perjantai 24. helmikuuta 2023

Kirjavalehtiset posliinikukat ihastuttaa

Kirjavalehtiset posliinikukat ihastuttavat minua tällä hetkellä. En aiemmin ole niin välittänyt posliinikukista, koska ne on vähän "mummokasveja", yhtään mummoja väheksymättä.  Joten yllätyin, miten nämä kirjavalehtiset ovatkin niin upeita. Jännä nähdä, miten ne viihtyvät, sillä ensimmäistä kertaa minulla on posliinikukkia kotona. Näin sitä mieli muuttuu.


Kapealehtinen posliinikukka Hoya wayetii tricolor...

Tämän kapealehtisen posliinikukan versot roikkuvat hyvin rennosti alaspäin. Olen ymmärtänyt niin, että tämän kasvutapa on enemmänkin mätäsmäinen eli sille kasvaa paljon versoja, mutta ne jäävät aika lyhyiksi. 
Nimen tricolor viittaa kolmivärisyyteen ja kun tarkasti katsoo lehtiä, niin niiden reunassa on aavistus punertavuutta. Voi olla, että aurinkoisemmalla paikalla punertavuus olisi vahvempi.

Kirjavalehtiset posliinikukat yhdessä...

Minulla on siis nyt kaksi kirjavalehtistä posliinikukkaa. Pidän ainakin toistaiseksi ne näin vierekkäin, sillä toisella versot roikkuvat alaspäin ja toisella ne on ohjattu kasvamaan pyöreään metallitukeen.

Kirjavalehtinen isoposliinikukka Hoya carnosa...

Tähän kirjavalehtiseen isoposliinikukkaan ihastuin jo aikaa sitten ja nimen omaan näin metallitukeen ohjattuna. Tässä on jotain tosi viehättävää. Todennäköisesti tätä joutuu leikkaamaan, jos haluaa sen pysyvän metallituessa, sillä sen versot voivat kasvaa yli kaksi metriä pitkiksi.
Tai voi olla, että jossain vaiheessa otan sen pois metallituesta ja alan ohjata sen versoja pitkin seinää.

Kirjavalehtisen isoposliinikukan lehdissä on enemmän tai vähemmän valkoista. 

Posliinikukkien hoito-ohje...

Posliinikukat viihtyvät hajavalossa, tosin kukkiakseen ne vaativat runsaasti valoa. Todella paahtavassa auringonpaisteessa ne eivät viihdy.
Mullan pinta on hyvä kuivahtaa kevyesti ennen kastelua. Jos versoissa on nuppuja tai kukkia, multaa ei saa päästää kuivumaan liikaa, jotta nuput eivät kuivu pilalle. Posliinikukat eivät pidä siitä, että multa on jatkuvasti märkää.
Niitä lannoitetaan keväästä syksyyn.
Posliinikukat viihtyvät pienessä ruukussa, joten en aio tänä vuonna enkä ehkä vielä ensi vuonnakaan vaihtaa niille isompaa ruukkua.

Olisi kiva, onko teillä kokemuksia näistä posliinikukista. Saako ne helposti kukkimaan?

Kirjavalehtiset ihastuttaa enemmänkin...

Huomasin tässä kun viimeksi kastelin kasvejani, että minulla on viimeaikoina tullut hankittua useita kirjavalehtisiä viherkasveja.
Selvästikin olen ihastunut niihin 😊

Mukavaa viikonloppua!

Terkuin Sari


6 kommenttia:

  1. Kirjavalehtisiä en ole nähnyt koskaan. Itselläni oli joskus kauan aikaa sitten se perinteinen vihreälehtinen, kuten mummollani. Se taisi olla joka kodissa siihen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vihreälehtinen isoposliinikukka oli ennen tosi yleinen. Se oli huonekasvina jo 1800-luvun lopulla pappiloissa ja varakkaammalla väestöllä. Sieltä se sitten levisi aikaa myöden lähes joka kotiin.
      Nykyään on myynnissä runsas valikoima posliinikukkia, jopa hyvin erikoisia. Ja näitä kirjavalehtisiä.

      Poista
  2. Minulta löytyy tuollainen isoposliinikukka. En ole kertaakaan vaihtanut sille multaa tai uutta ruukkua, ja kesti useita vuosia ennenkuin alkoi kukkimaan. Että viihtyy vissiin ahtaassa ruukussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin nämä kuuluvat niihin kasveihin, jotka kukoistavat, kun ruukku on niille ahdas :) Itse just tänään mietin, että pitäiskö riippuvaversoiselle posliinikukalle vaihtaa vähän pienempi ruukku.
      Saas nähdä, saanko tuota isoposliinikukkaani kukkimaan, ja kaunako siihen menee. Kiva kuulla, että toivoa ainakin on :)

      Poista
  3. Minulla on tuo sama kapealehtinen ja muutama muukin laji .Iso posliinikukka minulla on ollut vuosia ja on kukkinut nyt viime vuonna ensimmäistä kertaa . Minulla on ne kaikki altakasteluruukuissa ja viihtyvät erittäin hyvin . Multana altakastelumulta ,vermikuliitti ja perliittiseos .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet saanut ne menestymään altakasteluruukuissa. Ehkä itsekin päädyn niihin myöhemmin. Taitaa olla niin, että isoposliinikukka kukkii vasta vanhana, tosin paikan valoisuudella on siihen myös vaikutusta.

      Poista