sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Pistokkaista lisää taimia kuun mukaan

Pistokkaista saa helposti lisää taimia, etenkin näistä tietyistä kasveista. Jotta se onnistuu, niin pistokas ei saa olla liian iso. Ostin keväällä messuilta yhden ruskehtavalehtisen värinokkosen ja vähän jo harmittelin, etten ostanut toista. Onneksi sitä on helppo lisätä pistokkaista, joten saan nyt sen kaipaamani toisen taimen.

Näin otetaan pistokkaita eli lisätään kasvia...

Pistokkaassa on hyvä olla kahdet lehtiparit, joista alimmat poistetaan. Tässä pistokas on juuri leikattu kasvista irti.

 Alimmat lehdet eli alin lehtipari on poistettu, sillä se kohta tulee jäämään mullan sisään. Voi olla, että poistan vielä toisen noista isoista lehdistä. Nimittäin jos pistokkaassa on liikaa lehtiä, se ei tee juuria niin hyvin. 

Ruukussa on multaa, oikeammin kasvusammalta, mitä olen jo hieman esikostuttanut. Tikulla kannattaa tehdä reikä multaa, jotta pistokkaan varren saa vioittumatta mullaan.
Poistettujen lehtien kohta tulee jäädä mullan sisään, joten lyhensin vielä hieman pistokkaan vartta kuvan oton jälkeen.

Lopuksi laitoin pistokasruukun läpinäkyvän muovin alle, jotta ilmankosteus pysyy sille hyvänä. Pistokasruukkua ei saa pitää auringonpaisteessa, vaan muuten hyvin valoisalla paikalla. Ja kannattaa seurata, ettei multa kuivu liikaa.

Pistokaslisäys kuun mukaan ajoittaen...

Pistokkaat kannattaa leikata kasvista aina kuun mukaan hyvänä aikana eli kasvavalla kuulla. Sen voi katsoa vielä tarkemminkin, mutta kasvava kuu on se tärkein. Tästä on enemmän tietoa Kuun vaiheet ja puutarhanhoito -verkkokurssilla.

Toukokuun kasvava kuu 1.-15.5.2022


Värinokkosen pistokkaista lisää taimia...

Tässä nyt se ruskehtavalehtinen värinokkonen, jonka lehdet ovat kyllä jo vihertäviä. Voi olla, että sen väri olisi parempi hieman varjoisemmalla paikalla.
Oikeanpuoleinen on se pistokastaimi ja vasemman puoleinen värinokkonen, josta leikkasin latvan pistokkaaksi. 
Kuvan ihan vasemmassa reunassa on myös värinokkonen, lehdiltään tummanviininpunaisen ja vihreän kirjava. Ne olen ajatellut laittaa pihalle ruukkuun. 

Tässä vielä kuva siitä ruskehtavalehtisestä värinokkosesta. Sen lehtien alapuoli on jännän punertava. Kasvutapa sillä ei ole selvästikään niin tuuhea, mitä kirjavalehtisellä. Jatkossa sitä kannattaakin latvoa.
Nämä ruukut on muuten niitä biohajoavia, joiden materiaali on hyvän sitkeää. Ne siis kestävät käytössä halkeilematta vuosia. Kannattaa vain muistaa, ettei liota niitä vedessä... kun ovat biohajoavia 😊

Helppoja kasveja lisätä pistokkaista...

Kesäkukista helppoja lisätä pistokkaista on verenpisarat ja pelargonit sekä kesäbegonia. Lisäksi monien  perennojen pistokaslisäys onnistuu kotioloissa, kuten esim. syysleimun ja komeamaksaruohon.
Amppelisoilikkia olen myös lisännyt pistokkaista sammalnapeissa. Sekin onnistui tosi hyvin. Kuvia siitä näet Pistokaslisäys ja sammalnapit -postauksessa.

Olisi kiva kuulla kokemuksianne, mitä kasveja on ollut helppo lisätä pistokkaista?


Puutarhaterveisin Sari



2 kommenttia:

  1. Aika erikoisen värinen kirjopeippi. Enpä ole aiemmin nähnyt. Olen vuosia sitten lisännyt juoruja, silloin kun ne olivat suosittuja huonekasveina. Ne juurtuivat helposti vesilasissa ja niitä sitten jaettiin työkavereillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan juorut on myös helppoja lisätä pistokkaista. Jos muistan oikein, niin ne ränsistyvät parissa vuodessa, jolloin niistä otetaan pistokkaat ja siten saadaan uusi vehreä viherkasvi :)
      Ruskehtava kirjopeippi oli niin erikoisen värinen, että se oli pakko ostaa. Väritys ei ole nyt kauneimmillaan, kun se on ollut turhan aurinkoisella paikalla. Jännän erikoinen joka tapauksessa.

      Poista