävän upea. Näin kuvissa sen kauneus ei ihan pääse oikeuksiinsa.

Magnolia yksirunkoinen puu...

Tämä meidän  japaninmagnolia `Vanha Rouva` on siis kasvanut tässä kohtaa jo kuusi vuotta. Se on noin pari metriä korkea. Koetan ehtiä mitata sen korkeuden ihan mitalla ja laittaa sen tähän tekstiin muistiin lähipäivinä.
Kuten kuvasta näkyy, se on myös aika leveä, sillä oksat kasvat lähes vaakatasoon.
Mustila puutarhan verkkosivujen mukaan `Vanha Rouva` on täysikasvuisena 3-6 metriä korkea. Ja se Mustilan kartanon vanha yksilö on yli 10 metriä korkea. Kasvaa siis pieneksi puuksi.

Japaninmagnolia `Vanha Rouva` on "Mustilan kantaa - Japaninmagnolia (Magnolia kobus var. borealis) istutettiin Mustilan kartanon tallin eteen perimätiedon mukaan 1940-luvun lopulla. Se mistä C.G. Tigerstedt puun toi, ei ole jälkipolvien tiedossa, mutta se osoittautui erittäin säänkestäväksi ja selvisi vaurioitta erittäin ankaristakin talvista. Tästä magnoliasta on tehty 1980-luvulta alkaen solukkolisäyksellä klooneja, jotka ovat saaneet lajikenimen 'Vanha Rouva' Mustilan kartanon edesmenneen emännän Elisabethin mukaan."  näin kerrotaan Mustila puutarhan verkkosivuilla.

`Vanha Rouva` kukki jo kolmantena keväänä....

Tässä kuva siitä kolmantena keväänä, kun se kukki ensimmäisen kerran. Magnoliaan nuput kehittyvät jo syksyllä, joten koko talvi oli pientä kukinnan odotusta. Talveksi sille ollaan laitettu aina kanaverkko ympärille, jotta rusakot tai peurat ei syö sitä. Verkko piti hyvin myös pikkulinnut poissa, nokkimasta sen isoja nuppuja talvella.

Tältä `Vanha Rouva` näytti toisena keväänä eli se oli ostettu edellisenä keväänä Mustilasta. Ensimmäisenä kesänä se selvästikin keskittyi juurtumiseen ja kasvatti oksia hyvin vähän. Kuvassa sitä kastellaan juurikastelijan avulla.

Japaninmagnolia `Vanha Rouva` kasvupaikka...

Japaninmagnolia Magnolia kobus var. borealis `Vanha Rouva` viihtyy kasvuvyöhykkeillä I-III(IV) aurinkoisella(puolivarjoisella) ja suojaisalla paikalla. Maan on hyvä olla läpäisevää, tuoretta tai kosteahkoa, hapanta sekä ravinteikasta multamaata. 
Savimailla siis kannattaa suosia kohopenkkiä. Meillä sen sijaan se on istutettu loivaan rinteeseen, jossa on sorastusta kahdella puolella, joten ylimääräinen vesi valuu pois.

Sille suositellaan myös mullanpinnan kattamista katteella tai maanpeitekasveilla. Meillä sen alla kasvaa jouluruusuja ja ihanasti tuoksuvia liljoja. Muuten japaninmagnolia on aika hoitovapaa...  kannattaa kuitenkin suojata se varmuuden vuoksi talven ajan rusakoilta ja kauriilta.



Puutarhaterveisin Sari



6 kommenttia:

  1. Niin kaunis💮 Olen haaveillut magnoliasta, mutta rantatontilta on vaikea löytää suojaisaa kohtaa. Toisaalta Suomessa kukkivia puita on niin vähän, että taidan etsiä paikan sille. Sinun rohkaisemanasi 👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa kokeilla! Tämä `Vanha Rouva` taitaa kuulua niihin kestävämpiin magnolioihin ja siksi me se silloin valittiin.
      Tuulensuojaa voi antaa rakennukset, puut tai isot pensaat. Joskus jopa tehdään tuulensuojaistutuksia pihalle. Meillä suojaisuutta antaa mäki ja rakennukset. Pidetään peukkuja, että löydät magnoliallesi hyvän kasvupaikan :)

      Poista
  2. Voi että, miten ihana! Voi vain yrittää kuvitella, miten ihana se livenä onkaan, kun on jo kuvissa hengästyttävän upea.
    Täytyy näyttää näitä kuvia omalle mangolialleni ;-) Hankin sen viitisen vuotta sitten, tai ylikin, vasta polvenkorkuisena taimena tuttavan siemenestä kasvattamana. Kyllä sen pitäisi vähitellen olla kukintaiässä. Se on minun korkuiseni, eli ei vielä kahta metriä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magnoliat on ihan huikean upeita. Kun tämä kukkii, sitä tulee ihailtua vähän väliä, sillä komein kukinta voi olla nopeasti ohi... rankkasateen jälkeen ;)
      Tämä meidän magnolia on ihan vasta viime vuosina tehnyt kasvuspurtin ja se oli isokokoinen taimi ostettaessa. Joten kohta se sinunkin magnoliasi saa lisää kokoa ja aloittaa kukkimisen. Ja ilman muuta sille kannattaa näyttää näitä kuvia... :)

      Poista
  3. Se on kyllä upea, mietin kovasti löytyisikö meiltäkin ´Vanhalle Rouvalle` joku tosi hyvä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löydät `Vanhalle Rouvalle` hyvän paikan, sillä se on tosi kaunis kukkiessaan. Ja onhan se muutenkin kaunis isohkoine lehtineen :)

      Poista