maanantai 29. toukokuuta 2023

Hyvät istutuspäivät kuun mukaan

 
Kuun mukaan hyvät istutuspäivät, tai pitäisikö jopa sanoa parhaat istutuspäivät, on nyt ohi toukokuulta. Moni on tähdännyt kasvimaan kylvöt ja kesäkukkien istutukset näille hyville istutuspäiville. Samoin tein itsekin, tosin osan jätin vielä tekemättä. Nimittäin sääennuste lupaa viikonlopulle lähes yöpakkasia jopa tänne Etelä-Suomeen.


Ruoho- ja salaattisipulit istutettu hyvinä istutuspäivinä...

Kasvatin ruoho- ja salaattisipulin taimet siemenistä aikaa sitten. Taimet on olleet ulkona jo viikkoja, joten ne ovat tottuneet viileisiin öihin. Ne uskalsin nyt istuttaa jo kasvimaalle, kun oli hyvät istutuspäivät kuun mukaan. 
Ne on kasvimaan keskellä, jossa tänä vuonna on sormustinkukkaa isot mättäät. Sormustinkukka on syötynä myrkyllinen, sitä ei siis ole tarkoitus syödä. Kaikki jotka käyvät kasvimaallamme, tietävät ettei niitä saa syödä.
Vahapapuja ja herneitä emme ole vielä kylväneet, sillä teemme sen yleensä vasta kesäkuun alussa. Joten nyt jännityksellä seuraamme tämän viikon sääennustetta. 

Lämpöä rakastavat tomaatit...

Samoin avomaatomaatit on vielä istuttamatta pihalle kastelualtaisiin. Taimet ovat ulkona, mutta ne nostetaan sisälle, jos sääennuste lupaa aamuyöksi viileää. 
Sääennuste ei aina pidä paikkaansa ja joskus yö onkin monta astetta kylmempi, mitä ennusteessa arvioitiin. Eli siksi ne tulevan perjantain ja lauantain aamuyön +3 asteet pistää meidät varuilleen. Siinä on jo riski yöpakkaselle.

Tomaatit ovat siis lämpöä rakastavia, myös avomaatomaatit. Vain lasitetulle parvekkeelle olen istuttanut jo yhden avomaatomaatin taimen istutusaltaaseen. Olen kyllä varautunut peittelemään sen illalla, ennen kylmää yötä. 
Pihalla ne daalian alut peitetään myös kasvimaaharsolla, sillä daalia ei kestä yhtään pakkasta.

Laventelin ja hohtopiikkiputken siementaimien siirto...

Jaloruusupenkissä kasvaa paljon pieniä tähkälaventelin alkuja siellä täällä. Ne on ollut pakko siirtää väljemmille paikoille, sillä niitä on ihan ruusujen tyvelläkin. Tähkälaventeli tekee yllättävän paljon siementaimia, kun sen kaikkia lakastuneita kukkavarsia ei leikkaa pois.

Upea kimalaismagneetti hohtopiikkiputki on myös tehnyt siementaimia. Kuvassa niitä on kaikki pyöreähköt lehdet, tai niin luulen😊
Niitäkin siis piti siirtää väljemmälle paikalle. 
Nämä kun ovat perennoja ja tässä kohtaa kasvaneet, niin kestävät hyvin yöpakkaset. Nämä siis siirrettiin välittämättä tulevasta yöpakkasriskistä.

Ison kukkapenkin laajennus...

Istutin myös perennojen taimet kukkapenkin laajennukseen. Taimet esikasvatin itse ja ne on ollut pihalla jo viikkoja tottuen tosi kylmiin öihin. Näidenkään kanssa ei tarvinnut huomioida tulevia kylmiä öitä.

Sen sijaan jos taimet olisivat olleet sisällä tai kasvihuoneessa tähän asti, en vielä olisi istuttanut niitä pihalle. Sen tyyppisten taimien pitää nimittäin ensin totutella ulkoilmaan ja viileisiin öihin.

Kesäkukat eivät kestä yöpakkasia...

Ihan pakko on vielä muistutella... jos olet jo istuttanut kesäkukat ulos, niin ne eivät kestä yöpakkasia. Ainoastaan orvokki kestää muutaman asteen.

Meidänkin pihalla pitää värinokkonen ja hortensia nostaa yöksi sisälle, kun uhkaa kylmät yöt. Samoin isot pelargoniruukut suojataan hyvin. Kylmien öiden takia ahkeraliisat on vielä ostamatta, sillä ne paleltuvat todella herkästi. Kannattaa siis seurata oman paikkakunnan sääennustetta.

Hyvät istutuspäivät kuun mukaan...

Nämä kuun mukaan katsotut hyvät istutuspäivät on kasvavan kuun neitsyt-päivät. Eli ne katsotaan kuukalenterista. Myös edelliset leijona-päivät on hyviä.

Aina, kuten nyt, ei pysty hyödyntämään hyviä istutuspäiviä. Silloin pyritään tekemään istutukset ja kylvöt kuitenkin kohtalaisen hyvinä päivinä ja vältetään huonoja päiviä.
Tämä voi tuntua monimutkaiselta, mutta kun sen idean ymmärtää ja oppii, se on tosi selkeää. Välillä on tärkeintä välttää kullekin kasville huonointa ajankohtaa.
Esimerkiksi juuresten kylvöt ja perunan istutus ei ole näinä hyvinä istutuspäivinä, vaan niille sopii paremmin vähenevä kuu.

Selkeät ohjeet olen laittanut Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssille ja samoin päivämäärälistat, joiden mukaan voi suunnitella kevään ja kesän pihatyöt. Kurssilla on myös lista viikon tärkeimmistä töistä, jotta kaikki tulee tehtyä hyvään aikaan ja mikään ei unohdu.

Eli kuun mukaan puutarhatöiden ajoittaminen rytmittää ja jopa selkeyttää pihanhoitoa.


Puutarhaterveisin Sari


4 kommenttia:

  1. Täytyypä perehtyä noihin hyviin istutuspäiviin. Aina oppii jotain uutta 🤗 Hyvä muistutus noista kylmistä öistä. Joka vuosi tulee hankittua kesäkukat toukokuussa ja vanha kansa sanoi, että ei istutella ennen kesäkuun kymmenettä 🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuun mukaan katsotut hyvät istutuspäivät varmistaa hyvän kasvuun lähdön. Sen tehon huomaa etenkin heikkokuntoisilla taimilla tai muuten ronkeleilla. Toki siitä on etua muillekin kasveille.
      Just katsoin sääennusteen ja perjantain aamuyöksi on ennustettu vain +2 astetta. Saa nähdä, tuleeko siitä pakkasyö. Tuo on 10.6. on hyvä muistisääntö, jos ei halua siirrellä kesäkukkia yöksi sisälle tai peitellä niitä huolellisesti :)

      Poista
  2. Ihanaa kuulla, etten ole ihan hörhö, kun kantelen sisälle kesäkukat yöksi. Milloinkohan tämän raijjaamisen voi oikein lopettaa???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole laisinkaan hörhö :) Kesäkukkia on pakko nyt kantaa sisälle, kun öisin on niin kylmää. Heti kun lähialueen sääennuste lupailee lämmintä aamuyöksi, voi kesäkukat jättää huoletta ulos yöksi.
      Erittäin herkkiä paleltumaan on esim. ahkeraliisat, daaliat, verenpisarat jne. Orvokit kestävät hyvin viileitä kelejä.

      Poista